Donald Trump ja Pariisin ilmastosopimus

Leo Stranius kasvokuvaYksi on varmaa. Donald Trump ei pysty romuttamaan Pariisin ilmastosopimusta. Ainakaan heti.

Sen sijaan on kiinnostavaa nähdä, yrittääkö hän saada Yhdysvaltoja irti sopimuksesta. Tämä olisi joka tapauksessa pitkä ja vuosia kestävä prosessi.

Käytännössä Trump ja Yhdysvallat voi päästä Pariisin ilmastosopimuksesta irti neljän vuoden kuluttua vasta vuonna 2020. Toisaalta on mahdollista irtautua myös koko YK:n vuoden 1992 ilmastosopimusjärjestelmästä. Tämä kestäisi vain noin vuoden.

Pariisin ilmastosopimusta Yhdysvallat ei kuitenkaan suoraan kaada. Trumpin valinnalla voi olla ainakin kahtalaisia vaikutuksia kansainväliseen ilmastopolitiikkaan:

Ensinnäkin Yhdysvaltojen mahdollinen passiivisuus voi nakertaa muiden maiden halua edetä päästövähennyksissä nykyistä kunnianhimoisempaan suuntaan. Monet maat voivat hyvin käyttää oman toimettomuutensa perusteena Yhdysvaltain toimettomuutta.

Toisaalta Yhdysvaltojen mahdollinen passiivisuus korostaa esimerkiksi Kiinan ja EU:n roolia ilmastopolitiikan neuvotteluiden edistäjinä. Yhdysvallat voi tämän myötä menettää merkittäviä investointeja puhtaaseen teknologiaan samalla kun muut maat korjaavat energiamurroksen mukanaan tuomat hyödyt.

Uskoisin kuitenkin, että ensisijaisesti ja ensimmäisenä Trump pyrkii vaikuttamaan kotimaan ilmasto- ja energiapolitiikkaan esimerkiksi tekohengittämällä fossiilisten polttoaineiden käytön jatkamista sekä poistamaan tai vähentämään liittovaltion investointi- ja tuotantotukia uusiutuvalle energialla.

Tässäkään hän ei välttämättä onnistu, koska monet osavaltiot etenevät ilmastopolitiikassaan riippumatta liittovaltion linjauksista. Myös osa uusiutuvien energialähteiden tuista on osavaltiokohtaisia, joihin liittovaltio ei voi suoraan vaikuttaa. Ja kaiken lisäksi uusiutuvien energialähteiden, kuten tuulivoiman ja aurinkoenergian, maailmanlaajuista halpenemista ja voittokulkua Trump ei pysty enää estämään.

Todennäköinen skenaario ainakin aluksi on siis tämä: Donald Trump ei lähde irtautumaan sopimuksesta eikä toisaalta välitä Yhdysvaltojen päästökehityksestä – oli se sitten Pariisin ilmastosopimuksen näkökulmasta positiivista tai negatiivista. Tällä taas on heijastusvaikutuksia muiden maiden käyttäytymiseen.

Vielä ei kuitenkaan ole mitään menetetty. Aurinko paistaa edelleen ja uusiutuvien energialähteiden murros etenee Yhdysvalloista riippumatta.

Kyllä me selviämme! Tai siis pakkohan se on. Toivottomuus on moraalitonta

Kannattaa lukea myös nämä:
– Hanna Aho: Ilmastoskeptikko presidentiksi – miten käy maapallon?
– Tuuli Hietaniemi: Tuhoaako Trump ilmastosovun?

4 kommenttia artikkeliin ”Donald Trump ja Pariisin ilmastosopimus”

  1. Obama luvitti enemmän fossiilisten hankkeita kuin Bush nuorempi. Eli miksi ihmisille riittää se, että rumilla teoilla on kivat kasvot? Nyt Trump toi niille rumat kasvot, niin kaikki ovatkin taas vastaan, vaikka asiatasolla Obama oli todellinen pettymys kaikille progressiiveille, ja jopa rikollinen toimissaan. Itse ihmettelen todella sitä, että vihreätkin tuntuvat olevan Clintonin eikä Sandersin leirissä. Joko politiikan harrastus on todella vähäistä, tai sitten puheet ovat puheita täälläkin ja teot menköön vähemmällä huomiolla. Clinton kehui olevansa frackingin lähettiläs ja kehoitti muutenkin ympäristönsuojelijoita hankkimaan elämän. Miten joku voi olla tuollaisen häviöstä pahoillaan? Puheilla oli eroa, mutta tekojen välillä tuskin olisi ollut, vaan sopimuksista huolimatta Clinton olisi jatkanut Obaman linjaa, jossa vain laajennettiin fossiilisten hankintaa. Jos seuraa muuta mediaa kuin demokraattien johdon kanssa pelaavia, kuten CNN, niin näkisi missä siellä oikeasti mennään. Esimerkiksi Young Turks ja sieltä Politics ja Secular Talk.

    Itse olen sitä mieltä että vanhan korruptoituneen politiikan on ajatteva syvälle pimeyteen, ja sitten tulee tilaa rehellisille poliitikoille ja progressiiviselle liikkeelle. Sandersin Our Revolution toivottavasti kasvaa ja saa vallan Demokraateissa, mutta mistä Suomeen vastaava, kun kaikki tuntuvat olevan enemmän clintonlaisia kuin sandersin jalan jäjillä. Kivoja kasvoja, kivoja puheita, mutta sitten kun pitäisi tehdä ja taistella lähdetäänkin pakoon, eikä edes yritetä haastaa vanhaa valtaa. Tai sitten se mitä sanoo ja mitä oikeasti haluaa tehdä ovatkin päinvastaisia, kuten Clintoneilla.

    Vastaa
  2. Minä puolestani toivon hartaasti Bernie Sandersin antamilla sytykkeillä saatavan aikaan suuri roihu Yhdysvalloissa ja muuallakin ! Se puhdistaisi ahdistunutta ja tukahduttavaa ilmapiiriä. Ja ehkä ohimennen jonkun verran Yhdysvaltojen kasvihuonepäästöjäkin.
    Kaikki ei ole menetettyä Yhdysvalloissakaan. Innostavaa on Kalifornian erilaisuus. Tämän yksi Yhdysvaltojen rikkaimmista ja asukasmäärältään suurimmista ( 39 milj.) osavaltioista ei äänestänyt ( yli 60 prosenttisesti ) Trumpia presidentiksi. Ja se on uudelleen antanut 1 miljardin avustuksen ympäristönsuojeluun ! Tähän edistykselliseen suuntaukseen tulisi saada puhtia koko Yhdysvalloissa!
    Viis veisataan Trumpin puheista, Hän on jo kovaa kyytiä peruuttamassa puheitaan ja vaalilupauksiaan, Siis kääntämässä takkiaan. Mutta silti hänen valintansa on yleismaailmallisesti huolestuttava. Amerikkalaisten äänestäjien sokeus on hämmästyttävää.

    Vastaa
  3. Lisään vielä edelliseen :

    Puhuessaan tänään Marrakeshin COP22-kokouksessa Ranskan presidentti François Hollande sanoi, että ”Pariisin henki” eli COP21:n päätökset ovat peruuttamattomia, ja että Yhdysvaltojen on kunnioitettava niitä. Hollande sanoi Ranskan tekevän kaikkensa, että näin tulee tapahtumaan.
    Ranska ei aio ainakaan antaa Trumpin vaalikampanjan aikana tehtyjen uhkauksien toteutua. Mielenkiintoista on kuulla, mitä Yhdysvaltain edustaja J.Kerry huomenna sanoo….ja mitâ Trump ( arveluttavine ) avustajineen itse on lopulta päättänyt tämän ilmastosopimuksen täytäntöönpanon osalta.

    Vastaa

Jätä kommentti