Toimintakertomus: Vuosi 2017 sanoin ja numeroin

Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta 2017!

Vuosi 2017 oli monin paikoin synkkä. Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja luonnonvarojen ylikulutus alkavat häiritä arkeamme yhä vakavammin. Ihmisoikeuksia poljetaan ympäri maailmaa. Turvallisuusuhat ja pelko määrittelevät usein toimintaamme.

Toisaalta on syytä toivoon.

Päästöt vähenevät monin paikoin, kiertotalous etenee ja teknologinen kehitys on ennennäkemättömän nopeaa. Poliittista tahtoa muuttaa asioita löytyy. Optimismini perustuu siihen, että vuodet 2016-2017 ovat olleen vain sivuaskelia laajemmassa kaaressa kohti parempaa.

Omalta osalta vuosi 2017 toi mukanaan paljon uutta.

Lokakuussa aloitin työt Kansalaisareenan toiminnanjohtajana edistääkseni laajemmin suomalaista vapaaehtoistoimintaa. Näin noin 10 vuotta jatkunut työrupeama suomalaisissa ympäristöjärjestöissä loppui.

Kansalaisareenassa pääsin heti mukaan kansainväliseen vertaistuen päivään, vuoden vapaaehtoisen valintaan ja vapaaehtoistoiminnan messuille sekä kehittämään vapaaehtoistoiminnan lainsäädäntöä ja Kansalaisareenan monia sisäisiä prosesseja ja strategioita samalla kun toimistomme muutti Kalliolaan.

Töiden ohella sain jatkokauden Helsingin kaupunginvaltuustossa. Sen mukana tuli useita luottamustoimia: HKL:n johtokunnan jäsenyys, kaupunkiympäristölautakunnan varajäsenyys sekä ympäristö- ja lupajaoston varapuheenjohtajuus, Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen valtuuskunnan puheenjohtajuus ja maakuntavaltuuston varajäsenyys.

Kuntapolitiikassa erityisen iloinen olen Helsingin kaupunkistrategiasta, työstäni paperittomien, vegaanilasten ja tasa-arvon hyväksi sekä perustamastani kuntapolitiikan vaikuttajaryhmästä.

Lisäksi olen toiminut osin omistamani ympäristökonsulttiyritys Tyrskyn hallituksessa ja yrittänyt edistää naapuruston asioita myös taloyhtiön hallituksen kautta. Pitämäni ajan- ja elämänhallintavalmennukset ovat olleet suositumpia kuin koskaan aiemmin. Vuoden alussa elämäntarinani julkaistiin kirjassa Elämäni vegaanina – 14 ihmistä huipulla.

Uusien töiden ja luottamustehtävien lisäksi myös perheen arki meni uusiksi. Lapsilla alkoi uusi luontopäiväkoti ja vanhempi lapsi aloitti esikoulun. Puolisolla vaihtui syksyn aluksi työt. Löysimme uuden kodin Käpylästä, joka remontoitiin. Muutto oli lokakuussa samaan aikaan uuden työpaikan aloituksen kanssa.

Vuoteen kuului tuttuun tapaan kokouksia, haastatteluja, puhetilaisuuksia, lausuntoja, kolumneja ja paljon muuta. Yksin juuri mikään ei olisi ollut mahdollista. Kiitos lukemattomille upeille ihmisille, kun olette olleet mukana niin työssä kuin arjessa.

Ohessa vuosi 2017 lukuina (sulkeissa vuosi 2016):

– 47 (44) haastattelua (televisio, radio, lehdet, verkko)
– 90 (65) puhetilaisuutta tai luentoa
– 15 (91) kirjallista lausuntoa tai aloitetta
– 28 (22) kolumnia tai artikkelia lehtiin tai verkkosivuille
– 22 (19) tiedotetta
– 52 (52) blogitekstiä (www.leostranius.fi)
– 578 (635) kokousta
– 33 (31) seminaaria
– 4 (5) tempausta tai mielenosoitusta
– 60 (40) kotimaan tai ulkomaan matkapäivää

Liikunnalliset tavoitteet täyttyivät vuoden osalta paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Pyöräilyn, juoksun, uinnin ja lihaskunnon osalta kaikki tavoitteet täyttyivät.

Ohessa vuoden 2017 kuntoilu lukuina (suluissa vuosi 2016):

– 1044 km (1059 km) juoksua
– 7156 km (7000 km) pyöräilyä
– 52 km (41 km) uintia
– 102 kertaa (38 kertaa) lihaskuntoharjoittelua
– 76 km (48 km) hiihtoa

Vuoden 2016 aikana tein palkkatöitä yhteensä 1742,5 tuntia (vuonna 2016 yhteensä 1819 tuntia), kunnallispolitiikkaa 497 tuntia (248,5) ja muuta yhteiskunnallista vaikuttamistyötä tai vapaaehtoistoimintaa yhteensä 263,5 tuntia (391). Lisäksi arkeeni kuului kuntoilua/liikuntaa yhteensä 503 (488).

Käytännössä viikoittain siis keskimäärin noin 33,5 tuntia töitä, noin 9,5 tuntia kunnallispolitiikkaa, 5 tuntia muuta yhteiskunnallista vaikuttamista sekä 9,5 tuntia liikuntaa.

Kiitos kuluneesta vuodesta! Ja kovasti terveisiä Ylläkseltä hiihtolatujen, lumen ja pakkasen keskeltä!

Kannattaa lukea myös nämä:

– Vaikuttaminen on pitkäjänteistä työtä: 3866 kokousta 10 vuodessa
– 2016: Toimintakertomus 2016: Vuosi sanoin ja numeroin
– 2015: Toimintakertomus 2015: Vuosi sanoin ja numeroin
– 2014: Toimintakertomus 2014: Vuosi sanoin ja numeroin
– Puolivuotiskatsaus 2014: Ilmastolaki, yhteiset liikuntatunnit ja äänestys vihreiden eduskuntavaaliehdokkaista
– Tavoitteet ja lupaukset vuodelle 2014
– 2013: Toimintakertomus 2013: Vuosi tiivistetysti ja numeroina
– 2012: Toimintakertomus 2012 eli vuosi pähkinänkuoressa
– 2011: Toimintakertomus 2011: 11 asiaa – ja vuosi lukuina
– 2010: Vuosi 2010 – Toimintakertomus ja Kiitos!
– 2009: Vuosi 2009 paketissa ja lukuina – Kiitos! (4.1.2010) 
– Arjen muistilista vuodelle 2012

4 kommenttia artikkeliin ”Toimintakertomus: Vuosi 2017 sanoin ja numeroin”

  1. Vai että Lapissa Ylläksellä sitä oikein vietetään lomaa lumisissa maisemissa !
    Tuli minunkin vietettyä kerran hyvin kauan sitten luonnonmukaista hiihtolomaa siellä viereisellä Sieppijärvellä, jossa ystävättäreni äiti oli töissä keittäjänä metsätyökämpällä. Silloin Ylläksellä ei ollut laskettelurinteitä eikä turhanpäiväistä matkailukeskusta. Siellä tapasin ensimmäiset saamelaiset, joista luonnollisella olemuksellaan minuun suuren vaikutuksen teki ikäiseni Siiri.Oletan minunkin suonissani virtaavan äidin puolelta tullutta saamelaisverta….

    Siis siellä Ylläksen liepeillä vallitsi luonnonrauha, ja silloin ennen oli metsää hakattavaksi asti. Eikä kaikkea hakattu matalaksi, kuten nykyään. Siellä eli vielä saamelaisiakin. Nykyisin saamit pakotetaan luovuttamaan perinteisesti heidän käyttöönsä kuuluvia alueita Lappiin väkisinkin tunkeilevalle monenlaiselle turhalle businekselle ja tarpeettomalle kulutushurmokselle. Saamelaisten pyhyäi paikkoja ja oikeuksia ei kunnioiteta ! Metsät ja poronhoitoalueet on revitty riekaleiksi mm. metsätalousyritysten ahneuden ja massaturismin /matkailun takia.Ja nyt jo yritetään pohjavesiäkin pakolla pullottaa !

    Lappiin sijoitettu massaturismi kaikessa hulluudessaan tuhoaa kaiken lopunkin luonnon ja paikallisten asukkaille kuuluvan luonnonrauhan. Lapin matkailukeskuksiin raahataan rekoittain ruokaa erilaisiin kaikenmaailman ruokatottumuksiin. Mitään ei ole enää jäljellä edessuomalaisuudesta saatikka sitten lappalaisuudesta. Samoin sinne raahataan rekoittain muuta huvinpitoon tarvittavaa tavaraa. Liikenteen ja turismin aiheuttama saaste värittää valkoisen lumenkin mustaksi. Puhumattakaan niistä lasteittain turisteja tuovista tilaus-ja reittilennoista, jotka ulostavat uumenistaan uutuudenhimoisia aasialaisturisteja. Ja heitähän maailmassa piisaa. Entinen pieni Napapiirin majakin silloisine aitoine saamelaistuotteineen on kadonnut, ja tilalle on tullut valtava turismikompleksi, jossa ei ole pisaraakaan lappalaisuutta tai edes lappilaisuutta! Eikä edes sitâ oikeaa Joulupukin mielikuvitusmaailmaa.
    Mitä jää Lapista jäljelle tässä luonnollista ympäristöä hävittävässä ruljanssissa ? Ei ainakaan sitä muinaista ” Lapin lumoa” !

    Että sinäkin Leo ole sortunut tällaiseen ilmastollekin haitalliseen hömppämatkailuun ja ihan perheen kanssa! Luulenpa, että sinulla ei ole aikomustakaan laittaa ” suljettu”-kylttiä kaikkien laskettelurinteiden eteen…? ” Business first” – ajattelu on näköjään imaissut sinutkin syviin synkkiin pyörteisiinsä!
    Luulenpa, että sinun olisi ollut parempi pysyä luonnon-ja ympäristönsuojelun parissa, kuin ryhtyä bisnestukijaksi ja -maakariksii. Mutta ” tohokkaasti ” näkyy vaikutusvaltaisuuden ja yhteiskunnallisen aseman kasvu vaikuttavan muutamiin henkilöihin joilla ei ole varsinaista poliittista selkärankaa .Ilman tukevaa selkärankaa he vaappuvat tyhjän rajoilla….

    Nyt eroavat tiemme selvästi eri suuntiin. Siitä huolimatta toivotan hyvää uutta vuotta 2018, vaikka et olekaan vastannut ennen joulua lähettämääni toivotukseen.

  2. Noita numerolistoja taas katsoessa on tosi järkyttävää havaita, miten pienestä kärtyilevästä maalaispojasta voi kasvaa noin läpeensä kyllästetty teknokraattinen, lähes robottimainen olio.
    Toivottavasta sinulla Leo on hyvät voiteet, jotta saat koneistosi pysymään kunnossa tänäkin vuonna ja tästä eteenkin päin.
    Au revoir! Näkemiin.

  3. En malta olla lisäämättä edelliseen kritiikkiini tätä , niin hyvin niihin sopiva on tämä erinomainen juttu.:
    YLE. Kotimaa 21.01.2018 ,Ylen Ikkuna-blogit: ” Peiponen: Pelastakaa Suomen luonto ja maaseutu – keskustan ja vihreiden käsissä ”.

    Pohjois-Suomea tunteva toimittaja Pasi Peiponen kuvaa realistisella tavalla nykyistä ja tulevaa luonnon tilaa Pohjois-Suomessa….ja muutamien ” luonnonsuojelijoiksi ” naamioituneiden poliittisten tahojen osuudesta tämän turmelemisessa.

    Ennenmuinoin niin kukoistava ja rauhaa huokuva Suomen luonto , Lapissa ja Kainuussakin, on alistettu yksityisomistukseen, ja sen ahneudelle ei ole loppua. Tämä ei ennusta mitään hyvää. Ihmiselle ja luonnon monimuotoisuudelle tässä menossa ei anneta sijaa. Mikään maatilkku ei riitä, tuhoamisen pitää olla täydellistä….

  4. Lisää puhdasta kritiikkiä:

    Leo, olet hyvin ristiriitainen persoona.. Uit kuin kala sen valtavirran mukana, vaikka olet sanonut, ettet tee näin. Valtavirran viemänä ilmennät ja olet esimerkkinä yleisestä performanssiajattelusta. Tehokkuusasenne näkyy jo tuosta jatkuvasta tekemisiesi numeroimisesta ja esilletuomisesta. Ilmennät selvällä tavalla nykysuomalaisen yhteiskunnan haitallisia tehokkuus-ja menestymisvaatimuksia. Painotat ja jopa kannustat niitä omalla esimerkilläsi.
    Alistut naivin kuuliaisesti näihin nykysuomalaisen yhteiskunnan vaatimuksiin, ja jopa levität niitä ” ideaaleina” .Ihailemasi Mahatma Gandhi ei ollut ” performoija ” …!
    Performanssiajattelusi julkituominen ja sen tärkeyden jatkuva painottaminen on vastuutonta..Toisaalta, jo tältä perustalta lähtien sinulla ei ole tarvittavia taitoja ja pätevyyttä opettaa muille elämänhallintaa.Tässä olet pelkkä
    hyväuskoisten ihmisten luottamusta hyväksikäyttävä helppoheikki.

    Useimpien ranskalaisten psykiatrien mukaan performanssiajattelua puolustava ja kannustava yhteiskunta on itsetuhoinen.
    Performanssin ihannoiminen ja siihen pyrkiminen ei ole hyvä elämisen esimerkki ja malli lapsille ja nuorille.
    Suomessa on eniten nuorten itsemurhia Euroopassa. Tähän nuorten ihmisten pahoinvointiin ja siitä johtuvaan itsetuhotendenssiin on performanssia palvova yhteiskunta suuresti osasyyllinen. Kaikki eivät voi sopeutua kiireisen, tehokkuutta ja menestymistä vaativan yhteisön elämäntapaan. Suuri joukko ihmisiä putoaa pois rattailta tällaisessa kyydissä.

    Hyvää ja tehokasta talven jatkoa!

    PS. Vieläkö olet valmis ottamaan Turkin EU:n jäseneksi ?

Kommentointi on suljettu.

Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Seuraa minua Instagramissa