Talvipyöräily ei ole extreme-urheilua: Viisi vinkkiä tulevaan talveen

Talvipyöräily Leo StraniusViikonloppuna siirryttiin talviaikaan. Monilla päättyy näinä päivinä samalla myös pyöräilykausi.

Itse pyöräilen läpi vuoden, koska se on ekologisin, terveellisin ja usein myös nopein tapa päästä paikasta toiseen.

Pyörä on talvella kaupungissa itse asiassa aika hyvä liikkumisväline.

Vaikka vauhti on hitaampaa, on kulku paikasta toiseen luotettavaa. Tiedän milloin olen perillä. Matka-ajan voi ennakoida täsmällisemmin kuin lumipyryyn ja ruuhkiin juuttuvien junien, bussien tai henkilöautojen kanssa.

Talvipyöräily sopii erityisen hyvin ihan tavallisille ja kiireisille ihmisille, jotka haluavat saada raitista ilmaa ja liikuntaa ilman, että siihen joutuu uhraamaan ylimääräistä aikaa. Talvipyöräily ei vaadi extreme-urheilijan asennetta, huippupyörää tai astronautin varusteita.

Ohessa on viisi vinkkiä ihan tavalliseen talvipyöräilyyn:

1. Vaihda nastarenkaat. Nastarenkaan hidastavat vauhtia asvaltilla, mutta antavat jäällä ja lumella ajovarmuutta, pitoa ja ehkäisevät kaatumisia. Pitoa voi lisätä myös laskemalla renkaiden ilmanpainetta. Sepelin aiheuttamia rengasrikkoja kannattaa välttää hankkimalla kunnon pistosuojatut renkaat. Itse olen vaihtanut nastarenkaat yleensä siinä vaiheessa kun ilmat ovat useimmiten pakkasen puolella ja maassa on pysyvä jää/lumikerros – käytännössä joskus marraskuun loppupuolella.

2. Muista valaistus. Talvella on pimeää. Hyvä etu- ja takavalo sekä heijastimet vaatteissa ovat aivan välttämättömät. Muista, että etuvalon kuuluu olla valkoinen ja takavalon punainen. Tärkeintä on, että sinut nähdään kunnolla. Oheisessa kirjoituksessani on tarkemmin aiheesta: Viisi vinkkiä pimeällä pyöräilyyn.

3. Pukeudu sään mukaan. Kovilla pakkasilla kaikkein haastavinta on suojata sormet ja varpaat. Itse olen käyttänyt tuplasukkia ja käsissä paksujen lapasten alla ohuita sormikkaita. Kerrospukeutuminen, tuulen pitävät kuorivaatteet ja hengittävät alusvaatteet auttavat kummasti. Itse olen käyttänyt farkkujen päällä sateen pitäviä kuorihousuja. Kuorihousut ovat siitä mukavat, että ne on helppo vetää päälle ja ottaa pois. Näin pikkupakkasilla ei tarvitse pitää sisällä hiostavia pitkiä kalsareita. Kypärän alle tuleva urheilupipo tai ”kommandomyssy” ja kunnon kaulaliina ovat myös välttämättömiä varusteita talvipyöräilyssä.

4. Seuraa pyöräsi käyttäytymistä. Sohjoisella kelillä jarrujen ja lokareiden väliin saattaa mennä lunta ja kovilla pakkasilla vaihteet tai jarrut eivät välttämättä toimi oikein. Itselläni on Nishiki RH80, jossa on nestelevyjarrut ja Shimanon Deoren vaihtajat. Pyörä, vaihteet ja jarrut ovat toimineet hyvin säällä kuin säällä. Talvisin pyörä kannattaa säilyttää sisätiloissa.

5. Ole itsellesi armollinen. Talvipyöräily ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi pyöräillä joka ikisenä päivänä. Suurin osa talvipäivistä on mukavia. Jos kovat pakkaset, kovat lumipyryt tai auraamattomat pyörätiet tuntuvat ikäviltä, voi välillä jättää pyörän myös kotiin.

Muista myös edistää talvipyöräilyä. Tärkein talvipyöräilyn edistämiskeino on pyöräkaistojen ja pyöräteiden talvikunnossapito. Mikäli huomaat huonosti auratun tai hoitamattoman pyörätien, laita heti viestiä viranomaisille.

Pyöräilykuntien verkosto antaa kolme hyvää yleistä syytä talvipyöräilyyn:
– Tilastojen mukaan talvipyöräily ei ole sen vaarallisempaa kuin kesällä pyöräilykään.
– Pyöräily kaupunkialueilla on usein nopein ja halvin liikkumismuoto.
– Talvisin keskustojen ilmanlaatu on huonoimmillaan autojen päästöjen takia.

Pyöräilyä-HelsingissäLisäksi talvipyöräilyssä parasta on se, että kunto kasvaa äärioloissa kohisten ja keväällä pyöräily tuntuu taas taivaalliselta!

Aiemmin olen itse kirjoittanut talvipyöräilystä tänne:
Polkupyöräilyn ja lumimyräkän ylistys
Talvipyöräilyn iloja

Kannattaa lukea aiheesta myös nämä:
– Annukka Berg: Julkinen nainen talvipyöräilee.
– Hannu Oskala: Talvipyöräilystä
– Project Mama: Talvipyöräily – tahtolaji?
– Riikka Suominen ja Huili: Talvipyöräilyblogi

9 kommenttia artikkeliin ”Talvipyöräily ei ole extreme-urheilua: Viisi vinkkiä tulevaan talveen”

  1. Asiaa! Lisäyksenä: lähipiirissäni ihmetellään aina eniten sitä, miten talvella muka tarkenee pyöräillä. Kumma ajatus. Eihän pyöräillessä tule kylmä kevyissäkään vaatteissa, mutta kun seisoo pysäkillä odottamassa myöhästeleviä kulkuneuvoja, niin siinä ei mitkään vaatekerrokset riitä. Ainoa syy olla pyöräilemättä on kenho auraustilanne, ja sekin koskee monesti lähinnä sankkojen lumipyryjen jälkeisiä päiviä.

  2. Pyörää kannattaa aina säilyttää siinä lämpötilassa jossa sitä käytetään. Pyörää lämpimästä kylmään siirtäessä tapahtuu usein jäätymistä jne., eli mielummin ulos tai viileään ulkomajaan.

    Jos pyörä täytyy pestä, se pitää sen jälkeen antaa kuivua tarkasti, öljytä, ja sen jälkeen viedä ulos odottamaan ajoa.

  3. No probs! Vielä bonuslinkkinä kenkäteksti Talvisuojaa kymmenelle.

    Pitäisi olla aktiivisempi tunnisteiden lisäämisessä, niin lukijat löytäisivät helpommin. Lisäsinpä nyt edes noihin neljään tagiksi ’talvipyöräily’.

    • Kiitos Kirsi! Mahtavaa, että olet aloittanut talvipyöräilyblogin. Kovasti tsemppiä tulevaan talveen. Jään mielenkiinnolla ja innolla seuraamaan kokemuksiasi ja blogiasi!

  4. Täyttä asiaa, kiitos Leo! Mutta sekä 12/12-pyöräilijänä antaisin sinulle vielä sen vinkin ja toivomuksen, että muistettaisiin lämpimän lisäksi näkyvä pukeutuminen. Kuvassasi oleva tumma takki ei ole suositeltava näkyvyytesi kannalta etenkään viime marras-joulukuisissa pyöräilyolosuhteissa.

Kommentointi on suljettu.

Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Haluatko olla rikas? Ei kannata hankkia autoa. 

Jos oletetaan, että olisin hankkinut uuden 48 000 euroa (uuden auton keskimääräinen hankintahinta Suomessa) maksavan auton 10 vuoden välein (yhteensä 3 uutta autoa) ja käyttänyt autoiluun vuosittain 6000 euroa, tarkoittaisi se 30 vuoden aikana yhteensä 354 000 euron menoja. Tuolla summalla saa vaikka ihan mukavan asunnon hyvien liikenneyhteyksien päästä. Vaihtoehtoisesti jos auton ja sen käytön sijaan sijoittaisin vastaavan summan kuukausittain 30 vuoden ajan noin kolmen prosentin vuosittaisella tuotto-odotuksella, minulla olisi varallisuutta 570 000 euroa. Auton hankinnnan ja autottomuuden erotus on omassa arjessani tarkoittanut siis noin 924 000 euroa parempaa lopputulosta. 

Toinen tapa tarkastella autoilua on ajankäyttö. Sitä vartenhan auto usein hankintaan, että pääsisi paikasta toiseen mahdollisimman kätevästi/nopeasti ja säästäisi aikaa. Jos ajatellaan, että kuukausipalkkani olisi ollut 30 vuoden aikana keskimäärin 4000 euroa kuukaudessa, niin minun pitäisi tehdä 30 vuoden aikana töitä 88,5 kuukautta tienatakseni rahat autoiluun. Käytännössä 30 vuoden ajan noin 25 % kaikesta työajastani olisi mennyt autoilun kustannuksiin. Kun ei tuhlaa rahojaan autoiluun, voisi saman elintason saavuttaa siis esimerkiksi tekemällä 75-prosenttista työaikaa ja viettää melkein neljäsosan päivistä läheisten kanssa, opiskella uusia tutkintoja tai tehden jotain muuta merkityksellistä, esimerkiksi vapaaehtoistyötä. Eikä tuossa ole tietenkään vielä sitä aikaa mukana, jonka istuu autossa. Jos lisäksi lasketaan, että istuisin autossa keskimäärin tunnin vuorokaudessa, kertyy siitä 30 vuoden aikana melkein 11 000 tuntia (456 vuorokautta), jonka olisi voinut pyöräillä tai kävellä ja näin pitää huolta omasta terveydestään. 

Autosta vapautuvalla ajalla tai rahasummalla ehtii tehdä aika monta vuotta merkityksellisiä asioita ilman painetta taloudellisesta toimeentulosta. Tuolla summalla voi hankkia myös esimerkiksi asunnon sellaisesta paikasta, joka mahdollistaa riippumattomuuden autokeskeisestä elämästä. 

Puhumattakaan niistä ilmasto- ja ympäristöhyödyistä sekä terveyshyödyistä, joita autosta vapaa elämä on minulle tarkoittanut.
Tänään tietokirjavierailu. Vuorossa Ruukki ja Siikajoen lukio. Yritän vakuuttaa lukiolaiset siitä, että 1,5 asteen mukainen ekologinen arki mahdollistaa kaiken sen mielekkään ja mukavan tekemisen, jota ihmiset tyypillisesti tavoittelevat, kun aika ei mene turhan rahan tienaamiseen ja sen tuhlaamiseen vaan omaan hyvinvointiin.

Matkalla kuuntelen Olli Kopakkalan kirjaa Voimaa ja kestävyyttä laiskalle ihmiselle, joka muistuttaa hyvin siitä, että liikunta on yleensä paras lääke kaikkeen. Kuinka paljon itse olisit valmis maksamaan lääkkeestä, joka parantaa eloonjäämisen todennäköisyyttä 50 % seuraavan 10 vuoden aikana? Liikunta ja sen tuoma hyvä olo ja kasvavat voimavarat eivät välttämättä maksa paljon tai vaadi merkittävää luonnonvarojen kulutusta. Hyvä kunto kuitenkin tukee ja mahdollistaa merkityksellistä tekemistä. 

Kerro ihmeessä jos haluat minut puhumaan kirjoistani ja ekologisesta arjesta paikkakuntasi kirjastoon tai koululle. Tulen mielelläni!
HS Teema 5/2025:
”Eniten tehtävää on poliittisessa näyssä ja kyvykkyydessä. Kun luovumme fossiiliriippuvuudesta, saamme paljon paremman maailman.”
Mikä taho on mielestäsi tänä vuonna esimerkillisellä toiminnallaan edistänyt eläinten hyvinvointia ja oikeuksia? Animaliassa jaetaan Pro Animalia palkinto joka vuosi vuoden eläinmyönteisimmälle teolle. Nyt olisi hyvä hetki tehdä ehdotuksia palkinnon saajaksi!

Täällä edellisten vuosien palkitut
https://animalia.fi/pro-ja-anti-animalia/
Seuraa minua Instagramissa