”Tehtävänä on rakastaa enemmän elämää kuin sen tarkoitusta.” Näin minulle vastaa ystäväni Dostojevskiä mukaillen, kun istumme hänen kanssaan syntymäpäivälounaalle.
Täytin vuosi sitten 50 vuotta. Pohtiessani elämän rajallisuutta kirjassani 101 onnen päivää huomasin, että en ollut viettänyt tarpeeksi aikaa läheisten ystävieni kanssa. Syntymäpäiväjuhlien järjestämisen sijaan päätin, että käyn vuoden aikana lounaalla 50 ihmisen kanssa ja keskustelen elämän tarkoituksesta. Nyt vuosi ja 50 lounasta on takana.
Mikä sitten on elämän tarkoitus?

Opin näistä 50 keskustelusta paljon. Paljon enemmän kuin mitä tähän tekstiin pystyn tiivistämään. Muutamia hajanaisia huomioita haluan kuitenkin kirjoittaa vaikka kyse onkin tässä kohtaa pelkästä tajunnanvirrasta.
Ensinnäkin elämän tarkoituksia on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Ihmisen eri elämänvaiheilla on oma tarkoituksensa. Lapsena ja nuorena tarkoituksena on löytää oma paikka maailmassa. Aikuisuudessa eletään ehkä enemmän muita varten ja kannetaan vastuuta. Vanhuudessa tarvitaan hoivaa ja tarkoitus ei voi tulla enää tekemisestä. Elämä näyttää ja tuntuu elämän eri kaaren kohdissa erilaiselta.