Olen ollut Helsingin kunnallispolitiikassa mukana kohta vuoden.
Työ on ollut antoisaa.
Ensinnäkin Helsingin kaupunginvaltuutettuna pääsee usein päättämään konkreettisista kysymyksistä.
Toisekseen, koska asiat ovat monimutkaisia ja usein oman asiantuntemuksen ulkopuolella, niihin perehtyessä oppii jatkuvasti uutta.
Kolmanneksi, koska asiat ovat niin konkreettisia ja koskettavat monia kaupunkilaisia suoraan, ottavat asukkaat myös aktiivisesti yhteyttä.
Toisaalta yllätyksiäkin on tullut. Ensinnäkin olen ihmetellyt, miten jyrkät muurit puolueiden välillä on. Yhteistyötä tehdään rivivaltuutetun näkökulmasta yllättävän vähän. Toisekseen on harmittavaa, että poliittinen kilpailu johtaa helposti muiden ansioiden vähättelyyn ja oman roolin ylikorostamiseen. Tämä vaikeuttaa yhteistyötä ja saa politiikan näyttäämään mädältä myös ulospäin.
On turha soimata pimeyttä, mikäli ei itse sytytä ensimmäistä kynttilää. Tästä johtuen olen miettinyt kampanjaa tai aloitetta paremman politiikan puolesta.
Käytännössä voisin haastaa kaupunginvaltuutetut ja muut poliitikot esimerkiksi seuraaviin yhteistyön taivalta tasoittaviin toimenpiteisiin:
Sunnuntain kunnallisvaalien jälkeen olen saanut lukemattomia onnitteluhalauksia ja -kättelyitä, puheluita ja tekstiviestejä, sähköposteja ja Facebook-onnitteluita.
Lisäksi olen saanut kymmenittäin ehdotuksia konkreettisista edistettävistä asioista. Kiitos kaikesta palautteesta!
Esimerkiksi tänään tiistaina (30.10.) olin Sibelius-lukiossa puhumassa oppilaille ruuan ilmasto- ja ympäristövaikutuksista. Luennon jälkeen oppilaat tulivat toivomaan, että koulussa olisi parempaa kasvisruokaa ja koulun eteen Liisankadulle saataisiin pyöräkaista.
Terveisiä Sibelius-lukion oppilaille: Kasvisruuan ja pyöräkaistojen edistäminen ovat asioita, joita olen mielihyvin edistämässä! Siitäkin huolimatta, että kaikilla lukioikäisillä ei ole äänestysoikeutta.
Viimepäivien aikana olen joutunut hyväksymään, että jatkossa olen kansalaisaktivistin ja järjestöammattilaisen lisäksi myös poliitikko. Samalla olen miettinyt, millainen poliitikko haluan olla.
Ohessa neljä periaatetta, jotka toivon voivani ottaa oman politiikan teon lähtökohdaksi:
Myönteinen ajattelu tarkoittaa usein onnellisempaa ja parempaa elämää. Elämäänsä positiivisesti suhtautuvilla on parempi vastustuskyky sairauksilta, pienempi diabeteksen ja verenpaineongelmien riski, nopeampi palautuminen ja toipuminen, parempi työteho sekä pidempi elinikä. Kaikkein parasta on se, että jokainen meistä voi oppia olemaan optimisti sekä harjoittamaan myönteistä ja positiivista ajattelua. Kyse ei ole siitä, että ikävät asiat tulisi kiistää ja sulkea kokonaan ajattelun ulkopuolelle. Kyse on siitä, että pystyy vaikeissakin tilanteissa löytämään erilaisia näkökulmia … Lue lisää
Elämä on tyytyväisempää, jos kykenee suhtautumaan asioihin lähtökohtaisesti positiivisesti. Aina se ei ole helppoa tai edes mahdollista. Tässä kuitenkin 11 vinkkiä positiiviseen ja sitä kautta tyytyväiseen elämään. 1. Usko omiin mahdollisuuksiisi – älä vähättele niitä. 2. Tule tietoiseksi siitä, mitä itsestäsi ajattelet. 3. Korvaa negatiiviset ajatuksen positiivisilla ajatuksilla. 4. Ole tyytyväinen siihen, mitä sinulla on – älä keskity siihen, mitä sinulta puuttuu. 5. Ole kiitollinen päivittäin ympärillä olevista ihmisistä. 6. … Lue lisää