Onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi – Osa 6: Rajoja asettavan ympäristöpolitiikan huutava tarve

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Helsingin Vihreiden sivuilla. Viimeisimmän ilmastotutkimuksen valossa näyttää mahdolliselta, että maailman lämpötila voi nousta peräti neljä astetta vuoteen 2060 mennessä. Millennium Ecosystem Assessment -raportin mukaan lajien sukupuuttoaalto on kiihtynyt ihmistoiminnan seurauksena tuhatkertaiseksi lajien luontaiseen häviämisnopeuteen verrattuna. Viime vuoden lopulla julkaistu Suomen neljäs lajien uhanalaisuusarviointiraportti arvioi, että joka kymmenes laji on Suomessa uhanalainen. Suomen ekologinen jalanjälki on tällä hetkellä maailman 12. suurin ja päästöt henkeä kohden pelottavan … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 9 (28.2.-6.3.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Ennen hommien aloittamista tutustuin viikonloppuna julkaistuun Kokoomuksen vaaliohjelmaan ja minut kuvattiin Kaisa Lekan vaalivideoon. Olen inspiroituneena seurannut Kaisan pyöräretkiä. Kaisa näyttää omalla esimerkillä millaista on tulevaisuuden hiilineutraali ja ekologinen lomamatkailu. Lounaalla kävin Maria Vuorelman ja Samuli Sinisalon kanssa 10:10-kampanjaan liittyen. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja istuin VR:n ilmastonmuutosaiheisen kirjoituskilpailun palkintoraadin kokouksessa, jossa valitsimme kilpailun voittajat. Täytyy sanoa, että 4-5-luokkalaisten kirjoitustaso on aivan … Lue lisää

Eduskunnan oikeusasiamies ja ympäristökysymykset

Olin ympäristöjärjestöjen edustajien kanssa tapaamassa eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinia. Titteleissä olisi pikkuhiljaa aika siirtyä sukupuolineutraaliin suuntaan. Eikö oikeusasiahenkilö olisi parempi? Luonto-Liiton tavoitteena on yhteiskunta, jossa arvostetaan luonnon moninaisuutta ja sen itseisarvoa. Suomen perustuslain 20 § antaa tähän hyvät lähtökohdat: 20 § Vastuu ympäristöstä ”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.” Myös Nuorisolaki … Lue lisää

Riikka Suominen: Sokko kuluttaja

Vieraskynäblogissa Riikka Suominen Vaalit ovat kerran neljässä vuodessa, mutta onneksi setelillä voi äänestää vaikka joka päivä. Niinhän meitä opetetaan, että kuluttaja voi, ja hänen pitää, vaikuttaa. Ostos kerrallaan kohti parempaa maailmaa vaan. Ongelma on, että sokkona on hiukan vaikea vaikuttaa. Kirkasotsaisten kuluttajien viitseliäisyyden, ja maksuhalukkuuden, varaan on sälytetty vastuu ostettavien tavaroiden kestävyydestä, alkuperästä, tuotantotavasta ja materiaaleista. Samaan aikaan tietoa tuotteiden taustoista on lähes mahdoton saada. – Kongon verimineraaleista on puhuttu … Lue lisää

Onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi – Osa 5: Paremminvointivaltio

Tässä kirjoitussarjassa pohdin kevään ajan, millainen olisi onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi. Seuraavassa tarkastelen Kokoomuksen linjauksia. Kokoomus julkisti viikonloppuna (26.2.) oman vaaliohjelmansa (Matkaopas Paremminvointivaltioon) Luin paperin nopeasti läpi ja täytyy sanoa, että siinä on paljon hyvää. Ohessa viisi nostoa, joita itsekin haluan olla mukana edistämässä yhdessä kokoomuslaisten ja kaikkien muiden kanssa. . 1. Sää ja ilmasto: ”Suomesta pitää tehdä maailman ensimmäinen hiilineutraali yhteiskunta. Ympäristön- ja luonnonsuojelu sekä ekologisen jalanjäljen pienentäminen … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 8 (21.-27.2.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja kirjoittelin vaalirahoituksesta. Osallistuin myös Valtiontalouden tarkastusviraston haastatteluun koskien ilmasto- ja energiastrategiaa. Lounaalla kävin tietoyhteiskuntagurun ja pyöräilyn huippuasiantuntija Antti Poikolan kanssa. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta sekä kävin läpi talouspäällikön ja puheenjohtajan kanssa ajankohtaisia juttuja. Alkuillasta osallistuin eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän seminaariin tulevista hallitusohjelmatavoitteista. Luonto-Liitolle tärkeimmät tavoitteet ovat ympäristökasvatus, suurpedot ja kohtuutalous. Tiistai: Kävin aamulla juoksemassa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle, jossa olin Ylen Uuden mustan haastateltavana. Lounaan … Lue lisää

Juha Koponen: Yhteisöllinen kuluttaminen

Vieraskynäblogissa Juha Koponen Ihmisten kaapit ja varastot ovat täynnä tavaroita, joita ei käytetä. Toisaalta luonnonvaroja virtaa suuria määriä tehtaisiin ja kauppoihin, joista ihmiset ostavat tavaroita jotka pian päätyvät kaatopaikalle. Tähän me sitten tarvitsisimme monta maapalloa. Netcycler, tavaroiden vaihtopalvelu internetissä, on vaihtoehto ylettömälle kulutukselle. Netcycleriin on liittynyt yli jo 20000 ihmistä jotka vaihtavat ja lahjoittavat tavaroitaan keskenään koko ajan enemmän. Meitä Netcyclerissä ilahduttaa erityisesti viime syksynä ilmestynyt Rachel Botsmanin ja Roo … Lue lisää

Maailman tila 2011 – Kuinka maailma ruokitaan

Olin keskiviikkona 23.2. Worldwatch-instituutin Maailman tila 2011 -raportin julkaisutilaisuudessa. Julkaisun teemana on tänä vuonna ”Kuinka maailma ruokitaan”. Teoksen teemaa esitteli hankkeen johtaja Danielle Nierenberg. Itselleni Maailman tila on enemmän kuin vain vuosittain ilmestyvä kirja. Oma havahtuminen kansainvälisiin ympäristökysymyksiin tapahtui lähes 20 vuotta sitten luettunani Maailman tila 1992 -raportin. Olin silloin 17-vuotias. Myöhemmin päädyin opiskelemaan ympäristöpolitiikaa Tampereen yliopistoon. Pääsykoekirjana oli Maailman tila 1997. Tämän jälkeen minulla on ollut iso kunnia tavata … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 7 (14.-20.2.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa sekä viimeistelin artikkelin nuorispoliittisesta ohjauksesta ja kirjoittelin blogia. Aamupäivän kävin läpi sähköposteja. Lounaan jälkeen vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja istuin työhyvinvointiryhmän kokouksessa. Iltapäivällä oli vielä Luonto-Liiton puheenjohtajiston puhelinpalaveri. Illaksi pyöräilin Suomen luonnonsuojeluliiton toimistolle johtamaan puhetta Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin hallituksen kokoukseen. Ystävänpäivän kunniaksi Luonto-Liitto tiedotti susien puolesta: Luonto-Liiton susiryhmä vaatii maa- ja metsätalousministeriötä viimeistään nyt puuttumaan susikannan alamäkeen. Tiistai: Kävin aamulla juoksemassa ja luonnostelin kuvauksen Sosiaalisesti kestävää kehitystä -kirjahankkeeseen … Lue lisää

Michael Lettenmeier: Liikennepolitiikka(a) raiteille

Vieraskynäblogissa Michael Lettenmeier Pari viikkoa sitten sattui Saksassa paha junaonnettomuus. Henkilö- ja tavarajuna törmäsivät toisiinsa tuhoisin seurauksin. Onnettomuudessa kuoli melkein saman verran ihmisiä kuin joka päivä kuolee Saksan tieliikenteessä. Onnettomuusrataosuudella ei ollut vielä automaattista jarrutusjärjestelmää päin punaista ajaville junille. Onnettomuus oli seuraus nykyisen liikennepolitiikan virheistä. Tieverkon laajentamiseen investoidaan edelleen huimat summat ja rautateiden kehittämisessä painotetaan yksittäisiä suurnopeusratoja. Olemassa olevan tie- ja rataverkon ylläpito jää uudisrakentamisen jalkoihin. Suomen liikennepolitiikassa on samanlaisia … Lue lisää

Jippii! Tänään ilmestyi vihdoin mun uusi kirja 1,5 astetta parempi arki. Teos löytyy ääni- ja ekirjapalveluista sekä toki myös perinteisenä painettuna versiona kirjakaupoista tai kustantajan verkkokaupasta. 

Kirja kuvaa niitä valintoja, joita meidän on ilmastokriisin aikakaudella Suomen kaltaisissa yhteiskunnissa tehtävä. Iloinen uutinen on, että ilmastoystävällinen arki tekee planeetan ohella ennen kaikkea hyvää myös meille itsellemme!

#parempiarki #kirjat #kirjagram @gummeruskustannus
Revontulet! #koli
Ukko-Kolilla! #koli #ukkokoli
Rauhaa ja hyvää uutta vuotta kaikille! 

Mennyt vuosi onkin ollut aikamoinen. Teimme Third Rockissa noin sadalle yritykselle tai organisaatiolle noin 180 projektia. Palkkasimme seitsemän uutta asiantuntijaa ja liikevaihto kasvoi noin 50 % edellisestä vuodesta.

Omassa elämässä vuosi 2024 oli kaikkien aikojen paras liikuntavuosi. Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan, jota varten oli harjoiteltu koko alkuvuosi. Loppukesästä tein vielä pari puolimatkaa ja syksyllä 50-vuotissynttäripäivönä 50 km juoksun. Lisäksi vuoden aikana juoksin 12 puolimaratonia. Kuntoilua kertyi yhteensä 840 tuntia, keskimäärin noin 16 tuntia viikossa. 

Alkuvuonna ilmestyi 101 onnen päivää kirja ja joulun alla posti toi kotiin uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki, joka ilmestyy heti tammikuun alussa 2025. Uusi ilmastoteos on viides kirjani. 

50-vuotissyntymäpäiväjuhlien järjestämisen sijaan päätin, että käyn seuraavan vuoden ajan joka viikko lounaalla ystävieni kanssa keskustelemaan elämän tarkoituksesta.

Kuntapolitiikan luottamustehtäviä varavaltuutetun lisäksi on ollut HSY:n ja Uudenmaan liiton hallituksissa sekä Uudenmaan liiton maakunnan yhteistyöryhmässä. Lisäksi olen saanut tehdä hiukan vapaaehtoistyötä eläinten oikeuksien puolesta Animalian hallituksessa. Kirsi Vuorisen kanssa olemme tehneet vuoden aikana yhteensä 21 jaksoa kestävyysmuutos-podcastia. 

Kaiken kaikkiaan vuoden aikana kertyi 929 kokousta ja 67 kotimaan matkapäivää. Ei yhtään laiva- tai lentomatkaa. Yhteensä 208 luettua tai kuunneltua kirjaa. Lisäksi lahjoitimme puolison kanssa vuoden aikana 9065 euroa eli noin kahdeksan prosenttia nettotuloistamme hyväntekeväisyyteen. Päivittäiset Duolingo-harjoitukset ruotsin ja espanjan osalta vaihtuivat nuottien harjoittelemiseen. Duolingo-harjoituksen tein jokapäivä ja putki on jatkunut nyt 1688 päivää. 

Kaiken kaikkiaan tämä on ollut henkilökohtaisesti erinomainen vuosi kun ei ole ollut kiire mihinkään ja on saanut tehdä juuri niitä asioita, joita on halunnutkin tehdä. Vuoden vaihteen saan olla Kolilla perheen ja ystävien kanssa.
Kyllä Turussakin osataan tehdä hyvää pyöräkatua!
Hyvää joulua!
Posti toi kotiovelle parhaan joululahjan! Uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi. 

Unboxing-videon kuvasi ja editoi 10-vuotias lapseni. 

#unboxing #parempiarki #kirja @gummeruskustannus
Tietokirjailija ja vaikuttaja Leo Straniuksen 1,5 astetta parempi arki – Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnelliseksi(Gummerus) on konkreettinen opaskirja, joka auttaa valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin. Kirjassaan Stranius havainnollistaa esimerkein, miksi tiivis asuminen, minimalistinen kuluttaminen, vegaaninen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta ja kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme.

Mitä hyötyä on siitä, että omistaa vain vähän tavaraa? Miten tehdä ilmastoystävällinen pikalounas etätyöpäivän keskellä? Miten arvioida oman toiminnan päästöjä ja vaikuttavuutta? Leo Stranius antaa uutuuskirjassaan 1,5 astetta parempi arki välineitä oman hiilijalanjäljen pienentämiseen avaamalla konkreettisia hiililaskelmia arjen eri valinnoista.

”1,5 asteen kanssa linjassa oleva arki on monella tavalla hyvää. Kun elää omien arvojensa mukaan ja tekee itseään suurempia ja planeetan kannalta merkityksellisiä asioita, kasvattaa henkistä hyvinvointiaan ja vahvistaa omaa mielenterveyttään. Näin ei tarvitse elää jatkuvassa ristiriidassa sen kanssa mitä tietää ja mitä tekee”, Stranius kirjoittaa kirjassaan.

Straniuksen mukaan päästötavoitteiden mukainen arki tuo elämään levollisuutta ja onnellisuutta. Myös henkilökohtainen varallisuus kasvaa, kun kuluttaa vähemmän.

”Monet asiat ovat paljon yksinkertaisempia ja helpompia, kun turhat asiat rajautuvat arjesta kokonaan pois häiritsemästä. Ravintolassa ja kaupassa valinnat ovat selkeitä. Lomamatkat ja siirtyminen paikasta toiseen tapahtuvat selkeiden periaatteiden mukaan. Yksinkertaisuus, tehokkuus ja taloudellisuus sekä terveellisyys yhdistyvät kauniilla tavalla hyväksi kokonaisuudeksi”, Stranius kirjoittaa.

”Voisiko 1,5 asteen ilmastoystävällinen arki näyttää yhä useammalle houkuttelevammalta, jos se kehystettäisiin hyveellisyyden ja pyyteettömyyden sijaan oman edun tavoittelulla? Itsekkyydellä. Siitähän tässä kaikessa lopulta on kysymys: siitä, että meillä kaikilla olisi paljon nykyistä parempi elämä.”
Mistä voimaa vastuullisuustyöhön multikriisien aikakaudella? Tietysti työskentelystä planeetan puolesta! Aika hieno loikka ollaan tehty Third Rockissa viimeisen reilun neljän vuoden aikana. 

”Third Rock on muuttunut neljässä vuodessa kolmen ihmisen pienestä ja intohimoisesta vastuullisuuspalveluita tarjoavasta yrityksestä jo 17 asiantuntijan vaikuttavaksi yhteisöksi. Vuoden 2024 aikana olemme palvelleet peräti 96 yritystä tai organisaatiota 156 projektin muodossa.”

https://thirdrock.fi/mista-voimaa-vastuullistyohon-multikriisien-aikakaudella/
Jes! Tulin katsoneeksi liikuntatilastoja ja täytyy sanoa, että kylläpäs tämä on ollut hyvä kuntoiluvuosi! 

Eilisen pyörätreenin myötä tuli täyteen tälle vuodelle 7300 kilsaa satulassa eli saman verran kuin viime vuonna yhteensä. Tämä on enemmän kuin mitä olen ikinä aiemmin yhden vuoden aikana pyöräillyt. Toki kuitenkin huomioiden, että tuosta 2760 km on sisäpyörätreeniä. 

Lisäksi takana on tänä vuonna jo nyt 238 km uintia (myös enemmän kuin ikinä aiemmin yhden vuoden aikana) ja 1064 km juoksua sekä 195 tuntia lihaskuntotreeniä tai venyttelyä. Nämä pitävät sisällään myös yhden täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkan triathlonia, yhden maratonin/ultrajuoksun (50 km) ja 12 puolimaratonia. 

Yhteensä treeniä, kuntoilua tai hyötyliikuntaa on kertynyt tänä vuonna tähän päivään mennessä noin 781 tuntia eli noin 16,5 tuntia viikossa tai noin 2 h 22 min keskimäärin joka päivä. 

#triathlon #helsinkitriathlon @helsinkitriathlon
Hyvää kiertotalousmaanantaita! Uuden sijaan kannattaa vuokrata, korjata ja käyttää uudelleen! 

Tänä vuonna kampanjassa on mukana Third Rock Finland, allekirjoittanut sekä noin 140 tahoa Suomesta. Globaalisti kampanjassa on mukana yli 1300 tahoa.

#circularmonday @circularmonday
Turkistarhaton Suomi on lähempänä kuin koskaan aiemmin. Tämän tavoitteen puolesta Animalia on tehnyt tehokasta työtä jo pitkään. 

Turkistarhat aiheuttavat turhaa kärsimystä villieläimille ja ylimääräistä ympäristökuormitusta. Lisäksi turkistarhat aiheuttavat jatkuvan pandemiariskin. 

#peopleofanimalia #animaliary @animaliary