Vieraskynäblogissa Michael Lettenmeier
Pari viikkoa sitten sattui Saksassa paha junaonnettomuus. Henkilö- ja tavarajuna törmäsivät toisiinsa tuhoisin seurauksin. Onnettomuudessa kuoli melkein saman verran ihmisiä kuin joka päivä kuolee Saksan tieliikenteessä.
Onnettomuusrataosuudella ei ollut vielä automaattista jarrutusjärjestelmää päin punaista ajaville junille. Onnettomuus oli seuraus nykyisen liikennepolitiikan virheistä. Tieverkon laajentamiseen investoidaan edelleen huimat summat ja rautateiden kehittämisessä painotetaan yksittäisiä suurnopeusratoja. Olemassa olevan tie- ja rataverkon ylläpito jää uudisrakentamisen jalkoihin.
Suomen liikennepolitiikassa on samanlaisia huolestuttavia piirteitä. Edelleen rakennetaan lisää teitä, vaikka nykyistenkään kunnossapitoon eikä joukkoliikenteen tukemiseen ole varaa. Jopa Suomen tiheimmin asutulla alueella, pääkaupunkiseudulla, panostetaan edelleen päätieverkon laajentamiseen tunneleineen ja kehäteineen kävelykeskustan, pyöräilyverkon ja edullisen joukkoliikenteen sijaan.
Suomen liikennepolitiikka tarvitsee nyt täyskäännöksen kestävän kehityksen suuntaan:
– Tieverkko pitää jäädyttää nykyiseen. Autoliikenteen kasvua pitää hillitä ruuhkamaksuilla, liikenteen minimointiin pyrkivällä maankäytön suunnittelulla, kohdistamalla taloyhtiöiden parkkipaikkakustannukset autoilijoille eikä kaikille asukkaille ja nostamalla tietoisuutta autoliikenteen haitallisuudesta.
– Joukkoliikenne pitää saada houkuttelevaksi kokonaisuudessaan eikä vain Helsingissä ja muutamalla kaukojunavälillä. Tähän tarvitaan hyvä vuorotarjonta ja houkuttelevat lippuvaihtoehdot. Saksan Freiburgin lipuista voisi ottaa esimerkkiä: kuukauden seutulippu 39 €, vuorokauden seutulippu 9 € yksin matkustavalle ja 18 € max. viiden hengen ryhmälle. Freiburgissa tämä on tuonut asiakkaita niin hyvin, että vain 11 % joukkoliikenteen kustannuksista lankeaa kaupungin maksettavaksi.
– Pyöräliikenne pitää saada sujuvaksi kaupungeissa esimerkiksi avaamalla yksisuuntaisia katuja pyörille. Autottomia alueita tarvitaan moninkertaisesti lisää sekä keskustoissa että asuinlähiöissä, jotta saadaan kaupungit viihtyisiksi.
Tutkimukset kertovat, että politiikot kuvittelevat kansalaisia paljon automyönteisemmiksi kuin nämä oikeasti ovat. Pystyisikö Leo kääntämään tätä asetelmaa paremmaksi?
Kirjoittaja on saksalais-lahtelainen ekotehokkuuskonsultti ja D-mat oy:n toimitusjohtaja. Hänellä ei ole autoa ja hän palasi juuri junalla ja laivalla kolmen viikon Keski-Euroopan työmatkalta.
