Tiistai 26.2.2008 – Vesivoimaa ja Turvetta lisää?

Pekkarisen vesivoima- ja turvepuheet ovat saaneet koomisia piirteitä. Ohessa muutamia kommentteja Vuotokseen, Kollajaan ja turpeen energiakäyttöön. EU:n uusiutuvien energialähteiden lisäämistavoitteen saavuttamisessa vesivoiman lisärakentamisella ei ole merkitystä. Esimerkiksi Kollajan ja Vuotoksen tekoaltaat olisivat yhteensä alle kaksi promillea Suomen energiasta, puoli prosenttia sähköstä ja vain kuudeskymmenesosa EU:n uusiutuvan energian lisäystavoitteesta. Vuotosta ja Kollajaa vastaava uusiutuvan energian lisäys saataisiin esimerkiksi yhdellä tuulivoimapuistolla. Altaita vastaava määrä säätövoimaa voidaan saada biokaasulla. Ruotsissa avattiin syksyllä merituulipuisto, … Lue lisää

Viikonloppu 22.-24.2.2008 – Vaadi ilmastolakia!

Takana on hyvä viikko. Niin hyvä, että en ole huomannut blogianikaan päivittää. Tässä kuitenkin pikayhteenveto. Maanantaina julkistetiin vihdoin Nuorisotukimusseurassa mun ja Mikko Salasuon toimittama teos Talonvaltaus liikkeenä – Miksi squat ei antaudu? Julkaisu on ladattavissa kokonaisuudessaan osoitteesta: http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/talonvaltaus.pdf Tiistaina julkistettiin lumiukkotempauksen yhteydessä (http://www.maanystavat.fi/tiedotus_artikkeli.php?aid=971&kid=0) Polttava kysymys -kampanja. Tarkoituksena on saada Suomeen ilmastolaki viiden prosentin vuosittaisista päästövähennyksistä. Lisätietoja osoitteessa: http://www.polttavakysymys.fi/. Keskiviikkona olin vetämässä Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin (http://www.sll.fi/uusimaa) ympäristötoimintaryhmän kokousta. Kävimme läpi piirin energia- … Lue lisää

Komission ilmasto- ja energiapaketti: Keep it Cool

Alla oleva kolumni/puheenvuoro julkaistiin kuluneella viikolla ilmestyneessä Suomen Luonto -lehdessä. — Komission ilmasto- ja energiapaketti: Keep it Cool Rakennamme räntä-vesisateessa lumiveistoksia Helsingin Lasipalatsin aukiolla. Kyseessä on Suomen luonnonsuojeluliiton ja Haaga-Helian opiskelijoiden järjestämä ilmastotempauspäivä. Ilmastonmuutos ei näy tuona tammikuun lopun iltapäivänä ainoastaan säässä ja kaupungin katukuvassa, vaan myös ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen tilaisuudessa pitämässä puheessa. Hyvä niin. Viikkoa aikaisemmin Euroopan komissio julkaisi ilmasto- ja energiapaketin, jonka tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 20 prosenttia, … Lue lisää

Maanantai 18.2.2008 – Uusi julkaisu talonvaltauksista

”Talonvaltaus liikkeenä – Miksi squat ei antaudu?” Leo Stranius & Mikko Salasuo (toim.) Julkaisu on ladattavissa kokonaisuudessaan osoitteesta: http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/talonvaltaus.pdf Talonvaltaukset ja niiden ympärillä käytävä keskustelu on viime aikoina kiihtynyt. Joukko valtaajia on pyrkinyt ottamaan luvatta käyttöönsä useita eri tiloja tarkoituksenaan autonomisen sosiaalikeskuksen perustaminen. Talonvaltaukset ovat Suomessa tyypillisesti nuorten ja nuorten aikuisten kansalais­toimintaa. Valtaukset ovat olleet viime vuosina näkyvästi esillä julkisuudessa. Toiminnan versot löytyvät jo kolmen vuosikymmenen takaa, mutta 2000-luvun jälkeen … Lue lisää

Viikonloppu 15.-17.2. – “Be the change you want to see in the world”

Perjantaina olimme Annukan kanssa syömässä Ichiban Sushissa (http://www.ichiban.fi/) sekä katsomassa elokuvan Musta jää. Voin suositella. Mielestäni elokuvan tarina oli rakennettu ja toteutettu todella hyvin. Ainoa heikkous oli siinä, että tarina ei ollut mielestäni kovin uskottava. Lauantaina olimme auringonpaisteessa kävelemässä Elinan ja Ruttiksen kanssa Arabianrannassa sekä nautimme yhdessä lounasta Kumpulassa. Jukalla ja Elinalla on kiva käydä. Keskustelut ovat aina paljon ajatuksia herättäviä. Illalla Annukan sisko ja sen kaveri tulivat yökylään pelimatkansa … Lue lisää

Perjantai 15.2. – Uusi valtaus Helsingissä

Helsingissä on tehty jälleen uusi talonvaltaus. Ensimmäisenä asiasta kertoo Takku: http://takku.net/index.php?topic=1. Monipuolista ohjelmaa on luvassa jo tänä viikonloppuna. Lisätietoja myöhemmin mm. osoitteessa: http://www.valtaus.org Talonvaltauksista voi lukea perusteellisemmin lisää maanantaina 18.2. ilmestyvästä Talonvaltausjulkaisusta ”Talonvaltaus liikkeenä – Miksi squat ei antaudu?” (toim. Leo Stranius & Mikko Salasuo). Teon tulee löytymään Nuorisotutkimuverkoston sivuilta osoitteesta: http://www.nuorisotutkimusseura.fi/. Samaan aikaan myös Liperinsuon metsähakkuut puhuttavat. Lisää tietoa osoitteessa: http://www.sll.fi/ ja http://www.luontoliitto.fi/tiedotteet/?p=234.

Torstai 14.2.2008 – Pachauri ja Halonen – tietokone edelleen rikki

Osallistuin Väinö Tannerin säätiön järjestämään kutsuvierasseminaariin ”Onko ilmastonmuutos hallittavissa?”. Pääpuhujana europarlamentaarikko Lasse Lehtisen vetämässä seminaarissa oli Nobel palkittu, Kansainvälisen ilmastopaneelin (IPCC) puheenjohtaha professori Rajendra K. Pachauri. Lisäksi kommentoimassa olivat mm. komissaari Olli Rehn, europarlamentaarikko Riitta Myller, Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen ja professori Atte Korhola. Yleisössä istui mm. presidentti Tarja Halonen, pääministeri Matti Vanhanen, ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, Helsingin yliopiston kansleri Kari Raivio sekä lukematon määrä professoreita, kansanedustajia ym. päättäjiä sekä … Lue lisää

Keskiviikko 13.2.2008 – Ketku, METSO, julkiset hankinnat ja vesivoima

Osallistuin Suomen luonnonsuojeluliiton Kestävän tuotannon ja kulutuksen valiokunnan eli Ketkun historialliseen ensimmäiseen kokoukseen. Asialistalla oli muun muassa katsaus ajankohtaisiin asioihin sekä kuluvan vuoden toiminnan suunnittelua ja ideointia. Uuden valiokunnan kautta saadaan koordinoitua SLL:n MIPS, jäte, julkiset hankinnat, ohjauskeinot, ekologinen verouudistus, kierrätysliike ja nuukuusviikko ym. aiheeseen liittyvää toimintaa. Samalla saadaan kerättyä toiminnan ytimeen uutta asiantuntemusta ja toimintatarmoa. Hyvä! Ilta jatkui Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin hallituksen kokouksella. Kokouksen aluksi keskustelimme METSO-ohjelmasta yhdessä liiton metsäasintuntija … Lue lisää

Tiistai 12.2.2008 – Talonvaltausjulkaisu tulossa pian ulos

Osallistuin kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan eli tuttavallisemmin KANE:n kokoukseen. Asialistalla oli mm. keskustelu valtiohallinnon sähköisen kuulemisen II-vaiheen työryhmän alustavista linjauksista ja esityksistä, neuvottelukunnan toimintasuunnitelman ideointi sekä kunnallisvaalit 2008. KANE:n kokouksesta SLU:n talolta pyöräilin SLL:n toimistolle Luonnonsuojelija-lehden toimitusneuvoston kokoukseen. Tosin en ehtinyt kuin vähän kokouksen loppuun ideoimaan potentiaalisia uusia kolumnisteja. Lusun kokouksissa on kuitenkin aina piristävä ja innostava meininki. Kiitos liiton mainiolle tiedotus- ja toimistusporukalle Matille, Kaisalle ja Sepolle! Illalla kävin läpi ja … Lue lisää

Kirjasuositus: Ossi Nyman: Alkuhuuto

Jostain selittämättömästä syystä olen tykännyt Nymanin romaanien karuttomasta kuvailusta paljon. Alkuhuuto on näistä romaaneista kuitenkin ehjin ja paras. Suorastaan huikea. 

Toivo on 46-vuotiaana bussinkuljettajana valmis eläkkeelle. Marjut istuu lähikaupan kassalla ja hakee iloa elämään salasuhteista. Faith on suomeen kotoutunut maahanmuuttokriittinen maahanmuuttaja. 

Kolme elämää, jotka kiinnittyvät vahvasti toisiinsa. 

Upea kuvaus suomalaisesta mielenmaisemasta ja keskiluokkaisuuden reunalla elämisen arjesta. Tavallisuuden kaipuusta.

Häiritsevää on vain ajan hengen mukainen ajallinen epäsymmetrisyys ja absurdi loppuratkaisu. Ja ehkä juuri tämä häiritsevyys tekee kirjasta lopulta täydellisen. 

#kirjat #kirjagram #ossinyman #alkuhuuto @ossijanyman @teoskustantamo
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Tämä oli hieno! Kiitos @terike.haapoja