Kutsu ideoimaan Helsingin tulevaisuutta

Helsingille valitaan huhtikuussa uusi kaupunginvaltuusto.

Uusi valtuusto laatii ”strategian” koko tulevalle valtuustokaudelleen. (2017-2021). Strategia on tärkeä tapa ohjata Helsingin kehitystä. (Nykyisen valtuuston strategia täällä)

Seuraavan valtuustokauden strategiasta päättää tietenkin uusi, keväällä valittava valtuusto. Käytännössä strategian virkamiesvalmistelu on jo käynnissä samoin kuin poliittisten ryhmien valmisteleva keskustelu.

Mitä aiemmin uudet ideat, aloitteet ja avaukset pääsevät mukaan keskusteluun sitä suurempi saattaa olla niiden mahdollisuus tulla osaksi uutta strategiaa.

Olemme siksi päättäneet kutsua koolle kaksi kansalaistapaamista, joissa kaupunkilaiset voivat tehdä ehdotuksia Helsingin valtuustostrategian 2017-2021 aiheiksi. Ensimmäinen tapaaminen on Kontulan ostarin asukastilassa Wanha Posti, pe 10.3. klo 16 – 18. Toinen tapaaminen on 28.3. klo 17 – 19 Vallilan kirjaston Galleriassa, Päijänteentie 5.

Lue lisää

Vegaaniruokaa myös päiväkoteihin

Kahdessakymmenessä helsinkiläisessä päiväkodissa aloitettiin viime syksynä vuoden kestävä vegaaniruokakokeilu.

Kokeilussa mukana olevat päiväkodit siis tarjoavat vegaaniruokaa halukkaille vanhempien ilmoituksen perusteella.

Kokeilu sai alkunsa, kun tein syksyllä 2014 aloitteen vegaaniruuan saamisesta kaupungin päiväkoteihin. Kaupungin linja on ollut, että vegaaniruokaa ei tarjota. Käytännössä päiväkotien vegaaniruokaa koskevat käytännöt ovat kuitenkin olleet kirjavia.

Joissain päiväkodeissa pääsääntönä on, että vanhempien tulee tuoda vegaaninen ruoka päiväkotiin niinä päivinä, jolloin sitä ei ole ruokaa toimittavan Palmian puolelta tarjolla. Käytännössä joissain päiväkodeissa ollaan joustavia ja vegaaniruokaa saa päivittäin. Toisissa taas vegaaniruokaa ei saa lainkaan. Joissakin on vaadittu lääkärintodistusta vegaaniruuan saamiseksi.

Lue lisää

Turvapaikanhakijoiden perus- ja ihmisoikeudet turvattava

Allekirjoitin yhdessä 60 muun helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun kanssa 1.3.2016 julkilausuman, jossa vaadimme turvapaikanhakijoiden perus- ja ihmisoikeuksien turvaamista.

Erityiskiitos Pilvi Torstille ja Sanna Vesikansalle aloitteellisuudesta asian suhteen! Kiitos myös kaikille muille valtuustokollegoille, jotka olette mukana tukemassa tärkeää asiaa!

Meillä allekirjoittaneilla helsinkiläisillä päättäjillä on kasvava huoli Suomen kiristyvästä maahanmuuttopolitiikasta, joka ei enää noudata humanitäärisia arvoja.

Julkilausumassa haluamme Helsingin jatkavan turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia kunnioittavaa kohtelua ja kaikille kuuluvan kaupungin kehittämistä. Se on viime kädessä jokaisen helsinkiläisen etu.

Alla yhteinen julkilausuma kokonaisuudessaan.

Lue lisää

Lapset ja lähiluonto – kuntavaalikampanja alkaa!

Olen saanut puolustaa helsinkiläistä lähiluontoa, tehdä ilmastoystävällistä ja sosiaalisesti kestävää kaupunkipolitiikkaa Helsingin kaupunginvaltuustossa viimeisen neljän vuoden ajan.

Kiitos tästä mahdollisuudesta!

Nyt toivon, että voin jatkaa työtä myös seuraavat neljä vuotta. Sinä päätät.

Helsingin Vihreä valtuustoryhmä on saanut paljon aikaan.

Luonnonsuojelualueiden määrä on kaksinkertaistumassa, päästöt ovat vähentyneet vauhdilla, ja Hanasaaren kivihiilivoimala tullaan sulkemaan. Joukkoliikenteeseen on investoitu huimia summia, ja pyöräilyä priorisoidaan ennennäkemättömän paljon. Kaupunkipyöräkokeilu onnistui paremmin kuin uskallettiin toivoa. Hämeentiestä tehdään pian joukkoliikennekatu. Myös koko kaupungin johtamisjärjestelmä laitettiin uusiksi niin, että kaupunkiin saadaan tulevien vaalien jälkeen pormestari.

Itse olen ollut osa tätä muutosta muun muassa puolustamalla kaupungin viheralueita ja lähimetsiä sekä keskuspuistoa ylimitoitetulta rakentamiselta. Kaupunki tukee työni ansiosta työntekijöiden polkupyörien hankintaa. Helsingissä on lisäksi edistetty aloitteideni pohjalta kierrätystä, hävikkiruuan hyödyntämistä, bioenergian kestävyyskriteerejä. Olen ollut ajamassa kivihiilestä luopumista sekä tarvetta valmistella päästövähennystavoitetta vuodelle 2030.

Lue lisää

Tehokkain tapa auttaa

Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen haastatteli minua muutama viikko sitten aiheena tehokkain toimi, jolla maailma muuttuu paremmaksi.

Tästä syntyi Vihreään lankaan (1/2017) juttu ”Tee hyvää tehokkaasti”.

Suominen lähestyi aihetta Peter Singerin efektiivisen altruismin kautta. Singer lähtee siitä, että tehokkainta auttamista on rahan antaminen. Aiheesta on kirjoittanut aiemmin blogissani myös Hilkka Pellikka.

Omasta mielestäni paras tai tehokkain tapa auttaa on se, että kokeilee mahdollisimman monia erilaisia juttuja. Koskaan ei voi lopulta tietää, mikä johtaa merkittävään muutokseen. Tästä syystä kannattaa tehdä asioita vaihtelevasti.

Toimintaa tai auttamista voi jakaa myös henkilökohtaisiin valintoihin tai yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Lue lisää

Nyt on aika lahjoittaa

Ajat ovat kovat.

Suomen hallitus on karsinut luonnonsuojelurahat minimiin. Eläinsuojelulakia ei edistetä ja turvapaikan hakijoita kohdellaan kaltoin. Puhumattakaan mitä maailmalla tapahtuu.

Tästä syystä on erityisen tärkeä tukea järjestöjä, jotka toimivat kestävän ja oikeudenmukaisen tulevaisuuden puolesta.

Tämä on mielestäni parasta eläkesäästämistä ja vakuutusten ottamista, mitä voi kuvitella.

Tänään nostin Amnestylle, Animalialle, Greenpeacelle, Oikeutta Eläimille ja WWF Suomelle lahjoittamiani kuukausittaisia tukisummia. Lisäksi aloitin kuukausilahjoittamisen Suomen Punaiselle Ristille.

Tällä hetkellä toimin seuraavien järjestöjen kuukausitukijana:

Lue lisää

Miksi lapsille pakkosyötetään ideologiaa?

Leo Stranius pienenäSanna Ukkola kysyi Ylen blogissa (5.2.2017) miksi lapsille pakkosyötetään ideologiaa.

Yhtenä esimerkkinä pakkosyötöstä Ukkola oli valinnut valtuustoaloitteeni pohjalta helsinkiläisissä päiväkodeissa käynnistyneen vegaaniruokakokeilun.

Olen itsekin ihmetellyt lapsille harjoitettua ideologista pakkosyöttöä jo pitkään.

– Miksi lapsille pakkosyötetään lihaa ja muita eläinkunnan tuotteita vaikka tiedetään hyvin, että kyse on epäterveellisestä, ympäristöä kuormittavasta ja eläinten hyvinvoinnin kannalta ongelmallisesta ruokavaliosta?

Lue lisää

Käytännön vinkki myöhästymisille

Kello ja Leo StraniusAamulla puoliso laittoi tekstarin: ”5 min myöhässä”. Todellisuudessa hän tuli kotiin aamun työrupeamaltaan kuitenkin vasta klo 8.17 eli 17 minuuttia sovitusta myöhässä.

Näin hän tuli tahtomattaan aiheuttaneeksi kaksinkertaisen pettymyksen. Ensin ilmoittamalla myöhästyvänsä ja sen jälkeen myöhästyvänsä vielä tuosta ilmoittamastaan uudesta ajasta.

Jos joku ihminen toimii jatkuvasti näin, luottamus hänen kykyynsä toteuttaa sovittuja asioita alkaa rapautua. Tämä on harmillista, koska pääsääntöisesti ihmisiin voi yleensä luottaa. Varsinkin, jos asioista on sovittu etukäteen tarpeeksi selkeästi.

Miten sitten käytännön arjessa, jossa aikataulut usein pettävät, kannattaa toimia?

Lue lisää

Kiertotalous tulee vääjäämättä

Kiertotalous Sitra”Autojen keskimääräinen käyttöaste on noin 8%. Toimistojen käyttöaste on noin 40%. Rakennusmateriaaleista 10-15% menee jätteeksi rakennusaikana. Ruuasta 31% menee hukkaan arvoketjussaan.”

Nämä faktat luetteli meille 26.1.2017 Sitran Mari Pantsar Kiertotalouden ohjausryhmässä, jossa puheenjohtajana toimii ministeri Kimmo Tiilikainen.

En usko, että tätä menoa on fiksua jatkaa kovin pitkään. Yksityisomisteisen autonkäyttö voi tulla nopeasti tiensä päähän. Työhuoneet ja toimistot muuttuvat monitoimitiloiksi ja tyhjiä liiketiloja korjataan asunnoiksi. Rakennusmateriaalien kierrätystä tehostetaan sekä hävikkiruoka ehkäistään ja hyödynnetään paljon paljon paremmin.

Lue lisää

Raide-Jokeri uhkaa tuhota osan Patterimäen tulevasta luonnonsuojelualueesta

raide-jokeri-ja-patterimakiJohdin puhetta tiistaina 24.1.2017 ympäristölautakunnan kokouksessa. Lautakunnassa oli käsittelyssä mm. Patterimäen Raide-Jokerin asemakaava.

Patterimäki on merkitty Helsingin uuden yleiskaavan kaupunkiluonto -liitekartassa suojeltavaksi alueeksi. Tällä merkinnällä on merkitty Helsingin luonnonsuojeluohjelmassa 2015–2024 esitetyt alueet.

Raide-Jokeri taas on Helsingin Itäkeskuksesta Oulunkylän ja Pitäjänmäen kautta Espoon Keilaniemeen kulkeva pikaraitiotieyhteys. Kyseessä on koko Helsingin lähivuosien keskeinen joukkoliikennehanke.

Lue lisää

Syksyllä luvassa muutamia kirjastovierailuja. Ensimmäinen niistä Kallion kirjastossa Helsingissä. Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ti 20.10. klo 17-18 miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi! 

1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi

Tietokirjailija ja toimitusjohtaja Leo Stranius kertoo kirjatapahtumassa kirjastaan ”1,5 astetta parempi arki – miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi” (Gummerus 2025). 

Miksi päästöjen ja kulutuksen vähentäminen auttaa meitä valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin? 

Miksi tiivis asuminen, kohtuullinen kuluttaminen, kasvispainotteinen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta tai kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme?

Tervetuloa kuuntelemaan aiheista lisää!
Viiankiaapa 💚🌍

Välillä näyttää siltä, että yhä useampi on ymmärtänyt luonnon ja sen monimuotoisuuden merkityksen koko elämän perustana. Sitten välillä vaikuttaa siltä, että tästä ymmärryksestä ei seuraa konkreettista toimintaa ja johtopäätöksiä. 

Yhtenä esimerkkinä tästä skitsofreenisesta toiminnasta on Viiankiaapa. Sodankylässä on noin 10 000 vuotta vanha suo, joka toimii monien uhanalaisten lajien elinympäristönä. Luontoarvoiltaan arvokas suo on suojeltu Natura-ohjelmassa ja soidensuojelualueena. 

Joidenkin mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa riskeerata tuo suo ja rakentaa sinne kaivos. Asetelma kääntyy helposti siihen, onko tärkeämpää suojella luontoarvoja vai kaivosyhtiön liiketoimintaa. Itselle valinta on aika selvä. 10 000 vuoden aikana muodostuneet yleiset luontoarvot ovat tärkeämpiä kuin yhden yrityksen taloudellinen voitto ja yksittäinen hanke. Ylisukupolvisten suojeluarvojen yli ei tule kävellä silloin, kun yhdelle yhtiölle iskee mineraalikiima. 

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä ei ole ainoa tapaus. Jonossa on monia muitakin yrityksiä, jotka hamuavat arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden luonnonvaroja. On irvokasta, että ympäristöjärjestöjen pitää puolustaa jo useaan kertaan suojeltuja kohteita. 

Mielenosoitus Viiankiaavan puolesta keräsi Helsinkiin noin 3500 mielenosoittajaa. Mielenosoituksen aluksi Greenpeacen Touko Sipiläinen muistutti myös laajemmasta ulottuvuudesta. Suomessa on mineraaleja, joita halutaan ja tarvitaan, täällä on uusiutuvaa energiaa ja viileä ilmasto. Tämä on houkutteleva ympäristö esimerkiksi datakeskuksille. Juuri siksi on tärkeää näyttää, että täällä kunnioitetaan myös luontoarvoja.
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Seuraa minua Instagramissa