Kuntavaalien vaalirahoitusilmoituksen viimeinen jättöpäivä on tänään 12.6.2017.
Itse jätin vaalirahailmoitukseni jo 7.5.2017 eli heti sen jälkeen kun viimeiset kuntavaalikampanjan laskut olivat tiedossa tai tulleet.
Ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestani ja sidonnaisuuteni ilmoitin jo ennen ennakkoäänestyksen alkua 28.3.2017.
Yhteensä kuntavaalikampanjani maksoi 7411,24 euroa. Tästä yksityishenkilöiltä saatuja lahjoituksia oli 485 euroa ja puolueyhdistykseltä saatua tukea 256,47 euroa. Loput olivat omaa rahoitusta eli käytännössä kuntapolitiikan kokouspalkkioista saatuja ja säästettyjä rahoja.
Olen avannut vaalirahoitusilmoitukseen rahoitukseni myös paljon yksityiskohtaisemmin kuin laki vaatii. Olen listannut käytännössä melkein jokaisen laskun ja maksun erikseen lisätietoja kohtaan.
Ohessa vaalirahoitukseni yksityiskohtaisesti.
Hallitus on
Helsingissä monet koulut ja päiväkodit kärsivät sisäilmaongelmista. Kaupungin kiinteistöviraston Tilakeskuksen mukaan korjausvelkaa on noin miljardi euroa.
Bioenergia ry sekä 16 turpeen tuottaja- ja käyttäjäyritystä ovat käynnistäneet noin 300 000 euron