Yhteiskuntavastuusta nettopositiivisuuteen

Yritykset ovat pitkään pyrkineet minimoimaan tai pienentämään oman toimintansa ympäristövaikutuksia sekä viestimään toiminnastaan aktiivisesti.

Samalla painopiste on laajentunut yleisempään yhteiskuntavastuullisuuteen, jossa myös esimerkiksi sosiaaliset näkökohdat huomioidaan entistä tarkemmin.

Voidaan sanoa, että yhteiskuntavastuullisuus on tänä päivänä isommalle yritykselle hygieniatekijä eli asia joka pitää olla kunnossa, mutta josta ei saada enää kilpailuetua.

Yhteiskuntavastuun tullessa osaksi arkipäivää on ekologisen jalanjäljen lisäksi keskusteluun noussut myös ekologinen kädenjälki. Kyse ei ole vain siitä, miten pienennetään oman toiminnan haittoja vaan miten omalla toiminnalla voidaan edistää esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintää tai luonnon monimuotoisuutta.

Oras Tynkkynen ja Kati Berninger tuovat keskusteluun uudessa kirjassaan ”Nettopositiivisuus – Menestyvän ja vastuullisen liiketoiminnan uusi taso” uuden käsitteen: Nettopositiviisuus.

Lue lisää

Kolme teesiä yrittäjyyden helpottamiseksi

Tyrsky consulting perustamisjuhlatYlen Ajankohtaisessa kakkosessa vietetään tänään (2.12.2014) yrittäjä-iltaa.

Olen itsekin osakkaana yhdessä pienessä ympäristöalan konsultointiyrityksessä ja miettinyt sitä kautta paljon keinoja yrittäjyyden edistämiseksi.

Nykyään yhä useampi työntekijä liikkuu työsuhteen, opintojen, vanhempainvapaan ja yrittäjyyden välimaastoissa. Nämä työmuodot täytyy tunnista entistä paremmin ja poistaa verotuksessa sekä sosiaaliturvassa olevat epäkohdat.

Ohessa lyhyesti 3 teesiä yrittäjyyden helpottamiseksi:

Lue lisää

Kati Berninger: Vähähiilisyys matkailussa

Kati BerningerVieraskynäblogissa Tyrsky Oy:n tutkimusjohtaja Kati Berninger

Olin juuri Rovaniemellä pitämässä esitelmää vähähiilisyydestä Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin järjestämässä tilaisuudessa. Paikalla oli parikymmentä eri alojen edustajaa.

Tilaisuudesta inspiroituneena mietin, mitä vähähiilisyys voisi tarkoittaa matkailualalla. Matkailualalla voidaan kehittää kaikkia neljää suurta vähähiilisyyden teemaa: uusiutuvaa energiaa, energiatehokkuutta, liikkumista ja ruokaa.

Lue lisää

Viikko valokuvina: Suomenlahti-vuosi, NextStep, Tyrsky ja Educa

Suomenlahti-vuoden avajaisetTiistaina 21.1.2014 olin mukana Helsingin kaupungintalolla Suomenlahti-vuoden 2014 avajaistilaisuudessa. Presidentti Sauli Niinistö totesi tilaisuudessa osuvasti: ”We are here to express our commitment to save our common sea, our own “mare nostrum”. It is our duty.”

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami