Ilmastouutisointi pitää pintansa – ilmastolle haitallinen mainonta aika kieltää?

Koronapandemian myötä olin huolissani monen muun tavoin siitä, että uutisointi ilmastosta jää vähemmälle.

Näin ei näytä kuitenkaan lopulta käyneen.

Suomen ympäristökeskuksen 10.5.2021 julkaiseman tiedotteen mukaan Tammi-huhtikuussa 2021 ilmastouutisointi oli 1,9 kertaa vilkkaampaa kuin 2010-luvulla keskimäärin.

Kuva: Suomen ympäristökeskus

Tämä on hyvä uutinen!

Toki pelkkä määrä ei vielä yksin takaa laatua, vaikka varmasti määräkin kertoo jotain siitä, miten tärkeänä aihetta pidetään. Tässä tutkimuksessa oli mukana myös vain Helsingin Sanomien ja Iltasanomien uutisointia.

Yksi hyvä esimerkki laadukkaasta ilmastouutisoinnista oli sunnuntaina 9.5.2021 Helsingin Sanomissa julkaistu Heli Saavalaisen artikkeli turvealan mainoskampanjan harhaanjohtavista väitteistä.

Lue lisää

Suo siellä vetelä täällä – epäonnistunut turvekampanja

Bioenergia ry sekä 16 turpeen tuottaja- ja käyttäjäyritystä ovat käynnistäneet noin 300 000 euron mainoskampanjan, jolla pyritään edistämään kivihiiltäkin haitallisemman turpeen energiakäyttöä.

Kyllä. Turpeen energiakäyttö ei ainoastaan aiheuta merkittäviä päästöjä vaan pilaa myös suoluonnon ja vesistöt.

Turpeen energiakäyttö on siis yksi kaikkein haitallisimmista energiantuotantomuodoista. Kampanjaa voisi kutsua klassisesti viherpesuksi.

Ohessa muutama havainto ja kommentti turvekampanjasta:

1. Bioenergia ja turveala on ilmeisesti halunnut lähteä mukaan trumppilaiseen totuudenjälkeiseen politiikkaan. Harmi.

Lue lisää

Ravinnontuotannon päästöt voidaan puolittaa

Leo Stranius toimistolla 2015Kirjoitimme 21.3.2016 Ilkka Savolaisen kanssa Helsingin Sanomiin siitä, miten ravinnontuotannon päästöt voidaan puolittaa.

Avain on suopellot. Suopeltoja on vain noin 15 prosenttia peltopinta-alasta, mutta ne lähes kaksinkertaistavat Suomen maatalouteen liittyvät päästöt.

.

Ohessa kirjoituksemme kokonaisuudessaan:

Ravinnontuotannon päästöt voidaan puolittaa

Suopeltoja on vain noin 15 prosenttia peltopinta-alasta, mutta ne lähes kaksinkertaistavat Suomen maatalouteen liittyvät päästöt.

Lue lisää

Turpeen verokohtelu oikeudenmukaisemmaksi

TurveKirjoitin 12.10.2015 Helsingin Sanomien mielipidesivulla kansanedustaja Juhana Vartiaisen (kok) kanssa turpeen verokohtelusta.

”Turpeen tähänastinen verokohtelu on ilmasto-, energia- ja ympäristöpolitiikan näkökulmasta suorastaan noloa.”

Alla kirjoitus kokonaisuudessaan.

Turpeen verokohtelu oikeudenmukaisemmaksi

Lue lisää

Turpeen tai ydinvoiman sijaan puhtaan energian kotimarkkinat

Leo Stranius EnergiakäänneOheinen mielipidekirjoitus, jonka kirjoitin yhdessä Luonto-Liiton Tea Tawastin kanssa, julkaistiin lauantaina 18.10.2014 Turun Sanomissa.

Suomen pitäisi turvautua energiapolitiikassaan oikeasti uusiutuvaan energiaan, joka ei tuhoa kallisarvoista luontoa tai jätä tulevien sukupolvien vastuulle kohtuutonta taakkaa.”

.

* * *

Turpeen tai ydinvoiman sijaan puhtaan energian kotimarkkinat

Pääministeri Alexander Stubb (kok) antoi ilmoituksen Suomen energiapolitiikasta (HS 7.10.). Hallituksen esitystä turpeen verotuksen alentamista ja metsähakkeen syöttötariffin parantamista perusteltiin sillä, että ne pärjäisivät paremmin kilpailussa kivihiilen rinnalla ja parantaisivat energiaomavaraisuutta.

Turpeen käyttöä voi perustella energiaomavaraisuuden näkökulmasta. Tämä on kuitenkin kuin pissaisi talvella housuihin. Se lämmittää vain hetken. Turpeen uusiutumisaika on noin 2 000–3 000 vuotta. Kivihiiltäkin pahempien kasvihuonekaasupäästöjen lisäksi turve aiheuttaa merkittäviä muita ympäristöongelmia.

Lue lisää

Mielipidekirjoitus: Helsingin siirryttävä uusiutuvaan energiaan

Oheinen mielipidekirjoitukseni julkaistiin tänään (16.10.) Helsingin Sanomien mielipidesivuilla.

HS MIELIPIDE
Helsingin siirryttävä uusiutuvaan energiaan
LEO STRANIUS (VIHR) HELSINKI

Helsingin Energia suunnittelee Vuosaareen uutta energialaitosta. Uusi jättivoimala polttaisi pääasiassa pellettejä ja muita biopolttoaineita. Kivihiiltä olisi polttoaineesta viidennes.

Tuleva valtuusto päättää paitsi Vuosaaren laitoksesta myös Hanasaaren ja Salmisaaren kivihiilivoimaloista.

Kun nykyisillä päästöillä maailmanlaajuinen lämpeneminen kolkuttelee kuuden asteen rajoja, on selvää, että fossiilisia polttoaineita, varsinkaan kivihiiltä tai turvetta, ei tulisi käyttää enää yhtään tonnia.

Lue lisää

Markku Koskinen: Suot ja turve

Vieraskynäblogissa Markku Koskinen

Suomi on maailman soisin maa; turvemaita on Suomen maapinta-alasta noin kolmannes.

Suomella on tämän vuoksi Euroopassa erityinen vastuu suoluonnon monimuotoisuudesta.

Suopinta-alasta yli puolet on ojitettu metsätalouteen, pelloiksi ja turpeennostokentiksi, mikä on johtanut suoluonnon uhanalaistumiseen. Vuonna 2008 ilmestyneessä Suomen luontotyyppien uhanalaisuus-julkaisussa puolet suotyypeistä on luokiteltu valtakunnallisesti uhanalaisiksi.

Lue lisää

Ei turve yksin pala

Turve on kivihiiltäkin pahempi kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttaja ja sen käyttäminen pilaa arvokkaan suoluontomme. Tästä huolimatta turpeen energiakäyttöä halutaan keinotekoisesti tukea. Toivottavasti hallitus valmistelee pian turpeen energiakäytön exit-strategian, jotta tilanteeseen saadaan korjaus. Suomen luonnonsuojeluliiton turve-video kiteyttää jotain olennaista.

Hallituksen budjettiriihi: Hyvää ja parannettavaa

Hallitus esitteli eilen torstaina (19.8.) vuoden 2011 talousarvioesityksensä. Esityksessä on monia hyviä avauksia ja vielä useampia asioita, joita voi tulevassa eduskuntakäsittelyssä parantaa. Hyviä asioita ovat ilman muuta (1) energiaverojen ja (2) kehitysyhteistyömäärärahojen korotukset, (3) Seinäjoki-Oulu raideyhteyden perusparannus, (4) makeisvero sekä (5) määrärahojen osoittaminen uusiutuviin energialähteisiin. On myös ilahduttavaa, että jäteveroa korotetaan ja ympäristöministeriö sai ministeri Paula Lehtomäen johdolla lisättyä Itämeren suojeluun 3 miljoonaa euroa. Parannettavaa eduskunnalla on kuitenkin sitäkin enemmän. … Lue lisää