Millainen on vihreä mies: Ympäristöhavahtumiseni juuret

Kirjoitukseni omasta taustastani keräsi paljon palautetta ja sai monet kysymään, miten minusta sitten tuli ympäristötietoinen kansalainen tai ympäristöaktivisti.

Omalla kohdallani ympäristöhavahtuminen on tapahtunut hitaasti ja myöhäisemmällä iällä.

Matkan varrella minua ovat inspiroineet lukuisat muut ympäristö- ja kansalaisaktivistit, jotka ovat pistäneet itsensä likoon paremman maailman puolesta sekä Pentti Linkolan, Leena Vilkan ja monen muun kirjoitukset.

Ohessa ympäristöhavahtumiseni kymmenen tärkeintä askelta:

Lue lisää

Eduskuntavaalitavoitteet: Onnellisuus

Tänään (12.4.) on eduskuntavaalien viimeinen ennakkoäänestyspäivä. Nyt on aika valita, ketä äänestää. Olen julkaissut sivuillani omat kampanjateemani: onnellisuus, kohtuullisuus, ekologisuus. Tässä onnellisuus kokonaisuudessaan videon kera. Onnellinen, innostava ja oikeudenmukainen uusi Suomi – Työt jaetaan tasaisemmin, ja otetaan käyttöön perustulo. – Perhevapaita tasataan, säädetään sukupuolineutraali avioliittolaki ja kavennetaan tuloeroja. – Ihmisten vaikutusmahdollisuuksia lisätään kansalaisaloitteella ja suorilla kansanäänestyksillä. – Julkisin varoin tuotettu tieto vapautetaan kaikille – päätöksenteosta tehdään avointa. – Joukkoäly ja … Lue lisää

Millainen on vihreä mies?

Aika usein ajatellaan, että vain keskiluokkaisesta ja hyvinvoivasta taustasta tulevat voivat olla vihreitä.

Mielikuva on usein, että vain hyvin arvosanoin kouluputkesta selviytyneet ovat henkilöitä, joilla on varaa ja mahdollisuuksia jatko-opiskella, olla yhteiskunnallisesti aktiivisia sekä puolustaa niitä hiljaisia ääniä, jotka eivät muuten pysty omasta puolestaan puhumaan.

Minulle kaikkein kovimpia arvoja ovat juuri ympäristö- ja luonnonsuojelu, eläinten oikeudet, kaikkein heikko-osaisimpien puolustaminen sekä kansalaisvaikuttaminen ja suora demokratia.

Taustaltani en kuitenkaan ole ehkä kaikkein tyypillisin ympäristöaktivisti. Elämääni on mahtunut esimerkiksi seuraavia asioita.

Kymmenen asiaa taustastani:

Lue lisää

Blogille tunnustuspalkinto!

Sain hienon tunnustuspalkinnon Paavo ja Timo Järvensivun degrowth-blogilta.

Tunnustuksen myötä pääsen arvioimaan lyhyesti omaa blogiani.

Ohessa vastaukset viiteen kysymykseen sekä oma tunnustuspalkintoni seuraavalle blogille.

1. Milloin aloitit blogisi?
Aloitin blogin kirjoittamisen 13.11.2005.  Tässä kirjoittamani juhlakirjoitus viisivuotispäivän kunniaksi viime marraskuulta: Juhlapäivä: Viisi vuotta ja 991 tekstiä! Mukana on myös kaikkein aikojen ensimmäinen blogikirjoitukseni.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 12 (21.-27.3.2011)

Maanantai: Kävin aamupäivällä läpi sähköposteja ja pistin toimeen viikonlopun valtuuston ja hallituksen kokouksen päätöksiä. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja hyppäsin Kotkaan menevään bussiin. Kotkassa olin puhumassa Energia ja eduskuntavaalit -seminaarissa ydinvoimasta, ilmastonmuutoksesta, kansainvälisestä ilmastopolitiikasta ja ympäristöjärjestöjen hallitusohjelmatavoitteista. Tämän jälkeen hyppäsin jälleen bussiin ja matkasin takaisin Helsinkiin.

Tiistai:

Lue lisää

Tulevan viikon menot (viikko 12, 21.-27.3.2011)

Ohessa tiedoksi ensi viikon (vko 12 / 21.-27.3.2011) menoni. Kuluneen viikon (vko 11) yhteenveto on luettavissa viikkopäiväkirjasta. Maanantai 21.3. – klo 13-14 Luonto-Liiton toimistokokous – klo 14-16 Bussilla Kotkaan – klo 17.30-19.30 Energia ja eduskuntavaalit 2011 -seminaarissa puhumassa Tiistai 22.3. – klo 13-15 Viisikon kokous – klo 17.30-20.00 Eduskuntavaalikampanjan tukiryhmän kokous Keskiviikko 23.3. – klo 13-15 Työhyvinvointiryhmän kokous – klo 18-21 Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin hallituksen kokous Torstai 24.3. – klo 13-16 … Lue lisää

Tulevan viikon menot (viikko 11, 14.-20.3.2011)

Ohessa ensi viikon (vko 11 / 14.-20.3.2011) menot. Kuluneen viikon (vko 10) yhteenveto on luettavissa viikkopäiväkirjasta. Maanantai 14.3. – klo 13-14 Luonto-Liiton toimistokokous – klo 14-16 Ympäristöareenan hallituksen kokous – klo 16-18 Luonto-Liiton puheenjohtajiston kokous – klo 18-20 10:10 -kampanjan Kick off elokuvateatteri Orionissa Tiistai 15.3. – klo 9-10 Keskustan tiedotustilaisuus: Keskusta edustaa suomalaista kuluttajaa ja puolustaa suomalaista tuottajaa – Toimistolla koko päivän – klo 18-20 Kynttilämielenosoitus ydinvoimaa vastaan Kiasma/Eduskuntatalo … Lue lisää

Ressun peruskoulu ja vaalipaneeli

Olin tiistaina (8.3.) Ressun peruskoulussa vaalipaneelissa. Olen itse käynyt koulussa 1980-luvun lopussa 4.-9.-luokat. Todella Nostalgista. Oli aika maagista kulkea samoilla käytävillä kuin joskus vuosikymmeniä sitten. Paneelikeskustelun jälkeen jutustelu jatkui opettajanhuoneessa. Tapasin mm. vanhan teknisen työn opettajani. Samalla muistelimme rehtorin kanssa muitakin vanhoja opettajiani. Upea kokemus. Esimerkiksi juuri teknisen työn opettaja näytteli omassa elämässäni keskeistä roolia sen suhteen, että päädyin opiskelemaan tietotekniikkaa ammattikouluun, sitä kautta edelleen tietoliikennealalle töihin ja lopulta Tampereen … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 9 (28.2.-6.3.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Ennen hommien aloittamista tutustuin viikonloppuna julkaistuun Kokoomuksen vaaliohjelmaan ja minut kuvattiin Kaisa Lekan vaalivideoon. Olen inspiroituneena seurannut Kaisan pyöräretkiä. Kaisa näyttää omalla esimerkillä millaista on tulevaisuuden hiilineutraali ja ekologinen lomamatkailu. Lounaalla kävin Maria Vuorelman ja Samuli Sinisalon kanssa 10:10-kampanjaan liittyen. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja istuin VR:n ilmastonmuutosaiheisen kirjoituskilpailun palkintoraadin kokouksessa, jossa valitsimme kilpailun voittajat. Täytyy sanoa, että 4-5-luokkalaisten kirjoitustaso on aivan … Lue lisää

Tulevan viikon menot (viikko 9, 28.2.-6.3.2011)

Ohessa tiedoksi ensi viikon (vko 9 / 28.2.-6.3.2011) menoni. Kuluneen viikon yhteenveto on luettavissa viikkopäiväkirjasta. Maanantai 27.2. – klo 10-11 Kaisa Lekan vaalivideon kuvaus – klo 11.30-12.30 Lounas: Maria Vuorelma – klo 13-14 Luonto-Liiton toimistokokous – klo 15-16 Apu-lehden haastattelu – klo 16.30-18.30 VR:n koululaisten ilmastokirjoituskilpailun voittajien valinta – klo 19-21 Uusi avoin Suomi – Annin kampanjan avajaiset Tiistai 1.3. – Toimistolla aamupäivän – klo 13-14 Allianssin Kultainen kypärä -tiedotustilaisuus … Lue lisää

Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Seuraa minua Instagramissa