Viikkopäiväkirja 12 (21.-27.3.2011)

Maanantai: Kävin aamupäivällä läpi sähköposteja ja pistin toimeen viikonlopun valtuuston ja hallituksen kokouksen päätöksiä. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja hyppäsin Kotkaan menevään bussiin. Kotkassa olin puhumassa Energia ja eduskuntavaalit -seminaarissa ydinvoimasta, ilmastonmuutoksesta, kansainvälisestä ilmastopolitiikasta ja ympäristöjärjestöjen hallitusohjelmatavoitteista. Tämän jälkeen hyppäsin jälleen bussiin ja matkasin takaisin Helsinkiin.

Tiistai: Pyöräilin aamulla Luonto-Liiton toimistolle. Kävin läpi talous- ja hallintoasioita sekä viimeistelin toimintakertomusta vuodelta 2010. Iltapäivällä vedin viisikon kokousta sekä luin ja kirjoitin sähköposteja. Illan istuin eduskuntavaalikampanjan tukiryhmän kokouksessa. Tilanne kampanjan suhteen näyttää hyvältä. Kaikki materiaalit ovat valmiita ja seuraavaksi alkaa katukampanjointi. Myös pari tilaisuutta on tulossa.

Keskiviikko: Aamulla herätessä olo oli ensimmäisen kerran yli viikkoon erinomainen. Flunssa oli siis vihdoin ohi. Aamupäiväksi jäin kotiin viilailemaan verkkosivuja ja kirjoittelemaa lyhyitä vastauksia politiikan eri kysymyksiin. Asioita riitti ja tekstiä kertyi seitsemän sivua yli 80 eri aiheesta. Tämän jälkeen pyöräilin iloisena Luonto-Liiton toimistolle käymään läpi sähköposteja ja lounaalle. Iltapäivällä istuin työhyvinvointiryhmän kokouksessa, kävin läpi järjestöpäällikön kanssa tulevan liittokokouksen ohjelmaa ja kirjoitin tekstin vapaaehtoistoiminnasta. Illaksi pyöräilin Suomen luonnonsuojeluliiton toimistolle johtamaan puhetta Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin hallituksen kokoukseen. Illalla valmistelin seuraavan päivän esitystä aiheesta ”Mikä on kohtuullista maapallolle?”

Torstai: Aamulla kävin pitkästä aikaa juoksemassa. Lisäksi hoidimme aamupäivän aikana eduskuntavaaliesitteiden jakelua yhdessä kampanjapäällikön kanssa. Tämän jälkeen siirryin Luonto-Liiton toimistolle hoitamaan henkilöstö- ja hallintoasioita sekä käymään läpi sähköposteja. Lounaan jälkeen olin Kirkkohallituksessa puhumassa ”Riittääkö kohtuus kaikille?” -seminaarissa. Tämän jälkeen olikin aika kokeilla katukampanjointia. Jaoin eduskuntavaaliesitteitä keskustassa, Hakaniemessä ja Sörnäisissä. Ihmiset kulkevat todella nopeasti ohi ja vain harvojen kanssa syntyy keskustelua. Kolmen tunnin aikana sain menemään noin 500 esitettä. Illalla kirjoittelin sähköposteja ja tein viikonlopun työsuunnitelman. Tässä vielä kuusi vinkkiä, miten voit auttaa eduskuntavaalikampanjoinnissa: Eduskuntavaalit: Mitä voit vielä tehdä?

Perjantai: Kirjoittelin aamulla viikkopäiväkirjaani ja kävin läpi sähköposteja sekä pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Päivä hujahti ihmisten kanssa keskustellessa ja henkilöstö- ja hallintoasioita hoidellessa. Tällä viikolla on ollut ilahduttavan vähän kokouksia ja tämä päivä oli kokonaan vapaa kokouksista tai seminaareista. Alkuillasta siirryin eduskuntavaalikampanjan pariin ja olin jakamassa esitteitä Narinkkatorin kulmalla, City-käytävän tuntumassa ja Sörnäisten metroaseman edessä. Parissa tunnissa hujahti 350 esitettä. Illalla kävin vielä läpi sähköposteja ja siivosin. Päivän ilahduttavin uutinen oli tämä: Jo joka viides nuori nainen ei syö lihaa.

Lauantai: Tämä oli viimeinen vapaapäivä ennen eduskuntavaaleja. Nukuin pitkään ja luin lehtiä. Järjestelimme Annukan kanssa pääsiäislomaa, kävimme kaupassa ja ruokimme lintuja sekä otimme iltapäivätorkut. Vihreiden vaalitavoitteet julkaistiin. Illalla kävimme katsomassa Ryhmäteatterissa Eduskunta-näytöksen. Aika karua katsottavaa. Itse pidin enemmän valtuusto-trilogiasta vaikka tämä sainkin miettimään harmaata taloutta vähän uudesta näkökulmasta. Teatterin jälkeen kävimme nauttimassa vegepurilaiset Vegemestassa.

Sunnuntai: Kävin aamulla juoksemassa. Päivä hujahti tulevan viikon esityksiä ja kirjoituksia valmistellessa sekä eduskuntavaalipuuhia hoitaessa.

Viikko lukuina

– 6 kokousta
– 2 puhetilaisuutta/luentoa
– 8 blogikirjoitusta

– 18 km juoksua
– 46 km pyöräilyä

– 52 tuntia töitä tai vapaaehtoistöitä
– 28 tuntia eduskuntavaalikampanjointia
– 850 kpl eduskuntavaaliesitettä jaettu kadulla

Edellinen viikkopäiväkirja on luettavissa täältä: Viikkopäiväkirja 11

Jätä kommentti

Ilahduttavaa, että meidän lyhennetyn työviikon kokeilu on herättänyt myös julkista keskustelua! Toivottavasti moni muukin organisaatio lähtee kokeilemaan lyhennettyä työviikkoa täydellä palkalla. 

Olisi tietysti kiinnostavaa kuulla millä muilla tavoin ihmisten hyvinvointia voisi vahvistaa työelämässä.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011002179.html
Viikon takainen juoksutesti tuntui niin kivalta, että tänään piti uteliaisuutta ottaa uudestaan. Kiitos @helsinkitriathlon ja @kirsipaivaniemi 

Ensin tämän päivän ajat ja sulkeissa viikon takaiset ajat. Sykkeet olivat +/- pari lyöntiä samalla tasolla. 

-5 km pk-juoksu 26:44 (27:01)
-2 km vk-juoksu 8:51 (8:29)
-1 km all out 3:54 (3:56)

(Huom. Viikossa kehitystä ei luonnollisesti tapahdu vauhdeissa suuntaan tai toiseen. Lähinnä oli kiva nähdä miten päivän kunto vaikuttaa testituloksiin ja näkyykö eroa kovan ja kevyen treeniviikon päätteeksi. Viikko sitten takana oli siis kevyt viikko ja nyt kova viikko.
Kokeilen joka kuukausi jotain uutta tapaa tai asiaa. 

Viime joulukuussa ystävä vinkkasi, että teen sijaan voi juoda myös pelkkää lämmintä/kuumaa vettä. Näin tehdään paikoin esim Kiinassa ja Itä-Aasian maissa. Päätin kokeilla tätä tammikuun ajan ja huomasin, että toden totta. Eihän sitä teetä tarvitse tässä mihinkään. 

Muutos oli yllättävän helppo, vaikka olen juonut koko aikuisikäni teetä. Tosin ainakin yksi hairahdus kuukauden aikana tapahtui. Vanhasta tottumuksesta otin Yle Radio 1:n lähetyksessä ollessani kupin teetä enkä viitsinyt jättää juomatta. Lisäksi kuukauden aikana tuli juotua ainakin muutaman kerran kuumaa mehua. Kahvia en juo muutenkaan. 

Seuraavaksi kohti helmikuun kokeilua, joka on se, että en pidä puhelinta aamuisin tai iltaisin lainkaan makuuhuoneessa.
Mitä jos viikonloppu todella alkaisi perjantaina? Päätimme kokeilla Third Rockissa lyhennettyä työviikkoa täydellä palkalla puolen vuoden ajan.

Hyvinvointi parani ja tehokkuus kasvoi, mutta hiukan yllättäen kaikkein eniten lyhennetty työviikko on parantanut taloudellista tulosta.

Jatkamme lyhennettyä työviikkoa toistaiseksi, ja kannustamme muitakin kokeilemaan.

Hiukan tarkempaa tietoa kokeilumme taustoista ja tuloksista löytyy verkkosivuiltamme: .
https://thirdrock.fi/mita-tapahtui-kun-paatimme-kokeilla-lyhennettya-tyoviikkoa/
Millaisen työelämän jätämme tuleville sukupolville? ”Nykyisin odotukset ovat työpaikoilla todella kovat, koko ajan pitäisi kyetä kehitykseen ja muutokseen. Tätä kautta määrittelemme ison joukon ihmisiä työelämän ulkopuolelle”, sanovat Työvuorossa-podcastissa asiantuntija Maiju Lehto ja toimitusjohtaja Leo Stranius. 

https://www.rinnekodit.fi/ajankohtaista/uusi-podcast-rakentaa-kestavampaa-tyoelamaa/
Tänään oli ohjelmassa juoksutesti:
-20 min alkuverra
-5 km pk-juoksu (27:01)
-2 km anakynnys (8:29)
-1 km all out (3:56)
-20 min loppuverra
Virallinen kutsu mun kirjajulkkareihin!

Leo Straniuksen 1,5 astetta parempi arki -kirjan julkistustilaisuus

Tervetuloa keskustakirjasto Oodiin kuuntelemaan keskustelua uutuuskirjasta 1,5 astetta parempi arki – Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnelliseksi (Gummerus).

Paikalla teoksesta kertoo kirjan kirjoittanut tietokirjailija, vaikuttaja ja vastuullisuusasiantuntijayrityksen Third Rockin toimitusjohtaja Leo Stranius. Hänen kanssaan ilmastoystävällisemmästä elämästä ja kirjan teemoista keskustelevat D-mat Oy:n toimitusjohtaja ja Ilmastopalapelin kehittäjä Michael Letternmeier, Sitran johtava asiantuntija Sari Laine ja The Activist Agency viestintätoimiston perustajaosakas Niklas Kaskeala. Keskustelun vetää Pauliina Pietilä Gummerukselta. 

Milloin? 7.2. klo 16-17
Missä: Helsingin Keskustakirjasto Oodi, Saarikoski-matto
Tilaisuus on kaikille avoin. Tervetuloa! 
Tapahtuman järjestävät Gummerus ja Leo Stranius.

https://helmet.finna.fi/FeedContent/LinkedEvents?id=helsinki:agkhhiyx4q
Tänään hyvää ja kevyttä pyörätreeniä vajaa pari tuntia. Eilen tunti hyötypyöräilyä, 1,5 tunnin kuntopiiri ja 1,5 tunnin uintitreeni. Aamuisin tietty venyttelyä ja seitsemän minuutin lihaskuntotreeni. Huomenna sitten juoksua! 

#triathlon @helsinkitriathlon
Tänään oli kiva päättää työviikko Helsingin tanssiopistolla @rauhatati kanssa! 🎉🔥
Tänään Sari Valton vieraana upean Elli Aaltosen kanssa keskustelemassa Yle Radio 1:n ohjelmassa Keskusteluja ihmisyydestä. Pääsimme pohtimaan 101 onnen päivää kirjani pohjalta elämän tarkoitusta, arvoja ja ajankäyttöä. 

”Jos tietäisit kuolevasi kolmen kuukauden päästä, miten käyttäisit viimeiset elonpäiväsi? Tekisitkö muutoksia ajankäyttöösi? Miten erottaa olennainen epäolennaisesta?”

https://areena.yle.fi/podcastit/1-72760580
Jippii! Tänään ilmestyi vihdoin mun uusi kirja 1,5 astetta parempi arki. Teos löytyy ääni- ja ekirjapalveluista sekä toki myös perinteisenä painettuna versiona kirjakaupoista tai kustantajan verkkokaupasta. 

Kirja kuvaa niitä valintoja, joita meidän on ilmastokriisin aikakaudella Suomen kaltaisissa yhteiskunnissa tehtävä. Iloinen uutinen on, että ilmastoystävällinen arki tekee planeetan ohella ennen kaikkea hyvää myös meille itsellemme!

#parempiarki #kirjat #kirjagram @gummeruskustannus
Revontulet! #koli
Ukko-Kolilla! #koli #ukkokoli
Rauhaa ja hyvää uutta vuotta kaikille! 

Mennyt vuosi onkin ollut aikamoinen. Teimme Third Rockissa noin sadalle yritykselle tai organisaatiolle noin 180 projektia. Palkkasimme seitsemän uutta asiantuntijaa ja liikevaihto kasvoi noin 50 % edellisestä vuodesta.

Omassa elämässä vuosi 2024 oli kaikkien aikojen paras liikuntavuosi. Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan, jota varten oli harjoiteltu koko alkuvuosi. Loppukesästä tein vielä pari puolimatkaa ja syksyllä 50-vuotissynttäripäivönä 50 km juoksun. Lisäksi vuoden aikana juoksin 12 puolimaratonia. Kuntoilua kertyi yhteensä 840 tuntia, keskimäärin noin 16 tuntia viikossa. 

Alkuvuonna ilmestyi 101 onnen päivää kirja ja joulun alla posti toi kotiin uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki, joka ilmestyy heti tammikuun alussa 2025. Uusi ilmastoteos on viides kirjani. 

50-vuotissyntymäpäiväjuhlien järjestämisen sijaan päätin, että käyn seuraavan vuoden ajan joka viikko lounaalla ystävieni kanssa keskustelemaan elämän tarkoituksesta.

Kuntapolitiikan luottamustehtäviä varavaltuutetun lisäksi on ollut HSY:n ja Uudenmaan liiton hallituksissa sekä Uudenmaan liiton maakunnan yhteistyöryhmässä. Lisäksi olen saanut tehdä hiukan vapaaehtoistyötä eläinten oikeuksien puolesta Animalian hallituksessa. Kirsi Vuorisen kanssa olemme tehneet vuoden aikana yhteensä 21 jaksoa kestävyysmuutos-podcastia. 

Kaiken kaikkiaan vuoden aikana kertyi 929 kokousta ja 67 kotimaan matkapäivää. Ei yhtään laiva- tai lentomatkaa. Yhteensä 208 luettua tai kuunneltua kirjaa. Lisäksi lahjoitimme puolison kanssa vuoden aikana 9065 euroa eli noin kahdeksan prosenttia nettotuloistamme hyväntekeväisyyteen. Päivittäiset Duolingo-harjoitukset ruotsin ja espanjan osalta vaihtuivat nuottien harjoittelemiseen. Duolingo-harjoituksen tein jokapäivä ja putki on jatkunut nyt 1688 päivää. 

Kaiken kaikkiaan tämä on ollut henkilökohtaisesti erinomainen vuosi kun ei ole ollut kiire mihinkään ja on saanut tehdä juuri niitä asioita, joita on halunnutkin tehdä. Vuoden vaihteen saan olla Kolilla perheen ja ystävien kanssa.