Tilanne on pelottava: Kymmenen havaintoa IPCC:n raportista

Ilmastolupaus Tarja HalonenHallitustenvälinen ilmastopaneeli (IPCC) julkaisi tänään viidennestä arviointiraportista ilmastotiedettä käsittelevän ensimmäisen osan yhteenvedon.

Olin itse paikalla Ilmatieteen laitoksen järjestämässä tiedotustilaisuudessa.

Pyöräilin Kumpulaan hetkeä aiemmin järjestetystä Luonto-Liiton Ilmastolupaus -kampanjan avajaistilaisuudesta, jossa mm. presidentti Tarja Halonen teki oman ilmastolupauksensa.

IPCC:n yhteenvetoraportti ei yllätä. Ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuus on kasvanut nopeammin kuin on osattu ennakoita, ilmakehä ja meret ovat lämmenneet, jäätiköt sulaneet, merenpinta noussut ja sään ääri-ilmiöt lisääntyneet.

Tilanne on pelottava.

Lue lisää

Ilmastoherätys! Ilmasto lämpenee

IlmastoherätysHallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisee huomenna perjantaina (27.9.) viidennen ja uusimman ilmastonmuutosraporttinsa ensimmäisen osaraportin, joka keskittyy ilmastonmuutoksen tieteelliseen taustaan.

Kävimme tänään (26.9.) Rautatientorilla herätyskelloilla herättelemässä ihmisiä vaatimaan päättäjiltä tehokkaampia toimia ilmastokriisin torjumiseksi.

Perjantaina 26.9. käynnistyy myös Luonto-Liiton Ilmastolupaus-kampanja. Kampanjan avaa presidentti Tarja Halonen. Homma sai lentävän lähdön, kun haastoin osana kampanjaa viime viikolla suorassa radiolähetyksessä Tunna Milonoffin autottomaan kuukauteen ja Riku Rantalan kuukauden kasvisruokavalioon. Ilahduttavasti kaverit ottivat haasteen vastaan!

Lue lisää

Auton vapaapäivä: Kriittinen pyöräretki valtasi Itäväylän

Leo Stranius ItäväylälläAuton vapaapäivänä (22.9.) noin 200 pyöräilijää valtasi Itäväylän.

Itäväylän ympäristöön on suunniteltu useita autoiluhankkeita, jotka lisäisivät yksityisautoilua: Sörnäisten tunneli, Herttoniemen liikenneympyrä ja tunneli, sekä Itäkeskuksen liittymä. Näistä suunnitelmista on syytä luopua.

Autoiluhankkeiden sijaan Itäväylällä tulisi edistää seuraavia projekteja:
1) Itäväylän varteen on rakennettava suora ja tasainen pyörätie.
2) Itäväylä on muutettava kaduksi.

Alla kuvia iltapäivän pyöräretkestä. Oli todella nautinto pyöräillä Itäväylää pitkin Itäkeskukseen.

Lue lisää

Kestävyyttä etsimässä: Jätkäsaari ja Kalasatama

Havainnekuva Jätkäsaareen rakennettavista puukerrostaloista. Kuva Anttinen Oiva ArkkitehditOsallistuin keskiviikkona 18.9. Helsingin Laiturilla Kestävyys uusilla asuinalueilla -tilaisuuteen.

Tunnin mittaisessa sessiossa käytiin läpi Kalasataman ja Jätkäsaaren ympäristöratkaisuja.

Tapahtuma oli osa kansainvälistä World Green Building viikkoa.

On tietysti hienoa, että Kalasatamassa ja Jätkäsaaressa on huomioitu monia kestävyyteen ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä. Molempiin kaupunginosiin on tulossa ratikkalinja, pyöräily-yhteydet ovat vähintään kohtalaiset, on jätteiden putkikeräysjärjestelmä ja sähköautojen latauspisteitä. Lisäksi noudatetaan tietysti nykyisiä energianormeja.

Todellista ekokaupunkia voisi tehdä kuitenkin vähän kunnianhimoisemmin. Ohessa on kolme kriteeriä ekologisesti kestävälle kaupunginosalle:

Lue lisää

Docventures: Miten yksilö voi edistää ympäristöasioita?

Docventures Riku Rantala Leo Stranius ja Tuukka Milonoff Kuva YLEOsallistuin keskiviikkona 18.9.2013 YLE Puheen Docventures -radiolähetykseen. Keskustelun aiheena oli luonto ja yksilön ympäristövalinnat.

Itse haluan elää niin ympäristöystävällisesti kuin mahdollista.

Käytännössä kyse on siitä, että pyrin toimimaan nykytiedon valossa niin oikein kuin se kohtuudella on mahdollista. Tarkoituksena ei ole nostaa itseä muiden yläpuolelle tai syyllistää ketään.

Tekeminen on sanomisen korkein muoto. Toimimalla omassa arjessani, voin nukkua yöni rauhassa. Samalla voin kokeilla arjessa erilaisia ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Ja kun lapseni joskus tulevaisuudessa kysyy, mitä tein silloin kun jotain oli vielä tehtävissä, voin vastata, että ainakin yritin.

Yksilön kannalta tärkeimmät valinnat tehdään asumisen, liikkumisen ja ruuan suhteen.

Lue lisää

Keinoja melun vähentämiseen Helsingissä

Leo-StraniusYmpäristölautakunta päätti tänään (17.9.2013) osaltaan hyväksyä Helsingin meluntorjunnan toimintasuunnitelman vuosille 2013-2017.

Tie- ja katuliikenteen melualueella asuu Helsingissä 282 060 asukasta. Käytännössä siis lähes puolet kaupunkilaisista.

Ympäristömelun keskeisimmät terveysvaikutukset ovat häiritsevyyden ohella unihäiriöt, vaikutukset kielelliseen viestintään, kognitiiviset häiriöt sekä sydän- ja verisuonitautien riski.

Parhaiten melun aiheuttamia ongelmia vältetään ennaltaehkäisemällä melua esimerkiksi maankäytön ja liikenteen suunnittelussa. Maankäytön pyrkimys yhdyskuntarakenteen tiivistämiseen, virkistysalueiden säästämiseen ja asuinalueiden kaavoittamiseen hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrelle on meluntorjunnan kannalta tietysti haastavaa.

Ohessa viisi keinoa meluhaittojen vähentämiseen:

Lue lisää

Wanted: Ekologisesti kestävää elämäntapaa symboloivat lelut?

LeikkipyöräVietimme hiljattain lapsen 2-vuotisjuhlia.

Erityisiä lastenkutsuja emme järjestäneet. Pyysimme vain lapsen kummit ja naapuruston pihalle syömään vegaanista mustikkapiirakkaa.

Lahjoja lapsi ei tässä vaiheessa tarvitse. Ja niitä saimmekin ilahduttavan vähän. Yksi lahja oli kuitenkin ylitse muiden. Viereisessä kuvassa oleva leikkipolkupyörä.

Aika varhaisessa vaiheessa itseäni alkoi häiritä erilaiset piilomerkitykset, joita vauvoille tarjoillaan esimerkiksi vaatteiden ja kirjojen myötä.

Nyt myöhemmin olen törmännyt siihen, miten vaikeaa on löytää ekologisesti kestävää elämäntapaa symboloivia leluja.

Lue lisää

Helsingin ympäristön tila

Helsinki Ympäristöraportti 2012Helsingin kaupunginvaltuuston seuraavassa kokouksessa (ke 11.9.) on jälleen paljon kiinnostavia asioita.

Itse luin erityisen tarkasti Helsingin kaupungin ympäristöraportin vuodelta 2012. Kyseessä on raportti, jossa kuvataan kaupungin ympäristötavoitteiden toteutumista ja toiminnan vaikutuksia ympäristöön.

Monella mittarilla katsottuna Helsingin ympäristön tila on menossa parempaan suuntaan. Esimerkiksi joukkoliikenne ja pyöräilyn osuus on kasvussa, kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet ja vedenkulutus on laskussa.

Toisaalta parannettavaa riittää. Helsingin pinta-alasta vain 3 prosenttia on suojeltu ja arvokkaita luontoalueita uhkaa jatkuvasti kaavoitus. Jätevesimäärät ja ravinnekuormitus on kasvussa ja hankinnoissa otetaan ihan liian harvoin huomioon ympäristökriteerit.

Tässä joitain mielestäni kaikkein mielenkiintoisimpia havaintoja raportista.

Lue lisää

Missä ovat kaupungin parhaimmat avoimet työtilat?

VeganissimoKun suhaa pitkin kaupunkia kokouksesta ja tilaisuudesta toiseen, syntyy välillä tarve paikalle, jossa voisi tehdä muutaman tunnin tai pienen hetken töitä.

Esimerkiksi tällä viikolla olen käynyt tekemässä hommia Käpylän kirjastossa, Cafe Lasipalatsissa ja Veganissimossa.

Käytännössä kyse on siitä, että jossain olisi tarjolla hiukan pöytätilaa ja sähköä sekä mahdollisesti myös avoin verkkoyhteys.

Missä sitten ovat kaupungin parhaat paikat tehdä hyppytunteja? Kysyin asiaa Facebookissa ja sain erinomaisen listan hyviä paikkoja:

Lue lisää

Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Seuraa minua Instagramissa