Leo Stranius 
Perjantaina 30.8. Helsingissä starttaa kaksipäiväinen fillarifilmifestivaali eli Bicycle Film Festival. Vaikka oma ohjelma on viikonlopun osalta täynnä, yritän päästä ainakin joihinkin näytöksiin.
Ohjelma vaikuttaakin ainakin tosi lupaavalta. Tässä esimakua:
Yle Radio Suomen Pääministerin haastattelutunnilla totesitte, että viranhaltijat ovat laatimassa rakenneuudistuslistaa, joka tulee aikanaan julkiseen keskusteluun. Tämä on hyvä asia.
On ollut ilahduttavaa, että politiikan kriisitietoisuus on kesän mittaan lisääntynyt. Olen samaa mieltä kanssanne siitä, että meidän on hyvä kiinnittää huomiota julkisen sektorin ja yleiseen tuottavuuden kasvuun, työn tarjontaan ja työurien pituuteen
Toivon, että kaikkein tärkein rakenneuudistus ei ole kuitenkaan unohtunut teiltä. Onhan kyse Suomen ja viime kädessä koko maapallon tulevaisuudesta.
Kyse on siitä, että viime viikosta lähtien olemme eläneet luonnonvarojen suhteen velaksi. Maapallon uusiutuvat luonnonvarat on kulutettu tältä vuodelta loppuun tiistaina 20. elokuuta. Tällä hetkellä ihmiset tarvitsevat 1,5 maapalloa tyydyttämään vuosittaiset tarpeensa. Tilanne ei ole kestävä.
Ohessa on kolme ehdotusta kestävyysvajeen ratkaisemiseksi Suomessa ja terveisiä Heureka-foorumiin, jossa yritetään löytää viisastenkiveä Suomen menestyksen varmistamiseksi:
Kesän mittaan olen juoksu- ja pyörälenkkien ohessa kuunnellut YLE Puheesta viime kevättalvella tullutta Jari Sarasvuon radio-ohjelmaa.
Tänään (25.8.) Vanhankaupunginlahden ympäri juostessani kuuntelin tammikuussa tullutta kolmatta lähetystä työstä. Jaksossa oli paljon hyviä ajatuksia!
Lähetyksen lopusta mieleeni tarttui Jari Sarasvuon läpikäymät viisi ajattelutaitoa.
Näitä ajattelutaitoja (hallinnan tunne, kapasiteetti, tarpeet, eheys, ilo) voi edistää ottamalla vastuuta, toimimalla rasitushakuisesti, rakastamalla sekä olemalla rehellinen, luottavainen, kärsivällinen ja kiitollinen.
1. Hallinnan tunne.
Kaupunginvaltuustoon liittyvä työ pyörähtää ensi viikolla käyntiin.
Yhtenä asiana keskiviikkona 28.8. klo 18 alkavassa kokouksessa käsitellään 9 000 000 euron suuruisen kaupungin omavelkaisen takauksen myöntämistä Kruunuvuorenrannan jätteen putkikeräys Oy:lle.
Kyse on siis siitä, että jäteautojen sijaan putkikeräysjärjestelmässä jätteet kuljetetaan maanalaista runkoputkea pitkin alueelliselle jäteasemalle, josta ne kuljetetaan konteissa jatkokäsittelylaitoksiin sekä kaatopaikalle.
Hanketta perustellaan kaupunginhallituksen pohjaesityksessä erityisesti ympäristöpointeilla, kuten energiaa säästävällä kaupunkirakenteella. Tehtyjen selvitysten mukaan putkikeräysjärjestelmä vähentäisi Kruununvuorenrannan alueen raskasta jäteautoliikennettä noin 80 – 90 %, mikä parantaa alueen turvallisuutta ja viihtyvyyttä sekä alentaa jäteautoliikenteestä johtuvia päästöjä.
Ympäristöhyöty ei ole kuitenkaan ihan näin suoraviivainen. Jätteiden putkikuljetusjärjestelmän ympäristövaikutuksista rakennettuun ympäristöön on tehty seuraava tutkimus: Jätteiden putkikuljetusjärjestelmän ympäristökuormitukset ja yhteiskunnalliset kustannukset rakennetussa kaupunkiympäristössä – Tapaustarkastelussa Punavuoren alue
Tampereella päätettiin tuoda vegaaniruokavalio vaihtoehdoksi päiväkoteihin tänä syksynä. Aiheesta uutisoi tällä viikolla mm. Helsingin Sanomat.
Vegaaniruoka on ympäristöystävällistä, edistää eläinten hyvinvointia ja on oikein koostettuna myös sekaruokavaliota terveellisempää.
On hyvä, että päiväkotien ruokavaihtoehdot ja valinnanvapaus lisääntyvät.
Toisaalta herää kysymys, miten pitkälle eri ruokavalioiden tarjoamisessa on syytä mennä. Tuleeko kaupungin tai kunnan vastata kaikkiin mahdollisiin toiveisiin. Tämä on tuskin mahdollista esimerkiksi pienessä kunnassa.
Vieraskynäblogissa Ekofy Oy:n perustaja Henri Paltemaa:
Ekofy on Aalto-yliopiston opintojen jatkumona rakennettu verkkopalvelu, joka pisteyttää brändit ja yritykset niiden vastuullisuuden perusteella. Ranking ei perustu tilastoihin, vaan avoimeen platformiin, joka muodostuu Ekofyn käyttäjien arvioinneista.
Ekofyssä käyttäjät voivat arvioida toistensa lausuntoja, jolloin hyviksi koetut argumentit saavat muita suuremman painoarvon.
Lastaan lastenvaunuissa tai rattaissa kuljettavat vanhemmat saavat matkustaa HSL-alueen joukkoliikennevälineissä ilman matkalippua.
Maksuttomuuden ulkopuolelle on rajattu kuitenkin esimerkiksi kantoliinassa, rintarepussa tai muuten lastaan kuljettavat vanhemmat.
Nykyinen käytäntö kannustaa vanhempia kuljettamaan lastenvaunuja mukana julkisissa kulkuneuvoissa matkalipun ominaisuudessa. Tämä taas johtaa siihen, että liikennevälineet ruuhkautuvat eikä vaunuja oikeasti tarvitsevat mahdu aina kyytiin. Vaunuttomuus toisi sujuvuutta kaikille matkustajille.
Vieraskynäblogissa Suomen Bioauto Oy:n toimitusjohtaja Petri VillaLiikkuminen on välttämätöntä, ilmaston saastuttaminen ei
Eurooppalainen pääkaupunki, jossa kaduilla tulee vastaan tavarafillareita, fillarin peräkärryjä, äitejä ja isiä lapsineen menossa tarhaan tai harrastuksiin. Bussit ja keskustaan kulkuluvat saaneet autot kulkevat biokaasulla eikä hiukkaspäästöjä synny. Kaupunki-ilman laatu paranee, ja ihmisten kosketus ympäröivään todellisuuteen lisääntyy.
Nyt ei puhuta Amsterdamista tai Kööpenhaminasta. Se voisi olla Helsinki.
Oheinen kirjoitukseni julkaistiin 6.8.2013 www.tavarafillari.fi -sivuilla.
Auta ekoisiä: Miten valita polkupyörän peräkärry?
Ekoisi-kolumneista tuttu Leo Stranius on tähän asti pärjännyt lapsen kanssa lastenistuimella, mutta nyt harkinnassa on peräkärry. Mitä sellaisen hankkimisessa pitäisi osata ottaa huomioon?
Kesällä on usein mahdollisuus lukea hyviä kirjoja. Niin tapahtui ainakin itselleni myös tänä kesänä.
Aiemmin olen tottunut ostamaan monet kirjat omaksi hyllyyn. Hyllytila on kuitenkin loppunut ja viimeisen vuoden aikana olen laittanut noin puolet kirjoistani kierrätykseen. Toisin sanoen olen antanut kirjat ystäville ja kavereille, Emmaukselle sekä vienyt niitä taloyhtiön tai kirjaston kierrätyshyllyyn.
Samalla olen lopettanut uusien kirjojen ostamisen ja siirtynyt kirjaston aktiivikäyttäjäksi. Pahoittelut kaikille ansioituneille kirjailijoille!
Pääkaupunkiseudun kirjastopalvelut ovat kuitenkin niin hyviä, että omia kirjoja on turha hankkia. Käyt vain verkosta hakemassa kirjan ja tilaat sen lähikirjastoosi. Vaikka kirja ei olisi juuri sillä hetkellä vapaana, voi sen yhdellä klikkauksella varata. Valikoima on kattava. Suosittelen lämpimästi!
Esimerkiksi kesälomalla lukemastani 13 kirjasta kuusi oli kirjastosta, kolme ystävältä lainassa, kaksi omia sekä kaksi kierrätyshyllystä löydettyjä ja sinne palautettuja. Kahdesta omasta kirjasta toinen on ostettu vuosia sitten ja toinen saatu kustantamolta.
Kesällä 2013 luin mm. seuraavat kirjat. Sulkeissa tieto siitä, mistä kirja oli saatu.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä.
Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?
Pitäisikö minun tehdä enemmän?
Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa 101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.
Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.
”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”
Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa.
Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin.
Miltä homma tuntui tällä kerralla?
Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti.
Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117
Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.
Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut.
Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal.
Nyt on hyv
Mukava Helsinki-päivän linturetki. Kaikkiaan noin 40 havaintoa. Uusia pinnoja mm. rytikerttunen ja ruokokerttunen.
En mä näitä laske mutta nyt tänä vuonna 90/100 havaintoa.
Lintujen tarkkailu lataa myös kehon energiavarantoja.
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!
”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”
Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa.
Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?
Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.
Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.
En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.
Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.
Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?
Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.
Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.
Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.
Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.
Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:
- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.
Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?
Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍
Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei?
Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä!
Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti.
Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa.
Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.
Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla.
Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan.
Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Toivottavasti yhä useampi muistaisi, että tämä pieni, hauras ja sininen piste keskellä pimeää tyhjyyttä on ainoa kotimme. Erimielisyydet näyttävät tästä perspektiivistä tuskaisen turhilta. Olisipa meillä taitoa nähdä toisemme tällä samalla lempeydellä ja ymmärryksellä myös täällä alhaalla. Meillä on vain toisemme ja tämä yksi, korvaamaton planeetta, jolla matkustamme läpi äärettömyyden. 💚🌍
Kuva: Nasa
