Kaupunginvaltuusto: Ei hiljaista aluetta Kruunuvuorenrantaan

Leo Stranius puhuu valtuustossaKaupunginvaltuuston kokouksessa (9.10.2013) käytiin ensimmäinen uusimuotoinen kyselytunti, jossa keskusteltiin mm. kaupungin päivähoitopaikoista, metron automatisoinnista ja kotihoidontuen Helsinki-lisästä.

Lisäksi päätettiin perustaa kaupunginhallituksen johtamisen jaosto ja tietotekniikkajaosto. Johtamisen jaoston puheenjohtajaksi valittiin Lasse Männistö ja tietotekniikkajaoston puheenjohtajaksi Otso Kivekäs. Saimme hyvät tyypit tärkeisiin paikkoihin. Onnea valituille!

Harmillista kuitenkin oli, että pienimmistä valtuustoryhmistä ei millään mahtunut edustusta yhdeksänhenkisiin jaostoihin.

Yhtenä asiana monien asioiden joukossa oli puisto-, vesi- ja katualueiden sekä venesataman asemakaavan hyväksyminen Kruunuvuorenrantaan (Haakoninlahti 2).

Yrjö Hakanen teki kaavaan erinomaisen toivomuponsiesityksen, jossa ”Kaupunginvaltuusto edellyttää, että jatkosuunnittelussa selvitetään mahdollisuus muodostaa tälle Haakoninlahden kaava-alueelle EU:n meludirektiivin tarkoittama ”hiljainen alue taajamassa”.”

Kannatin ponsiesitystä, mutta se sai taakseen vain 37 kannattajaa (5 äänesti ei ja 43 tyhjää). Toivomusponsi hyväksytään vain silloin, jos sitä kannattaa vähintään 43 valtuutettua eli enemmän kuin puolet kaikista valtuutetuista.

Kaupunginvaltuuston äänestys hiljaisesta alueesta

Käytin melusta ja hiljaisista alueista alla olevan puheenvuoron.

Lue lisää

Ympäristölautakunta: Jätevesivuoto Krapuojaan ja Kapellvikeniin

Leo Stranius ja hiilinieluYmpäristölautakunnan kokouksessa päätettiin tänään (8.10.2013) mm. lausunnoista koskien Jätkäsaaren Kvarteret Victoriaa, Helsingin kaivumaiden hyödyntämisen kehittämisohjelmaa sekä Verkkosaaren edustan ruoppaus- ja täyttöhakemusta.

Lisäksi ennen kokousta jaettiin kaikille viestintäsuunnitelma koskien ympäristölautakunnan marraskuussa pidettävää (19.11.) avointa kokousta kaupungintalolla. Avoimen kokouksen myötä kaupungin päätöksenteko (lautakuntatyö) aukeaa toivottavasti edes hiukan asukkaille.

Kaikki päätökset menivät esitysten mukaan – lukuun ottamatta lausuntoa Mellunmäen vanhan ostoskeskuksen asemakaavan muutosehdotuksesta, joka otettiin ympäristölautakunnan käsiteltäväksi.

Erityisesti keskustelua käytiin kuitenkin ilmoitusasioissa olleesta Kapellvikenin haju- ja vedenlaatuhaitoista.

Sipoon vesihuoltolaitoksen omistaman Östersundomin jätevesiviemärijärjestelmän Kärrin pumppaamo ei toiminut teknisen vian vuoksi 17.- 19.9.2013. Tänä aikana on päässyt jätevettä arviolta 1600 m3 pumppaamon ylivuodosta Krapuojaan ja Kapellvikeniin.

Lue lisää

Lihaton Lokakuu: Ruokapäiväkirja osa 6

Veganissimo brunssiLihattoman Lokakuun ensimmäinen viikko on takana. Iso kiitos kaikille haasteessa mukana olleille!

Ruuan ilmastovaikutukset ovat yllättävän suuret.

Ne vastaavat noin kolmasosaa kaikista maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Pelkästään lihantuotanto on tästä puolet.

Yksilön kannalta tehokas tapa vähentää päästöjä on siis vähentää lihansyöntiä.

Lauantain (5.10.) Helsingin Sanomissa Lihattoman Lokakuun haasteen vastaanottanut Riku Rantala kirjoitti osuvan kolumnin aiheesta. Siinä Rantala toteaa seuraavaa:

”Suomessakin lihansyönti on lähtenyt lapasesta. Ahmimme joka päivä kuin jouluna: 78 kiloa fläskiä. Terveytemme kannalta se on kaikilla mittareilla liikaa. Jo 300 grammaa viikossa huutelee syöpää peräsuoleen. Ympäristö- ja terveyshaittojen lisäksi mieltä painaa tuotantoeläinten sietämättömän huono kohtelu, Suomessakin.”

Ohessa oma ruokapäiväkirja viikonlopun eli lauantain (5.10.) ja sunnuntain (6.10.) osalta:

Lue lisää

Miksi Sini Saarela tulee vapauttaa? – Kuvat mielenosoituksesta!

Leo Stranius Venäjän suurlähetystön edessä - Free Sini - Save the ArcticYmpäri maailmaa järjestettiin lauantaina 5.10.2013 mielenosoituksia Arktisen suojelun ja Venäjällä tutkintavankeudessa olevien 30 Greenpeacen aktivistin vapauttamiseksi.

Itse osallistuin Helsingissä järjestettävään mielenosoitukseen.

Mukana oli noin tuhat ihmistä.

Marssimme Kiasman edestä Venäjän suurlähetystön eteen, jossa pidimme kolmen minuutin hiljaisen hetken vankeudessa olevien aktivistien tueksi.

Miksi Sini Saarela ja muut tutkintavankeudessa olevat aktivistit tulisi vapauttaa? Ohessa kolme syytä.

Lue lisää

Lihaton Lokakuu: Ruokapäiväkirja osa 4 ja 5

VeganissimoRuokapäiväkirja jäi eilen (3.10.) julkaisematta blogissani, koska olin illan Sarasvuo talkshowssa keskustelemassa Sini Saarelasta, Arktisesta alueesta ja ilmastonmuutoksesta.

Pidin kuitenkin kirjaa syömisistäni. Päivällä kävin lisäksi Yle Radio 1:n Ajankohtainen Ykkönen ohjelmassa keskustelemassa tuoreista ravintosuosituksista ja Lihattomasta Lokakuusta.

Torstaina julkaistiin siis uudet pohjoismaiset ravintosuositukset.

Suositusten mukaan kasvisten, hedelmien, palkokasvien, pähkinöiden, siementen, täysjyväviljan ja marjojen syömistä pitäisi lisätä. Tämä on hyvä! Kasvispitoinen ruokavalio hyödyttää terveyden ja eläinten lisäksi myös ympäristöä.

Ohessa ruokapäiväkirja torstain (3.10.) ja perjantain (4.10.) osalta:

Lue lisää

Sarasvuo talkshow: Viisi jälkiajatusta

Leo Stranius ja Jari SarasvuoOlin torstaina (3.10.) Nelosen Sarasvuo talkshowssa.

Keskustelimme Sini Saarelan tapauksesta, Arktisen alueen öljynporauksesta ja ilmastonmuutoksesta yhdessä Greenpeacen Kaisa Kososen kanssa.

Olen vaikuttunut siitä, miten vaikuttunut ja tosissaan Jari Sarasvuo on ilmasto- ja ympäristökysymyksistä. Tämä lupaa hyvää!

On tietysti kohtuutonta, että Sini Saarelan täytyy kokea Venäläinen vankila, jotta asia nousee esille.

Toisaalta läpi historian olemme tarvinneet erilaisia sankarimyyttejä ja marttyyreja, jotta ihmiskunta on herännyt toimintaan. Greenpeacen Harri Lammi kirjoittaa tästä hyvin: Sankarit, joita emme ansaitse.

Aikaa on ilmastokysymyksen suhteen kuitenkin aika vähän. Emme voi odottaa 15 vuotta. Toimiin pitää ryhtyä nyt.

Ohessa on vielä viisi jälkiajatusta Jari Sarasvuon kansa käydyn keskustelun jälkimainingeissa.

Lue lisää

Lihaton Lokakuu: Ruokapäiväkirja osa 3

Lihaton Lokakuu - Ylipäällikön päiväkäskyLihattoman lokakuun toinen päivä on takana.  Lupasin pitää Lihattoman Lokakuun hengessä vähintään viikon ruokapäiväkirjaa. Tässä tulevat nyt kolmannen päivät mätöt.

Toivon todella, että kaikki tapahtumaan mukaan lähteneet lähes 30 000 ihmistä antavat kasvissyönnille mahdollisuuden, ryhtyvät tuumasta toimeen ja kokeilevat lihatonta arkea.

Itse uskon, että arjen muutokset syntyvät tekemisen kautta. Valistus ei riitä.

Henkilökohtaisen kokeilun ja siitä seuraavan kokemuksen kautta syntyy ymmärrystä ja halua hankkia tietoa asiasta sekä sitä kautta lopulta muutosta omissa arvoissa. Samalla tulee ehkä havainnoitua ympärillä olevia asioita uusin silmin – esimerkiksi sitä, että lähiravintolasta ei saa kunnollista kasvisruokaa. Parhaimmillaan nämä kokemukset johtavat haluun muuttaa asioita myös laajemmin.

Ohessa viikon kolmas ruokapäiväkirja eli mitä tuli pisteltyä suuhun keskiviikkona:

Lue lisää

Lihaton Lokakuu – Ruokapäiväkirja osa 2

Veganissimon brunssiLihaton Lokakuu on nyt käynnissä.

Lähes 30 000 ihmistä on vastaanottanut haasteen. Upeaa! Tänään olen kommentoinut kampanjaa esimerkiksi Me Naisissa ja Iltalehdessä.

Kiinnostavin kysymys tuntuu olevan se, onnistuuko Riku Rantala haasteessa. Optimistina ajattelen, että Rikunkin kaltainen makkaransyöjä voi selvitä tästä.

Tänä päivänä kasvisvaihtoehtoja on tarjolla kaikkialla, ne ovat hyviä ja ravitsevia.

Toisaalta toivon salaa, että Riku epäonnistuu vähän, koska ehdottomuus ei ole hyväksi. Itsekin olen muuttanut omia elämäntapojani vähitellen, koska radikaalit muutokset eivät usein kestä pitkään. Pitää olla armollinen!

Itse lupasin pitää Lihattoman Lokakuun hengessä vähintään viikon ruokapäiväkirjaa. Tässä ensimmäisen Lihattoman Lokakuun päivän syömiseni:

Lue lisää

Lihaton Lokakuu alkaa! – Ruokapäiväkirja

BiopuuroHyvää alkanutta Lihatonta Lokakuuta!

Haastoin hiljattain makkaransyöjä Riku Rantalan Docventuresin suorassa radiolähetyksessä osana Luonto-Liiton ilmastolupaus-kampanjaa kuukauden lihattomaan ruokavalioon. Kaveri otti haasteen vastaan ja siitä sai alkunsa Lihaton Lokakuu.

Tähän mennessä haasteen on ottanut vastaan jo noin 25 000 ihmistä!

Itse olen vegaani eli en syö mitään eläinperäisiä tuotteita. Näin ollen lupaan omalta osaltani vain olla tukemassa muiden lihattomia ruokavalintoja.

Ensimmäisenä tekona aion pitää viikon ajan ruokapäiväkirjaa. Tämä toivottavasti auttaa muita hahmottamaan, millainen voi olla vegaaninen ruokavalio. Kannattaa kuitenkin huomata, että kuntoilen ja urheilen suhteellisen paljon, joten myös ruokamäärät ovat sen mukaiset.

Tässä esimerkiksi eilisen (30.9.2013) syömiset:

Lue lisää

Vapauttakaa Sini Saarela!

Sini Saarela, 29 syyskuuta 2013Maailmassa on virhe.

Murmanskilainen tuomioistuin määräsi (29.9.2013) suomalaisen Greenpeace-aktivistin Sini Saarelan kahdeksi kuukaudeksi tutkintavankeuteen epäiltynä merirosvoudesta.

Sini Saarela pidätettiin, koska hän osoitti rauhanomaisesti mieltään Gazpromin öljylautalla Petšoranmerellä Siperiassa.

Ei sankareita kuulu laittaa vankilaan. Merirosvoja ovat ne, jotka haluavat tuhota Arktisen alueen ja kiihdyttää ilmaston lämpenemistä.

Greenpeacen aktivisteja tulisi kiittää ja palkita, ei tuomita. On sankarillista ja ihailtavaa toimia haavoittuvan arktisen alueen puolesta öljynporausta vastaan!

Olen itse tuntenut Sini Saarelan vuosia. Hän on toiminut pitkään mm. Luonto-Liiton metsäryhmässä ja työskenteli Luonto-Liitossa piirivastaavana. Työssään hän pärjäsi erinomaisesti ja suosittelen häntä lämpimästi vastaaviin tehtäviin.

Lue lisää

Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Seuraa minua Instagramissa