Valtuustoaloite tyttöjen ja poikien koululiikuntatuntien yhdistämiseksi

Leo_Stranius_180_104792aMiksi tyttöjen ja poikien koululiikuntatunnit järjestetään usein Suomessa ja Helsingissä erikseen?

Eihän meillä jaeta ryhmiä sukupuolen mukaan matematiikassa tai käsityössäkään.

Teen 4.6.2014 Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen tyttöjen ja poikien koululiikuntatuntien yhdistämisestä.

Alla aloite kokonaisuudessaan. Mitä mieltä olet?

Otan mielelläni vastaan kommentteja ja palautetta aiheesta vielä ennen keskiviikon 4.6.2014 kaupunginvaltuuston kokousta!

Valtuustoaloite tyttöjen ja poikien koululiikuntatuntien yhdistämiseksi

Tällä hetkellä tytöt ja pojat jaetaan eri ryhmiin peruskoulun liikuntatunneilla.  Tyttöjen ja poikien erillistä liikuntaopetusta on perusteltu muun muassa erilaisilla lajimieltymyksillä, voimaeroilla, arkojen yksilöiden suojelulla ja yksilöllisyyden huomioimisella.

Muilla oppitunneilla ja suomalaisessa yhteiskunnassa laajemminkin toimitaan kuitenkin  luontaisesti samoissa ryhmissä sukupuolesta riippumatta. Esimerkiksi käsitöiden opetuksessa automaattinen jako sukupuolen mukaan on poistettu.

Jakamalla liikuntatunnit tyttöjen ja poikien kesken, korostetaan turhaan sukupuolen merkitystä liikunnassa.  Lisäksi alleviivataan sukupuolten välisiä lajimieltymyksiä.

Esimerkiksi Norjassa, Ruotsissa, Kööpenhaminassa, Ranskassa ja Espanjassa tytöt ja pojat osallistuvat samoille liikuntatunneille.  Myös Suomessa on joitakin kouluja, joissa liikuntatunnit on yhdistetty. Kokemusten perusteella sekaryhmissä kokeillaan laajemmin eri lajeja ja opitaan ottamaan toisten erilaisuus huomioon.

Opetushallituksen tai lainsäädännön puolesta liikuntatuntien yhdistämiselle ei ole esteitä.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että tyttöjen ja poikien koululiikuntatunnit Helsingissä yhdistetään.

Helsingissä 4.6.2014
Leo Stranius
Kaupunginvaltuutettu (vihr)

* * *

12 kommenttia artikkeliin ”Valtuustoaloite tyttöjen ja poikien koululiikuntatuntien yhdistämiseksi”

  1. Hei,

    olen ollut kaksi vuotta (6-7lk) tyttöjen ja poikien yhteisillä liikuntatunneilla asuessani ulkomailla, ja se on jättänyt minuun jäljet liikuntaharrastamisen suhteen. Olen/olin kooltani pieni ja hento, joskin nopea ja ketterä. Pidin liikunnasta vielä ala-asteella Suomessa ollessani, sillä joukkuelajissa oli tasaiset vastustajat – olin luokkani keskikastia, joissain lajeissa jopa tosi hyvä. Pelatessamme poikien kanssa jalkapalloa, lentopalloa, baseballia tms., pelasin vain ”puoliksi”, sillä pelkäsin yhteentörmäystä minua hyvin paljon fyysisemmin pelaavista pojista. Sählymailoilla mm. vedeltiin tyttöjä säärille, jos tultiin hakemaan palloa. Suihkutiloihin kurkittiin ja pukuhuoneisiin tunkeuduttiin, pojat valittiin joukkueisiin ensin ja hyvin selväksi kävi ketkä olivat eliittiä näillä liikuntatunneilla ja kuinka tytöt aina pilasivat pelin. Ala-asteella siis pidin liikunnasta hyvin paljon, mutta tyttöjen ja poikien yhdistetyt tunnit olivat stressintäyteisiä ja kärsimystä, maha kipeä kouluaamuisin. Palatessani Suomeen olin saanut jo tunteen siitä, etten ole lainkaan liikunnallinen ja yläaste ja lukio kuluikin lintsatessa, vältellessä ja alisuorittaessa liikuntatunteja. Koulun jälkeen aloinkin itse onneksi harrastaa liikuntaa omin päin ja huomasin, että se liikunnallisuus onkin minussa, vaikka melkein nujertuikin kouluvuosien varrella.

    Kannatan tasa-arvoa, olen feministi, mutta mielestäni ”tasa-arvoa” ei ole yrittää sukupuolineutraalistaa kaikkea, kuten yksilöiden fysiikkaa – joka ikävä kyllä ei tule ikinä olemaan sama sukupuolten välillä. Haluaisin saattaa tämän tiedoksesi, ehkäpä et ole pohtinut aloitteessasi piileviä negatiivisia vaikutteita – ihan vaan, jotta huomioit nämä asiat aloitteessasi. Vaikkakin kyseessä yhden piskuisen tyttölapsen koulupiinavuodet, tärkeää on ymmärtää, että juuri nämä yhteiset liikuntatunnit vaikuttivat koko luokan valta-asetelmaan ja oppilassuhteisiin – pojat naureskelivat avoimesti sille, etteivät tytöt osaa pelata. Jos tytöt olisivat pelanneet keskenään, ei tällaista piikittelyä olisi luokkaan varmaan tuotukaan, se olisi pysynyt poikien välisenä. Opettaja ei varmastikaan ole ollut tarpeeksi ammatillinen, mutta voidaanko olettaa, että kaikki ovat?

    Mikäli aloite menisi läpi, toisi se taas lisää tarvetta opettajankoulutukseen huomioida oppilaat sukupuolineutraalisti myös liikuntatunneilla. Täytyisi tehdä myös tasa-arvosuunnitelmat, jotka huomioisivat erityisesti tytöt – nimenomaan mielestäni ”suojelevasti” kuinka ennaltaehkäistä tyttöjen tulevia liikuntatraumoja. Olisiko tämä sitä sukupuolineutraaliutta?

    Myös kilpaurheiluun voisi tietenkin ehdottaa näitä sukupuoliyhdistettyjä joukkueita samalla, jospa ne siellä toimisivat paremmin.

    En sano, etteikö yhdistämisellä olisi myös positiivisia vaikutuksia. Ihmettelen, mikseivät ryhmät enemmänkin noudata samaa opetussuunnitelmaa lajien suhteen, vaikkakin ryhmät olisi erikseen. Myös tiettyjä tunteja voisi yhdistää – yksilölajit, tanssi, parilajit kuten sulkapallo, tennis. Jospa voitaisiin tehdä tunteja sekä ryhmittäin että yhdessä? Se ei liene ongelmallista, mikäli samaa opetussuunnitelmaa noudatetaan.

    Kiitos jos ymmärrät huoleni. Minulla on kaksi piskuista helsinkiläistä tytärtä, ja todella toivon että heidän liikuntainnostuksensa säilyy yli kouluvuosien. Omien kokemusteni kautta haluan, että saisivat vetää täysillä ja kokeilla kroppansa äärirajoilla fyysisesti samanvahvuisessa seurassa, jotta ”uskallusta” riittää. Liikuntapelko on vaikea selätettävä, kun sen harmikseen saa.

    Iloista kesän alkua Leo sinulle ja perheellesi!

  2. En kannata tällaista aloitetta. En niinkään sen sisällön, vaan puutteellisten perustelujen vuoksi. Voi hyvin olla, että tyttöjen ja poikien liikuntatuntien yhdistäminen olisi nettovaikutuksiltaan positiivinen. Mutta ylimalkainen viittaus hyviin kokemuksiin muissa maissa ja joissain kouluissa Suomessa esittelemättä näitä tuloksia tarkemmin antaa vaikutelman, että aloitteen esittäjä ei ole perehtynyt kovin syvällisesti esittämäänsä asiaan.

    Onko Leo Stranius kysynyt, mitä mieltä opettajat ovat hänen ehdotuksestaan? Onko Liikunnan ja Terveystiedon Opettajat ry:llä kantaa siihen? Tai onko hän haastatellut opettajia tai oppilaita niissä kouluissa, joissa liikuntatunnit on yhdistetty? Mitä sanoo tutkimus?

    Toivottavasti Stranius pystyy antamaan perusteluita myös sille, minkä vuoksi asiasta pitää päättää kaupunginvaltuuston tasolla. Kuten Stranius itsekin huomauttaa, Opetushallituksen tai lainsäädännön puolesta liikuntatuntien yhdistämiselle ei ole esteitä. Eikö tämän asian voisi jättää siinä tapauksessa koulujen itsensä päätettäväksi?

    Veikkaan itse, että Stranius on asiassa väärässä, mutta ajatellaan, että hän on oikeassa: yhdistämisen hyödyt ovat suuremmat kuin haitat. Siinäkin tapauksessa tämä on täysin väärä tapa viedä asiaa eteenpäin. Oikea tapa olisi ensin perusteellisesti selvittää aloitteen hyödyt ja haitat. Tämä sisältäisi perusteellisen katsauksen asiantuntijoilta sekä arviot siitä, millaisia tuloksia yhdistetyllä koululiikunnalla on saatu Suomessa ja ulkomailla.

    Seuraavaksi yhdistämistä kokeiltaisiin ensin muutamassa koulussa. Sen jälkeen voitaisiin tehdä arvio, kannattaako järjestelmä omaksua kaikkiin Helsingin kouluihin ja laatia ohjeita ja hyviä käytäntöjä siitä, miten yhdistetty koululiikunta kannattaa järjestää ja miten sitä ei kannata järjestää.

  3. Hei! Minulla itselläni on samanlaisia kokemuksia koululiikunnasta kuin edellisellä kirjoittajalla: Mikäli joskus (lähinnä toisen opettajan poisollessa ja sijaisen puuttuessa) pelasimme yhdessä poikien kanssa fudista tai korista, energiani meni täysin kooltansa isompien poikien varomiseen. Tämä tarkoitti sitä, että varsinaiset pelitaidot eivät tuolloin kehittyneet ja lopputulos olisi ollut vielä surkeampi, mikäli tämä järjestely olisi ollut käytössä aina.

    Nyt työskentelen opettajana, ja olen huomannut, että pojat ovat keskimäärin tyttöjä raisumpia liikkujia, ja esimerkiksi juuri pallopeleissä pojille on ominaisempaa ottaa enemmän fyysistä kontaktia toiseen. Mutta tämä on vain keskimäärin. Esimerkiksi oma 7-vuotias tyttäreni pärjäisi mainiosti jätkäporukassa, kun turha varominen ja hissuttelu ei ole hänelle luontaista.

    Koska jonkunlainen jako on kuitenkin tehtävä lukujärjestysteknisistä ja henkilökuntaan liittyvistä syistä (niin kauan kuin aineenopettajien opetusvelvollisuus ym. pysyy samana), voitaisiinko ryhmät jakaa jollakin muulla perusteella? Esimerkiksi liikuntatunneilla voisi olla aina kaksi vaihtoehtoa, joista voisi valita olettaen, että jokaista lajia kokeiltaisiin ainakin muutaman kerran.

    Tai voitaisiinko samaa lajia perustaa kaksi joukkoa. Esimerkiksi ”se kontaktihakuisempi, rajumpi ja fyysisempi” ryhmä ja sitten se kevyempi sakki. Mutta mitä sitten, jos 85 % pojista menee fyysisempään ryhmään ja 90 % tytöistä haluaa lempeämmän otteen ryhmään? Onko kouluikäisen silloin helppoa ryhtyä vähemmistöksi esimerkiksi siten, että poika menee tyttöjen joukkoon? Korostuisivatko tässä sukupuolijaot entisestään? Olisiko tämän järjestelyn etuna vain se, että vältetään käyttämästä tyttö- ja poika-sanaa?

    Tällaista yläastefilosofointia sain aikaiseksi varsin kököllä kielenkäytöllä. Mutta toivottavasti ymmärsitte pointtini sekä sen, että minulla ei ole valmista vastausta. Vain pelkkiä ajatuksia.

  4. Ei kuulosta minusta hyvältä, eivätkä perustelut vakuuta omien kokemuksieni valossa. Yläasteikäisenä olin lievästi ylipainoinen ja fyysinen kehitykseni oli jonkin verran muita poikia jäljessä. Näistä syistä liikunnalliset valmiuteni olivat verraten heikot, ja liikuntatunnit olivat minulle lähinnä nöyryyttävä kokemus. Liikkumisesta opin pitämään vasta myöhemmin yksin harrastamalla. Tyttöjen kanssa asetelma olisi ollut, jos mahdollista, kuvitellakseni vieläkin inhottavampi ja nöyryyttävämpi.

  5. Hanna, lopussa esittämäsi idea on oikein hyvä!

    Liikunta on kovin samantapainen aine käsityön kanssa, ihmisillä on merkittävästi erilainen käsitys siitä mikä on kivaa ja se vaikuttaa paljon.

    Käsityössähän on alunperin ollut tytöt/pojat jako, nykyään se on poistettu. Esimerkiksi omassa koulussani ala-asteella vuoroteltiin tekstiilityön ja teknisen työn välillä kielten perusteella koostetussa ryhmässä. Seiskaluokalle jokainen sai valita kumpaa ottaa ja vaikka ryhmät ovat kovin sukupuolittuneet, tämä nivelvaihe jossa luokat sekoittuivat toi monelle rohkeuden valita aidosti sopivampi käsityön muoto.

    Liikunnassa jako voisi olla tuntikohtainen eli vaikkapa niin että edellisellä tunnilla tai tunnin alussa valittaisiin ryhmä johon menee. Esim. jalkapallossa homma menisi niin että toisessa porukassa opettaja suitsisi tehokkaasti suuren osan kontaktista pois ja toisessa saisi pelata vapaammin. Muissa lajeissa voitaisiin tehdä jako taidollisesti tai niin että tänään osa pelaa sulkapalloa ja ensikerralla sama porukka pelaa lentopalloa ja sama toisinpäin.

  6. Tekla, taitojako oli voimissa 60-70-luvulla etupäässä kielissä ja matikassa, Sen jälkeen taitoajattelusta (ks tasoryhmät) luovuttiin tasavertaisuuden nimissä. Taitoerittely aiheuttaa minusta aivan tarpeetonta kitkaa ja jaottelua oppilaiden välille. Esimerkiksi jos on vaikka kolmen hengen kaveriporukka Jussi, Pekka ja Antti, joista vain Jussi ja Pekka pääsevät taitavampaan sakkiin ja Antti ”jumbo-osastolle”, niin ei se vaan toimi. Se, jos mikä, tappaa liikuntainnostuksen.

    Jako pitäisi tehdä nimenomaan oppilaan omien tuntemusten perusteella. Miten minä haluan pelata? Mikä palvelee minun oppimistani parhaiten? Millainen joukko on minulle sopivin?

    Kyllä tää koululiikunta herättää suuria tunteita! Monella on traumoja, mutta väitän, että ainakin yhtä monella on myös iloisia kokemuksia. Voisiko ajatella sitten niin, että tytöt ja pojat laitettaisiin samaan ryhmään, joista muodostettaisiin alati vaihtuvia pienryhmiä. Kaikenlaiset liikkujat vain opettelisivat tulemaan toimeen keskenään. Onko koululiikunnan tärkein tavoite opettaa liikunnallisia taitoja vai sosiaalisia taitoja? Kuinka moni lyö hanskat tiskiin, kun ei saa pelata ja käyttää taitojansa täysillä ja kuinka moni luovuttaa, jos homma tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta ja pelottavalta. Pitääkö jokaisen oppia kaikkia lajeja?

  7. En todellakaan kannata tyttöjen ja poikien liikunnan yhdistämistä. Aikaisemmat kommentoijat ovat jo nostaneet esiin todella hyviä pointteja, joista olen samaa mieltä, mm. poikien fyysinen raisuus. Itse olen luonteeltani monessa mielessä pikemminkin maskuliininen feminiininen: agressiivinen, jopa hyökkäävä, kovaääninen, suorapuheinen, jyrkkä, jms. Mutta liikuntaan tämä ei päde. Pidin koulussa ns. tyttöjen liikunnasta, mm. jumpasta, venyttelystä ja tanssista. Samaan aikaan inhosin monia pelejä esim. jalkapalloa. Ja vaikka olisi kuinka feministi, jos ei myönnä poikien ja tyttöjen olevan erilaisia – ainakin siis keskimäärin – täytyy olla sokea. Ei olisi varmastikaan poijillekaan haitaksi jumppa, tanssi ja venyttelyt ja nykyään monet miehet niitä aikuisina harrastavatkin. Toisaalta monet tytöt pelaavat nykyään jalkapalloa. Mutta jalkapalloa harrastavat tytötkin harrastavat sitä tyttöjen kesken ja heiltä pitäisi itseltään kysyä, haluaisivatko edes pelata poikien kanssa. Aikaisemmissa keskusteluissa jo penättiin tarkempaa perehtymistä aiheeseen ja epäiltiin Leo Straniuksen perehtyneisyyttä aiheeseen. Olen samaa mieltä.

  8. Edelliselle kommentoijalle ja muillekin. Minäkin olen ehdoton feministi, mutta en ymmärrä sitä, miten sukupuolten välisten rajojen häivyttäminen (tai se, ettei niistä puhuta), edistää kummankaan sukupuolen asiaa.

    Itse tunnen ammattini puolesta koulumaailman aika hyvin, ja olen huomannut, että tytöt ja pojat ovat keskimäärin erilaisia oppijoita. Tästä on olemassa tutkimustietoakin: tytöt ovat esimerkiksi kielellisissä taidoissa poikia edellä. Itse olen tutkinut jonkun verran oppimisvaikeuksia, ja niissäkin sukupuolten väliset erot ovat kiistattomat. Sekä tytöillä että pojilla on oppimisvaikeuksia, mutta vaikeuksien laaduissa on selvät ja yhdenmukaiset erot. Tämä ei ole siis hatusta vedetty mielipide vaan kiistatoton tutkimustulos.

    Joskus tytöt ja pojat eivät ole saaneet opiskella edes samassa koulussa (hyvä saavutus jo sekin, että tytöt ylipäätään pääsivät kouluun). Nykyään ollaan menossa jo siihen, että t- ja p-alkuisia sanoja pyritään välttämään. Ihmettelen suunnattomasti sitä, että miksei tässä sivistyneessä maailmassa jokainen lapsi saa yksinkertaisesti olla sitä, mitä on!
    Minkä vuoksi tyttö ei saa olla iloisesti tyttö ja sama myös poikien suhteen?

    Esimerkiksi itse koen oman sukupuoleni hyvin voimauttava ja hienona asiana. Minusta on upeaa olla nainen. Olen ylpeä naiseudestani, jota toteutan omalla tavallani. Olen myös kiitollinen siitä, että olen saanut olla koko elämäni sitä, mitä olen.

    Olen pyöritellyt päässäni tätä sukupuolikysymystä liikunnan opetuksen suhteen ja ihan yleiselläkin tasolla. Olen tullut siihen tulokseen, että mitä haittaa siitä on, jos tytöt ja pojat ovat joskus erikseen, omissa ryhmissään? Jos jako on jonkun mielestä teennäinen, niin tapahtuuko sittenkään mitään suunnattomia vaurioita? Voisiko siinä olla jotakin positiivista, että joskus tytöt ja pojat saavat olla ihan omassa porukassa?

    Entä mitä lukijat tykkäävät alle linkittämistäni paikoista? Minkä vuoksi ne paikat ovat perustettu ja mitä tarpeita ne palvelevat sellaisinaan?

    http://www.tyttojentalo.fi/

    http://poikientalo.fi/kaikkea-ei-kannata-hautoa-vain-omassa-p%C3%A4%C3%A4ss%C3%A4

    Minulla on kolme tytärtä ja yksi poika. Vauvana puin heidät pitkälti niihin vaatteisiin, joita saimme. Vauva ei vaatteista tuon taivaallista välittänyt eivätkä kuosit ole vaikuttaneet kehitykseen mitenkään. Vaatteet ilmensivät vain ja ainoastaan vanhempien valintoja. Kun lapsi on kasvanut, olemme olleet edelleen pitkälti anteliaiden käsien varassa. Ikäviä (rumia, epäistuvia) vaatteita en ole pakottanut pukemaan, sillä meillä on ollut tärkeämpääkin taistelemista kuten vaikka, että hampaat on pestävä joka ilta eikä karkkia osteta joka päivä. Jossakin vaiheessa garderobi oli pelkkää pinkkiä enkä usko, että vielä sekään ajaa tyttöjäni hellan ja nyrkin väliin. Lapset ovat saaneet leikkiä sillä, mikä kiinnostaa ja mitään leluja tai virikkeitä ei olla koskaan tarjottu ”tasoitukseksi” eli periaatteella toisenkin sukupuolen aktiviteeteiksi miellettyjä asioita täytyy tehdä. Ulkonäköä on ihasteltu ja on keikisteltykin – on ihanaa olla viehättävä – mutta viimeksi perjantaina muistutin esikoistani siitä, että elämässä pärjätään terävillä aivoilla ja lämpimällä sydämellä. Tytöt tykkäävät yleensä nukeista ja pojat autoista. Jos lapsi on tehnyt tällaisen havainnoin kerhossa, niin mitäpä minä sitä kieltämään. Siinäpähän rakentakoon käsitystänsä maailmasta. Toki voi muistuttaa, että jokainen saa kokeilla jokaista leikkiä. Siitä ei tulla edes olemaan kahta mieltä, etteivätkö tytöt oppisi matikkaa ja pojat tanssiaskeleita. Sukupuolten välillä voi olla keskimääräisiä eroja, mutta halutessaan ihminen oppii kaikkea.

    Olen oppinut sen itse kasvattajana, että joskus hyvä ja jalostavaksi tarkoitettu periaate voi kääntyä itseään vastaan ja muuttua varsinaiseksi ahdasmielisyydeksi. Olen itse aikanaan mokannut tässä asiassa muutamaankin otteeseen.

    Lapsi olkoon sellainen kuin on. Tämä varmasti on sukupuolineutraalin kasvatuksen ja kouluksen keskeinen tavoite. (Huomaatteko, miten kauaksi eksyin jo Leo Straniuksen liikunnanopetuksen ideasta?) Mutta olisiko se kuitenkin mahdollista siten, että hyödynnettäisin sukupuolten eroja tutkivia ihan oikeita tutkimuksia? Voiko lapsi kasvaa ehjäksi ja avarakatseiseksi ihmiseksi siten, ettei hänen elämästään raivattaisi hartiavoimin pois kaikkea aikojen saatossa sukupuolittunutta ainesta pois? Voiko oma sukupuoli olla jopa ilon aihe?

    Toivottavasti en pahoittanut kenenkään mieltä. En vain ole ihan ymmärtänyt sukupuolineutraalia kasvatusta.

Kommentointi on suljettu.

Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Tämä oli hieno! Kiitos @terike.haapoja
Tein torstaina omatoimisen tritathlonin täydenmatkan. Miten paljon tämä kuluttaa energiaa ja mitä söin suorituksen aikana?

Katsoin, että koko päivän aikainen energiankulutukseni oli Ouran mukaan 11 834 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 9654 kcal. Normaali minun ikäiseni ja kokoiseni henkilön lepokulutus on vuorokaudessa noin 2000 kcal. 

Eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja maratonin juokseminen on sen verran pitkäkestoinen ja energiaa kuluttava suoritus, että siinä pitää pystyä ohessa jo vähän syömään ja juomaan jotain. 

Mitä sitten söin/tankkasin suorituksen aikana?

Tässä lista ja arvio kaloreista:
-banaani, 100 kcal
-nuudeleita soijarouheella, 400 kcal
-4 x vauhtikarkki, 168 kcal
-6 x ruispalaleipää, 438 kcal
-6 x margariini leivän päälle, 210 kcal
-6 x leikkele leivän päälle, 220 kcal
-pastaa soijarouheella, 600 kcal
-8 dl smoothieta, 720 kcal
-4 dl appelsiinimehua, 180 kcal
-4 x Mariannekarkki, 80 kcal
-suklaajäätelötötterö, 200 kcal
-urheilujuomaa 2,25 l, 600 kcal
-nesteyttävä elektrolyyttijuoma 3 l, 21 kcal
-vesi 2 dl, 0 kcal

Yhteensä 3937 kcal

Näiden lisäksi söin aamupalaksi ennen uintiin lähtöä omenan ja puuroa, 500 kcal. 

Kulutus suorituksen aikana Garmin 965 urheilukellon mukaan: 
-uinti 903 kcal
-pyöräily 3725 kcal
-juoksu 2750 kcal
Yhteensä: 7378 kcal

Näin ollen energiavajetta tuon vuorokauden aikana tuli yhteensä noin 3000 kcal - 7000 kcal. Seuraavina päivinä kannattaa siis syödä hyvin!

Ja oheisessa kuvassa on kaupasta ostamiani tai kaapeista varaamiani eväitä noin 10 000 kcal edestä, joita ajattelin suorituksen aikana syödä. Lopulta menin kuitenkin fiiliksen mukaan eli söin sitä mitä mieli teki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Aika paljon puhutaan lentomatkustamisen päästöistä ja hyvä niin. Entäs laivamatkustamisen päästöt? 

Riippuen laivatyypistä ja matkustustavasta Helsingistä Tallinnaan syntyy noin 6 kgCO2 päästöt (81 km, 74 gCO2/km/henkilö) ja Helsinki Tukholma välillä melkein kolminkertaisesti enemmän eli noin 21,6 kgCO2 päästöt (400 km, 54 gCO2/km/henkilö). Kahdensuuntainen matka tietysti tuplaa nuo päästöt. 

Vertailun vuoksi liikennekäytössä oleva auton keskimääräiset päästöt Suomessa ovat 136 gCO2e/km. Eli edestakainen Helsinki-Tallinna väli laivalla vastaa noin 88 km autoilua ja edestakainen Helsinki-Tukholma väli vastaa noin 318 km autoilua. 

Jos haluaa matkustaa esimerkiksi Helsingistä Tukholmaan tai Eurooppaan, kannattaa ilmastonäkökulmasta matkustaa junalla Kemin ja Haaparannan kautta. Käytännössä tuon noin 2000 km junamatkan päästöt ovat noin seitsemäsosa laivamatkan päästöistä eli noin 1,5 g/km/henkilö eli yhteensä noin 3 kgCO2. Linja-auton päästökerroin matkustajakilometriä kohti on kymmenkertainen junaan verrattuna eli noin 15 g/km/henkilö. Autolla tätä väliä ei laivaan verrattuna kannata ajaa, koska auton päästöt olisivat edestakaisin Helsingistä Tukholmaan pohjoisen kautta matkustettaessa peräti 544 kgCO2e. 

Myöskään pyörällä tuota matkaa ei kannata tehdä. ChatGPT:n arvion mukaan pyöräilyn aiheuttama lisäenergiankulutuksen tarve vegaaniruokavaliolla on 5-15 gCO2e/km eli lisäpäästöjä tulee Helsingistä Tukholmaan pyöräillessä yhteensä 10-30 kgCO2e. Varsinkin sekaruokavaliota noudattavan kannattaa matkustaa pyörän sijaan junalla, koska sekaruokavalion päästöt pyöräillessä voivat olla jopa 50 g/km CO2e. 

Fiksuinta on tietysti hakea elämyksiä ja vaihtelua arkeen tai lomaan niin läheltä, että ei tarvitsisi matkustaa juuri lainkaan. Lähimetsään pääsee kävellen ja naapurikuntaan polkupyörällä. 

#maatapitkin