Ekoisi: Toinen isänpäivä isänä

Tänään vietin elämäni toista isänpäivää isänä. Siihen kuului mm. seuraavia asioita:

– Sain olla lapsen kanssa aamulla kahdestaan puolison käydessä juoksemassa
– Sain käydä itse juoksemassa.
– Valmistelin tulevan viikon töitä, mm. esitykset kansalaistoiminnan tulevaisuudesta ja yritysten vastuullisuusviestinnästä.
– Söin puolison valmistamaa herkullista palak tofua lounaaksi
– Sain nauttia puolisoni antamista hienoista aineettomista ja ekologisista lahjoista.

Lisäksi tein kunnallisvaaleja koskevan vaalirahailmoituksen ja kävin Helsingin Vihreiden uuden valtuustoryhmän kokouksessa. Tulin siis lokakuun lopussa valituksi Helsingin kaupunginvaltuustoon. Työt valtuustossa alkavat vuoden 2013 alusta. Sitä kautta voin toivottavasti myös omalta osaltani edistää ekologista vanhemmuutta.

Miten vanhemmuus on muuttanut minua? Tästä keskustelimme viikonlopun aikana puolisoni kanssa.

Ainakin töissä pitää olla tehokkaampia ja kotona nöyrempi. Siitä huolimatta yllättävän monia juttua voi edelleen tehdä. Tosin tilanne muuttuu, kun jossain vaiheessa jään itse hoitovapaalle ja puolisoni, joka nyt on ollut kotona lapsen kanssa, menee töihin.  Tässä vaiheessa yksivuotiaan menoa on ihan hulvattoman mukava seurata. Nyt on enää vaikea kuvitella arkea ilman lasta.

Samalla monet ympäristöön liittyvät näkemykset ovat entisestään syventyneet. Nyt otan vieläkin henkilökohtaisemmin sen, että joku tuhoaa ympäristöä (vaikkapa Talvivaarassa). Miten ihmeessä selitän lapselleni esimerkiksi sen, että useat ihmiset haluavat edelleen käyttää fossiilisia polttoaineita, syödä paljon ympäristöä kuormittavia eläinperäisiä tuotteita tai kuluttaa paljon luonnonvaroja ylisuuren asunnon muodossa. Tämä kaikki on suoraan pois oman lapseni tulevaisuuden mahdollisuuksista.

Edelliset Ekoisi-kirjoitukset ovat luettavissa täältä.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami