Helsingin kaupunginvaltuusto päätti keskiviikkona (26.10.) osallistua Olkiluoto 4 -hankkeen suunnittelukustannuksiin.
Helsingin kaupungin 9,7 prosentin osuudella kustannukset ovat tässä vaiheessa 29,5 miljoonaa euroa.
Myöhemmin mahdollinen osallistuminen itse investointiin veisi vielä 580 miljoonaa euroa lisää.
Voisi kuvitella, että kaupungilla olisi parempiakin tapoja käyttää rahansa.
Tällä viikolla (24.-30.10.) vietetään Reilun kaupan viikkoa.
Tavoitteena on parantaa kehitysmaiden pienviljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä.
Hienoa! Reilun kaupan edistämisyhdistys tekee upeaa työtä Suomessa!
Omalta osaltani vietän Reilun kaupan viikkoa vuoden jokaisena viikkona. Suosin Reilun kaupan tuotteita käytännössä aina niin kotona, töissä kuin kahviloissa ja ravintoloissakin.
Kannattaa kuitenkin kysyä, mikä on oikeasti tarpeellista. Tarvitseeko esimerkiksi kahvia, suklaata, viiniä tai ruusuja oikeasti?
Vieraskynäblogissa Aleksi Neuvonen
Kataisen hallituksen kesäkuussa 2011 hyväksytyssä ohjelmassa esitetään tavoite tehdä suomalaisista maailman ympäristötietoisin kansa.
Tavoite on uudenlainen avaus suomalaisen ympäristöpolitiikan perinteessä, joka on nojannut enemmän ylhäältä-alas suuntautuvaan sääntelyyn ja suuriin infrastruktuuri-investointeihin kuin ihmisten valmiuksien ja tekemisen kehittämiseen.
Mutta miten ympäristötietoisuuden kehittäminen tulisi ymmärtää, jotta siitä seuraisi todella ympäristömyönteisiä valintoja ja koko yhteiskuntaa muuttavia ratkaisuja, joilla ympäristökuormistus radikaalisti pienenee?
Neljän kohdan lista antaa hallitusohjelman tavoitteen toteuttamiselle strategista suuntaa.
Ennen lapsen saamista olin ahdistunut siitä tavaramäärästä, joka vauvaelämään muka kuuluu. Vanhemmille tuputetaan mitä uskomattomampia asioita.
Oikeasti vauvan kanssa ei tarvitse paljon mitään, ja sen minkä tarvitsee saa käytettynä ystäviltä tai kirpputoreilta. Rahaa vauvan kanssa selviämiseen ei ainakaan tarvitse.
Ohessa muutamia virhehankintoja:
1. Vaatteet.
Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja viimeistelin ekoisi-blogin tutin hyvistä ja huonoista puolista. Luonto-Liiton toimistolla kävin ihmisten kanssa läpi viikonlopun hallituksen päätöksiä. Lounaalla olin ympäristöministeriön valtiosihteeri Katariina Poskiparran kanssa. Iltapäivällä vedin toimistokokousta, kävimme läpi henkilöstön kanssa tehtyä työpaikan riskikartoitusta ja vastasin Kainuun Sanomille petomatkailusta. Työpäivän päätteeksi toimin paneelikeskustelun puheenjohtajana Luonto-Liiton järjestämässä petomatkailuseminaarissa aiheesta, miten suurpetomatkailua voitaisiin edistää Suomessa. Kotiin pyöräilin Hakaniemen torin kautta, jossa järjestettiin Asunnottomien yö. Samalla muistelin itsekin omia kokemuksia asunnottomuudesta.
Torstaina (20.10.) oli tarkoitus pitää Luonto-Liiton pääsihteerin tehtävistä vapaata, nukkua pitkään ilman kelloa ja olla kotona Vauvan kanssa.
Homma ei mennyt ihan nappiin. Ajauduin tekemään jatkuvasti satunnaisia hommia. Onneksi Annukka oli kotona varmistamassa vauvan ruokinnan ja muun huollon silloin kun itse tein jotain muuta.
Tässä ekoisin vapaapäivä tunnista tuntiin:
Olen tottunut käymään suihkussa nopeasti. Parhaimmillaan peseytymiseen on kulunut aikaa alle minuutti noin 5-6 kertaa viikossa.
Lisäksi pyrin käyttämään suihkussa haaleaa tai kylmää vettä. Tosin aika usein myös mukavuudenhalu (varsinkin näin syksyisin) iskee ja käytän myös lämmintävettä. Siitä huolimatta, että olo kylmän suihkun jälkeen on monin verroin energisempi ja raikkaampi.
Aiemmin olen pessyt hiukseni Ole hyvä -sampoolla. Erillisiä saippuoita tai hoitoaineita en ole käyttänyt vuosikausiin tai vuosikymmeniin.
Viimeisten kuukausien aikana olen kuitenkin jättänyt myös sampoon pois.
Vieraskynäblogissa Mari Koistinen
Netin myötä kuluttajilla on valtaa enemmän kuin ennen. Kun kahvipöytä laajenee verkkoon, niin kokemukset ja vinkit tuotteista, palveluista ja uutisista liikahtelevat vauhdikkaammin ja laajemmin.
Samalla voimme velvoittaa yritykset kuuntelemaan ja reagoimaan.
Tätä on nyt useampi vuosi kerrottu. Mutta muuttuuko maailma oikeasti tämän vallantunteen ja jakamisen myötä?
Ei välttämättä.
Töistä kotiin Hakaniemen kautta pyöräiltyäni jäin hetkeksi Hakaniemen torille, jossa vietettiin asunnottomien yötä teemalla ”asumisen sietämätön vaikeus”.
Samalla jäin muistelemaan omia kokemuksiani asunnottomuudesta.
Itse olen ollut 13-vuotiaana ilman asuntoa. Isäni ja äitipuoleni erosivat riitaisasti ja meidät heitettiin isäni kanssa kadulle.
Tutin tarkoitus on yleensä rauhoittaa vauvaa tai lasta. Lisäksi joissain tutkimuksissa on todettu, että tutin käyttö vähentää kätkykuolemia. Toisaalta tutti voi vaikeuttaa imetystä sekä aiheuttaa korvatulehduksia ja purentavikoja.
Oma tilanteemme on ristiriitainen. Saimme yhden tutin mukaan synnytyssairaalasta ja toisen olemme hankkineet lähikaupasta. Itse toivoisin, että tuttia ei käytettäisi, mutta käytännössä se on toiminut pelottavan helppona kapistuksena rauhoittaa ja hiljentää vauva.
Omasta mielestäni olennainen ongelma tutissa on kuitenkin tämä: Tutti estää vauvaa ilmaisemaan perustarpeitaan.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä.
Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?
Pitäisikö minun tehdä enemmän?
Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa 101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.
Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.
”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”
Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa.
Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin.
Miltä homma tuntui tällä kerralla?
Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti.
Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117
Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.
Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut.
Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal.
Nyt on hyv
Mukava Helsinki-päivän linturetki. Kaikkiaan noin 40 havaintoa. Uusia pinnoja mm. rytikerttunen ja ruokokerttunen.
En mä näitä laske mutta nyt tänä vuonna 90/100 havaintoa.
Lintujen tarkkailu lataa myös kehon energiavarantoja.
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!
”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”
Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa.
Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?
Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.
Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.
En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.
Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.
Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?
Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.
Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.
Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.
Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.
Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:
- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.
Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?
Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍
Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei?
Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä!
Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti.
Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa.
Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.
Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla.
Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan.
Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Toivottavasti yhä useampi muistaisi, että tämä pieni, hauras ja sininen piste keskellä pimeää tyhjyyttä on ainoa kotimme. Erimielisyydet näyttävät tästä perspektiivistä tuskaisen turhilta. Olisipa meillä taitoa nähdä toisemme tällä samalla lempeydellä ja ymmärryksellä myös täällä alhaalla. Meillä on vain toisemme ja tämä yksi, korvaamaton planeetta, jolla matkustamme läpi äärettömyyden. 💚🌍
Kuva: Nasa
