Avoin kirje: Millä ehdoilla hallitukseen?

Perussuomalaiset kieltäytyivät kokoomuksen ja SDP:n vetämästä hallituksesta.

Tämä tarkoittaa sitä, että moni puolue joutuu pohtimaan hallitusneuvotteluita ja mahdollista hallituspaikkaa tai omaa oppositiotaivaltaan kokonaan uudelta pohjalta.

Tilanne on vähintäänkin kutkuttava.

Ohessa muistilista niistä asioista, jotka tulee olla mukana uudessa hallitusohjelmassa:

Ympäristö- ja luonnonsuojelupolitiikka:

Lue lisää

Idea 2011 – Keskiluokan unelma: Dowshifting

Osallistuin tiistaina 10.5. Suomen Markkinointiliiton Idea 2011 -päivään. Olin keskustelemassa aiheesta kasvu vs. degrowth yhdessä EVAn johtaja Matti Apusen kanssa.

Oma väitteeni on, että rajaton talouskasvu rajallisella maapallolla on sula mahdottomuus. Meidän kannattaa vapautua kasvukiimasta ja varmistaa ihmisten hyvinvointi ekologissa rajoissa.

Yksilön tasolla kasvuvapaata yhteiskuntaa voi edistää esimerkiksi dowshiftaamalla. Yhteiskunnan tasolla kasvufetissiä voi purkaa mittaamalla oikeita asioita ja suuntaamalla työn tuottavuuden kasvua työajan lyhentämiseen.

Lue lisää

Garmin310XT – Rakkautta ensijuoksulla

Lahjoitin15-vuotta vanhan Polarin sykemittarin Annukalle ja hankin tilalle Garmin310XT Multisport GPS-sykemittarin.

Kun vanha mittarini näytti ajan, sykkeen ja sykerajat sekä lopuksi keskisykkeen, pystyy uusi teknologia jo vähän parempaan. Garmin kertoo minulle ajan ja sykkeen lisäksi myös väliajat, matkan ja juoksuvauhdin.

Kotiin tullessani laite pistää juoksun karttapohjalle, josta voi katsoa tarkan reitin ja korkeuserot sekä vauhdin ja sykkeen jokaisessa kohdassa. Nyt kun juoksumatka ja -vauhti ovat jatkuvasti ranteessa, vapauttaa Garmin juoksemaan myös tutun ja mitatun perusreitin ulkopuolella.

Lue lisää

Nelli Heinimo: Kun muutos ei houkuttele

Vieraskynäblogissa Nelli Heinimo

Haastaessamme ihmisiä tarkastelemaan kriittisesti kulutustottumuksiaan tulemme tosiasiassa kutsuneeksi heitä paljon suurempaan prosessiin: eräänlaiseen oman elämän välitilinpäätökseen.

Jos haasteeseen päättää heittäytyä täysillä, saattaa joutua ongelmallistenkin aiheiden äärelle.

Arjen haasteissa sukkuloiva ihminen ei usein koe tarpeelliseksi reflektoida valintojaan sen kummemmin, jos asiat tuntuvat sujuvan kohtuullisen hyvin. Totutuissa tavoissa pitäytyminen palvelee arjen sujuvuutta, muttei välttämättä meitä itseämme tai ympäristöä – olemmehan muun muassa tottuneet ostamaan tavaraa mielihalujemme mukaan ja heittämään sitä pois surutta.

Lue lisää

Kuuleeko politiikka? Ihmiset haluavat vähemmän!

Luin viikonloppuna erästä kirja-artikkelia varten Elinkeinoelämän Valtuuskunnan (EVA) arvo ja asennetutkimuksen keväältä 2011 sekä Osmo Soininvaaran Vauraus ja aika -kirjan.

EVA:n raportin mukaan:

– 82 prosenttia on sitä mieltä, että suomalaisilla työpaikoilla työskennellään nykyisin ylikierroksilla ja niin kovan paineen alla, että monet ihmiset palavat ennenaikaisesti loppuun.

– 72 prosenttia on sitä mieltä, että pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta itsensä.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 18 (2.-8.5.2011)

Maanantai: Nousin ylös noin klo 5.30. Ensimmäisenä tarkistin sähköpostini ja Facebook-statukset Tämän jälkeen juoksin 10 km aamulenkin, venyttelin ja kävin suihkussa sekä söin aamupalan. Lisäksi viimeistelin vastaukseni Jyrki Kataisen kysymyksiin koskien hallitustunnusteluita. Pyöräiltyäni Luonto-Liiton toimistolle sain ensimmäisenä vastata MTT:n tutkimushaastatteluun koskien ympäristömyötäisen ruuan ohjauskeinoja. Tästä olen kirjoittanut mm. Animalian blogiin: Viisi askelta ympäristö- ja eläinystävälliseen ruokaan. Lounaalla kävin Niklaksen kanssa ja iltapäivän aluksi vedin Luonto-Liiton toimistokokouksen. Iltapäivällä kävin läpi vielä www-suunnittelijan kanssa verkkosivujen tilannetta ja luin sähköposteja. Tämän jälkeen pyöräilin kotiin, jonne olimme kutsuneet Christinan, Lylan, Danielin ja Minnan. Hauskan ja rennon illan päätteeksi kävin läpi Ekopop-kirjan tekstejä. Nukkumaan menin noin klo 0.30.

Lue lisää

Eduskuntavaalikampaja 2011 – Palaute ja yhteenveto

Eduskuntavaaleista (17.4.) tuntuu olevan jo ikuisuus vaikka todellisuudessa aikaa on kulunut vain kolme viikkoa. Pyysin kampanjan jälkeen tukiryhmältäni (161 henkilöä) palautetta pieneen kyselyyn. Vastauksia sain yhteensä 36 kpl.

Oheisessa kuvassa on keskiarvot siitä miten eduskuntavaalikampanjani onnistui tukiryhmän mielestä kussakin teemassa (vaihtoehto 1=huonosti – vaihtoehto 5=erinomaisesti):

Tässä lisäksi vielä kampanja tiivistetysti numeroita sekä vapaa arvioni siitä, mikä kampanjassani onnistui, mitä olisi voinut tehdä paremmin ja mitä jatkossa pitäisi ottaa huomioon.

1. Kampanja numeroina:

Lue lisää

Ari Jokimäki: Pitääkö ilmastonmuutos estää?

Vieraskynäblogissa Ari Jokimäki

Ilmastopolitiikan piiristä minulle tulee ensimmäisenä mieleen kysymys: pitääkö ilmastonmuutos estää? Tässä kirjoituksessani aion hiukan pohtia tätä kysymystä.

Minä en tiedä vastausta tuohon kysymykseen, eikä minulla edes ole varsinaista mielipidettä siihen.

En kuitenkaan usko, että kysymykseen voidaan antaa itsestään selvää vastausta. Minun nähdäkseni vastaus riippuu näkökulmasta. Kysymystä voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Sitä voidaan tarkastella ainakin yksilön kannalta, ihmiskunnan nykyisen ja tulevien sukupolvien kannalta, koko ihmislajin kannalta, maapallon nykyisen lajiston kannalta ja maapallon ekosysteemin tulevaisuuden kannalta.

Lue lisää

Perinteiset makkarat häviävät kasvisnakeille

Kevät etenee ja grillikausi alkaa. Kuluttajaliitto vertaili ruokamakkaroiden lihapitoisuutta. Vertailun mukaan osa makkaroista sisältää 0 prosenttia varsinaista lihaa. Asiasta uutisoi mm. Uusi Suomi: Paljastus makkarasta: Näissä lihaa 0%

Kasvisruokakauppa Asoka ja Ville Idström teki oman selvityksen.

Asokassa myytävistä 100 % lihattomissa nakeissa on parhaimmillaan yli nelinkertainen määrä laadukasta proteiinia verrattuna ”perinteisiin” makkaroihin. Lihaisimmissakin makkaroissa on vain alle puolet kasvisnakin proteiinimäärästä.

Lue lisää

Hallitustunnustelijan kysymykset – Leo Stranius vastaa

Vaikka Jyrki Katainen ei olekaan osoittanut kysymyksiä minulle tai ympäristöjärjestöille, päätin laatia lyhyet ja avoimet vastaukseni omasta puolestani.

Hyvä Jyrki Katainen, tässä on evästystä hallituksen muodostamiseen ja hallitusohjelmaan.

1. Osallistuminen hallituksen muodostamiseen

Onko eduskuntaryhmänne valmis osallistumaan neuvotteluihin kokoomusjohtoisen enemmistöhallituksen muodostamiseksi eduskuntavaalien tuloksen pohjalta?

Olen valmis osallistumaan hallitusneuvotteluihin, mikäli tulevan hallituksen tärkeimmät tavoitteet ovat ilmastonmuutoksen torjunta, luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttäminen sekä luonnonvarojen ylikulutuksen lopettaminen. Lisäksi tärkeitä teemoja ovat eläinten oikeuksien parantaminen, avoimuus ja suora demokratia. Tärkeimmät tavoitteeni löytyvät täältä: Ekologisuus, kohtuullisuus, onnellisuus.

2. Talouspolitiikan linja

Lue lisää

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa