Viikkopäiväkirja 45 (8.-14.11.2010)

Maanantaina kävin aamulla juoksemassa sekä valmistelin ympäristöjärjestöjen hallitusohjelmatavoitteita ja viimeistelin Luonto-Liiton 9 kuukauden toimintakertomuksen. Iltapäivällä vedin toimistokokousta ja samalla juhlistin pienimuotoisesti täyteen tullutta vuotta Luonto-Liiton pääsihteerinä. Takana on mahtava vuosi, upeita kokemuksia ja hienoja ihmisiä! Iltapäivällä viimeistelin vielä verkkovaikuttamista koskevaa selvitystyötä, kävin läpi sähköposteja ja nautin olostani Luonto-Liiton toimistolla.

Tiistaina kävin aamulla juoksemassa ja tapasin Helsingin Vihreiden toiminnanjohtaja Maaria Haikaraista. Aamupäivän istuin Allianssin hallituksen kokouksessa ja iltapäivän saman järjestön syyskokouksessa. Vuoden 2011 painopistealueet tulevat olemaan Allianssissa vapaaehtoistoiminta ja nuorten työllisyys. Kokouksen kannanotossa esitetään äänestämismahdollisuutta myös 16-vuotiaille. Varapuheenjohtajaksi valittiin tiukan äänestyksen jälkeen Matti Niemi. Itse jatkan edelleen hallituksen varajäsenenä.

Keskiviikkona Luonto-Liitto tiedotti sekä Tornatorin tekemistä metsätuhoista että maa- ja metsätalousministeriön holtittomasti myöntämistä ilveksen kaatoluvista. Tarvitaan metsien- ja ilvesten suojeluapua! Päivä sujahti Luonto-Liiton toimistolla eri ihmisten kanssa keskustellessa ja käytännön juttuja hoitaessa. Kokousvapaat päivät ovat kyllä aika mukavia! Iltapäivällä vedin työntekijöille rentoutumisharjoituksen.

Torstaina kävin aamulla juoksemassa ja istuin aamupäivän seitsemän kertaa demokratia -raportin julkaisutilaisuudessa. Iltapäivällä kävimme läpi Luonto-Liiton ympäristökasvatustoiminnan ja perustoiminnan viestintää sekä tapasin yhtä Luonto-Liiton vapaaehtoiseksi haluavaa opiskelijaa. Illan valmistauduin tuleviin puhetilaisuuksiin sekä kävin läpi sähköposteja. Illalla katsoimme Pasi Toiviaisen erinomaisen dokumentin: Vihreä kaupunki: Täydellinen ekotalo.

Perjantaina kävin aamulla juoksemassa sekä kävin läpi tulevan viikon aikatauluja ja keskustelin ajankohtaisista asioista ihmisten kanssa Luonto-Liiton toimistolla. Julkaisin myös blogikirjoituksen nettikiusaamisesta: Nettikiusaaminen kuriin: Seitsemän vinkkiä. Iltapäivällä olin puhumassa tulevaisuuden järjestötoiminnan muutosvoimista sekä osallistuin ”Sosiaalinen media ja avoimet toimintamallit järjestötoiminnassa” -seminaariin oikeusministeriössä. Todella hyvät sessiot! Illalla kävimme Annukan kanssa syömässä ravintola Kotossa.

Lauantaina blogini täytti viisi vuotta: Juhlapäivä: Viisi vuotta ja 991 tekstiä! Aamupäivällä siivosin ja iltapäiväksi suuntasin Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin syyskokoukseen Siuntioon. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2011 toimintasuunnitelma ja budjetti sekä tehtiin iso liuta sääntömuutoksia ja hyväksyttiin julkilausuma Sipoonkorven kansallispuistosta. Sääntöuudistuksen myötä piiri päätti vaihtaa nimekseen Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri.

Sunnuntaina kävin aamulla juoksemassa ja vietin isänpäivän brunssia yhdessä sisarusteni kanssa. Oli kyllä aivan mahtavaa saada Lari, Pilvi, Daniel ja Minna, Christina ja Lyla sekä Pentti saman pöydän ääreen. Iltapäiväksi suuntasimme Annukan kanssa Porvooseen kummilapsemme eli Samuelin nimijuhliin. Sitä on todella etuoikeutettu, kun saa harteilleen sellaisen luottamuksen, kun kummina toimiminen. Kummina lupaan tukea Samuelin vanhempia hänen kasvattamisessaan eettiseksi, vastuuntuntoiseksi, ystävälliseksi ja muut huomioon ottavaksi ihmiseksi. Helsingin Sanomissa julkaistiin juttu asunnon hankinnastamme. Kirjoittelin aiheesta myös blogiini: Ympäristötietoista asunnon hankintaa.

Viikon aikana kävin juoksemassa 5 kertaa  (yhteensä 50 km) ja pyöräilin 55 km sekä tein kerran lihaskuntaharjoittelua. Työtunteja ja yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä kertyi viikon aikana yhteensä 74 tuntia.

Viikon osalta olen kiitollinen hienoista ihmisistä Luonto-Liitossa ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirissä. Olen kiitollinen tulevista uusista haasteista, läheisistä ihmisistä, jotka tukevat ja auttava silloin kun apua tarvitaan, uusista vapaaehtoisaktiiveista, jotka kävelevät ovesta sisään ja haluavat toimia hyvien asioiden eteen, omista sisaruksistani ja luottamuksesta olla hyvien ystävien lapselle kummi.

Viikon aikana olen oppinut paljon motivaatiosta ja siitä, miksi sovituista asioista on niin vaikea pitää kiinni. Olen oppinut suhtautumaan nettikiusaajiin ja saanut muistutuksen, kuinka nihkeää negatiivisen palautteen antaminen voi olla. Olen myös oppinut paljon sukulaisistani ja toimimisesta kummina.

Tulevan viikon aikana olen keskustelemassa Tulevaisuuden yliopisto -tilaisuudessa siitä, onko eettinen ja ekologinen tulevaisuus mahdollinen sekä puhumassa Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan kokouksessa verkkovaikuttamista koskevasta selvitystyöstäni ja ViSiOn seminaarissa kansainvälisestä ilmastopolitiikasta. Viikonloppu vierähtää Mikkelissä Luonto-Liiton valtuuston kokouksessa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Viikkopäiväkirja 45 (8.-14.11.2010)”

Kommentointi on suljettu.

Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Seuraa minua Instagramissa