Hyvä johtaminen – Osa 12: Kuinka onnistua?

Photo by zaraki.kenpachi Flickr

Hyvä johtaja uskaltaa epäonnistua. Tämä luo hyvän pohjan onnistumisille. Onnistumisen perusta on tunne oman elämän hallinnasta.

Ohessa viisi osa-aluetta, joihin erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota.

1. Hallitse tekemistä/työtä. Tee merkityksellisiä asioita ja aseta itsellesi tavoitteita. Mikäli sinulla ei ole omia tavoitteita, teet töitä todennäköisesti jonkun muun tavoitteiden eteen. Kirkasta itsesi ja muiden ymmärrystä siitä, mitä teet ja miksi sekä mikä tekemisessäsi on olennaista.

2. Hallitse ajattelua, tunteita ja tapoja. Kun hymyilee, alkaa hymyilyttämään. Kun hymyilee paljon, tulee siitä helposti tapa. Kun lähtökohtaisesti ajattelee muista ihmisistä hyvää, luo ympärilleen positiivista ihmiskuvaa. Vaikuta aktiivisesti omaan tunnetilaasi. Tee myönteisestä ajattelusta ja onnistumisesta päivittäinen rutiini.

3. Hallitse suhteita. Yksin voi tehdä niin vähän. Yhdessä tekemällä oppii. Valtaa, vastuuta ja vapautta kannattaa jakaa muille. Kannattaa verkostoitua niiden ihmisten kanssa, jotka tukevat tavoitteitasi. Rikastava vuorovaikutus on sitä, että annat muille enemmän kuin heiltä saat. Delegoi mielummin tuloksia kuin tehtäviä.

4. Hallitse viestintää. Kuuntele muita ymmärtääksesi, mitä he haluavat sanoa, älä keskeyttääksesi. Puhu hiljaa ja selkeästi, niin muut kuuntelevat sinua tarkemmin. Usein kannattaa olla mielummin onnellinen kuin oikeassa. Kirkasta omia tavoitteita ja viestejä jatkuvasti.

5. Hallitse ympäristöä. Puhdas pöytä, puhdas mieli. Kun kirjoittaa asiat muistiin, vapautuu päästä tilaa uusille ajatuksille. Suojele itseäsi ylimääräiseltä melulta ja keskeytyksiltä. Kirjoita edellisenä iltana seuraavan päivän työlista ja tee ensimmäisenä aamulla kaikkein tärkeimmät asiat. Ilman tavoitteita ja niistä johdettua työlistaa, tulee helposti puuhailtua satunnaisten asioiden parissa.

Inspiraatio ja innoitus tälle tekstille on saatu Jari Sarasvuon kirjasta Vapaus! ja Brian Tracyn videoluennosta Personal Time Management.

Kirjoitussarjan edelliset osat luettavissa täältä:
– Osa 1: Tavoitteet
– Osa 2: Palautteen antaminen
– Osa 3: Viisi vinkkiä sähköpostin käyttöön
– Osa 4: Ajanhallinnasta itsensä johtamiseen
– Osa 5: Priorisointi ja delegointi
– Osa 6: Vinkkejä työpaikkahaastatteluun
– Osa 7: Miksi kannattaa epäonnistua
– Osa 8: Rikastava vuorovaikutus
– Osa 9: Motivaatio
– Osa 10: Sovitussa aikataulussa pysyminen
– Osa 11: Ihmisten johtaminen

2 kommenttia artikkeliin ”Hyvä johtaminen – Osa 12: Kuinka onnistua?”

  1. Päivitysilmoitus: Marraskuu sanoin ja numeroin

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍