Saako asioita moniajaa ja mitata?

Hampaita pestessä venyttelen samalla pohkeita ja reisiä. Kun olen maininnut tästä joillekin ystäville tai tuttaville, on reaktio usein hämmästelevää vähättelyä. ”Pitääkö kaikkea suorittaa”, ”eikö voi vain pestä hampaita”.

En oikeastaan uskalla kertoa, että venyttely ei jää ainoaksi aktiviteetiksi hampaita pestessä. Tyypillisesti tilanne on seuraava, kun pesen hampaita. Ensinnäkin kuuntelen äänikirjaa, toiseksi venytän toisen jalan etureittä samalla kun teen toisella jalalla varpaille nousuja. Tuon myötä tulee harjoiteltua myös tasapainoa ja sitä varsinaista hampaiden pesua oikealla kädellä, kun normaalisti olen vasenkätinen.

Lue lisää

Viikon kuntoilupäiväkirja: Arjen, liikunnan ja työn yhteensovittaminen

leo-stranius-pyoraLaskin, että olen liikkunut viimeisen viikon aikana yhteensä 12,5 tuntia.

Ylimääräistä aikaa olen tähän kuitenkin käyttänyt vain vähän alle kolme tuntia. Miten tämä on mahdollista? Tietysti hyötyliikunnan takia. Liikun silloin kun joudun muutenkin siirtymään paikasta toiseen tai kuntoilen muiden aktiviteettien ohessa.

Seuraavassa hiukan tarkemmin aiheesta.

Aika monilla on vaikeuksia sovittaa yhteen työ ja arki. Kun sen lisäksi pitäisi vielä pitää myös omasta kunnosta huolta alkaa yhtälö olla todella haastava.

Itsekin olen tämän huomannut. Työ Luonto-Liiton toiminnanjohtajana, luottamustoimet Helsingin kaupunginvaltuutettuna, arki kahden pienen lapsen kanssa sekä erilaiset muut omat projektit (esimerkiksi ajanhallintavalmennus, Ilmastokatu Personal Trainer, Tyrsky consulting ym.).

Miten tässä välissä ehtii liikkumaan? Aika moni on varmasti asettanut vuoden vaihteessa uudenvuoden lupauksen tai muun vastaavan muodossa itselleen tavoitteita kuntoilun suhteen. Ainakin itse olen.

Lue lisää

Tavoitteet ja lupaukset vuodelle 2014

Hoitovapaalla pihalla leikkimässäOlen tehnyt muutamia lupauksia vuodelle 2014. Ja kun tekee lupauksia, kannattaa tehdä sellaisia, jotka voi oikeasti toteuttaa.

Tavoitteen tai lupauksen onnistumista parantaa, jos sen tekee julkisesti. Siispä päätin kirjoittaa vuoden 2014 tavoitteet blogiini muiden nähtäville.

Tavoitteeni koostuvat neljästä osa-alueesta:
– puoliso ja perhe-elämä,
– oma hyvinvointi ja terveys,
– hyvä työelämä sekä
– parempi politiikka.

Jokaisen osa-alueen alle olen listannut kolme tavoitetta, joita pyrin mahdollisuuksien mukaan konkretisoimaan niin pitkälle, että pystyn tarvittaessa vaikka mittaamaan numeroilla niiden toteutumista.

Ohessa on 12 tavoitetta vuodelle 2014:

Lue lisää

Uuden vuoden lupaukset: Viisi vinkkiä, joilla varmistat tavoitteiden toteutumisen

PuunhalaajaVuoden vaihde on hyvä hetki vetää yhteen kulunut vuosi ja asettaa tavoitteet tulevalla vuodelle. Monet tekevät uuden vuoden lupauksia.

Valitettavasti usein käy niin, että lupaukset unohtuvat ja jäävät toteutumatta, kun arki tulee lomien jälkeen vastaan.

Tämä voi johtua vähäisestä motivaatiosta, liian vaativista tavoitteista tai yksinkertaisesti siitä, että et usko itsekään lupauksiisi.

Miten siis parantaa tavoitteiden saavuttamisen todennäköisyyttä?

Ohessa on viisi vinkkiä, joilla voit parantaa onnistumisen todennäköisyyttä koskien uuden vuoden lupauksia tai mitä tahansa tavoitteita:

Lue lisää

Kolme askelta ja 11 vinkkiä: Kuinka lisätä tehokkuutta päivään

Leo Stranius-Kuva Hanna HeikkiläOlennaista on tämä: Syö terveellisesti, harrasta säännöllisesti liikuntaa ja nuku riittävästi.

Lisäksi kannattaa pyrkiä ajattelemaan positiivisesti, murehtimaan vähemmän ja olemaan kiitollinen, työskentelemään lujemmin ja nauramaan useammin.

Miten itse pyrin hallitsemaan päivittäiset tehtäväni? Kirjoitan mieleeni tulevat asiat heti muistiin, ja siirrän ne sieltä ja sähköpostista työlistalleni. Lisäksi teen jokaiselle päivälle ja viikolle suunnitelman tärkeimpien tehtävieni tekemisestä.

Ohessa on kolmen askeleen malli asioiden hallintaan ja sen jälkeen 11 vinkkiä siihen, miten voi tältä pohjalta tehostaa omaa päiväänsä.

Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 12: Kuinka onnistua?

Hyvä johtaja uskaltaa epäonnistua. Tämä luo hyvän pohjan onnistumisille. Onnistumisen perusta on tunne oman elämän hallinnasta. Ohessa viisi osa-aluetta, joihin erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota. 1. Hallitse tekemistä/työtä. Tee merkityksellisiä asioita ja aseta itsellesi tavoitteita. Mikäli sinulla ei ole omia tavoitteita, teet töitä todennäköisesti jonkun muun tavoitteiden eteen. Kirkasta itsesi ja muiden ymmärrystä siitä, mitä teet ja miksi sekä mikä tekemisessäsi on olennaista. 2. Hallitse ajattelua, tunteita ja tapoja. Kun hymyilee, … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 1: Tavoitteet

Ihmiset, jotka tavoittelevat jotain merkityksellistä ovat tutkimusten mukaan onnellisempia. Kirjassaan ”Kuinka onnelliseksi?” professori Sonja Lyubomirsky kertoo minkä takia kannattaa sitoutua tavoitteisiin. Ensimmäisenä kannattaa selvittää, millaiset tavoitteet luovat merkityksiä. Lisäksi kannattaa muistaa, että pelkkä inspiroiva tavoite ei riitä, myös itse tavoitteeseen ponnistelun tulee tuottaa tyydytystä. Kuusi syytä asettaa itselleen tavoitteita 1. Tavoitteet luovat tunteen elämän tarkoituksellisuudesta ja hallinnasta. Ihminen, jolla ei ole merkittäviä tavoitteita tai unelmia, on eksyksissä. 2. Merkitykselliset tavoitteet … Lue lisää

Tavoitteet: Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 23

Ihmiset, jotka tietävät tavoitteensa ja kirjoittavat ne ylös, elävät tyytyväisempää ja rikkaampaa elämään kuin ne, jotka eivät ole asettaneet itselleen tavoitteita lainkaan. Kirjoita tavoitteet paperille. Muuten ne jäävät pelkiksi toteutumattomiksi haaveiksi ja itsensä kiusaamiseksi. Kaikki haluavat kyllä vaikka mitä, mutta vain harva on valmis maksamaan hinnan tekemällä kirjallisen suunnitelman ja pysymään siinä. Kyse on siitä, että tavoitteiden saavuttamisen hinta maksetaan etukäteen pysymällä tehdyssä suunnitelmassa. Ennen tavoitteiden kirjoittamista paperille, kannattaa virittäytyä … Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami