Mitä on vaikuttamistyö?

Pyöräilin tänään (11.2.) Käpylästä Vuosaareen ja takaisin yhteensä vähän yli 30 kilometrin matkan. Siinä välissä kävin puhumassa Plan Suomi säätiön tilaisuudessa kansalaisjärjestöjen tekemästä vaikuttamistyöstä.

Omalta osaltani voin sanoa, että vaikuttaminen on puhumista ja kirjoittamista.

Toki vaikuttaa voi myös kulttuurin ja taiteen keinoin. Itselleni ominaisemmat tavat ovat kuitenkin juuri puhuminen ja kirjoittaminen. Ilman niitä taitoja ei voi saada viestiään perille ja muuttaa maailmaa haluamaansa suuntaan.

Tarkemmin ottaen oma vaikuttamistyöni on istumista kokouksissa, käymistä puhetilaisuuksissa, artikkeleiden ja kolumnien kirjoittamista sekä vastaamista toimittajien kysymyksiin. Tietysti mukaan mahtuu myös blogin pitämistä, tiedotteiden lähettämistä ja paljon muuta.

Vaikuttaa voi kahdella tavalla:

1. Omat elämäntapavalinnat. Esimerkiksi itse hankin kotiin ekoenergiaa, liikun polkupyörällä ja olen vegaani. Maailman muuttamiseksi tarvitaan inspiroivia yksilösuorituksia, jotka herättävät muutkin ajattelemaan ja toimimaan.

2. Vaikuttaminen yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Esimerkiksi äänestäminen, toimiminen kansalaisjärjestöissä ja epämuodollisissa verkostoissa sekä hallinnon rakenteissa tai puolueissa siten, että lainsäädäntö tai markkinamekanismi ohjaa ihmisten käyttäytymistä oikeaan suuntaan huomaamatta ja automaattisesti.

Molemmilla vaikuttamistavoilla on mielestäni paikkansa. Presidentti Tarja Halonen sanoikin erinomaisen hyvin muutama viikko sitten Presidenttifoorumissa: Vaikuttaminen alkaa kotipihalta, mutta ei kannata uskoa siihen, että se päättyy siihen.

Kannattaa myös muistaa Rosa Meriläisen neljä vinkkiä kansalaisaktivistille:
– Tutustu koneistoon samaistumatta siihen
– Naamioidu asiantuntijaksi
– Naamioisu älyköksi
– Naamioidu joukoksi

On turha soimata pimeyttä jos ei ole itse valmis sytyttämään ensimmäistä kynttilää. Valittamisen ja kyynisyyden sijaan suosittelen kaikille vaikuttamista itselle tärkeisiin asioihin!

2 kommenttia artikkeliin ”Mitä on vaikuttamistyö?”

  1. Joo jes. On myös niin, että vaikuttamistapa 1. tukee vaikuttamistapaa 2. ja vice versa. Mitä vahvemmin omilla elämänvalinnoillaan osoittaa mahdolliseksi uusia juttuja, sen uskottavammin niitä kykenee markkinoimaan muillekin. Samoin mitä enemmän motivoi itseään yhteiskunnallisten muutoksien tekemisen kautta, sitä mielekkäämmiltä vaikuttavat myös ne arjen valinnat ja sitä vähemmän harmittavat kustannukset.

    Vastaa

Jätä kommentti