Vaalikampanja on tehty: Lämpimät kiitokset!

Kunnallisvaalikampanja on nyt omalta osaltani tehty.

On aika kiittää kaikkia niitä lukuisia ihmisiä, joiden tuesta, avusta ja kyvyistä olen kampanjakuukausien aikana saanut nauttia.

Haluan myös kiittää lämpimästi kaikkia, jotka ovat jo antaneet ainokaisen äänensä minulle, tai jotka ovat edes harkinneet sitä. Kiitos luottamuksestanne!

Kunnallisvaalien tulos ei ole vielä selvillä tätä kirjoittaessani, ja vaikka tulos jännittää, olo on rauhallinen ja tyytyväinen. Se mitä on suunniteltu, on tehty. Tulos ei ole minun vallassani.

Omalla kohdallani pääasia on, että on tehty hyvä kampanja.

On pidetty keskustelussa yllä tärkeitä teemoja ja kohdattu ihmisiä. Vaaleja tulee ja menee, mutta ihmiset pysyvät, ja myös monet ekologiset, sosiaaliset ja eläinten hyvinvointiin liittyvät haasteet vaativat huomiota yhä uudelleen ja uudelleen.

Kampanjan myötä toteutettiin kolme uutta innovaatiota:

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 8 (20.-26.2.2012)

Maanantai: Julkaisin aamulla ekoisiblogin suoramarkkinoinnista. Lisäksi olin vauvan kanssa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Osa pyöräteistä oli aurattu viikonlopun lumimyräkän jäljiltä hyvin, osaa ei lainkaan. Aamupäivällä istuin Aaro Harjun valmennuksessa. Tällä kertaa aiheena oli kehityskeskustelu. Tämän jälkeen hoidin henkilöstö- ja hallintoasioita. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja työntekijöiden vapaaehtoista venyttelyä sekä johtoryhmän kokousta. Päivän päätteeksi kävin läpi sähköposteja. Kotiin pyöräiltyäni kävin vielä juoksemassa. Illalla keskustelimme Annukan kanssa lasten päivähoitopaikoista ja sormiruokailusta.

Lue lisää

Ekoisi: Miksi ekovanhemmuus on niin vaikeaa ja helppoa?

Arjen kolumni Luonnonsuojelija-lehdessä (6/2011)

Tänä syksynä minusta tuli isä. Vanhemmuuden myötä olen kirjoittanut Ekoisi-blogia. Blogissani pohdin vanhemmuutta ja perhe-elämää ekologisesta näkökulmasta. Aihe on selvästi herkkä. Varsinkin isä kirjoittamassa vanhemmuudesta, ja vielä ympäristönäkökulmasta, herättää yllättäviä ennakkoluuloja.

Välillä olen miettinyt, uskallanko kirjoittaa teemasta lainkaan, koska olen saanut siitä niin paljon negatiivista palautetta.

Lue lisää

Ekoisi – osa 15: Miksi lapsia?

Ympäristönäkökulmasta on perusteltua kysyä, kannattaako lapsia hankkia lainkaan. Tätä minulta on usein myös kysytty.

Ensinnäkin lisääntyvä väestö kuluttaa jatkuvasti enemmän (liikaa) luonnonvaroja sekä toisekseen syvenevän ilmastokriisin ja kiihtyvän sukupuuttoaallon riivaama tulevaisuus ei lupaa lapsillemme välttämättä kovin hyvää.

Lasten hankkimista pidetään kuitenkin yhtenä ihmisenä olemisen perustehtävistä. Lasten ajatellaan olevan onnellisuuden ja hyvän elämän edellytys. Näin ei kuitenkaan ole – ainakaan tämän Tilastokeskuksen artikkelin mukaan: Kyllä se siitä – ajan myötä.

Lue lisää

Ekoisin viikkopäiväkirja 37 (12.-18.9.2011)

Vauva-arjen myötä viikkopäiväkirja näyttää vähän toisenlaiselta kuin yleensä.

Maanantai: Kävin aamupäivällä juoksemassa 18 kilometrin lenkin Vanhankaupungin ympäri. Tämän jälkeen tein pasta-tofu-kikherne-tomaatti -lounaan. Myös yläkerran Jukka ja Pii liittyivät ruokaseuraan. Iltapäivällä vietin laatuaikaa vauvan kanssa Annukan käydessä kaupungilla asioilla ja hammaslääkärissä. Illalla lueskelin kirjoja ja värkkäsimme lastenvaunujen kanssa.

Lue lisää

Ekoisin viikkopäiväkirja 36 (5.-11.9.2011)

Vauva-arjen myötä viikkopäiväkirja näyttää tällä kertaa vähän toisenlaiselta.

En ole ollut koskaan aiemmin elämässäni näin suuren positiivisen huomion kohteena.

Samalla olen oppinut, miten suuri merkitys sosiaalisella pääomalla ja naapurustolla voi olla. Tätä ei voi mitenkään rahassa mitata.

Kiitos kaikille ystäville ja sukulaisille ihan mahtavasta tuesta ja avusta arjen keskellä!

Ohessa on kuluneen viikon keskeisimmät tapahtumat.

Lue lisää

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa