Juoksemisen kauneus

Juoksin tänään Hangossa 15 kilometrin lenkin.

Talven pakkasessa tunsin itseni lämpimäksi, pirteäksi ja vahvaksi.

Metsäpolulta kääntyessäni kohti meren rantaa tulvahti vastaan kahden kallion välistä pilvien takaa kirkas aamun aurinko. Pimeys ja valo, kylmyys ja lämpö kohtasivat.

Samalla hetkellä MP3-soittimestani tuli CMX:n kappale Siivekäs, jonka kertosäe lauloi korvaani ”Ja oikea siipi on valkee, ja se vasen musta on, ja päivä on auringon kultaa ja yö on kylmä valoton. ”

Siihen hetkeen kiteytyi juoksemisen kauneus. Se oli enemmän kuin pelkkä ihokarvaefekti.

Lue lisää

Ekoisi: Jalkakäytävien talvikunnossapito

Aktiivisena talvipyöräilijänä olen vuosien varrella huomannut, että pyörätiet eivät aina ole ihan parhaimmassa mahdollisessa kunnossa lumisateen jälkeen.

Lastenvaunujen kanssa erityisen hankalia ovat suojateiden eteen autotieltä auratut lumivallit.

En yhtään ihmettele, että niin monet lapsiperheet liikkuvat ympäristön näkökulmasta kestämättömästi autolla, kun lastenvaunujen kanssa liikkuminen heti pienen lumisateen jäljiltä on niin hankalaa.

Jotain pitäisi siis tehdä.

Lue lisää

Ympäristön ystävän valinta presidentiksi?

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros käydään 22.1.2012. On aika tehdä äänestyspäätöksiä.

Vertailin presidenttiehdokkaiden näkemyksiä ympäristökysymyksiin. Valitettavasti en löytänyt kenenkään muun kuin Sari Essayahin kampanjasivuilta linjauksia ympäristöpolitiikasta. Tosin nekin jäivät hiukan outoon valoon, kun hän kirjoittaa ympäristöasioista seuraavaa: ”Esimerkiksi laivojen uudet päästörajoitukset Itämerellä on ajoitettava oikein. EU:n on suojeltava jäsenmaitaan niin, etteivät ne joudu kilpailullisesti eriarvoiseen asemaan.”

Tämän lisäksi löytyy puhetta kestävästä kehityksestä.

Lue lisää

Kirjaloma ja yhden sanan kirja-arviot

Lomalla olen toistaiseksi ehtinyt lukea vain muutamia kirjoja.

Onneksi kuitenkin edes jotain. Arkena kirjojen lukeminen jää helposti vieläkin vähemmälle.

Ohessa on lista luetuista kirjoista. Suluissa on myös yhden sanan mittainen kirja-arvio kustakin teoksesta sekä perässä antamani tähdet (1-5).

Luetut kirjat, arvio ja tähdet:

Lue lisää

Toimintakertomus 2011: 11 asiaa – ja vuosi lukuina

Kiitos kaikille blogin lukijoille vuodesta 2011!

On ollut mukava jakaa arkea kanssanne. Kiitos kaikesta siitä palautteesta ja kannustuksesta, jota olen vuoden aikana saanut sekä onnellista, kohtuullista ja ekologista vuotta 2012 kaikille!

Ohessa oma arjen muistilistani uudelle vuodelle eli viisi asiaa, joita aion vaalia vuonna 2012. Sitä ennen kuitenkin paluu hetkeksi vielä vuoteen 2011.

Vuonna 2011 omassa elämässäni tapahtui esimerkiksi seuraavat 11 asiaa:

Lue lisää

Arjen muistilista vuodelle 2012

Vuoden vaihtuessa on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään mennyttä ja tulevaa. Tavoitteista ja lupauksista kannattaa tehdä myös julkisia.

Tässä on vielä itselleni muistutuksena uudenvuodenlupaukseni eli arjen muistilista vuodelle 2012.

Vaihtoehtoinen uudenvuodenpuhe tasan vuoden takaa (edelleen yllättävän ajankohtainen) löytyy täältä: Vaihtoehtoinen uudenvuodenpuhe.

Vuonna 2012 pyrin muistamaan, että seuraavat viisi asiaa ovat elämäni ja arkeni lähtökohtia:

Lue lisää

”Karppaus rasittaa enemmän ympäristöä, on epäeettistä ja lisäksi epäterveellistäkin”

Karppauksen (vähähiilihydraattinen ruokavalio) myötä erilaiset ruokavaliot ovat olleet paljon esillä. Tämä on tietysti hyvä asia.

Ruoan osuus yksityisen kulutuksen ympäristövaikutuksista on huomattava ja ruokavalio vaikuttaa merkittävästi myös ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Suurin osa eläinten hyväksikäytöstäkin tapahtuu lautasella.

Ravitsemusasiantuntija, ETM Johanna Kaipiainen kirjoittaa Vegaia-lehdessä (4/2011) Karppauksesta:

”Karppaus rasittaa enemmän ympäristöä, on epäeettistä ja lisäksi epäterveellistäkin.”

Lue lisää

Mitä tavaroita vauva tarvitsee vuorokauden aikana?

Puolisoni viimeistelee tällä viikolla väitöskirjansa. Olen töistä vapaalla hoitamassa vauvaa. Seurasin vuorokauden ajan, millaisia tavaroita vajaan neljän kuukauden ikäinen lapsemme tarvitsee.

Tein vastaavan harjoituksen myös omalta kohdaltani edellisellä viikolla. Siitä voi lukea tarkemmin täältä: Tavarapaljouden keskellä: Vuorokaudessa 125 eri tavaraa.

Ohessa vauvan vuorokausi (28.12.) tavaroiden näkökulmasta:

Lue lisää

Myrskystä myös jotain hyvää

Tapani-myrsky on aiheuttanut Suomessa paljon aineellista tuhoa ja samalla inhimillistä kärsimystä.

Pelkästään kustannukset vakuutusyhtiöille voivat nousta kymmeniin miljooniin euroihin. Tämän lisäksi ruokaa on mennyt pilalle esimerkiksi kaupoissa ja kotien pakastimissa, liikenne on takkuillut ja vedenjakelussa on ollut häiriöitä. Monien loma on mennyt pilalle.

Olimme itsekin Turussa noin neljä tuntia ilman sähköä. Näinkin lyhyessä ajassa ehti huomata, miten riippuvainen omassa arjessa on sähköstä.

Lue lisää

Lapsiperheen joulu: Viisi vinkkiä tavarapaljoudesta selviämiseksi

Aika useassa yhteydessä olen kuullut lasten vanhemmilta, että vaikka kuinka yrittäisi välttää turhan tavaran hankkimista, sitä tulee kuitenkin sisään ovista ja ikkunoista esimerkiksi sukulaisten ja ystävien antamien lahjojen muodossa.

Joulu on lahjojen antamisen sesonkiaikaa.

Olemme itse pyrkineet painottamaan varovaisen kohteliaasti sukulaisille ja ystäville, että lapsemme ei tarvitse tässä vaiheessa vielä mitään tavaroita – ja jos tarvitsee, niin kerromme sen kyllä.

Ohessa viisi vinkkiä tavarapaljoudesta selviämiseksi:

Lue lisää

Monet ajattelevat, että täydenmatkan triathlon eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu on rankka suoritus. Se ei ole kuitenkaan niin rankka kuin systemaattinen harjoittelu, joka vaaditaan sellaiseen kuntoon pääsemiseksi, että tuo on ylipäätään mahdollista. 

Itselle kestävä hyvinvointi rakentuu yksittäisten suoritusten, kilpailujen tai tulosten sijaan pitkäjänteisestä tekemisestä. Jos jaksaa harjoitella vuosia ja vahvistaa peruskuntoa, ei yksi ”suoritus” ole siinä kokonaisuudessa enää lopulta kovin merkittävä. 

Mikä sitten on rankkaa eli miltä tämmöisen tavallisen triathlon-kuntoilijan ”vaativa” liikunta-arki oikeastaan näyttää? 

Tällä viikolla kävin tekemässä kolme uintitreeniä, kaksi juoksutreeniä sekä kaksi kuntosaliharjoitusta. Tein myös joka aamu hiukan venyttelyä ja 7 minute workout -treenin sekä arkipyöräilin keskimäärin 18 km joka päivä (yhteensä 128 km). Lisäksi tein 1,5 tunnin kuntokartoituksen, jossa tehtiin maksimipyörätesti, kehonkoostumismittaus ja lihaskuntokartoitus. Yhden uintitreenin yhteydessä tein myös uintitestin. 

Yhteensä liikuntaa tuli viikon aikana noin 18 tuntia. Ajallisesti tästä noin puolet oli treeniä ja puolet arkiliikuntaa. Normaalisti viikkoon olisi kuulunut myös 1-2 pyörätreeniä, mutta nyt ne jäi väliin kun pidin treeneistä yhden ”lepopäivän” ennen maksimipyörätestiä.
Syksyllä luvassa muutamia kirjastovierailuja. Ensimmäinen niistä Kallion kirjastossa Helsingissä. Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ti 20.10. klo 17-18 miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi! 

1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi

Tietokirjailija ja toimitusjohtaja Leo Stranius kertoo kirjatapahtumassa kirjastaan ”1,5 astetta parempi arki – miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi” (Gummerus 2025). 

Miksi päästöjen ja kulutuksen vähentäminen auttaa meitä valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin? 

Miksi tiivis asuminen, kohtuullinen kuluttaminen, kasvispainotteinen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta tai kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme?

Tervetuloa kuuntelemaan aiheista lisää!
Viiankiaapa 💚🌍

Välillä näyttää siltä, että yhä useampi on ymmärtänyt luonnon ja sen monimuotoisuuden merkityksen koko elämän perustana. Sitten välillä vaikuttaa siltä, että tästä ymmärryksestä ei seuraa konkreettista toimintaa ja johtopäätöksiä. 

Yhtenä esimerkkinä tästä skitsofreenisesta toiminnasta on Viiankiaapa. Sodankylässä on noin 10 000 vuotta vanha suo, joka toimii monien uhanalaisten lajien elinympäristönä. Luontoarvoiltaan arvokas suo on suojeltu Natura-ohjelmassa ja soidensuojelualueena. 

Joidenkin mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa riskeerata tuo suo ja rakentaa sinne kaivos. Asetelma kääntyy helposti siihen, onko tärkeämpää suojella luontoarvoja vai kaivosyhtiön liiketoimintaa. Itselle valinta on aika selvä. 10 000 vuoden aikana muodostuneet yleiset luontoarvot ovat tärkeämpiä kuin yhden yrityksen taloudellinen voitto ja yksittäinen hanke. Ylisukupolvisten suojeluarvojen yli ei tule kävellä silloin, kun yhdelle yhtiölle iskee mineraalikiima. 

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä ei ole ainoa tapaus. Jonossa on monia muitakin yrityksiä, jotka hamuavat arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden luonnonvaroja. On irvokasta, että ympäristöjärjestöjen pitää puolustaa jo useaan kertaan suojeltuja kohteita. 

Mielenosoitus Viiankiaavan puolesta keräsi Helsinkiin noin 3500 mielenosoittajaa. Mielenosoituksen aluksi Greenpeacen Touko Sipiläinen muistutti myös laajemmasta ulottuvuudesta. Suomessa on mineraaleja, joita halutaan ja tarvitaan, täällä on uusiutuvaa energiaa ja viileä ilmasto. Tämä on houkutteleva ympäristö esimerkiksi datakeskuksille. Juuri siksi on tärkeää näyttää, että täällä kunnioitetaan myös luontoarvoja.
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Seuraa minua Instagramissa