Tiistai 13.12.2005

Tänään olemme olleet Annukan kanssa yhdessä kolme vuotta. Yhteisten opiskeluiden kautta olen tuntenut Annukan jo pidempään, mutta varsinainen lempi leimahti Brysselissä Natura-seminaarissa, jossa molemmat satuimme olemaan. Päivällä osallituin Ympäristöministeriön ja Ulkoasiainministeriön järjestämään tapaamiseen, jossa oli tarkoitus keskustella kansalaisjärjestöjen osallitumisesta kansainvälisiin kokouksiin vuonna 2006. Kokous sujui hyvässä hengessä vaikka taustalla painoikin Suomen delegaation toimintaa koskevat ongelmat, joita oli ilmennyt juuri päättyneessä Montrealin ilmastokokouksessa. Ilmastokokouksen Suomen delegaation ympäristöjärjestöedustajat Lauri Myllyvirta ja Tuuli … Lue lisää

Keskiviikko 7.12.2005

Illalla oli vuorossa Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristösuojelupiirin hallituksen kokous ja pikkujoulut. Paikaksi oli valittu ihastuttava kahvila Espoon Bembölessä. Päätimme kokouksessa valita uudeksi piirisihteeriksi helsinkiläisen Ursula Immosen. Hän aloittaa työt liiton toimistolla viimeistään vuoden alussa. Samaan aikaan olisi ollut myös Älä Osta Mitään -päivän palautetilaisuus. Ensi vuonna olisi hauskaa, jos voisimme vallata Aleksanterinkadun joulukadun avajaistilaisuudessa tai kritisoida muuten järjetöntä joulushoppailua. Annukka teki tämän vuoden Älä Osta Mitään –päivästä isomman ja hienomman … Lue lisää

Maanantai 5.12.2005

Päivä Tampereella. Englannin koe alkaa painamaan. Pitäisi lukea enemmän. Illalla nautimme alkoholittomasta punaviinistä ja mahtavista ruokatarjoiluista Hanna Kaisa ja Simo Hellstenin tupaantulijaisissa. Tulevaisuuden Voiman puheenjohtaja ja ilmastomarssin pääjärjestäjä Heikki Korpelan ja muiden kanssa keskustelimme suomalaisesta ilmastotoiminnasta. Illaksi matka jatkui vielä VR:n makasiineille Studio Magitoon Ylioppilaslehden juhliin, jossa finlandiapalkintoehdokas Elina Hirvonen viihdytti meitä sukkelalla kielenkäytöllään. Tarjolla oli ylikansallista juomaa ja vaahtokarkkeja. Ylioppilaslehden toimittaja Elina Venesmäki antoi meille joululahjaksi suomalaista rap-musiikkia.

Tiistai 6.12.2005

Tällä kertaa vietimme linnanjuhlien sijaan itsenäisyyspäivää Sadankomitean rauhankutsuilla Pasilan Rauhanasemalla. Tilaisuudessa saimme nauttia myös Pekka Haaviston tarinoita Sudanin tilanteesta. Mies tekee EU:n piirissä ihailtavaa työtä rauhan ja ympäristön puolesta. Juhlissa ehdimme vaihtaa sanasen myös Timo Riitamaan kanssa Helsingin Vihreiden vuosikokouskuvioista. Paikalla oli myös kaupunginvaltuutettu, varakansanedustaja ja Sadankomitean pääsihteeri Johanna Sumuvuori ja Setan pääsihteeri Aija Salo. Nämä molemmat tapasimme pikaisesti myös Heidi Hautalan vaalijuhlissa edellisenä lauantaina. Illalla sytytimme kynttilän ja katsoimme … Lue lisää

Lauantai 3.12.2005

Puheenvuoroni suomalaisesta ympäristöliikkeestä Nuori Vihreä Vaikuttaja -kurssilla kutistui lauantai aamuna alkuperäisen tunnin sijaan alle puoleen tuntiin järjestelyissä tapahtuneiden alkukankeuksien jälkeen. Osa porukasta oli erehtynyt menemään vanhan Eduskuntatalon eteen, vaikka koulutustilaisuus järjestettiin Eduskunnan uudessa lisärakennuksessa. Oli silti innostava olla puhumassa kurssilla, jolla itsekin on ollut oppilaana vuosina 1998-1999. Osallistuminen NVV-kurssille aikanaan johti myöhemmin siihen, että olin mukana perustamassa Vihreitä Nuoria ja Opiskelijoita. Moniin nuoriin vaikuttajiin törmää edelleen. Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan … Lue lisää

Torstai 1.12.2005

Suuresti kunnioittamani kansalaisaktivisti ja tutkija Thomas Wallgren oli pyytänyt minua mukaan Satu Hassin vetämään Demokratiafoorumi Vasudhaiva Kutumbakamin hallitustyöhön. Hiukan yllättäen myös Eurooppanuorten puheenjohtaja Suvi Aherto kysyi minua mukaan järjestönsä hallitustyöhön. Valitettavasti jouduin kieltäytymään molemmista paikoista. Tulevan vuoden luottamustehtävien kiintiö on yksinkertaisesti täynnä Suomen luonnonsuojeluliiton ja Maan ystävien kuvioiden myötä. Kiinnostavia projekteja ja juttuja olisi paljon enemmän kuin mihin ikinä on mahdollisuuksia revetä. Töissä on kiireinen päivä täynnä kokouksia. Päivän päätteeksi … Lue lisää

Keskiviikko 30.11.2005

Aamulla ihastelin Maan ystävien puheenjohtaja Meri Pukarisen esiintymistä MTV3:n aamutelevisiossa. Tällä nuorella naisella on kyllä mahtavasti varmuutta ja faktaa hallussaan. Tästä nuoresta naisesta kuulemme vielä paljon. Illalla haastattelimme viisi erinomaista kandidaatta Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin piirisihteerin valintaa varten. Joukosta erottautui kaksi huipputyyppiä, joiden väliltä emme pitkän loppukeskustelun ja arvioinnin jälkeen pystyneet tekemään valintaa. Asia jäi lopulta hautumaan ja päätettäväksi seuraavaan pikkujoulujen yhteydessä järjestettävään hallituksen kokoukseen 7.12. Illan päätteeksi ehdimme Annukan kanssa kahdeksan … Lue lisää

Tiistai 29.11.2005

Kestävän kehityksen toimikunnan kokouksessa keskusteltiin maaseudun ja kaupunkien vuorovaikutuksesta kestävän kehityksen näkökulmasta. MTK:n edustaja valitti tuttuun tyyliin luonnonsuojelun vievän maaseudun elinmahdollisuudet. Keskustelu pyöri pitkälle liikennepolitiikan ja liikkumisen ympärillä. Pääministeri Matti Vanhanen pohdiskeli kimppakyytien mahdollisuuksia pienemmillä paikkakunnilla. Useissa puheenvuoroissa tyrmättiin ajatukseni ruuhkamaksuista tai tietulleista ja ekologisesta verouudistuksesta samalla kun hehkutettiin kaupunkien välisen pendelöinnin olevan taloudellisen kasvun ja kilpailukyvyn edellytys. Ympäristöministeri Enestam sentään peräänkuulutti joukkoliikenteen edellytysten parantamista. Muuten tunnelma oli kuin Autoliiton … Lue lisää

Maanantai 28.11.2005

Jälleen yksi päivä Tampereella ja englannin kielen kurssilla. Paluumatkalla tein esitystä suomalaisen ympäristöaktivismin lyhyestä historiasta ja nykytilasta. Olen menossa puhumaan aiheesta tulevana lauantaina ViNOn jäjestämään Nuori Vihreä Vaikuttaja -kurssille. Välillä kävin töissä tekemässä töitä ja illaksi matkasin luonnonsuojeluliiton keskustoimistolle Uudenmaan ympäristösuojelupiirin työtalousvaliokuntaan keskustelemaan uuden piirisihteerin valinnasta ja tulevan vuoden puheenjohtajuuskuvioista. Seuraan mielenkiinnolla Lauri Myllyvirran ja muiden suomalaisten ympäristöaktivistien touhua Montrealissa alkavassa ilmastokokouksessa.

Viikonloppu 26.-27.11.

Uudenmaan ympäristösuojelupiiri kokoontui junassa matkalla Suomen luonnonsuojeluliiton liittovaltuuston kokoukseen. Asialistalla oli lähinnä uuden piirisihteerin valinta. Tarkoituksenamme oli käydä saapuneita hakemuksia läpi ja valita henkilöt työhaastatteluun. Suonenjoen lumisiin maisemiin kokoontuin noin 40 Suomen luonnonsuojeluliiton henkilöä (piirien edustajat, toimiston työtekijöitä ja hallituksen jäseniä) päättämään tulevan vuoden talousarviosta, toimintasuunnitelmasta ja hallituksen täydentämisestä. Tuttuun tyyliin keskustelu kärjistyi piirien toimintaedellytysten ja keskustoimiston resurssien väliseksi kiistaksi. Pirkanmaan piiri esitti leikkauksia luonnonsuojeluliiton kansainväliseen toimintaan, jota Uudenmaan piiri … Lue lisää

Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Haluatko olla rikas? Ei kannata hankkia autoa. 

Jos oletetaan, että olisin hankkinut uuden 48 000 euroa (uuden auton keskimääräinen hankintahinta Suomessa) maksavan auton 10 vuoden välein (yhteensä 3 uutta autoa) ja käyttänyt autoiluun vuosittain 6000 euroa, tarkoittaisi se 30 vuoden aikana yhteensä 354 000 euron menoja. Tuolla summalla saa vaikka ihan mukavan asunnon hyvien liikenneyhteyksien päästä. Vaihtoehtoisesti jos auton ja sen käytön sijaan sijoittaisin vastaavan summan kuukausittain 30 vuoden ajan noin kolmen prosentin vuosittaisella tuotto-odotuksella, minulla olisi varallisuutta 570 000 euroa. Auton hankinnnan ja autottomuuden erotus on omassa arjessani tarkoittanut siis noin 924 000 euroa parempaa lopputulosta. 

Toinen tapa tarkastella autoilua on ajankäyttö. Sitä vartenhan auto usein hankintaan, että pääsisi paikasta toiseen mahdollisimman kätevästi/nopeasti ja säästäisi aikaa. Jos ajatellaan, että kuukausipalkkani olisi ollut 30 vuoden aikana keskimäärin 4000 euroa kuukaudessa, niin minun pitäisi tehdä 30 vuoden aikana töitä 88,5 kuukautta tienatakseni rahat autoiluun. Käytännössä 30 vuoden ajan noin 25 % kaikesta työajastani olisi mennyt autoilun kustannuksiin. Kun ei tuhlaa rahojaan autoiluun, voisi saman elintason saavuttaa siis esimerkiksi tekemällä 75-prosenttista työaikaa ja viettää melkein neljäsosan päivistä läheisten kanssa, opiskella uusia tutkintoja tai tehden jotain muuta merkityksellistä, esimerkiksi vapaaehtoistyötä. Eikä tuossa ole tietenkään vielä sitä aikaa mukana, jonka istuu autossa. Jos lisäksi lasketaan, että istuisin autossa keskimäärin tunnin vuorokaudessa, kertyy siitä 30 vuoden aikana melkein 11 000 tuntia (456 vuorokautta), jonka olisi voinut pyöräillä tai kävellä ja näin pitää huolta omasta terveydestään. 

Autosta vapautuvalla ajalla tai rahasummalla ehtii tehdä aika monta vuotta merkityksellisiä asioita ilman painetta taloudellisesta toimeentulosta. Tuolla summalla voi hankkia myös esimerkiksi asunnon sellaisesta paikasta, joka mahdollistaa riippumattomuuden autokeskeisestä elämästä. 

Puhumattakaan niistä ilmasto- ja ympäristöhyödyistä sekä terveyshyödyistä, joita autosta vapaa elämä on minulle tarkoittanut.
Tänään tietokirjavierailu. Vuorossa Ruukki ja Siikajoen lukio. Yritän vakuuttaa lukiolaiset siitä, että 1,5 asteen mukainen ekologinen arki mahdollistaa kaiken sen mielekkään ja mukavan tekemisen, jota ihmiset tyypillisesti tavoittelevat, kun aika ei mene turhan rahan tienaamiseen ja sen tuhlaamiseen vaan omaan hyvinvointiin.

Matkalla kuuntelen Olli Kopakkalan kirjaa Voimaa ja kestävyyttä laiskalle ihmiselle, joka muistuttaa hyvin siitä, että liikunta on yleensä paras lääke kaikkeen. Kuinka paljon itse olisit valmis maksamaan lääkkeestä, joka parantaa eloonjäämisen todennäköisyyttä 50 % seuraavan 10 vuoden aikana? Liikunta ja sen tuoma hyvä olo ja kasvavat voimavarat eivät välttämättä maksa paljon tai vaadi merkittävää luonnonvarojen kulutusta. Hyvä kunto kuitenkin tukee ja mahdollistaa merkityksellistä tekemistä. 

Kerro ihmeessä jos haluat minut puhumaan kirjoistani ja ekologisesta arjesta paikkakuntasi kirjastoon tai koululle. Tulen mielelläni!
HS Teema 5/2025:
”Eniten tehtävää on poliittisessa näyssä ja kyvykkyydessä. Kun luovumme fossiiliriippuvuudesta, saamme paljon paremman maailman.”
Mikä taho on mielestäsi tänä vuonna esimerkillisellä toiminnallaan edistänyt eläinten hyvinvointia ja oikeuksia? Animaliassa jaetaan Pro Animalia palkinto joka vuosi vuoden eläinmyönteisimmälle teolle. Nyt olisi hyvä hetki tehdä ehdotuksia palkinnon saajaksi!

Täällä edellisten vuosien palkitut
https://animalia.fi/pro-ja-anti-animalia/
Seuraa minua Instagramissa