Lauantai 3.12.2005

Puheenvuoroni suomalaisesta ympäristöliikkeestä Nuori Vihreä Vaikuttaja -kurssilla kutistui lauantai aamuna alkuperäisen tunnin sijaan alle puoleen tuntiin järjestelyissä tapahtuneiden alkukankeuksien jälkeen. Osa porukasta oli erehtynyt menemään vanhan Eduskuntatalon eteen, vaikka koulutustilaisuus järjestettiin Eduskunnan uudessa lisärakennuksessa. Oli silti innostava olla puhumassa kurssilla, jolla itsekin on ollut oppilaana vuosina 1998-1999. Osallistuminen NVV-kurssille aikanaan johti myöhemmin siihen, että olin mukana perustamassa Vihreitä Nuoria ja Opiskelijoita. Moniin nuoriin vaikuttajiin törmää edelleen. Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristösuojelupiirin perinnemaisemien hoitoprojektin vetäjä Martina Lindström oli aikanaan samalla kurssilla kanssani.

Lauantai oli muutenkin tohinaa täynnä. Osallistuimme yhdessä Annukan kanssa ilmastomarssille. (ks. http://www.ilmastomarssi.org). Kyseessä oli Suomen suurin ympäristöaiheinen mielenosoitus sitten Valtavirran järjestämään ydinvoiman vastaisen mielenosoituksen Tshernobylin muistopäivänä keväällä 2002. Mielenosoitukseen osallistui noin 600 marssijaa – Senaatintorilla pidettiin lopuksi puheita ja tuliesitys.

Illaksi menimme Annukan kanssa vielä nauttimaan hyvästä seurasta Heidi Hautalan vaalikampanjan bileisiin Ravintola Kiltakellariin. Juhlissa ehdin keskustella opiskelijakaverini Tuuli Lehtisen kanssa. Tuuli on asunut viimeiset vuodet Espanjassa ja on nyt mahdollisesti palaamassa Suomeen. Juhlissa oli lukematon määrä muitakin innostavia ihmisiä, joiden kanssa endin vaihtaa sanan jos toisenkin. Valitettavasti Tapio Laakson tupaantulijaiset Pihlajanmäessä oli pakko jättää väliin. Kaikkiin hyviin juhliin ei valitettavasti koskaan ehdi.

Jätä kommentti