Palmia: Ideologisesti värittynyt järkipäätös

Jaakko Eloranta Leo StraniusKotona vauva täytti tänään puoli vuotta.

Itse istuin iltaa Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa, jossa päätimme Palmian osittaisesta yhtiöittämisestä.

Alla valtuustossa käyttämäni puheenvuoro.

* * *

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Kiitos kaikille todella hyvästä keskustelusta! On ollut ilo seurata sekä vasemmiston että oikeiston hyviä ja punnittuja huomioita.

Sain ystävältäni seuraavan evästyksen Palmiaa koskevaan päätöksentekoon: tee ideologisesti värittynyt järkipäätös.

Sitä nyt yritän.

Lue lisää

Liito-orava lisääntynyt myös Helsingissä: Ympäristölautakunta 30.9.2014

Liito-oravaYmpäristölautakunta kokoontui tiistaina 30.9.2014 klo 16.15 Viikissä. Esityslista löytyy kokonaisuudessaan oheisen linkin takaa. Päätökset alla tiivistetysti ja ympäristökeskuksen sivuilla.

Erityisesti ympäristölautakunnalle tuotu liito-orava selvitys oli kiinnostava. Liito-oravan kanta on kasvanut ja levinneisyysalue laajentunut Espoossa niin voimakkaasti, että laji on sitä kautta levinnyt myös Helsinkiin.

Espoossa liito-orava on levittäytynyt esimerkiksi Otaniemeen ja Länsimetron jatkeen ympärille. Espoossa pelätään, että liito-orava estää rakentamista.

Helsingin kartoituksessa löydettiin Luoteis-Helsingin alueelta (48 km2) yhteensä 12 elinpiiriä. Näistä kuusi sijaitsee Keskuspuistossa Ruskeasuon ja Pitkäkosken välisellä alueella sekä kuusi muuta lännempänä: Meilahdessa (2 reviiriä), Munkkivuoressa, Pohjois-Haagassa, Reimarlassa ja Konalassa.

Lue lisää

Ryhmäaloite Helsingin irrottautumiseksi Fennovoimasta

Leo-Stranius-kasvokuvaTeimme tänään kaupunginvaltuustossa vihreän ryhmäaloitteen Helsingin irrottautumiseksi Fennovoimasta. 

Esitämme, että Helsinki ryhtyy toimiin irrottautuakseen osittain omistamansa Vantaan energian omistusosuudesta Fennovoiman ja Rosatomin ydinvoimahankkeesta.

Ryhmäaloite Helsingin irrottautumiseksi Fennovoimasta

Fennovoiman ydinvoimaprojektiin osallistuminen ei ole Helsingin, sen asukkaiden ja veronmaksajien, eikä Helsingin 40-prosenttisesti omistaman Vantaan energian edun mukaista.

Lue lisää

Päätökset: Helsingin Energian johtokunta 16.9.2014

Helsingin Energia HanasaariHelsingin Energian johtokunta kokoontui tiistiana 16.9. klo 16.30 alkaen Sähkötalossa kampissa.

Esityslista löytyy kokonaisuudessaan oheisen linkin takaa (pdf).

Päätimme mm. lausunnosta Jasmin Hamidin aloitteeseen siitä, että Helsingin hankkimat autot olisivat jatkossa sähköautoja, annoimme lausunnon yhdestä hankinnasta Helsingin hallinto-oikeudelle ja hyväksyimme Salmisaaren B-voimalaitoksen savukaasupuhaltimien hankinnan.

Alla kokouksen päätökset.

Lue lisää

Tyttöjen ja poikien liikuntatuntien yhdistäminen Helsingissä etenee

PyöräilyäTein kesäkuun alussa valtuustoaloitteen tyttöjen ja poikien liikuntatuntien yhdistämisestä Helsingissä.

Tuntien yhdistämistä käsiteltiin tällä viikolla Helsingin liikuntalautakunnassa. Aiheesta uutisoivat myös mm. Helsingin Uutiset, Yle ja Metro.

Tällä viikolla asia on edennyt. Liikuntalautakunta ja Opiskelijoiden Liikuntaliitto ottivat myönteisen kannan aloitteeseen yhdistää tyttöjen ja poikien liikuntatunnit. Liikuntavirasto järjestää aiheesta jopa kyselyn, jonka kautta asiaan voi kuka tahansa ottaa kantaa.

Lue lisää

Valtuustoaloite Mäkelänkadun nopeusrajoitusten alentamisesta

MäkelänkatuJPGHelsingin kaupunginaltuuston kokouksen (10.9.2014) kyselytunnilla keskusteltiin Lapinlahdesta, joukkoliikenteen tarkastusmaksuista ja twitter-seinästä.

Varsinaisessa kokouksessa päätimme mm. muutamista kaavoista, koulujen yhdistämisistä ja valitsimme Sanna Hellströmin Korkeasaaren johtajaksi.

Kaiken keskustelun ja äänestysten lomassa teimme Vasemmistoliiton Veronika Honkasalon kanssa valtuustoaloitteen Mäkelänkadun nopeusrajoituksen alentamisesta. 

Aloitteemme allekirjoitti yhteensä 47 valtuustettua. Mukana oli valtuutettuja jokaisesta valtuustoryhmästä. Toivottavasti tällä saadaan edes hiukan parannettua Käpylän liikenneturvallisuutta.

Alla valtuustoaloite kokonaisuudessaan.  

Lue lisää

Ajatus Yhtenäiskoululle

YhtenäiskouluHelsingin kaupunginvaltuusto päätti 10.9.2014 Yhtenäiskoulun lukion ja Alppilan lukion yhdistämisestä.

Näin päättyi yhden ainutlaatuisen ja upean lukion historia kotikulmillani Käpylässä.

Yhtenäiskoulun lukio oli osa 12-vuotista kokonaisuutta Yhtenäiskoulun peruskoulun kanssa. Tätä jatkumoa ei jatkossa enää ole.

Kun kaupunginvaltuuston kokous oli päättynyt, pyöräilin Käpylään ja Yhtenäiskoulun pihalle.

Vietin hetken koulun pihalla ja mietin sen maineikasta historiaa. Mietin sitä, miten lujasti koulun vanhemmat ja alueen asukkaat ovat omaa kouluaan puolustaneet. Mietin, miten paljon he olivatkaan inspiroineet minuakin ja saaneet minut muistamaan, että pienetkin asiat ovat tärkeitä.

Jatkossa tuolla paikalla ei ole enää lukiota. Opiskelijat siirtyvät Alppilaan.

Lue lisää

Kolme syytä Käpylän Yhtenäiskoulun puolesta

YhtenaiskouluHelsingin kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 8.9.2014 Käpylän peruskoulun ja Yhtenäiskoulun hallinnollinen yhdistämistä.

Olen itse päätynyt kannattamaan Yhtenäiskoulun jatkoa itsenäisenä kouluna. Asia on minulle läheinen ja tärkeä siitäkin syystä, että asun itse alueella.

Ohessa on kolme syytä toimia Yhtenäiskoulun puolesta. Toivottavasti kaupunginhallitus tai tarvittaessa kaupunginvaltuusto myöhemmin osaa tehdä viisaan ratkaisun.

Lue lisää

Esityslista: Ympäristölautakunta 9.9.2014

Leo Stranius-kevätseurantaretki-pieniYmpäristölautakunta kokoontuu ensi tiistaina 9.9.2014 klo 16.15 alkaen Viikissä.

Esityslistalla on mm. seuraavaa:
– Ympäristöjohtaja Pekka Kansanen jää eläkkeelle 1.4.2015.
– Lausunto Jessica Karhun aloitteeseen joka koskee määräaikaista tontinvuokra-alennusta alhaisen E-luvun rakennuksille.
– Lausunto Roihuvuoren Pohjoisrinteen asemakaavasta.
– Lausunto Santahaminan ampumaratojen ja ammuntojen ympäristöluvista.
– Lausunto Helsingin Energian huippulämpökeskusten (Hanasaari, Lassila, Ruskeasuo, Myllypuro, Alppila) ympäristöluvista.
– Solvik Holdingsin luvaton autopurkamotoiminta Tattarisuolla.
– Lausunto päiväkotien tilanormin muutoksen arvioinnista ja seurannasta.
– Teettämisuhka PNM-Pan Nordic Meat Oy:lle salmonellaa sisältävästä broilerierästä.

Esityslista alla avattuna ja oheisen linkin takana kokonaisuudessaan:
http://www.hel.fi/hki/ymk/fi/P__t_ksenteko/Asiakirja?ls=11&doc=Ymk_2014-09-09_Ylk_13_El

* * *

Lue lisää

Metsähallitus hakkaa – Nyt Isosaari

Metsähallitus IsosaariHelsingin kaupunginvaltuusto teki keskiviikkona 3.9.2014 syysretken Isosaareen ja Vallisaareen. Upeita kohteita.

Valitettavasti Isosaaressa vastassa oli irvokas näky.

Metsähallitus oli hakannut saaren keskuskuusikosta useamman hehtaarin arvokasta metsää.

Kaupunginvaltuuston retkellä oli sopivasti mukana myös Metsähallituksen luontopalveluiden henkilöstöä. Heille hakkuut tulivat yhtä suurena yllätyksenä ja järkytyksenä kuin suurelle osalle mukana olleita kaupunginvaltuutettujakin.

Meille luvattiin selvitys tilanteesta. Kyse on todennäköisesti myrskytuhoaluiden luonnonhoidon nimissä tehdyistä hakkuista. Valitettavasti mopo oli vain karannut käsistä.

Lue lisää