Valtuustoaloite tyttöjen ja poikien liikuntatuntien yhdistämisestä kerää kannatusta

LiikuntatunnitOpetuslautakunta käsitteli tällä viikolla valtuustoaloitettani tyttöjen ja poikien liikuntatuntien yhdistämisestä.

Lautakunta otti aloitteeseeni myönteisen kannan:

“Liikunnan opetus sekaryhmissä olisi yhdenvertaisuusnäkökulmasta suotavaa.” Ja edelleen: “Opetuslautakunta edellyttää, että sekaryhmistä ja niiden toimivuudesta järjestettäisiin Helsingissä kokeilu sellaisissa kouluissa, jotka lähtisivät hankkeeseen vapaaehtoisesti mukaan.”

Aiheesta uutisoi mm. Helsingin Sanomat, jossa opetusviraston opetuspäällikkö perusteli tuntien yhdistämistä hyvin: ”Taidot ratkaisevat enemmän kuin sukupuoli. Myös tutkimukset tukevat sitä, että sukupuolen mukaan ei kannata jakaa.”

Myös helsinkiläisiä nuoria edustavan Ruudin ydinryhmä otti syyskuun lopussa liikuntalautakunnan pyynnöstä kantaa aloitteeseeni:

”Ruudin ydinryhmä kannattaa perusopetusasteen liikunnanopetuksen liikuntaryhmien sekoitusta. Sukupuoleen perustuva jako tulisi poistaa, mutta ryhmien määrää ei tule vähentää.”

Aiemmin aloitettani on tukenut mm. liikuntalautakunta sekä Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) omissa lausunnoissaan.

Lue lisää

Kolme syytä Käpylän Yhtenäiskoulun puolesta

YhtenaiskouluHelsingin kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 8.9.2014 Käpylän peruskoulun ja Yhtenäiskoulun hallinnollinen yhdistämistä.

Olen itse päätynyt kannattamaan Yhtenäiskoulun jatkoa itsenäisenä kouluna. Asia on minulle läheinen ja tärkeä siitäkin syystä, että asun itse alueella.

Ohessa on kolme syytä toimia Yhtenäiskoulun puolesta. Toivottavasti kaupunginhallitus tai tarvittaessa kaupunginvaltuusto myöhemmin osaa tehdä viisaan ratkaisun.

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami