Puolivuotiskatsaus 2014: Ilmastolaki, yhteiset liikuntatunnit ja äänestys vihreiden eduskuntavaaliehdokkaista

Leo-Stranius-kasvokuvaKuluneen vuoden aikana eduskunta hyväksyi entistä paremman ympäristönsuojelulain ja maan hallitus teki esityksen ilmastolaista.

Varsinkin ilmastolain läpivieminen on kova juttu, jonka eteen olen itsekin tehnyt aktiivisesti töitä vuodesta 2008 lähtien.

Ilmastolaki lisää ilmastopolitiikan avoimuutta ja kokonaisvaltaisuutta sekä yleistä hyväksyttävyyttä samalla kun se viestittää kansainvälisesti, että Suomi on sitoutunut ilmastonmuutoksen torjuntaan. Vähintään 80 prosentin päästövähennystavoite vuoteen 2050 mennessä ei ole kuitenkaan riittävä vaikka se onkin hyvä alku.

Omassa arjessani vuoden 2014 kohokohtia ovat olleet tähän mennessä paluu työelämään ja Luonto-Liittoon vuoden hoitovapaan jälkeen, kunnallispoliittinen vaikuttamistyö Helsingissä ja perheenlisäys.

Lue lisää

Ympäristölautakunta 24.06.2014 klo 16.15

RentukkaYmpäristölautakunta kokoontuu kevätkauden viimeiseen kokoukseen tiistaina 24.6. klo 16.15.

Kiinnostavia asioita mm. seuraavat:

– Talousarvioehdotuksessa ei ole pystytty varaamaan 300 000 euron määrärahaa Suomen luontokeskus Haltian toiminnan menoihin, joihin Helsinki on sitoutunut.
– Hallintopäällikön viran täyttäminen (pöydällä viime kokouksesta)
– Lauttasaaren vesitornin purkubetonin hyötykäyttöä koskeva ympäristölupa-asia
– Lausunto Vuosaaren voimalaitosalueen asemakaavan muutosehdotuksesta

Esityslista löytyy oheisen linkin takaa ja alla tarkemmin avattuna.
http://www.hel.fi/hki/ymk/fi/P__t_ksenteko/Asiakirja?ls=11&doc=Ymk_2014-06-24_Ylk_10_El

Lue lisää

Kaupunginvaltuusto 18.6.2014: Vuoden 2013 tilinpäätös

Leo-Stranius-kasvokuvaHelsingin kaupunginvaltuusto kokoontuu kevätkauden viimeiseen istuntoon 18.6.2014.

Esityslista liitteineen löytyy oheisen linkin takaa.

Tärkeitä asioita listalla ovat mm. seuraavat päätökset:
– Tarkastuslautakunnan arviointikertomus
– Helsingin kaupungin vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen
– 67 miljoonan euron lainan myöntäminen Helsingin Kaupunginteatterille

Näiden lisäksi päätämme mm. Pasilan konepaja-alueen maahankinnoista (12,17 miljoonaa euroa), opetusviraston uusien tilojen kunnostamisesta (43 miljoonaa euroa), Oulunkylän ala-asteen peruskorjauksesta (10,5 miljoonaa euroa) sekä Lauttasaaressa ja Mellunkylässä sijaitsevista asemakaavamuutoksista.

Alla esityslista kokonaisuudessaan hiukan tarkemmin avattuna.

Lue lisää

Helsingin Energian johtokunta ti17.6.2014: Maastokäynti Vuosaari C -voimalaitoksen alueeseen

Helsingin Energia HanasaariHelsingin Energian johtokunta kokoontuu tiistaina 17.6.2014 Vuosaaren voimalaitoksella.

Ennen kokousta käymme maastokävelyllä tutustumassa mahdollisen Vuosaari C-voimalaitoksen alueeseen.

Itseäni kiinnostaa maastokäynnin yhteydessä erityisesti Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen esille tuomat huolet luontovaikutuksista. Samaan asiaan on kiinnittänyt huomiota myös Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri omassa lausunnossaan.

Kokouksessa päätetään mm. Prosys PMS Oy:n oikaisuvaatimuksesta, suunnittelupalveluiden hankinnasta koskien energialaitosten modernisointia sekä yhtiön työasemaratkaisujen tarjoajasta. Lisäksi esityslistalla on johtokunnan matka Berliiniin.

Esityslista löytyy oheisen linkin takaa (pdf) ja alla hiukan avattuna.

Lue lisää

Ympäristölautakunta: Tapaus Mantsurianjalopähkinäpuu

MantsurianjalopähkinäYmpäristölautakunnassa käsittelimme 10.6.2014 kiinnostavaa yksittäistä rauhoituspäätöstä.

Malmin kylän Asteritie 1-3:ssa sijaitsevan tontin omistajat hakivat kiinteistöllä sijaitsevan, 30.10.1980 luonnonmuistomerkkinä rauhoitetun mantsurianjalopähkinäpuun rauhoituksen lakkauttamista.

Rauhoitusta on aikoinaan hakenut tontin entinen omistaja. Omistajaosakkaat ovat entisen omistajan perikunta.

Tontin nykyinen omistaja on hakenut alueelle asemakaavan muutosta. Kaavamuutoksen tarkoituksena on nykyistä omakotirakentamista huomattavasti tehokkaampi rakentaminen (4500 kerrosalaneliömetriä).

Hakija perustelee suojelun purkamista mm. sillä, että puu on 59 %:sti laho, ja rakentamalla saataisiin lisää asuntoja Helsinkiin. Hakija esittää oman laskelman, jonka mukaan rakentamisesta koituisi yhteiskunnalle 5 038 549 euron hyöty.

Lue lisää

Ympäristölautakunta 10.6.2014

Leo Stranius-kevätseurantaretki-pieniHelsingin ympäristölautakunta kokoontuu tiistaina 10.6. klo 16.15 alkaen.

Esityslista löytyy oheisen linkin takaa ja alla hiukan avattuna. 

Toimin itse ympäristökautakunnan varapuheenjohtajana.

Kiinnostavia juttuja mm.
– Hallintopäällikön viran täyttäminen
– Lausunto Koivusaaren osayleiskaavasta
– Mantsurianjalopähkinäpuun rauhoituksen pitäminen voimassa Malmin kylässä

* * *

Esityslista: Ympäristölautakunta ti 10.6.2014 klo 16.15

Lue lisää

Kasvisruokapäivä jatkuu Helsingissä: Kolme syytä kasvisruuan puolesta

KasvisruokapäivääänestysHelsingin kaupunginvaltuusto päätti 4.6.2014 äänin 50-28 (4 tyhjää, 3 poissa), että viikoittainen kasvisruokapäivä kouluissa saa jatkua.

Valtuutettujen äänestyskartta oheisessa kuvassa.

Valtuutettu Terhi Koulumies esitti, että kasvisruokapäivästä luovuttaisiin.

Kaupunginhallituksen vastauksesta  käy kuitenkin ilmi, että “nykykäytännön muuttamiselle ei ole olemassa riittäviä perusteita. Kasvisruokapäivä on vakiinnuttanut paikkansa koulujen arjessa.” Hyvä näin.

Kasvisruuan edistäminen on järkevää terveyden, ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta.

Perustelen ohessa näitä kaikki hiukan tarkemmin.

Lue lisää

Valtuustoaloite tyttöjen ja poikien koululiikuntatuntien yhdistämiseksi

Leo_Stranius_180_104792aMiksi tyttöjen ja poikien koululiikuntatunnit järjestetään usein Suomessa ja Helsingissä erikseen?

Eihän meillä jaeta ryhmiä sukupuolen mukaan matematiikassa tai käsityössäkään.

Teen 4.6.2014 Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen tyttöjen ja poikien koululiikuntatuntien yhdistämisestä.

Alla aloite kokonaisuudessaan. Mitä mieltä olet?

Otan mielelläni vastaan kommentteja ja palautetta aiheesta vielä ennen keskiviikon 4.6.2014 kaupunginvaltuuston kokousta!

Valtuustoaloite tyttöjen ja poikien koululiikuntatuntien yhdistämiseksi

Lue lisää

Ympäristölautakunta 20.5.2014: Helsingin ympäristökeskuksen budjettiraami ja tavoitteet vuodelle 2015

Leo Stranius ja hiilinieluYmpäristölautakunta kokoontui ti 20.5.2014 päättämään omalta osaltaan vuoden 2015 budjettiraamista ja toiminnallisista tavoitteista.

Talousarvioehdotuksen käyttömenojen määrärahaksi ehdotetaan 12 832 000 euroa.

Menot ovat 300 000 euroa suuremmat kuin kuluvan vuoden talousarviossa ja raamissa. Raamin yli esitetään 300 000 euron määräraha Suomen luontokeskus Haltian toiminnan menoihin, joihin Helsingin kaupunki on sitoutunut vuonna 2007 tehdyllä ja vuonna 2013 uusitulla sopimuksella.

Helsingissä ympäristöterveydenhuollon (elintarvike- turvallisuus- ja ympäristöterveys) nettokustannukset vuonna 2012 olivat 4,3 €/asukas, kun ne koko maassa olivat 14,3 €/asukas (www.kunnat.net). Espoon osalta vastaava kustannus oli 4,8 €/asukas ja Vantaan osalta 7,2 €/asukas, joten ympäristöterveydenhuollon kustannukset ovat Helsingissä muita pääkaupunkiseudun kuntia alhaisemmat.

Sitovat toiminnalliset tavoitteet vuonna 2015 tulevat olemaan seuraavat:

Lue lisää

Valtuustoaloite työsuhdepyörien käyttöön ottamiseksi

Valtuustoaloite työsuhdepyörien käyttöön ottamiseksiTein Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa (7.5.2014) ympäristökeskuksen työntekijöiden vinkistä aloitteen työsuhdepyörien käyttöönottamiseksi kaupungin virastoissa ja liikelaitoksissa.

Nyt mahdollisuus on käytössä ilmeisesti vain Helsingin Sataman työntekijöillä.

Työsuhdepolkupyörä olisi erinomainen keino edistää terveellistä ja ympäristömyötäistä työmatkaliikkumista.

Aloitteen allekirjoitti 70 kaupunginvaltuutettua kaikista valtuustoryhmistä. Yhteensä valtuutettuja on Helsingissä 85.

Alla aloite kokonaisuudessaan. Toivotaan, että viranhaltijat ottavat aloitteen valmistelussa 70 valtuutetun tahdon huomioon.

Valtuustoaloite työsuhdepyörien käyttöön ottamiseksi

Lue lisää

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Seuraa minua Instagramissa