Vetoomus: Susikannan alamäki pysäytettävä

Suomessa elää viimeisimmän Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan vain noin 135-145 sutta.

Susi on luokiteltu maassamme erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Kanta on ollut laskussa useamman vuoden ajan, mihin tärkeimpänä syynä on rikollinen salametsästys.

Luonto-Liiton susiryhmä on kerännyt yhdessä kosmetiikkayhtiö Lush Finlandin kanssa yli 4000 nimeä vetoomukseen, joka sisältää seuraavat vaatimukset:

Lue lisää

Nuorten hyvinvoinnin lähteet

Olin viikonloppuna puhumassa puolueiden nuorisojärjestöjen yhteispoliittisessa seminaarissa kansalaisvaikuttamisesta.

Oli ilahduttavaa, että Allianssitalolle oli saapunut niin suuri joukko politiikasta kiinnostuneita nuoria.

Ennen omaa puheenvuoroa oli aikaa selailla Allianssin sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön Nuorten Paneeli 201 -raporttia Nuoret ovat nykypäivä ja tulevaisuus (pdf). Aineisto perustuu 883 pääasiassa 13-20 vuotiaan nuoren vastauksiin.

Mistä nuorten hyvinvointi oikein muodostuu? Silmiini tarttui pari kiinnostavaa havaintoa:

Lue lisää

Li Andersson: Kamppailu kohtuullistamisesta

Vieraskynäblogissa Li Andersson

Vasemmistoliiton keväällä julkaistussa ympäristöohjelmassa oli perinteisten aiheiden, kuten ruoan, energian, monimuotoisuuden ja liikenteen, lisäksi osio työstä.

Työ on yhtä keskeinen tekijä arjessa kuin syöminen, liikkuminen tai asuminen. Se vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin ja tyytyväisyyteen ja on yhteiskunnallisten tuotantosuhteiden ytimessä.

Uudistuvalle, punavihreäksi itsensä määrittävälle vasemmistolle työ on edelleen yksi tärkeimmistä aiheista.

Työ ja vaatimus työajan lyhentämisestä ovat luonnollinen osa vasemmiston ympäristöpolitiikkaa.

Lue lisää

Sosiaalisesti kestävä kehitys

450 sosiaali- ja terveysalan asiantuntijaa mukana Sosiaali- ja terveysturvan päivillä

Olin keskiviikkona (17.8.) Sosiaali- ja terveysturvan päivilläHämeenlinnassa puhumassa sosiaalisesti kestävästä kehityksestä.

Mitä on sosiaalisesti kestävä kehitys? Kun puhutaan kestävästä kehityksestä tai kehityksestä ylipäätään voidaan käytännössä tarkoittaa melkein mitä vain.

Minulle sosiaalisesti kestävä kehitys tarkoittaa ihmisten hyvinvointia ekologisissa rajoissa.

Haasteena on, että hyvinvointiyhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalvelut ovat luotu ikuisen talouskasvun varaan. Kun talouskasvu joutuu ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan rajansa, olemme pulassa myös sosiaalipalveluiden suhteen.

Lue lisää

Teppo Eskelinen: Kehityksen loppu

Kesällä on ollut aikaa lukea hyviä kirjoja. Luin jo alkukesästä filosofi ja yhteiskuntatieteiden tohtori Teppo Eskelisen Kehityksen loppu -pamfletin.

Tässä makupaloja erinomaisesta teoksesta.

Eskelinen pohtii teoksessaan kehitystä kolmesta näkökulmasta: Mitä kehitys oli, mitä kehitykselle tapahtui ja mitä kehityksen jälkeen.

Haastava aihe. Suoria vastauksia ei olekaan luvassa, mutta filosofian perimmäinen tehtävä onkin hyvien kysymysten esittäminen.

Kehitys on yhteiskunnallinen malli, jonka kuka tahansa voi määritellä miten tahansa. Näin ollen kehitystä pidetään aina automaattisesti toivottavana ja sen arvostelu tuntuu järjettömältä, kirjoittaa Eskelinen.

Lue lisää

Satu Hassi: Pakko vai tahto

Vieraskynäblogissa Satu Hassi

Eduskunta äänestää prätkäytti Suomen uudelle hallitukselle luottamuksen.

Sain olla neuvottelemassa hallitusohjelman ympäristöosaa, mikä olikin mielenkiintoinen tehtävä. Leo oli mukana vihreän tiimin erinomaisena asiantuntijana.

Ohjelmassa on monta ilahduttavaa asiaa, jotka toteutuessaan tarkoittavat pientä vallankumousta. Yksi niistä on, että vesivoimalaitosten lupien uusimisen ehdoksi asetetaan toimivat kalatiet.

Lue lisää

”Minä en voi elää ilman turkkia. Sinä voit!”

Hankin hiljattain Animalian 50-vuotishistoriikin, Tiia Aarnipuun kirjoittaman ja kokoaman kirjan Jonkun on uskallettava katsoa. Animalian puoli vuosisataa.

Kirjasta löytyy viereisessä kuvassa oleva juliste. ”Minä en voi elää ilman turkkia. Sinä voit!”

Tämä juliste on ollut aikanaan yksi tärkeimpiä oman ympäristö- ja yhteiskuntaherätykseni laukaisijoita. Muistelen nähneeni sen ensimmäisen kerran yläasteella äidinkielen luokan seinällä ja sen jälkeen monessa muussa paikassa. Miten ihmeessä eläimiä saatettiin kohdella niin kaltoin?

Lue lisää

Loputon kevät

Tämä kevät on ollut poikkeuksellinen ja intensiivinen. Luonto-Liiton pääsihteerin tehtävien lisäksi siihen on mm. kuulunut:

Eduskuntavaaliehdokkuus
Ekopop-kirjahankkeen viimeistely
Hallitusneuvottelut

Näiden lisäksi Annukka on jättänyt väitöskirjan esitarkastukseen, olemme valmistautuneet perheen perustamiseen ja kokeneet läheisten ihmisten menetyksiä sekä hoitaneet kylpyhuoneremonttiin liittyviä käytännön järjestelyitä.

Kevään aikana on ollut vain muutama vapaapäivä.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 23 (13.-19.6.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa sekä valmistelin Luonto-Liiton hallituksen kokousta ja tulevan viikon aikatauluja. Lisäksi laskin todellisen palkkani Pekka Harju-Autin kehittämällä REAYSO-kaavalla. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja osallistuin Ympäristöareenan hallituksen kokoukseen. Illalla tarjosimme Jannelle ja Karoliinalle kevyen kesäpäivällisen. Päivän päätteeksi fiksasin vielä Annukan polkupyörän. Marjo Jääskä oli kirjoittanut kivan kirja-arvion Ekopop-teoksesta.

Lue lisää

Hallitusohjelma: Kohti hiilineutraalia Suomea

Olen viimeisen kuukauden aikana viettänyt säätytalolla ja hallitusneuvotteluissa yhteensä 17 päivää sekä käyttänyt prosessiin aikaa noin 230 tuntia.

Tänään perjantaina (17.6.) homma saatiin vihdoin valmiiksi. Neuvottelutulos on ladattavissa täältä: Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi.

Hallitusohjelmassa on ympäristön näkökulmasta paljon hyviä asioita.

Ohessa joitakin nopeita poimintoja, jotka itse koen tärkeäksi:

Lue lisää

Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Seuraa minua Instagramissa