Eduskunnan oikeusasiamies ja ympäristökysymykset

Olin ympäristöjärjestöjen edustajien kanssa tapaamassa eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinia. Titteleissä olisi pikkuhiljaa aika siirtyä sukupuolineutraaliin suuntaan. Eikö oikeusasiahenkilö olisi parempi? Luonto-Liiton tavoitteena on yhteiskunta, jossa arvostetaan luonnon moninaisuutta ja sen itseisarvoa. Suomen perustuslain 20 § antaa tähän hyvät lähtökohdat: 20 § Vastuu ympäristöstä ”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.” Myös Nuorisolaki … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 8 (21.-27.2.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja kirjoittelin vaalirahoituksesta. Osallistuin myös Valtiontalouden tarkastusviraston haastatteluun koskien ilmasto- ja energiastrategiaa. Lounaalla kävin tietoyhteiskuntagurun ja pyöräilyn huippuasiantuntija Antti Poikolan kanssa. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta sekä kävin läpi talouspäällikön ja puheenjohtajan kanssa ajankohtaisia juttuja. Alkuillasta osallistuin eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän seminaariin tulevista hallitusohjelmatavoitteista. Luonto-Liitolle tärkeimmät tavoitteet ovat ympäristökasvatus, suurpedot ja kohtuutalous. Tiistai: Kävin aamulla juoksemassa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle, jossa olin Ylen Uuden mustan haastateltavana. Lounaan … Lue lisää

Turkistarhaus ja sen loppu

Eläin- ja ympäristöjärjestöt järjestävät yhteisen mielenilmauksen turkistarhauksen kieltämiseksi. Kulkue lähtee keskiviikkona 23.2. klo 15.00 Helsingin Rautatientorilta Aleksis Kiven patsaalta päätyen eduskuntatalolle. Mielenosoitus on seurasta viime viikolla julkisuuteen tulleesta vastenmielisestä kuvamateriaalista suomalaisilta turkistarhoilta. Kiitos eläinoikeusaktivisteille siitä urhoollisesta ja väsymättömästä työstä, jonka myötä asia on saatu poliittiseen keskusteluun. Turkistarhaus tulisi kieltää nähdäkseni kolmesta syystä 1. Turkistarhaus on turhaa eläinten rääkkäystä. Joka vuosi neljä miljoonaa turkiseläintä kärsii ja kuolee suomalaisilla turkistarhoilla. 2. Turkistarhaus … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 7 (14.-20.2.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa sekä viimeistelin artikkelin nuorispoliittisesta ohjauksesta ja kirjoittelin blogia. Aamupäivän kävin läpi sähköposteja. Lounaan jälkeen vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja istuin työhyvinvointiryhmän kokouksessa. Iltapäivällä oli vielä Luonto-Liiton puheenjohtajiston puhelinpalaveri. Illaksi pyöräilin Suomen luonnonsuojeluliiton toimistolle johtamaan puhetta Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin hallituksen kokoukseen. Ystävänpäivän kunniaksi Luonto-Liitto tiedotti susien puolesta: Luonto-Liiton susiryhmä vaatii maa- ja metsätalousministeriötä viimeistään nyt puuttumaan susikannan alamäkeen. Tiistai: Kävin aamulla juoksemassa ja luonnostelin kuvauksen Sosiaalisesti kestävää kehitystä -kirjahankkeeseen … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 5 (31.1.-6.2.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Aamupäivän kokouksen jälkeen kävin läpi sähköposteja sekä lounastin työkavereiden kanssa. Iltapäivällä vedin toimiston viikkopalaveria sekä hoitelin henkilöstöasioita. Illan valmistelin seuraavan päivän kampanjajulkistusta. Tiistai: Pyöräilin aamulla Vihreiden puoluetoimistolle, jossa avattiin allekirjoittaneen ja Pasi Toiviaisen eduskuntavaalikampanjat. Oma kampanjani keskittyy onnellisuuteen, kohtuullisuuteen ja ekologisuuteen. Asiasta löytyy lisää täältä: Ehdolle eduskuntaan. Asiaosuuden jälkeen pyöräilimme Pasin kanssa kohti eduskuntataloa samalla kun Lehtikuva napsi meistä kuvia. Puolen päivän … Lue lisää

Tammikuu lukuina

Vuoden ensimmäinen kuukausi on takana. Kuukauden aikana olen päässyt nauttimaan inspiroivista kehityskeskusteluista ja valmistellut tulevaa eduskuntavaalikampanjaa. Lisäksi olen monta kertaa kuvitellut, että talven pyöräilykelit eivät Helsingissä voi huonommaksi mennä, mutta aina olen saanut yllättyä. Tässä tammikuun aktiviteetit lukuina. – 10 haastattelua (televisio, radio, lehdet) – 3 puhetilaisuutta tai luentoa – 3 kirjallista lausuntoa tai aloitetta – 3 tiedotetta – 7 artikkelia, juttua tai kolumnia lehtiin tai verkkosivuille – 17 blogitekstiä … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 4 (24.-30.1.2011)

Maanantaina kävin aamulla juoksemassa sekä tein lihaskuntoharjoittelua ja venyttelin. Aamulla Luonto-Liitto tiedotti siitä, kuinka Metsähallitus vesittää valtion retkeilyalueiden suojelutavoitteita. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni vastasin Kati Berningerin kysymyksiin koskien kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa -kirjahanketta. Lounaalla kävin kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon kanssa. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja kävin läpi sähköposteja. Illaksi pyöräilin kotiin, jossa valmistelin tulevaa kampanjaa. Tiistaina kävin aamulla juoksemassa. Pyöräiltyäni Luonto-Liiton toimistolle kävin viimeisen kehityskeskustelun. Lounaalla tapasin 100 000 reilua tekoa -kampanjan tiimoilta … Lue lisää

Lapin mahdollinen matkailuboikotti

Luonto-Liiton susiryhmä järjesti viikonloppuna Helsingin Matkailumessujen yhteydessä mielenosoituksen Lapin susitilanteeseen liittyen: Susi kelpaa Lapin matkailuikoniksi vaan ei luontoon. Mielenosoituksen myötä nousi esiin mahdollinen Lapin matkailuboikotti. Tiistaina (25.1.) sain vastata yhdessä järjestöpäällikkö Sami Säynevirran kanssa Lapin Kansan toimittajalle maakunnan susitilanteesta ja siitä, onko Luonto-Liitto käynnistämässä boikottikampanjaa Lapin matkailua vastaan. Toistaiseksi tämmöistä kampanjaa ei ole. Toimittajan mielestä susien salatappojen takia järjestettävä mahdollinen matkailuboikotti veisi tuhansien työpaikat. Huoli on aiheellinen. Juuri siitä syystä … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 3 (17.-23.1.2011)

Maanantaina kävin aamulla juoksemassa 15 km lenkin kuntosalin juoksumatolla. Reipas juoksu antoi hyvän lähdön päivään ja viikkoon! Aamupäivällä Kari Rissa haastatteli minua Työeläke-lehteen degrowth-taloudesta. Itsellenikään ei ole ihan selvää, miten hyvinvointipalvelut, eläkkeet ja sen sellaiset turvattaisiin laskevan talouden olosuhteissa. Lounaan jälkeen olin vetämässä Luonto-Liiton toimistokokousta. Paikalla oli esittäytymässä myös tuore puheenjohtaja Tuomo Lindholm. Kotimatkalla kävin paikkaamassa Annukan pyöränkumin ja illalla vastailin vielä Partio-lehden haastatteluun koskien ilmastonmuutosta. Yksilö voi tehokkaimmin vaikuttaa … Lue lisää

Susi arvokkaampi elävänä kuin kuolleena

Susi on maassamme erittäin uhanalainen laji, jota on jäljellä enää arviolta 150–160 yksilöä. Esimerkiksi Lapissa ei käytännössä ole lisääntyvää susikantaa. Susien heikosta tilanteesta huolimatta tammikuussa Lapissa ammuttiin kolme sutta, joista kaksi Urho Kekkosen kansallispuistossa Itä-Lapissa. Lisäksi Lappiin on myönnetty vielä yksi kaatolupa lisää. Sudet ja muut suurpedot olisivat Lapin matkailuelinkeinolle arvokkaampia elävinä kuin kuolleina. Luonto-Liiton susiryhmä osoittaa mieltä ja jakaa tietoa Lapin susien tilanteesta Matkamessujen yhteydessä lauantaina 22.1. klo 10–14. … Lue lisää

Jippii! Tänään ilmestyi vihdoin mun uusi kirja 1,5 astetta parempi arki. Teos löytyy ääni- ja ekirjapalveluista sekä toki myös perinteisenä painettuna versiona kirjakaupoista tai kustantajan verkkokaupasta. 

Kirja kuvaa niitä valintoja, joita meidän on ilmastokriisin aikakaudella Suomen kaltaisissa yhteiskunnissa tehtävä. Iloinen uutinen on, että ilmastoystävällinen arki tekee planeetan ohella ennen kaikkea hyvää myös meille itsellemme!

#parempiarki #kirjat #kirjagram @gummeruskustannus
Revontulet! #koli
Ukko-Kolilla! #koli #ukkokoli
Rauhaa ja hyvää uutta vuotta kaikille! 

Mennyt vuosi onkin ollut aikamoinen. Teimme Third Rockissa noin sadalle yritykselle tai organisaatiolle noin 180 projektia. Palkkasimme seitsemän uutta asiantuntijaa ja liikevaihto kasvoi noin 50 % edellisestä vuodesta.

Omassa elämässä vuosi 2024 oli kaikkien aikojen paras liikuntavuosi. Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan, jota varten oli harjoiteltu koko alkuvuosi. Loppukesästä tein vielä pari puolimatkaa ja syksyllä 50-vuotissynttäripäivönä 50 km juoksun. Lisäksi vuoden aikana juoksin 12 puolimaratonia. Kuntoilua kertyi yhteensä 840 tuntia, keskimäärin noin 16 tuntia viikossa. 

Alkuvuonna ilmestyi 101 onnen päivää kirja ja joulun alla posti toi kotiin uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki, joka ilmestyy heti tammikuun alussa 2025. Uusi ilmastoteos on viides kirjani. 

50-vuotissyntymäpäiväjuhlien järjestämisen sijaan päätin, että käyn seuraavan vuoden ajan joka viikko lounaalla ystävieni kanssa keskustelemaan elämän tarkoituksesta.

Kuntapolitiikan luottamustehtäviä varavaltuutetun lisäksi on ollut HSY:n ja Uudenmaan liiton hallituksissa sekä Uudenmaan liiton maakunnan yhteistyöryhmässä. Lisäksi olen saanut tehdä hiukan vapaaehtoistyötä eläinten oikeuksien puolesta Animalian hallituksessa. Kirsi Vuorisen kanssa olemme tehneet vuoden aikana yhteensä 21 jaksoa kestävyysmuutos-podcastia. 

Kaiken kaikkiaan vuoden aikana kertyi 929 kokousta ja 67 kotimaan matkapäivää. Ei yhtään laiva- tai lentomatkaa. Yhteensä 208 luettua tai kuunneltua kirjaa. Lisäksi lahjoitimme puolison kanssa vuoden aikana 9065 euroa eli noin kahdeksan prosenttia nettotuloistamme hyväntekeväisyyteen. Päivittäiset Duolingo-harjoitukset ruotsin ja espanjan osalta vaihtuivat nuottien harjoittelemiseen. Duolingo-harjoituksen tein jokapäivä ja putki on jatkunut nyt 1688 päivää. 

Kaiken kaikkiaan tämä on ollut henkilökohtaisesti erinomainen vuosi kun ei ole ollut kiire mihinkään ja on saanut tehdä juuri niitä asioita, joita on halunnutkin tehdä. Vuoden vaihteen saan olla Kolilla perheen ja ystävien kanssa.
Kyllä Turussakin osataan tehdä hyvää pyöräkatua!
Hyvää joulua!
Posti toi kotiovelle parhaan joululahjan! Uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi. 

Unboxing-videon kuvasi ja editoi 10-vuotias lapseni. 

#unboxing #parempiarki #kirja @gummeruskustannus
Tietokirjailija ja vaikuttaja Leo Straniuksen 1,5 astetta parempi arki – Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnelliseksi(Gummerus) on konkreettinen opaskirja, joka auttaa valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin. Kirjassaan Stranius havainnollistaa esimerkein, miksi tiivis asuminen, minimalistinen kuluttaminen, vegaaninen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta ja kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme.

Mitä hyötyä on siitä, että omistaa vain vähän tavaraa? Miten tehdä ilmastoystävällinen pikalounas etätyöpäivän keskellä? Miten arvioida oman toiminnan päästöjä ja vaikuttavuutta? Leo Stranius antaa uutuuskirjassaan 1,5 astetta parempi arki välineitä oman hiilijalanjäljen pienentämiseen avaamalla konkreettisia hiililaskelmia arjen eri valinnoista.

”1,5 asteen kanssa linjassa oleva arki on monella tavalla hyvää. Kun elää omien arvojensa mukaan ja tekee itseään suurempia ja planeetan kannalta merkityksellisiä asioita, kasvattaa henkistä hyvinvointiaan ja vahvistaa omaa mielenterveyttään. Näin ei tarvitse elää jatkuvassa ristiriidassa sen kanssa mitä tietää ja mitä tekee”, Stranius kirjoittaa kirjassaan.

Straniuksen mukaan päästötavoitteiden mukainen arki tuo elämään levollisuutta ja onnellisuutta. Myös henkilökohtainen varallisuus kasvaa, kun kuluttaa vähemmän.

”Monet asiat ovat paljon yksinkertaisempia ja helpompia, kun turhat asiat rajautuvat arjesta kokonaan pois häiritsemästä. Ravintolassa ja kaupassa valinnat ovat selkeitä. Lomamatkat ja siirtyminen paikasta toiseen tapahtuvat selkeiden periaatteiden mukaan. Yksinkertaisuus, tehokkuus ja taloudellisuus sekä terveellisyys yhdistyvät kauniilla tavalla hyväksi kokonaisuudeksi”, Stranius kirjoittaa.

”Voisiko 1,5 asteen ilmastoystävällinen arki näyttää yhä useammalle houkuttelevammalta, jos se kehystettäisiin hyveellisyyden ja pyyteettömyyden sijaan oman edun tavoittelulla? Itsekkyydellä. Siitähän tässä kaikessa lopulta on kysymys: siitä, että meillä kaikilla olisi paljon nykyistä parempi elämä.”
Mistä voimaa vastuullisuustyöhön multikriisien aikakaudella? Tietysti työskentelystä planeetan puolesta! Aika hieno loikka ollaan tehty Third Rockissa viimeisen reilun neljän vuoden aikana. 

”Third Rock on muuttunut neljässä vuodessa kolmen ihmisen pienestä ja intohimoisesta vastuullisuuspalveluita tarjoavasta yrityksestä jo 17 asiantuntijan vaikuttavaksi yhteisöksi. Vuoden 2024 aikana olemme palvelleet peräti 96 yritystä tai organisaatiota 156 projektin muodossa.”

https://thirdrock.fi/mista-voimaa-vastuullistyohon-multikriisien-aikakaudella/
Jes! Tulin katsoneeksi liikuntatilastoja ja täytyy sanoa, että kylläpäs tämä on ollut hyvä kuntoiluvuosi! 

Eilisen pyörätreenin myötä tuli täyteen tälle vuodelle 7300 kilsaa satulassa eli saman verran kuin viime vuonna yhteensä. Tämä on enemmän kuin mitä olen ikinä aiemmin yhden vuoden aikana pyöräillyt. Toki kuitenkin huomioiden, että tuosta 2760 km on sisäpyörätreeniä. 

Lisäksi takana on tänä vuonna jo nyt 238 km uintia (myös enemmän kuin ikinä aiemmin yhden vuoden aikana) ja 1064 km juoksua sekä 195 tuntia lihaskuntotreeniä tai venyttelyä. Nämä pitävät sisällään myös yhden täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkan triathlonia, yhden maratonin/ultrajuoksun (50 km) ja 12 puolimaratonia. 

Yhteensä treeniä, kuntoilua tai hyötyliikuntaa on kertynyt tänä vuonna tähän päivään mennessä noin 781 tuntia eli noin 16,5 tuntia viikossa tai noin 2 h 22 min keskimäärin joka päivä. 

#triathlon #helsinkitriathlon @helsinkitriathlon
Hyvää kiertotalousmaanantaita! Uuden sijaan kannattaa vuokrata, korjata ja käyttää uudelleen! 

Tänä vuonna kampanjassa on mukana Third Rock Finland, allekirjoittanut sekä noin 140 tahoa Suomesta. Globaalisti kampanjassa on mukana yli 1300 tahoa.

#circularmonday @circularmonday
Turkistarhaton Suomi on lähempänä kuin koskaan aiemmin. Tämän tavoitteen puolesta Animalia on tehnyt tehokasta työtä jo pitkään. 

Turkistarhat aiheuttavat turhaa kärsimystä villieläimille ja ylimääräistä ympäristökuormitusta. Lisäksi turkistarhat aiheuttavat jatkuvan pandemiariskin. 

#peopleofanimalia #animaliary @animaliary