Ekoisi: Hyvä ekovanhemmuus?

Mitä on hyvä vanhemmuus? Tyypillisesti tällä ajatellaan, että vanhempi viettää paljon aikaa lapsen kanssa, pitää hänestä huolta, luo perusturvallisuutta ja rakastaa.

Usein hyvään vanhemmuuteen liitetään myös sellaisia asioita kuin ruuan laittaminen tai leipominen, puuveneen rakentaminen lapselle tai retkillä käynti. Hyvään vanhemmuuteen liittyy helposti historian ja kulttuurin painolastia, vanhojen tapojen ihannointia.

Esimerkiksi valmisruuan lämmittämistä mikrossa tai lapsen laittaminen varhain päivähoitoon ei välttämättä mielletä hyvän vanhemmuuden merkiksi.

Itse mietin asiaa kuitenkin yleensä siitä näkökulmasta, millaista on hyvä ekovanhemmuus. Hyvään ekovanhemmuuteen kuuluu esimerkiksi turhien asuinneliöiden ja tavaran välttäminen, joukkoliikenteen suosiminen ja kestovaipat.

Tässä kymmenen asiaa, joita tekemällä koen itse olevani hyvä ekovanhempi:

Lue lisää

Ekoisi: Erikoisruokavalio juhlakutsuilla

Kirjoittelin viime viikolla vegaaniruokavaliosta päiväkodissa.

Viikonloppuna kävimme hyvän ystävämme lapsen nimijuhlissa ja kummilapsemme 2-vuotissyntymäpäivillä, joten jatketaan vielä toisen kirjoituksen verran ruokateemasta.

Ekologisista nimijuhlista olen kirjoittanut aikanaan tänne. Itselleni juhlatarjoilut ovat yleensä aika niukkoja.

En käytä alkoholia, olen ruokavalioltani vegaani eli en syö mitään eläinperäistä ruokaa ja lisäksi vältän roskaruokaa, kuten karkkeja, pullaa, kakkuja, keksejä, sipsejä ja limsaa, niin paljon kuin mahdollista.  Taaperomme noudattaa tällä hetkellä luonnollisesti samaa ruokavaliota.

Viikonlopun juhlissa tilanne oli kuitenkin toinen. Ikinä meitä ei ole huomioitu varmasti yhtä hyvin kuin noissa juhlissa. Suurin osa tarjoiluista oli vegaanisia ja taaperoille (+ allekirjoittaneelle) oli tehty oikein oma juhlakakku.

Lue lisää

Ekoisi: Televisio ja taapero

Lähes kaikki (98-100%) länsimaalaiset lapset elävät perheessä, jossa on televisio (Media ja lasten hyvinvointi, 2011).

Meidän perheessä ei ole televisiota. Sitä ei ole ollut kotitaloudessamme kohta kymmeneen vuoteen.

Televisiosta luopumisen syynä oli oma huomio siitä, että sen edessä tuli illalla ”rentouduttua”, vaikka sieltä ei olisi tullutkaan mitään oikeasti kiinnostavaa ohjelmaa. Kanavasurffailuun jäi helposti kiinni ja esimerkiksi puolison kanssa keskustelut jäivät.

Lapsen myötä televisiolla saattaisi tietysti olla uusi merkitys. Joskus olisi varmasti helppoa laittaa lapsi vain katsomaan ruutua ja hoitaa itse samalla kotitöitä, laittaa ruokaa tai käydä läpi sähköposteja. Toisaalta kyllähän taaperon kanssa ohjelmia voi katsoa kannettavalta tietokoneeltakin, jos niin haluaa. Televisio tuntuu verkkotarjontaan verrattuna vähän vanhanaikaiselta käyttöliittymältä.

Lue lisää

Viisi syytä pitää Meikitön päivä

Tänään (6.9.) vietetään pohjoismaisen ympäristömerkin eli Joutsenmerkin Meikitöntä päivää. Aiheesta uutisoi myös YLE: Tänään on lupa jättää meikit pois naamasta.

Kampanja on hyvä esimerkki kevytaktivismista. Tykkäämällä kampanjan Facebook-sivusta ja olemalla päivän ilman meikkiä, on mukana paremman maailman rakentamisessa.

Parempi haaste olisi meikitön vuosi tai edes kuukausi. Yhtä kaikki. On tietysti hyvä, jos ihmiset saadaan edes kerran vuodessa miettimään omia kulutustottumuksia ja käyttäytymistään. Siihen tähtää myös marraskuun lopussa pidettävä Älä osta mitään -päivä.

Itse en käytä lainkaan meikkiä tai juuri muutakaan kosmetiikkaa. Esimerkiksi shampoota, saippuaa, hajusteita tai partavettä/-vaahtoa en käytä lainkaan. Ilman shampoota olen ollut nyt jo yli vuoden. Hyvin olen pärjännyt, vaikka urheilen lähes päivittäin samalla kun hienoja juhlia ja tärkeitä tilaisuuksia on työnkin puolesta vaikka millä mitalla.

Lue lisää

Ekoisi: Vauvavuosi on nyt ohi: Viisi havaintoa vanhemmuudesta

Vauva täytti viikonloppuna vuoden. Tästä lähtien tuo ihmeellinen ja kehittyvä ihminen on taapero. Vauvalta tunnelmia kysyessäni hän vastasi iloisesti ”ää”.

Syntymäpäiväjuhlia emme järjestäneet. Toiset isovanhemmat kävivät juhlistamassa vauvaa edellisenä viikonloppuna ja toivat hänelle lahjaksi sähköhammasharjan ja kirpputorilta hankittuja vaatteita. Vinkkejä ekologiseen juhlien järjestämiseen voi katsoa kuitenkin nimijuhlistamme.

Vuosi vanhempana on ollut opettava kokemus. Ohessa on viisi ensimmäisenä mieleen tullutta havaintoa:

Lue lisää

Kuntoutusta kuntopyörällä

Kolme viikkoa sitten (24.7.) kaaduin polkupyörällä. Olkaluuni murtui kahdesta kohtaan ja kättä piti pitää paikallaan kantositeessä kolme viikkoa.

Onneksi luutuminen lähti heti alussa hyvin käyntiin eikä leikkauksia tai kipsiä tarvittu. Muutenkin paraneminen on ollut mielenkiintoista ja luovaa aikaa, kutsu uuteen ajatteluun. Eilen (14.8.) sain kantositeen vihdoin pois ja fysioterapeutilta luvan polkea kuntopyörällä.

Tänään (15.8.) kävin ensimmäisen kerran kokeilemassa hikiliikuntaa eli polkemassa kuntopyörällä Mäkelänrinteen uimahallin kuntosalilla kevyesti 40 minuuttia.

Kokemus oli suorastaan taivaallinen. Käsi pysyi polkiessa hyvin levossa ja paikallaan. Olisi pitänyt tajuta tai uskaltaa käydä kokeilemassa jo aiemmin kuntopyörää.

Ohessa neljä positiivista havaintoa:

Lue lisää

Loukkaantuminen on kutsu paranemiseen ja uuteen ajatteluun

Kaaduin viikko sitten polkupyörällä sateen liukastamalla pienellä puupäällysteisellä sillalla. Heti kaatumisen jälkeen lääkäri totesi röntgenkuvien perusteella olkaluun murtuneen.

Tänään (31.7.) kävin olkavarren seurantatarkastuksessa. Huonoja uutisia: Olkaluu olikin murtunut kahdesta paikasta. Murtumat ovat ylhäällä olkapäässä ja hauiksen kohdalla koko luun/käden matkan poikittaissuunnassa.

Hyviä uutisia: Paraneminen ja luutuminen on lähtenyt viikossa hienosti käyntiin. Leikkauksia tai kipsejä ei tarvita ja parin viikon päästä kantositeen voi ottaa pois.

Kaatuminen, loukkaantuminen ja arjen vaikeutuminen on tietysti haasteellista. Toisaalta onnettomuuksissa on myös aina uuden mahdollisuus.

Lue lisää

Timothy Ferriss: 4 tunnin työviiikko

Luin heinäkuun alussa viikon Viron lomalla Timothy Ferrissin kirjan 4 tunnin työviikko. Unohda yhdeksästä viiteen -elämä, asu missä haluat ja ryhdy uusrikkaaksi.

Noh. Kirjan otsikko ei lupaa itselleni kovinkaan paljon. Yhdeksästä viiteen -elämää en ole elänyt sen jälkeen, kun siirryin töihin kansalaisjärjestöihin. Asun mielelläni Helsingin Käpylässä ja matkustella olen ehtinyt elämäni aikana jo aika paljon. Uusrikkaus taas ei voisi vähempää kiinnostaa.

Kirja ja sen lähestymistapa sopiikin parhaiten niille, jotka ovat yksityisellä sektorilla tekemässä intohimotyön sijaan pakollista palkkatyötä ja haaveilevat oman yrityksen perustamisesta sekä rantaelämästä jossain etelän lämmössä.

Kaikesta huolimatta kirja kannattaa lukea. Itselleni siitä jäi ainakin seuraavat neljä ajatusta omaan elämään sovellettavaksi.

Lue lisää

Think Jugaad: Nosta itsesi uudelle energiatasolle

Kävin torstaina (7.6.) kevyen juoksulenkin ja pyöräilyn jälkeen Medstepsin aamiaistilaisuudessa.  Tilaisuuden kutsu oli otsikoitu houkuttelevasti: ”Nosta itsesi uudelle energiatasolle”.

Tavoitteena oli keskustella työpaikkojen hyvinvoinnista ja terveydestä. Tilaisuuden yhteydessä oli mahdollisuus osallistua klo 7.00 alkavaan kahvakuulatreeniin ja keskustelun jälkeen sai oman kehonkoostumusmittauksen.

Aamiaissession kiinnostavimman puheenvuoron käytti 15/30 Researchin toimitusjohtaja Markus Keränen. Hänen mukaansa olemme siirtymässä hitaan kasvun vuosikymmeneen. Tehtyjen työtuntien määrä tulee vähentymään ja työntehokkuus laskemaan. Näin ollen myös talouskasvu hiipuu ja resurssit käyvät niukemmiksi mm. ekologisten rajojen tullessa vastaan.

Menestyksen salaisuus on epäonnistumisen sietokyky ja valtava tahto. Keränen kiteytti oman puheenvuoronsa kolmeen huomioon:

Lue lisää

Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Seuraa minua Instagramissa