Peseytyminen ilman sampoota

Olen tottunut käymään suihkussa nopeasti. Parhaimmillaan peseytymiseen on kulunut aikaa alle minuutti noin 5-6 kertaa viikossa.

Lisäksi pyrin käyttämään suihkussa haaleaa tai kylmää vettä. Tosin aika usein myös mukavuudenhalu (varsinkin näin syksyisin) iskee ja käytän myös lämmintävettä. Siitä huolimatta, että olo kylmän suihkun jälkeen on monin verroin energisempi ja raikkaampi.

Aiemmin olen pessyt hiukseni Ole hyvä -sampoolla. Erillisiä saippuoita tai hoitoaineita en ole käyttänyt vuosikausiin tai vuosikymmeniin.

Viimeisten kuukausien aikana olen kuitenkin jättänyt myös sampoon pois. Ensimmäisen kuukauden aikana pesin hiukset edelleen sampoolla ehkä kerran viikossa. Tämän jälkeen en enää ollenkaan.

Toistaiseksi kukaan ei ole töissä tai kotona valittanut siitä, että hiukseni olisivat epäsiistit, likaiset tai haisivat pahalle. Mitään hajusteita/deodorantteja en luonnollisesti käytä.

Sampoon poisjättämisestä on monia hyötyjä:
– Peseytymiseen kuluu entistä vähemmän aikaa
– Säästyy rahaa, vettä ja sampoon myötä luonnonvaroja
– Ympäristön kemikalisoituminen vähenee

Suosittelen lämpimästi! Toki huuhtelu pelkällä kylmällä vedellä vaatii totuttelua ja toisaalta hiusten kannattaa olla lyhyet. Vuosien ja vuosikymmenten saatossa rahan ja ajan säästö on huikea – puhumattakaan siitä, että voi näin omalta osaltaan pienentää ympäristön kemikalisoitumista.

Toki kannattaa muistaa, että ekosampoon käytöstä luopuminen ei maailmaa pelasta. Itse asiassa kaikkein olennaisinta on pyrkiä minimoimaan lämpimän veden kulutus eli käydä suihkussa mahdollisimman nopeasti ja peseytyä mahdollisimman viileällä vedellä.

Lopuksi jäin kuitenkin vielä miettimään luopumista muistakin kemikaaleista. Käytän edelleen hammastahnaa, pyykinpesuainetta ja astianpesuainetta. Voisinkohan luopua vielä näistäkin?

Tältä näyttää hiukset, joita ei ole pesty kahteen kuukauteen sampoolla:

9 kommenttia artikkeliin ”Peseytyminen ilman sampoota”

  1. Ennen hammastahnoja käytettiin suolavettä hampaiden pesemiseen. Kylmä vesi ei kuitenkaan puhdista yhtä hyvin kuin lämmin ja pesuaineidenkin poisjättäminen on kyllä varsin riskialtista.

  2. Vinkki: Pyykinpesuaineen voi helposti korvata pesupähkinöillä, jotka ovat omasta mielestäni riittävän tehokkaita puhdistajia. Hyvin riittoisia ja voi käyttää useampaan kertaan. Ja kuoret voi heittää biojätteeseen käytön jäljeen.
    Itse en välttämättä aina käytä astianpesuainetta, jos pesen astian piakkoin käytön jälkeen eikä siinä oleva lika ole esim. huonosti veteen liukenevaa rasvalikaa. Esim. vesilasin/teekupin/leipälautasen tms. pesu ei vaadi pesuaineita. Asuessani ulkomailla, jossa lämmin vesi oli kallista ja kortilla, en useimminkaan lämmittänyt vettä erikseen tiskaamista tai suihkua varten, vaan tiskasin astiat heti viileällä vedellä, käyttäen apuna hyvin pienen määrän astianpesuainetta pesusieneen lisättynä.

  3. Olen pitkään käyttänyt melkein ainoastaan pesupähkinöitä pyykinpesussa, mutta kuulin äskettäin että niissä maissa missä pähkinät kasvavat paikallisilla ei ole enää itse varaa käyttää näitä pähkinöitä kun niitä voi myydä kalliilla hinnalla maailmalle..! Eli nyt olen taas dilemmassa siitä miten jatkossa pitäisi pestä pyykit… Onko kellään enemmän tietoa tästä? Tai muita suosituksia?

    Muuten kiitos suihku-inspiraatiosta. Itse en ole moneen vuoteen käyttänyt shampoota paitsi jos laitan öljyä hiuspohjaan jotta se ei kuivuisi liikaa, ja sellaisen hoidon jälkeen tekee mieli käyttää jotain eko-shampoota saadakseen pahimmat öljyjälkeet pois, mutta voisin todellakin lyhentää suihkut. Ja kylmällä suihkulla on käsittääkseni paljonkin positiivisia vaikutuksia terveydelle, joten sitäkin voisi kokeilla!

  4. Kannattaa ainakin hyödyntää hedelmien rasvat ihon hoidossa. Avokado on esimerkiksi loistava ihorasva kuten ravintonakin. Suolavesi on kanssa mainio nenä ja suuhuuhteluun. Jos haluaa shamppoota niin palashamppoo on ihan hyvä. 🙂

  5. Hammastahnaa käytetään sen sisältämän fluorin vuoksi. Mekaaninen puhdistaminen eli harjaus on toki tärkein osa hampaiden puhdistusta, mutta hammastahnaa suositellaan, sillä fluori (tahnan yhteydessä kahdesti päivässä saatuna) auttaa korjaamaan hampaan kiilteeseen jo tulleita vaurioita. Helsingin vesijohtovedessä ei ole niin paljon fluoria, että se riittäisi sellaisenaan.

  6. Eeva, alkuperäiskansat eivät ole kuulleetkaan fluoritahnoista. Silti heillä on aika hyvät hampaat. Mistähän tämä mahtaa johtua? Ettei vain länsimaalaisesta ravinnosta joka on tehokas hampaiden pilaaja? Raffinoitua sokeria/jauhoja ja niistä tehtyjä tuotteita, raffinoitua viljaa/viljatuotteita, sokerilimppareita, energiajuomia, kemikaalikarkkia, jne.

    Itse käytän vain tuota Urtekramin fluoritonta tahnaa ja suolavettä sekä hammaslankaa hammaspuhdistukseen sekä tietty syön laadukasta ja luonnollista ruokaa monipuolisesti niin hampaat ovat hyvässä kunnossa. Jos syö ihan roskaa niin kannattaa kyllä käyttää fluoritahnaa sillä se hoitaa huonon ruuan aiheuttamat tuhot. Luonnollilsta ruokaa syöville tämä ei ole pakollista ja voin omalla kokemuksella sanoa että fluoritahnaa ei tarvita päivittäin ainakaan jos edes ollenkaan. Kaikki riippuu ihan siitä mitä syö.

  7. Mitä veden säästämiseen tulee, myös kerrostalon kylpyhuoneessa voi käyttää mökkisaunasta tuttua ämpäri+kauha -yhdistelmää. Saan menetelmällä pestyä itseni puolella ämpärillä mainiosti, joten vettä kuluu aika paljon vähemmän kuin suihkussa.

Kommentointi on suljettu.

Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Seuraa minua Instagramissa