Vauva-arjen myötä viikkopäiväkirja näyttää tällä kertaa vähän toisenlaiselta.
En ole ollut koskaan aiemmin elämässäni näin suuren positiivisen huomion kohteena.
Samalla olen oppinut, miten suuri merkitys sosiaalisella pääomalla ja naapurustolla voi olla. Tätä ei voi mitenkään rahassa mitata.
Kiitos kaikille ystäville ja sukulaisille ihan mahtavasta tuesta ja avusta arjen keskellä!
Ohessa on kuluneen viikon keskeisimmät tapahtumat.
Synnytyksessä voi tapahtua mitä tahansa. Ja niin tapahtui meillekin.
Alussa kaikki näytti hyvälle. Pääsimme Haikaranpesään synnytyshuone ykköseen, jossa on vesiallas. Vesialtaassa supistusten vastaanottaminen oli helppoa ja siinä vaiheessa ajatuksena oli synnyttää veteen.
Kohdunsuun aukeaminen tapahtui kuitenkin hitaasti. Yön muuttuessa päiväksi ja lopulta illaksi, jouduttiin kalvot puhkaisemaan, ottamaan oksitosiinia ja epiduraali-puudutus synnytyksen vauhdittamiseksi.
Kolmen vuorokauden (72 tunnin) säännöllisen supistelun ja 2,5 tunnin ponnistusvaiheen sekä lukuisten imukuppiyritysten jälkeen päädyttiin lopulta hätäsektioon vauvan epäedullisesta tarjonnasta johtuen.
Silloin kaikki tapahtui todella nopeasti. Sektiopäätös tehtiin klo 23.14, ja vauva syntyi torstaina 1.9.2011 klo 23.19.
Vieraskynäblogissa Katja Lahti
Äitini kuoli vuosi sitten. Rintaperillisen tehtävä on karu: käydä läpi vainajan elämänsä hankkima omaisuus ja loppusijoittaa se tavalla tai toisella.
Tiesin toki, että Äitee oli kaikkien aikojen tavarahamsteri sen lisäksi, ettei hän heittänyt mitään pois, mutta silti järkytyin.
Irtaimisto oli valtava ja kattoi niin ikivanhaa, pariin kertaan perittyä, käytettyä, vähän käytettyä ja uutta, vielä pakkauksissa olevaa tavaraa – myös markka-ajalta. Laidasta laitaan. Kolme mikroaaltouunia. Puurohiutaleita seuraavaksi 20 vuodeksi. Kosmetiikkaa pienen kauneushoitolan tarpeisiin. Lasten polkupyöräkin löytyi.
Vuoden kestäneen tyhjennysprojektin päätteeksi Fida vastaanotti rekka-autollisen tavaraa. Siinä ajassa kristallisoitui ajatus jos toinenkin.
Tällä viikolla en uskaltanut kirjoittaa ekoisi-blogia, koska olen saanut siitä niin paljon kriittistä palautetta. Sosiaalinen paine kirjoittaa ja käyttäytyä kulttuurin muovaavalla tavalla on vahva.
Vanhemmuus herättää selvästi voimakkaita tuntoja puoleen ja toiseen.
Ymmärrän hyvin, että lapsen ja vanhempien etu pitää monessa kysymyksessä asettaa etusijalle.
Avaimen syysjuhlat 31.8.2011
Arvoisa juhlayleisö!
Tämä puhe on kirjoitettu, koska olen puolisoni kanssa synnytyspuuhissa saamassa ensimmäistä lastani.
”Jos saisin puhua kaloista, puhuisin niiden persoonallisuudesta, kyvystä tuntea kipua sekä siitä, kuinka paljon ihminen haittaa kalojen elämää myrkyttämällä vedet mitä moninaisimmin keinoin, patoamalla sekä meluamalla. Ja oikein pitkän puheen kun pitäisin, mainitsisin myös ydinvoimaloiden vaikutukset vesistöihin ja kaloihin.”
Näin kirjoitti ystäväni Satu Kauramäki Facebook-kysymykseen: ”Jos sinun pitäisi pitää puhe kaloista, niin mistä oikein puhuisit?”
Sain kysymykseen neljäkymmentä muutakin kommenttia.
Lapsille ja pienelle vauvalle hankitaan yleisesti ylimääräisiä neliöitä, pinnasänky, lastenvaunut, hyviä vaippoja ja paljon muuta.
Jäin vielä eri pohtimaan hankintojen merkitystä Tiina Kaitaniemen kirjoittaman Luonnollinen lapsuus -kirjan pohjalta.
Kenen etua nämä ensisijaisesti palvelevat? Useinhan hankintoja perustellaan lapsen edulla.
1. Neliöt. Lapsi tarvitsee erityisesti vanhemman läheisyyttä. Pienelle lapselle ylimääriä neliöitä hankitaan kai siitä syystä, että vanhemmilla olisi enemmän omaa tilaa ja rauhaa.
Ohessa kuluneen viikon menot ja fiilikset.
Maanantai: Kirjoittelin aamulla ekoisi-blogiin lastenvaunuähkystä. Pyöräiltyäni Luonto-Liiton toimistolle tapasin Mercur-pankin edustajan koskien uutta ilmastotiliä ja kävin lounaalla Villen ja Kirsin kanssa mahdollista suomalaista Civicrm-projektia koskien. Iltapäivällä sovimme Luonto-Liiton toimistokokouksessa uusista työaikakäytänteistä ja pidin kevyen kehityskeskustelun Sinin kanssa. Samalla oli järkyttävä huomata, että valtiovarainministeriön budjettiesitys lipsui pahasti hallitusohjelmassa sovituista ympäristötavoitteista. Alkuillan kävin toimistolla läpi päivän mittaan kertyneitä sähköposteja. Illalla katsoimme Annukan kanssa elokuvan Lentävien tikarien talo.
Kävin viikonloppuna juoksemassa Helsinki City Marathonin.
Kyseessä oli neljäs maraton-juoksuni. Tavoitteena oli juosta tasaista vauhtia matka noin neljän tunnin aikaan. Pieleen meni.
Lähdin matkaan neljän tunnin porukassa ja juoksu sujuikin oikein kivasti aina 32 kilometriin asti (10km: 0:56:32 / 21,1km: 1:58:36 / 30 km: 2:48:23). Tämän jälkeen loppui motivaatio eli henkinen kantti petti. Loppumatkasta tuli rikkonainen usean pysähdyksen ja kävelyn myötä. Ei yksinkertaisesti huvittanut. Olympiastadionilla kello näytti aikaa 4:24:47.
Ennen juoksua olin noudatellut Juoksija-lehden harjoitusohjelmaa, jolla maraton pitäisi mennä aikaan 2.45-3.20. Voi tietysti olla, että ohjelma oli liian rankka, kun siihen päälle on tullut vielä arkipyöräilyt. Toisaalta lähdin juoksemaan neljän tunnin ryhmässä, joten alkuvauhti ei varmasti ollut liian kova. Lisäksi sääolosuhteet olivat erinomaiset, valmistautuminen oli sujunut hyvin ja pastaa oli syöty kunnolla.
Maraton-juoksu on kaikesta huolimatta hieno laji. Esimerkiksi Helsinki City Marathonin reitillä oli seuraavia hienoja hetkiä.
Jotenkin minusta tuntuu, että pienten lasten välinevarustelu on mennyt överiksi.
Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että joku hankkii tuhannen euron lastenrattaat ennen kuin on saanut yhtään lasta tai siitä, että huuto-netistä löytyy vaikka seuraava ilmoitus:
”Myydään paljon autoilevan perheen käytöstä lähes käyttämättömät uudenveroiset tummansiniset Brio Kombi yhdistelmävaunut. Ostettu esikoiselle, mutta jäivät hyvin vähäiselle käytölle ja seuraavat lapset olivatkin tyttöjä, joille vaunufriikki äiti ostikin sitten punaiset rattaat.”
Ihmisillä taitaa olla liikaa rahaa, joka johtaa helposti luonnonvarojen ylikulutukseen.
Ohessa kuluneen viikon menot ja fiilikset.
Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa, kirjoittelin ekoisi-blogia ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Lounaan jälkeen istuin toimistolla vetämässä työntekijöiden syyssuunnittelusessiota. Tulossa on paljon hienoja juttuja! Illaksi junailimme itsemme Annukan kanssa Satun ja Michaelin luokse Lahteen. Kiitos ihanille ystäville vieraanvaraisuudesta ja herkullisesta illallisesta! Valitettavasti VR:n liikenne oli päässyt sekoamaan ja palasimme kotiin bussilla. Näin jouduimme jättämään polkupyörät yöksi Pasilaan.
Syksyllä luvassa muutamia kirjastovierailuja. Ensimmäinen niistä Kallion kirjastossa Helsingissä. Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ti 20.10. klo 17-18 miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi!
1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi
Tietokirjailija ja toimitusjohtaja Leo Stranius kertoo kirjatapahtumassa kirjastaan ”1,5 astetta parempi arki – miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi” (Gummerus 2025).
Miksi päästöjen ja kulutuksen vähentäminen auttaa meitä valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin?
Miksi tiivis asuminen, kohtuullinen kuluttaminen, kasvispainotteinen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta tai kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme?
Tervetuloa kuuntelemaan aiheista lisää!
Juoksin 52,3 km. Kaikki paikat, joissa olen työskennellyt pääkaupunkiseudulla. Yhteensä 19 eri kohdetta Helsingissä ja Espoossa. Paljon mukavia muistoja elämän varrelta. Sellainen syntymäpäivä.
Viiankiaapa 💚🌍
Välillä näyttää siltä, että yhä useampi on ymmärtänyt luonnon ja sen monimuotoisuuden merkityksen koko elämän perustana. Sitten välillä vaikuttaa siltä, että tästä ymmärryksestä ei seuraa konkreettista toimintaa ja johtopäätöksiä.
Yhtenä esimerkkinä tästä skitsofreenisesta toiminnasta on Viiankiaapa. Sodankylässä on noin 10 000 vuotta vanha suo, joka toimii monien uhanalaisten lajien elinympäristönä. Luontoarvoiltaan arvokas suo on suojeltu Natura-ohjelmassa ja soidensuojelualueena.
Joidenkin mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa riskeerata tuo suo ja rakentaa sinne kaivos. Asetelma kääntyy helposti siihen, onko tärkeämpää suojella luontoarvoja vai kaivosyhtiön liiketoimintaa. Itselle valinta on aika selvä. 10 000 vuoden aikana muodostuneet yleiset luontoarvot ovat tärkeämpiä kuin yhden yrityksen taloudellinen voitto ja yksittäinen hanke. Ylisukupolvisten suojeluarvojen yli ei tule kävellä silloin, kun yhdelle yhtiölle iskee mineraalikiima.
Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä ei ole ainoa tapaus. Jonossa on monia muitakin yrityksiä, jotka hamuavat arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden luonnonvaroja. On irvokasta, että ympäristöjärjestöjen pitää puolustaa jo useaan kertaan suojeltuja kohteita.
Mielenosoitus Viiankiaavan puolesta keräsi Helsinkiin noin 3500 mielenosoittajaa. Mielenosoituksen aluksi Greenpeacen Touko Sipiläinen muistutti myös laajemmasta ulottuvuudesta. Suomessa on mineraaleja, joita halutaan ja tarvitaan, täällä on uusiutuvaa energiaa ja viileä ilmasto. Tämä on houkutteleva ympäristö esimerkiksi datakeskuksille. Juuri siksi on tärkeää näyttää, että täällä kunnioitetaan myös luontoarvoja.
Tänään linturetkellä Vuosaaren huipulla. Mukana menossa mm kapustarinta, kiuru, varpushaukka, mehiläishaukka ja merikotka. Uusina lajeina itselle hiirihaukka ja piekana. Nyt jo 111 pinnaa tänä vuonna!
Ihan mahtavaa, että @tringa.ry järjestää lintuopastuksia! Kiitos!
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus?
Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.
Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä
”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa.
Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa).
Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille?
Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa!
Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa!
Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii.
Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.
Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua.
Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117.
Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia.
Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Välillä täysmatkaa ja sitten taas sprinttiä!
Oittaalla Heltri Cupin päätöskilpailu Eliminator. Käytännössä kisamuoto, jossa suoritetaan triathlonin pikamatkaakin lyhyempää super sprint -matkaa maksimissaan viisi kertaa peräkkäin.
-uinti n. 300 m
-pyörä n. 5 km
-juoksu n. 2 km
Jokaisella kierroksella on aikarajat ja suoritusaika jokaiselle ”kierrokselle” lyhenee.
Matkat piti suorittaa seuraavasti
1. kierros 38 min
2. kierros 33 min
3. kierros 28 min
4. kierros 25 min
Itse ehdin vielä neljännelle kierrokselle, mutta viimeiselle viidennelle kierrokselle ei vauhti enää riittänyt.
Mahtava tapahtuma vaikka en kilpailemisesta tykkääkään. Tänä keväänä ja kesänä olen kuitenkin halunnut haastaa itseäni ja olen osallistunut jokaiseen Heltri Cupin osakilpailuun.
Tuollaisessa yhteislähdössä ja lyhyessä uinnissa on myös ikävät puolensa. Vedessä tulee väkisin kontakteja ja törmäyksiä. Pitää olla kohtalaisen vahva luotto omaan uintitaitoon, että ei mene paniikkiin. Lisäksi itselle kävi harmittava takaisku kun jossain törmäyksessa kanssauimariin kävi niin, että oura-sormus tippui Bodominjärven syvyyksiin. 😢 Oppi on, että olisi kannattanut ottaa se pois ennen kisaa.
Muissa osakilpailussa olen lähtenyt aina tarkoituksella viimeisenä ja välttänyt ruuhkaa sekä ohitellut sitten rauhassa, jos on ollut hitaampia. Tässä oli kuitenkin niin paljon minuuttipeliä, että ei voinut jäädä ihan viimeiseksi hengailemaan vaikka pyrinkin lähtemään aina uudelle kierrokselle viimeisten joukosta.
Iso kiitos @helsinkitriathlon ja kiitos kuvista loistava @zopelaura
Norjaa hehkutetaan hienona matkakohteena ja kyllähän se sitä onkin. Kaunista luontoa, merta, vuoristoa, vuonoja, puroja ja putouksia, metsää ja hienoa kulttuuria. Yhteiskunta toimii, ihmisiin voi luottaa ja yhteiskunta pyörii uusiutuvilla energialähteillä ja kulkee sähköautoilla. Varsinkin maata pitkin junilla ja busseilla matkatessa Norja antaa parastaan.
Sitten on toinenkin puoli Norjaa. Likainen öljy. Vedet pilaava kalankasvatus. Pilalle rakennetut vuoret ja tunturit. Metsähakkuita siellä sun täällä. Satamassa LNG-laitos polttaa kaasua ilmaan. Turisteja kuljetetaan pikaveneillä häiritsemään valaita. Surkea vegaaniruokatarjonta verrattuna Suomeen tai Ruotsiin. Kauppahallissa on myynnissä pelkkiä kuolleita kaloja ja eläviä jättiläismäisen kokoisia taskurapuja.
Norjaa voisi ihan yhtä hyvin boikotoida.
Reissuilla aina muistaa myös sen, miten yliarvostettua matkailu oikeastaan onkaan. Se vie aikaa ja rahaa sekä aiheuttaa paljon stressiä vaikka toki se monille onkin välttämätön tapa hakea irtiottoa arjesta. Silti. Helsingissä ja Suomessa on lähellä matalalla kynnyksellä upeita ja hienoja paikkoja kaipasit sitten luontoa, kaupunkikulttuuria tai muita huvituksia.
Vähintään yhtä hienoja elämyksiä voi saada vaikka istumalla iltaa Päijänteen rannalla.
Norja. Bergen. Kiivettin 12-vuotiaan kanssa 1333 porrasta Ulriken-vuoren huipulle ja takaisin alas. Helppo ja kaunis reitti. Monet olivat tekemässä portaissa juoksutreeniä. Matkalle mahtui vuoristonäkymien lisäksi upeaa metsää ja kauniita puroja.
Tämän jälkeen käytiin vielä Floyenin huipulla katselemassa Bergeniä ja tehtiin kukkulan päällä kiva kävely muutaman pikkujärven ympäri kauniissa taikametsämaisemissa.
Kello on asettanut tavoitteeksi kiivetä vähintään 10 kerrosta portaita päivässä. Tässä se ylittyi 27-kertaisesti eli 270 kerrosta mentiin ylöspäin.
Tämä maatapitkin julkisilla matkustaminen on kyllä hienoa. Seuraavaksi Etelä-Norjan kierros jatkuu junalla Bergenistä takaisin Osloon. Luvassa Euroopan upeimmat junamaisemat. Sellaiset maisemat, että niitä ei voi kokea ja nähdä kuin junasta!
Maatapitkin Etela-Norjan kierroksella. Preikestolen. Yksi maailman upeimmista luontokohteista. Ja sen veroinen. Upeaa oli olla hetki maailman reunalla. Siinä ihminen on aika pieni.
#maatapitkin #norja #preikestolen
Kesän #vegaani kahvila #caferaparperimeri vielä tällä viikolla Helsingissä Kumpulan koulukasvitarhalla. Samalla voi ottaa nokoset riippumatossa ja syödä musta- ja punaherukoita suoraan pensaista. Pyörällä pääsee mestoille. Vahva suositus!
