Puhe Avaimen syysjuhlissa: Kalasuhteeni

Avaimen syysjuhlat 31.8.2011
Arvoisa juhlayleisö!

Tämä puhe on kirjoitettu, koska olen puolisoni kanssa synnytyspuuhissa saamassa ensimmäistä lastani.

”Jos saisin puhua kaloista, puhuisin niiden persoonallisuudesta, kyvystä tuntea kipua sekä siitä, kuinka paljon ihminen haittaa kalojen elämää myrkyttämällä vedet mitä moninaisimmin keinoin, patoamalla sekä meluamalla. Ja oikein pitkän puheen kun pitäisin, mainitsisin myös ydinvoimaloiden vaikutukset vesistöihin ja kaloihin.”

Näin kirjoitti ystäväni Satu Kauramäki Facebook-kysymykseen: ”Jos sinun pitäisi pitää puhe kaloista, niin mistä oikein puhuisit?”

Sain kysymykseen neljäkymmentä muutakin kommenttia.

Ihmiset haluaisivat puhua tonnikaloista, kutemisesta, pohjatroolauksesta, kalavesistä, liikakalastuksesta, kalaviljelmistä, haiden pyynnistä niiden evien takia, kalojen kyvyistä ja tunteista, kalojen tuskasta ja kivusta, kauppojen kalatiskeistä ja purkkikalasta, paikallisista kalastajista, jotka ymmärtävät luonnon päälle, fish & chipseistä, roskakaloista, kalaresepteistä sekä siitä, että osa Afrikasta Eurooppaan suuntautuvasta laittomasta siirtolaisuudesta johtuu EU-maiden kalastussopimuksista, jotka mahdollistavat liikakalastuksen ja näin kalastajilta on loppunut tulo.

Heräsi myös monia tärkeitä kysymyksiä. Ystäväni ihmettelivät, miksi Suomen kaupoista ja ravintoloista saa niin harvoin kotimaista kalaa. Miksi toiselta puolelta maapalloa tuotu pakastekala on edullisempaa kuin kotimainen? Miksi koira saa ahventa enemmän empatiaa?

Entä miksi kalat ovat niin härskejä, että tekevät hätänsä siihen veteen, missä toisten pitäisi uida? Miksi uimarannoilla sinilevän joukossa on niin paljon kuolleita pikkukaloja? Miten moottoriveneiden melu vaikuttaa kalojen kuuloaistiin? Miksi niin moni ylikalastettu kala päätyy lopulta kaatopaikalle?

Kalat ovat meille selvästi läheisempi aihe kuin osasin kuvitellakaan. Puhuisin teille kaikista noista aiheista, jos osaisin ja ehtisin. Siihen ei ole kuitenkaan nyt mahdollisuutta. Siksi haluan jakaa kanssanne vain muutaman havainnon.

Tätä puhetta pohtiessani olen oppinut, että kaloja voidaan kasvattaa tehoviljelmien sijaan myös permakulttuurisesti, kuten osassa Aasia tehdään. Ne kasvavat riisinviljelyaltaissa syöden riisiä syövien hyönteisten toukkia ja näin auttaen riisin viljelyä. Samoissa altaissa kasvaa myös ankkoja, joiden ulosteita kalat syövät.

Oma suhteeni kaloihin on muodostunut lapsena kahdella tavalla. Olen syönyt kalaa ja onkinut niitä. Ja olihan minulla myös akvaario.

Mitä jos kalat osaisivat huutaa? Millaiseksi olisi muodostunut nuo lapsuuden onkireissuni? Paljon myöhemmin kuulin ylikalastuksen ongelmista, pohjatroolauksesta ja siitä, että tonnikalojen verkkokalastus aiheuttaa ongelmia delfiineille.

Viimeaikaisissa tutkimuksissa on todettu, että kalat pystyvät tuntemaan kipua. Ne pystyvät välttelemään kivuliaita tilanteita ja muuttamaan käyttäytymistään sen mukaisesti. Suomessa eläinsuojelulainsäädäntö koskee kaikkia eläimiä. Lainsäädännön näkökulmasta tarpeettoman kivun tuottaminen on kielletty. Loppuivatko kalareissut tähän?

Kalasuhteeni on ristiriitainen. Kala on terveellistä ja suhteellisen vähähiilinen ravinto. Siitä huolimatta sitä tuodaan usein toiselta puolelta maailmaa, jossa ylikalastus on romahduttanut kalakannat. Lähikalaa ei ole saatavilla, ja voidaan kysyä, onko sekään eettistä kalojen tunteiden, kivun ja istutusten myötä.

Jos kuitenkin syöt kalaa, tässä muutama vinkki:
– Suosi kotimaista ja paikallisten kalastajien pyytämää kalaa, esimerkiksi Ahventa, haukea, muikkua, silakkaa ja särkeä.
– Jätä suuret petokalat rauhaan ja syö enemmän pieniä
– Kysy ympäristömerkittyjä kalatuotteita

Ja lisää voi lukea WWF:n mainiosta kalaoppaasta.

Oma valintani on kuitenkin selvä. Kalojen oikeus omaan elämään on suurempi kuin minun oikeus nauttia heidän tappamisestaan ja ruumiistaan. Salla Tuomivaara on ilmaissut asian kauniisti Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä lokakuussa 2010. ”Pidän vartalossani siitä, ettei se tarvitse kuolemaa elääkseen ja voidakseen hyvin”

Annetaanhan myös kalojen voida hyvin. Vesi muistaa meidät. Olkaamme kaikki kalanpelastajia. ja keskittykäämme täällä Wäiskillä onkimiseen. Toivotan erinomaisen hyvää kalastuspäivää kaikille!

Kiitos!

Viiankiaapa 💚🌍

Välillä näyttää siltä, että yhä useampi on ymmärtänyt luonnon ja sen monimuotoisuuden merkityksen koko elämän perustana. Sitten välillä vaikuttaa siltä, että tästä ymmärryksestä ei seuraa konkreettista toimintaa ja johtopäätöksiä. 

Yhtenä esimerkkinä tästä skitsofreenisesta toiminnasta on Viiankiaapa. Sodankylässä on noin 10 000 vuotta vanha suo, joka toimii monien uhanalaisten lajien elinympäristönä. Luontoarvoiltaan arvokas suo on suojeltu Natura-ohjelmassa ja soidensuojelualueena. 

Joidenkin mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa riskeerata tuo suo ja rakentaa sinne kaivos. Asetelma kääntyy helposti siihen, onko tärkeämpää suojella luontoarvoja vai kaivosyhtiön liiketoimintaa. Itselle valinta on aika selvä. 10 000 vuoden aikana muodostuneet yleiset luontoarvot ovat tärkeämpiä kuin yhden yrityksen taloudellinen voitto ja yksittäinen hanke. Ylisukupolvisten suojeluarvojen yli ei tule kävellä silloin, kun yhdelle yhtiölle iskee mineraalikiima. 

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä ei ole ainoa tapaus. Jonossa on monia muitakin yrityksiä, jotka hamuavat arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden luonnonvaroja. On irvokasta, että ympäristöjärjestöjen pitää puolustaa jo useaan kertaan suojeltuja kohteita. 

Mielenosoitus Viiankiaavan puolesta keräsi Helsinkiin noin 3500 mielenosoittajaa. Mielenosoituksen aluksi Greenpeacen Touko Sipiläinen muistutti myös laajemmasta ulottuvuudesta. Suomessa on mineraaleja, joita halutaan ja tarvitaan, täällä on uusiutuvaa energiaa ja viileä ilmasto. Tämä on houkutteleva ympäristö esimerkiksi datakeskuksille. Juuri siksi on tärkeää näyttää, että täällä kunnioitetaan myös luontoarvoja.
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa