Ekoisi: Suoramarkkinointia lapsiperheille

Vauvan myötä olen saanut suoramarkkinointia erilaisiin vauvan tarvikkeisiin liittyen. Osoitelähteenä näyttää olevan väestötietojärjestelmä.

Esimerkiksi viime viikolla Nutricia Baby Oy halusi puhutella minua nimelläni kotiini postitetulla mainoskirjeellään seuraavasti:

”Vauvan tulo perheeseen mullistaa elämää aika lailla, eikö totta! Äidiksi tuleminen avaa täysin uuden, ihanan maailman.”

Varmasti juuri näin. Kyllähän nuo molemmat virkkeet pitävät täysin paikkansa. Koska mainoskirje tuli kuitenkin juuri minun nimelläni varustettuna, voin todeta, että myös isäksi tuleminen avaa täysin uuden maailman.

Lapsen tulo perheeseen on yksi sellainen vaihe, jossa perheen kulutustottumukset voivat muuttua paljon. Muutos voi olla ympäristön kannalta hyvä tai huono.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 7 (13.-19.2.2012)

Maanantai: Leikin aamulla vauvan kanssa ja kirjoitin ekoisi-blogin tavaroista ja kirjavinkeistä. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni vastasin yritysten ympäristövastuuta koskevaan väitöskirjatutkimushaastatteluun. Lounaan jälkeen vedin toimistokokouksen ja työntekijöiden vapaaehtoisen venyttelysession. Iltapäivällä kokoustimme vielä toimiston johtoryhmän kesken sekä kävin läpi viestintäpäällikön paikkaan tulleita työhakemuksia. Päivän päätteeksi kävin puhumassa luonnon monimuotoisuudesta ja Rio+20-prosessista Anni Sinnemäen, ViSiOn sekä Vihreiden Nuorten ja Opiskelijoiden järjestämässä Luonto toimii – Käytännön ympäristöpolitiikan perusteet -kurssilla.

Lue lisää

Hyvää ystävänpäivää: 13 vinkkiä vuorovaikutukseen

Ihmissuhteet eivät ole aina helppoja. On kilpailua, erimielisyyksiä, katkeruutta ja torjuntaa. Ystävänpäivänä on hyvä pohtia omaa suhtautumista ihmisiin ja ystäviin sekä kehittää vuorovaikutusta muiden kanssa.

Yksin kun voi tehdä lopulta niin vähän. Yhdessä meissä on voimaa ja jokainen tarvitsee ystäviä ympärilleen, jotka jakavat ilot ja surut, yhteiset arvot ja kiinnostuksen kohteet sekä näkemyksen siitä, mihin suuntaan maailmaa kannattaa viedä.

Ihmisten välisessä kanssakäymisessä kannattaa muistaa rikastava vuorovaikutus. Ohessa 13 ajatusta siihen, miten ihmisten kanssa voi toimia:

Lue lisää

Ekoisi: Tavaroiden sijaan kannattaa hankkia tietoa: Tässä kirjavinkkejä!

Olen aiemmin kirjoittanut vauvatavarasta ja tavara-ahdistuksesta, listannut vauvan vuorokauden aikana tarvitsemia tavaroita sekä vielä vertaillutkin eri tavaroita, kuten lastenvaunuja ja kantoliinaa tai kesto- ja kertakäyttövaippoja keskenään.

Onneksi vauva-arki ei ainakaan meillä kuitenkaan ole oikeasti näin tavarakeskeistä, kuten äkkiä saattaisi luulla. Vielä on kuitenkin yksi teema, jota jäimme yhdessä puolisoni Annukan kanssa pohtimaan.

Miten paljon tavaroita kannattaa hankkia etukäteen ja miten paljon vasta tarpeen mukaan?

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 6 (6.-12.2.2012)

Maanantai: Kävimme aamulla Annukan kanssa tulevan viikon aikataulut läpi. Julkaisin kirjoituksen Luonto-Liiton kulutus.fi -sivuilla sähköautoista: Sähköautot – sittenkin suuri huijaus? Kirjoitukseni Maaseudun Tulevaisuudessa turkistarhauksen ympäristövaikutuksista oli myös julkaistu. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni olin Aaro Harjun johtamisvalmennuksessa. Keskustelimme hallitustyöskentelystä. Ennen lounasta pidimme vielä toimiston johtoryhmän kokouksen. Lounaan jälkeen vedin toimiston viikkopalaverin ja vapaaehtoisen venyttelysession. Päivän teemana oli monissa ihmisten kohtaamisissa presidentinvaalit. Kirjoittamani analyysi löytyy täältä. Päivän päätteeksi istuin vielä Oras Tynkkysen koolle kutsumassa palaverissa koskien mahdollisen kansalaisaloitteen jättämisestä ydinvoimasta. Kotiin pyöräilin Ruohonjuuren kautta. Illalla kirjoitin vauvanhoidon ohessa vielä ekosin koti- ja lastenhoitotöistä.

Lue lisää

Ekoisi: Tavoitteena tasajako: Koti- ja lastenhoitotyöt + esimerkkipäivä

Väestöliiton perhebarometrin mukaan isät tekevät 40 prosenttia yhteenlasketuista koti- ja lastenhoitotöistä. Vaikka hommat eivät mene tasan, on suunta oikea.

Esimerkiksi 1990-luvun alkupuolella isien osuus näistä tehtävistä oli runsas kolmannes. Myös lastenhoitoon käytetty aika on lisääntynyt kummallakin sukupuolella. Hyvä näin! Lapsi tarvitsee paljon enemmän aikaa kuin roinaa.

Miten sitten itse olemme Annukan kanssa jakaneet lastenhoidon ja kotityöt?

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 5 (30.1.-5.2.2012)

Maanantai: Vietin aamupäivän kotona. Kirjoitin ekoisi-blogin kertakäyttö- ja kestovaipoista, hoidin työasioita, kävin läpi sähköposteja sekä luin kirjaa. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja kokoustimme toimiston johtoryhmän kanssa. Istuin hetken myös Ympäristöareenan hallituksen kokouksessa. Päivän päätteeksi kävin syömässä. Illan vietin kotona. Myös aiemmin kirjoittamani mielipidekirjoitus maksuttomasta joukkoliikenteestä oli julkaistu Helsingin Sanomissa.

Lue lisää

Myöhästymisen kultainen sääntö: Liioittele myöhästymistäsi

Olen kirjoitellut aiemmin ajanhallinnasta ja myöhästymisistä.

Viime aikoina olen kuitenkin huomannut olevani aika usein myöhässä. Tässä on kertauksena itselleni myöhästymisen kultaiset säännöt.

1. Ole paikalla ajoissa. Tämä onnistuu vain siten, että lähtee liikkeelle etuajassa. Jos tähtäät juuri oikeaan aikaan johonkin paikkaan, on matkan varrella lukemattomia mahdollisia keskeytyksiä, jotka aiheuttavat sen, että myöhästyt.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 4 (23.-29.1.2012)

Maanantai: Kirjoitin aamulla arvion Presidentinvaalien toisesta kierroksesta: Presidentinvaalit: Pekka Haavisto vai Sauli Niinistö? sekä pistin toimeen edellisen lauantain Luonto-Liiton hallituksen päätöksiä. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni vastailin graduhaastatteluun koskien omaa ympäristö- ja ilmastoherätystäni sekä lähetin tiedotteen Oulun kaupungin metsähakkuista. Iltapäivällä kokoonnuimme toimiston johtoryhmän kanssa ja vedin toimistokokousta. Kokouksen päätteeksi venyttelimme. Iltapäivän kokousputki jatkui vielä toimiston työhyvinvointiryhmän tapaamisella. Päivän päätteeksi kävin läpi kertyneitä sähköpostiviestejä. Illalla leikin kotona vauvan kanssa, kävin yläkerrassa ja sovimme Annukan kanssa tulevista aikatauluista.

Lue lisää

Annukka Berg: Teoria kestovaipoista

Vieraskynäblogissa Annukka Berg

Olen ollut puoli vuotta äitiyslomalla tutkimustöiden jälkeen, ja välillä tuntuu, että aivot sulavat vauvan kanssa höpötellessä ja kotitöitä puuhatessa.

Toisaalta huomaan ottaneeni vaivihkaa haltuun suuriakin asiakokonaisuuksia liittyen esimerkiksi vauvan asialliseen pukemiseen, syöttämiseen ja nukuttamiseen. Koska en ehtinyt perehtyä asioihin hyvissä ajoin etukäteen, olen joutunut oppimaan monia asioita kantapään kautta.

Kestovaippailu on tästä hyvä esimerkki.

Nyt lähes viiden kuukauden intensiivisen kenttätyön jälkeen koen kuitenkin olevani riittävän oppinut esittääkseni yleisen teorian kestovaippojen sukupolvista.

Lue lisää

Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Seuraa minua Instagramissa