Lähdemme Juhannukseksi Joensuuhun ja Lieksaan. Matka taittuu kätevästi ja ekologisesti junalla.
Valitettavasti VR:n pyöränkuljetusmahdollisuudet ovat olemattomat. Onneksi sain kuitenkin Villeltä lainaan pyöränkuljetuspussin. Saa nähdä, miten konduktöörit suhtautuvat kun otan fillarin mukaan käsimatkatavarana.
Polkupyörän lisäksi mukana on tietysti vauva, lastenvaunut ja lastenistuin, kestovaipat ja kasa muuta tarpeellista tavaraa. Aikamoinen karavaani siis lähtee liikkeelle.
Imetys on koiraäidinkin tärkein tehtävä. Koiraäidistäkin pikkulapsivaiheen väsymyksen huomaa. Usean pennun imettäminen ympäri vuorokauden käy voimille. Myös koirilla imetyksen kestossa on eroja. Jotkut emot selvästi huokaisevat helpotuksesta, kun pennut alkavat syödä muuta ravintoa. Nämä emot sanovat jo viisiviikkoisille, että kiitos, minulle riitti. Toiset emot imettävät pentujen uuteen kotiin lähtöön asti 8 – 9 viikkoa – jopa silloin kun maitoa ei enää tule.
Vieraskynäblogissa Tiina Kaitaniemi
Alkuhuomautus: Tämä kirjoitus ei käsittele niitä äitejä, jotka olisivat halunneet imettää enemmän, mutta äidin toive ei ole toteutunut.
Ihmisellä erot imetyksen kestossa ovat silmiinpistäviä. Joku ei halua imettää ollenkaan, ja toinen imettää vuosia. Tandem-imettäjän rinnoilla käy maitohömpsyn ottamassa eri-ikäisiä lapsia. Jotkut äidit jopa jättävät vieroittamispäätöksen tekemättä ja lopettavat imetyksen vasta kun lapsi niin päättää.
Äidit elävät erilaisissa todellisuuksissa sen suhteen mitä he pitävät normaalina ja tavallisena. Minun maailmassani monen vuoden kestävä imetys on normi. Tutkimusten mukaan äidinmaito on erittäin laadukasta ravintoa – kaikille. Se olisi hyvää ja terveellistä ravintoa jopa aikuisille.
Aina välillä nämä todellisuudet törmäävät. Parhaimmillaan tilanne menee molempien äitien kannalta suhteellisen mukavasti, ehkä hiljaa hämmästellen toisen niin eroavaa ajatusmaailmaa. Julmimmillaan tilanne kärjistyy keskustelupalstoilla, joissa pahimmillaan pitkään imettävää syytetään pedofiiliksi.
Tänään (15.6.) alkoi kesäloma. Loman ohessa pidän myös isäkuukauden. Luonto-Liiton toimistolle palaan seuraavan kerran vasta elokuun loppupuolella. Hurjaa!
Suomessa MTV3:n uutisten mukaan vain 27,7 prosenttia suomalaisista käyttää kuuden viikon mittaisen isäkuukauden.
Helsingissä osuus on sentään 34,9 prosenttia. Lukemat ovat yllättävän pieniä! Itselleni oli päivän selvää, että haluan hyödyntää mahdollisuuden.
Mitä sitten aiomme tehdä kesällä ja isäkuukauden aikana?
Kävin aamupäivällä (14.6.) Sosiaali- ja terveysministeriön Hyvät eväät elämälle -seminaarissa. Kyse oli syrjäytymistä, köyhyyttä ja terveysongelmia vähentävän toimenpideohjelman teemapäivästä.
Paikalla oli myös presidentti Sauli Niinistö. Lisäksi puheenvuoron käyttivät mm. työministeri Lauri Ihalainen, sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko, Opetusministeri Jukka Gustafsson, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson.
Hienoa, että tärkeitä teemoja käsitellään näin korkealla poliittisella tasolla! Ohessa vielä omat top 3 evääni hyvälle elämälle käsillä olevaa toimenpideohjelmaa silmälläpitäen:
Sain yläkerran naapurilta kutsun Metsänuppuskerhoon. Kerho on suunnattu 0-3-vuotiaille ja siinä lähdetään torstaisin metsäretkelle säällä kuin säällä syksyllä, talvella ja keväällä. Mukaan tarvitaan sään mukaiset varusteet ja eväät.
Lasten toiminta luonnon keskellä vaikuttaa erinomaisen kivalta. Parhaimmillaan siitä saa myös paljon uusia ideoita, mikä auttaa vanhempia jaksamaan lasten kanssa ja keksimään heidän kanssaan mielekästä tekemistä. Onhan luonnolla myös terapeuttinen vaikutus.
Maanantai: – klo 7.30-9.00 Juoksu
– klo 9.00 Blogikirjoitus: Ekoisi: Yhdeksän kuukauden kokemuksella
– klo 10-11 Tilannekatsaus Martan kanssa
– klo 11.30-12.30 Lounas pj-Tuomon kanssa
– klo 13-14 Toimistokokous
– klo 14.30-15.00 Viisikko
– klo 15-17 Sähköpostit
– klo 17.15 Allekirjoitus Into-kustannuksen kokouspöytäkirjaan
– klo 17.30 Kotona
Tällä viikolla vauva täytti yhdeksän kuukautta. Vauva-aika hurahtaa yllättävän nopeasti. Enää kolme kuukautta ja vauva-arki muuttuu taaperon kanssa säheltämiseksi.
Lapsiperheen merkittävimmät suorat ympäristövaikutukset syntyvät asumisesta, liikkumisesta, ruoasta ja vaipoista. Aika monet asiat ovat pysyneet ympäristön näkökulmasta viimeisen kolmen kuukauden aikana entisellään.
Ohessa havaintoja matkan varrelta sekä yhdeksän kuukauden kokemuksella muodostuneet kasvatusperiaatteet:
Kevät vaihtui kesäksi ja toukokuu kesäkuuksi. Toukokuussa tapahtui mm. seuraavaa: – Annoin 8 haastattelua televisioon (2), radioon (2) ja lehtiin (4) – Kävin puhumassa tai luennoimassa 8 eri tilaisuudessa – Kirjoitin 2 lausuntoa tai aloitetta – Kirjoitin 4 artikkelia tai kolumnia – Kirjoitin tai olin mukana 11 eri tiedotteessa – Kirjoitin 28 blogitekstiä – Istuin 46 tapaamisessa tai kokouksessa – Kävin 4 eri seminaarissa – Olin järjestämässä yhtä tempausta – … Lue lisää
Maanantai: Siivosin ja olin aamulla vauvan kanssa, julkaisin Ekoisi-blogin ulkona olemisesta ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Aamupäivällä vastasin graduhaastatteluun koskien Helsingin ilmastopolitiikkaa sekä hoitelin sähköposteja. Lounaan jälkeen vedin toimiston viikkokokouksen, kävin läpi susiryhmän viestintästrategialuonnosta sekä istuin johtoryhmän kokouksessa ja palkkatyöryhmän kokouksessa. Illalla olin kotona vauvan kanssa sekä kirjoitin itselleni 10 muistutusta kesää varten.
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa.
Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus.
Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota.
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon.
Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin!
Vegeen sut! Iso kiitos @vegetapahtumat jälleen kerran huikeista makuelämyksistä. Niin hienoa päästä maistamaan uutta normaalia. Mahtava saalis jälleen kotiin viemisiksi. Vielä ehtii käydä uudestaankin koko viikonlopun ajan!
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi arkea vasta 2007.
Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?
Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.
Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout.
Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.
Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.
Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta.
Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.
Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta.
Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.
Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.
Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia.
Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…
-Uinti: 125,5 h, 281 km -Pyörä: 391 h, 8085 km -Juoksu: 142,5 h, 1302 km -Fysiikka: 175 h -Muuta: 28 h
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista)
Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit.
Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.