Vastuullinen sijoittaminen: Viisi vinkkiä sijoittamiseen ja mitä osakkeita aion itse ostaa

Koronapandemian myötä kulutus on vähentynyt ja monilla on jäänyt aiempaa enemmän rahaa säästöön. Myös matalien korkojen myötä kiinnostus sijoittamiseen on kasvanut.

Yhtiöiden pörssikurssit ovat olleet koronapandemiasta johtuneen romahduksen jälkeen nousussa. Nyt kun yhä useampi on kiinnostunut sijoittamista, lienee syytä olla huolissaan pörssikuplan puhkeamisesta sekä toivoa vastuullisen sijoittamisen korostumista.

Koronaromahduksen jälkeinen aika on näkynyt voimakkaasti myös omassa taloudessani. Oma rahankäyttöni väheni vuoden 2020 aikana verrattuna edelliseen vuoteen noin kolmanneksella. Samalla koko nettovarallisuuteni on viimeisen vuoden aikana kuitenkin noussut 16,34 prosenttia ja rahastosijoitusten arvo 35,21 prosenttia. 

Processed with Focos

Mitä on vastuullinen sijoittaminen?

Samaan aikaan, kun kiinnostus sijoittamiseen on lisääntynyt, on myös vastuullinen sijoittaminen saanut aiempaa enemmän huomiota. Tämä on tietysti hyvä. Toisaalta on edes hassua ajatella, että kukaan sijoittaisi muuten kuin vastuullisesti. Eli yhtään pidemmällä tähtäimellä rahoja fossiilisiin polttoaineisiin tai aloihin, jotka ovat enemmän kiihdyttämässä ilmastokriisiä ja luontokatoa kuin ratkaisemassa niitä.

Lue lisää

Maaliskuun kokeilu: Takareisien venyttely

Vuoden 2021 aikana kokeilen joka kuukausi jotain uutta tapaa. Tammikuussa testissä oli päivätorkut ja helmikuussa säännöllinen nukkumaanmenoaika.

Liikkuvuuteni ei ole koskaan ollut kovin hyvä. Erityisesti takareidet ovat lenkkeilyn myötä kireät eikä minulla ole ollut mitään mahdollisuutta saada sormia lattiaan suorilla jaloilla. Maaliskuussa päätin ottaa kokeiluun takareisien venytykset.

Tavoitteeksi asetin, että saisin kuukauden päätteeksi sormet lattiaan suorilla jaloilla.

Toisinaan olen aiemminkin yrittänyt venytellä takareisiä, mutta merkittävää kehitystä ei ole tapahtunut suuntaan tai toiseen.

Tavoitteena oli aluksi venytellä päivittäin vähintään kerran noin 30 sekunnin ajan. Käytännössä tämä tarkoitti sormien kurottelua kohti lattiaa.

Lue lisää

Eläinten oikeudet 2020-luvulla: 74 % suomalaisista haluaa kirjata eläinten itseisarvon lakiin

Minulla oli ilo kuunnella Animalin 60-vuotisjuhlawebinaaria Eläinten oikeudet 2020-luvulla. Paljon onnea 60-vuotias Animalia!

Tällä viikolla julkaistiin myös Eläinoikeusraportti. Raportin yhteydessä selvitettiin suomalaisten asenteita eläinten oikeuksia, eläinkokeita, eläintuotannon tukemista ja lihansyöntiä kohtaan. Gallupin tulokset tukevat aiempia kyselyitä: suomalaiset haluavat eläimille parempaa.

Esimerkiksi 74 % suomalaisista haluaa eläinten itseisarvon kirjattavaksi lakiin. Vastaavasti 85 % suomalaisista on osin tai täysin sitä mieltä, että eläinten tulee saada toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan.

Omat muistoni Animaliasta juontaa juurensa vuosikymmenten taakse:

Lue lisää

Proteiinipitoisuudet: kasvisvalmisteet vs lihavalmisteet

Kokeilin tällä viikolla ensimmäistä kertaa VegejauhisMurua.

Pakkauksessa tuotetta mainostettiin runsasproteiiniseksi. Valmistus oli helppoa. Minuutiksi mikroon ja tuote on valmis syötäväksi. Maku oli hyvä. Suorastaan syntisen epäterveellinen.

Tulin kuitenkin katsoneeksi vielä tuoteselostetta. Paljonko tuotteessa oli proteiinia kun sitä piti olla niin runsaasti? Hämmästykseni oli suuri. Tuoteseloste kertoi, että proteiinia on 100 grammassa 10,3 grammaa.

Onko tuo siis paljon vain vähän?

Lue lisää

Leo Stranius Helsingin kaupunginvaltuustoon: Lähiluonnon, ilmaston ja hyvinvoinnin puolella

Leo Stranius Helsingin kaupunginvaltuustoon: Lähiluonnon, ilmaston ja hyvinvoinnin puolella

Olen saanut puolustaa lähiluontoa, tehdä ilmastoystävällistä ja sosiaalisesti kestävää kaupunkipolitiikkaa Helsingin kaupunginvaltuustossa viimeisen kahdeksan vuoden ajan.

Kiitos tästä mahdollisuudesta! Nyt toivon, että voin jatkaa työtä myös seuraavat neljä vuotta. Huomenna Helsinki on vihreä. Sinä päätät.

Tavoitteeni Helsingille ovat seuraavat:

***

Lue lisää

Helmikuun kokeilu: Säännöllinen nukkumaanmenoaika

Vuoden 2021 aikana kokeilen joka kuukausi jotain uutta tapaa. Tammikuussa testissä oli päivätorkut. Tämä tapa on jatkunut ilahduttavasti myös helmikuussa. Ei joka päivä, mutta useimpina päivinä viikon aikana.

Helmikuussa testissä on ollut nukkumaanmeno- ja herätysaikojen vakiointi läpi koko viikon sekä älylaitteen käyttökielto sängyssä.

Lue lisää

Hyvinvointiviikko vai helvetinviikko?

Kuuntelin viime viikolla Erik Bertrand Larssenin kirjan Helvetinviikko. Kyseessä on viikon ryhtiohjelma niille, jotka haluavat saada elämänsä haltuun.

Larssen esittää kirjassa hyviä keinoja elämänhalintaan. Tehokkaana välineenä arjen muuttamiselle Larssen tarjoaa sotilaskoulutuksista tuttua rääkkiviikkoa, joissa joutuu oman jaksamisen ja suorituskyvyn ylärajoille eli tukevasti epämukavuusalueelle.

Mitä pidemmälle kirjaa luin, sen vakuuttuneemmaksi tulin, että kyse ei suinkaan ole helvetinviikosta vaan hyvinvointiviikosta, jolloin arki on paljon parempaa. Ainakin omalta kohdaltani. Huomasin nimittäin, että suurin osa arjestani on jo Larssenin mittarin mukaan yhtä helvetinviikkoa. Itselleni tämä kuitenkin edustaa rääkin sijaan pikemminkin hyvinvointia.

Viikon yleiset säännöt ovat seuraavat:

Lue lisää

Saako asioita moniajaa ja mitata?

Hampaita pestessä venyttelen samalla pohkeita ja reisiä. Kun olen maininnut tästä joillekin ystäville tai tuttaville, on reaktio usein hämmästelevää vähättelyä. ”Pitääkö kaikkea suorittaa”, ”eikö voi vain pestä hampaita”.

En oikeastaan uskalla kertoa, että venyttely ei jää ainoaksi aktiviteetiksi hampaita pestessä. Tyypillisesti tilanne on seuraava, kun pesen hampaita. Ensinnäkin kuuntelen äänikirjaa, toiseksi venytän toisen jalan etureittä samalla kun teen toisella jalalla varpaille nousuja. Tuon myötä tulee harjoiteltua myös tasapainoa ja sitä varsinaista hampaiden pesua oikealla kädellä, kun normaalisti olen vasenkätinen.

Lue lisää

Riikka Karppinen – Sodankylän Jeanne d´Arc

Kuuntelin tänään Riikka Karppisen uunituoreen elämäkerran Sodankylän Jeanne d´Arc.

Teos on huikea kertomus Sodankylästä kotoisin olevan Riikka Karppisen havahtumisesta luonnonsuojeluun ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Sodankylän Jeanne d´Arc on tarina siitä, miten havahtuminen, huoli ja ahdistus muuttuvat konkreettiseksi ja tehokkaaksi vaikuttamistyöksi. Tarina Viiankiaavan suojelusta kansainvälistä kaivosjättiä vastaan. Tarina nuoren naisen arjesta Lapissa ja Helsingissä sekä välillä armeijan leivissä.

Lue lisää

Oma vuoteni 2020 sanoin ja numeroin

Vuosi 2020 oli poikkeuksellinen. Paluuta vanhaan kuitenkaan tuskin on luvassa. On aika kurkottaa menneisyyden sijaan eteenpäin ja tulevaisuuteen. Sitä ennen kuitenkin vielä kertaus menneeseen vuoteen.

Vaikka itselleni vuosi 2020 oli hyvä. Monin paikoin ja monille se on ollut kamala.

Koronapandemia on määritellyt totuttuja käytänteitä ja arkea monilla uusiksi. Yhteiskunnat ja yksilöt kykenivät kuitenkin sopeutumaan uusiin toimintatapoihin paikoin ennennäkemättömän nopeasti. Monet uudet käytännöt jäävät pysyviksi rokotteesta riippumatta.

Tämä herättää toivoa siitä, että kun alamme käsittelemään demokratioissa kriisiä kriisinä, meillä on mahdollisuus vastata myös ilmastokriisin, luontokadon ja luonnonvarojen ylikulutuksen kaltaisiin ongelmiin. Tämän takia tein myös aloitteen, että myös Helsinki julistaisi ilmastohätätilan.

Koronapandemian ohella maailmanpolitiikkaa ovat ravisuttaneet vuonna 2020 Yhdysvaltojen presidentinvaalit ja Black Lives Matter -liike. Koronapandemian myötä myös ilmastopäästöt vähenivät hetkellisesti ja liikkeelle laitettiin ennennäkemätön määrä investointeja puhtaaseen teknologiaan. Ympäristö- ja vastuullisuusteemat eivät kadonneet mihinkään politiikan, yritysten ja yksilöiden agendalta.

Töissä aloitin Third Rockin toimitusjohtajana

Lue lisää

Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Seuraa minua Instagramissa