Ekoisi – osa 9: Lapsen vai vanhemman etu?

Lapsille ja pienelle vauvalle hankitaan yleisesti ylimääräisiä neliöitä, pinnasänky, lastenvaunut, hyviä vaippoja ja paljon muuta.

Jäin vielä eri pohtimaan hankintojen merkitystä Tiina Kaitaniemen kirjoittaman Luonnollinen lapsuus -kirjan pohjalta.

Kenen etua nämä ensisijaisesti palvelevat? Useinhan hankintoja perustellaan lapsen edulla.

1. Neliöt. Lapsi tarvitsee erityisesti vanhemman läheisyyttä. Pienelle lapselle ylimääriä neliöitä hankitaan kai siitä syystä, että vanhemmilla olisi enemmän omaa tilaa ja rauhaa.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 34 (22.-28.8.2011)

Ohessa kuluneen viikon menot ja fiilikset.

Maanantai: Kirjoittelin aamulla ekoisi-blogiin lastenvaunuähkystä. Pyöräiltyäni Luonto-Liiton toimistolle tapasin Mercur-pankin edustajan koskien uutta ilmastotiliä ja kävin lounaalla Villen ja Kirsin kanssa mahdollista suomalaista Civicrm-projektia koskien. Iltapäivällä sovimme Luonto-Liiton toimistokokouksessa uusista työaikakäytänteistä ja pidin kevyen kehityskeskustelun Sinin kanssa. Samalla oli järkyttävä huomata, että valtiovarainministeriön budjettiesitys lipsui pahasti hallitusohjelmassa sovituista ympäristötavoitteista. Alkuillan kävin toimistolla läpi päivän mittaan kertyneitä sähköposteja. Illalla katsoimme Annukan kanssa elokuvan Lentävien tikarien talo.

Lue lisää

Taiteiden yö – Katso kuvat!

Taiteiden yö Helsingissä tarjoaa kaikille jotain. Kyse ei ole suinkaan pelkästä teinien juopottelusta. Töölönlahden rannalla oli myytävänä lakritsaa ja muikkuja. Itä-Pasilassa nähtävillä katutaidetta ja Käpylässä polkupyöriä.

Ohessa elämys kuvina.

Lue lisää

Helsinki City Marathon: Epäonnistumisen kokemuksia ja hienoja hetkiä

Kävin viikonloppuna juoksemassa Helsinki City Marathonin.

Kyseessä oli neljäs maraton-juoksuni. Tavoitteena oli juosta tasaista vauhtia matka noin neljän tunnin aikaan. Pieleen meni.

Lähdin matkaan neljän tunnin porukassa ja juoksu sujuikin oikein kivasti aina 32 kilometriin asti (10km: 0:56:32 / 21,1km: 1:58:36 / 30 km: 2:48:23). Tämän jälkeen loppui motivaatio eli henkinen kantti petti. Loppumatkasta tuli rikkonainen usean pysähdyksen ja kävelyn myötä. Ei yksinkertaisesti huvittanut. Olympiastadionilla kello näytti aikaa 4:24:47.

Ennen juoksua olin noudatellut Juoksija-lehden harjoitusohjelmaa, jolla maraton pitäisi mennä aikaan 2.45-3.20. Voi tietysti olla, että ohjelma oli liian rankka, kun siihen päälle on tullut vielä arkipyöräilyt. Toisaalta lähdin juoksemaan neljän tunnin ryhmässä, joten alkuvauhti ei varmasti ollut liian kova. Lisäksi sääolosuhteet olivat erinomaiset, valmistautuminen oli sujunut hyvin ja pastaa oli syöty kunnolla.

Maraton-juoksu on kaikesta huolimatta hieno laji. Esimerkiksi Helsinki City Marathonin reitillä oli seuraavia hienoja hetkiä.

Lue lisää

Ekoisi – osa 8: Lastenvaunut: Kuinka paljon on tarpeeksi?

Jotenkin minusta tuntuu, että pienten lasten välinevarustelu on mennyt överiksi.

Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että joku hankkii tuhannen euron lastenrattaat ennen kuin on saanut yhtään lasta tai siitä, että huuto-netistä löytyy vaikka seuraava ilmoitus:

”Myydään paljon autoilevan perheen käytöstä lähes käyttämättömät uudenveroiset tummansiniset Brio Kombi yhdistelmävaunut. Ostettu esikoiselle, mutta jäivät hyvin vähäiselle käytölle ja seuraavat lapset olivatkin tyttöjä, joille vaunufriikki äiti ostikin sitten punaiset rattaat.”

Ihmisillä taitaa olla liikaa rahaa, joka johtaa helposti luonnonvarojen ylikulutukseen.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 33 (15.-22.8.2011)

Helsinki City Marathon 2011 - 36 km:n kohdalla

Ohessa kuluneen viikon menot ja fiilikset.

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa, kirjoittelin ekoisi-blogia ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Lounaan jälkeen istuin toimistolla vetämässä työntekijöiden syyssuunnittelusessiota. Tulossa on paljon hienoja juttuja! Illaksi junailimme itsemme Annukan kanssa Satun ja Michaelin luokse Lahteen. Kiitos ihanille ystäville vieraanvaraisuudesta ja herkullisesta illallisesta! Valitettavasti VR:n liikenne oli päässyt sekoamaan ja palasimme kotiin bussilla. Näin jouduimme jättämään polkupyörät yöksi Pasilaan.

Lue lisää

Pyöräilyä autokaistoilla

Pyrin nykyään pyöräilemään Helsingissä autokaistoilla, jotta autoilijat tottuisivat paremmin pyöräilijöihin.

Silloin kun käytössä on pyörätie, pyöräilen toki sillä, vaikka se ei lain mukaan olisi välttämättä aina pakollista.

Pyrin kuitenkin valitsemaan sellaisia reittejä, joissa pyörätietä ei ole. Ja niitä reittejä on valitettavan paljon. Autokaistoilla mennään sitten toki liikennesääntöjen mukaan.

Esimerkiksi tänään pyöräilin Käpylästä keskustaan reittiä Mäkelänkatu – Hämeentie – Rautatientori.

Matka sujui hyvin ilman konflikteja. Esimerkiksi Hämeentiellä meitä oli parhaimmillaan samassa autoletkassa kolme pyöräilijää. Se ilahdutti.

Autokaistalla pyöräilyllä oli kuitenkin hintansa. Ohessa neljä havaintoa.

Lue lisää

Ekoisi – osa 7: Luonnollinen lapsuus

Ympäristöasioista ja ilmastonmuutoksesta puhutaan tänä päivänä todella paljon.

Toistaiseksi silmiini ei ole kuitenkaan osunut yhtään suoraan ekovanhemmuudesta kertovaa teosta – tai edes esitettä, joka tarkastelisi vanhemmuutta ja siihen liittyviä valintoja ekologisesta näkökulmasta. Tämä pätee myös muuten erinomaisiin neuvolapalveluihin.

Viikonloppuna luin kuitenkin yhden todella kiinnostavan kirjan. Tiina Kaitaniemi on kirjoittanut vuonna 2010 teoksen Luonnollinen lapsuus. Kaitaniemi on evoluutio- ja käyttäytymisekologiaan erikoistunut ekologi. Hän tarkastelee lapsuutta ja vanhemmuutta evolutiivisesta näkökulmasta.

Kaitaniemi kirjoittaa muun muassa luonnollisen synnytyksen, imettämisen, läheisyyden, vaipattomuuden ja pitkän sisarvälin puolesta. Kaitaniemen näkemykset tukevat samalla myös ympäristöystävällistä vanhemmuutta.

Lue lisää

Kirjasuositus: Ossi Nyman: Alkuhuuto

Jostain selittämättömästä syystä olen tykännyt Nymanin romaanien karuttomasta kuvailusta paljon. Alkuhuuto on näistä romaaneista kuitenkin ehjin ja paras. Suorastaan huikea. 

Toivo on 46-vuotiaana bussinkuljettajana valmis eläkkeelle. Marjut istuu lähikaupan kassalla ja hakee iloa elämään salasuhteista. Faith on suomeen kotoutunut maahanmuuttokriittinen maahanmuuttaja. 

Kolme elämää, jotka kiinnittyvät vahvasti toisiinsa. 

Upea kuvaus suomalaisesta mielenmaisemasta ja keskiluokkaisuuden reunalla elämisen arjesta. Tavallisuuden kaipuusta.

Häiritsevää on vain ajan hengen mukainen ajallinen epäsymmetrisyys ja absurdi loppuratkaisu. Ja ehkä juuri tämä häiritsevyys tekee kirjasta lopulta täydellisen. 

#kirjat #kirjagram #ossinyman #alkuhuuto @ossijanyman @teoskustantamo
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Tämä oli hieno! Kiitos @terike.haapoja