Juoksusukat

Viisi vuotta palvelleet juoksusukat alkavat olla lopussa. Mikä olisi kunniakas loppusijoitus tai uusi käyttökohde kuvassa olevalle sukalle? Ihmeellistä, miten yhdet sukat ovat kestäneet tuhansia juoksukilometreja, kun sellaiset tavalliset mustat tennissukat, jotka ovat kyllä mukavat jalassa, eivät kestä kuin joitakin kuukausia tai ehkä vuoden korkeintaan..  

Ekoisi: Pääsiäisen menovinkit

Pääsiäisenä on aikaa lomailla. Ohessa pääsiäisen menovinkit itselleni: – Nauti läheisten ihmisten seurasta – Lue hyviä kirjoja ja lehtiä – Harrasta liikuntaa – Syö herkullista ja terveellistä vegaaniruokaa – Muista jatkaa ekopaastoa pääsiäisen jälkeenkin Reseptejä ja vinkkejä eläineettisen pääsiäisen viettämiseen löytyy Animalian sivuilta. Edelliset ekoisi-kirjoitukset löytyvät täältä.

Ekoisi: Olisi kannattanut käyttää kantoreppua

Vertailin tammikuussa ekoisissä kantoliinaa (tai -reppua) ja lastenvaunuja.

Aiemmin vaunut ovat osoittautuneet monin verroin kantoliinaa monikäyttöisemmiksi. Nyt mielipide heilahti kuitenkin kantorepun suuntaan. Ohessa tarinani sunnuntailta (1.4.).

Lähdin käymään vauvan kanssa vegeperhetapaamisessa. Kyseessä on vegaanivanhempien ja -lasten tai siitä kiinnostuneiden yhteinen ryhmä, joka toimii pääasiassa sähköpostilistan kautta, mutta myös kokoontuu säännöllisen epäsäännöllisesti.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 13 (26.3.-1.4.2012)

Maanantai: Olin aamulla vauvan kanssa, siivosin sekä kirjoitin ekoisin vauvamatkailusta ja kulutus.fi-blogin ekopaastosta. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyä kävin läpi sähköposteja sekä hoidin henkilöstö- ja hallintoasioita. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta, jonka aluksi toteutin pienen läsnäoloharjoituksen ja puhuin hyvästä vuorovaikutuksesta. Päivän päätteeksi kokoustimme vielä toimiston johtoryhmän kanssa ja kävimme Malvan kanssa läpi yhtä hankeraportointia. Kotiin pyöräilin Ruohonjuuren kautta ja illan olin vauvan kanssa. Alkuillasta olin hetken aikaa myös yläkerran lasten kanssa. On ollut tosi kiva huomata, miten Helsinki on pistänyt pyöräteitä kesäkuntoon!

Lue lisää

Päivä ilman sähköä (Earth Hour)

Kirjoitin Nuorten Luonto -lehteen hiljattain kolumnin, jossa kysyin pärjäisitkö päivän ilman sähköä. Kukaan ei ole toistaiseksi vastannut haasteeseen ja kirjoittanut kokemuksistaan aiheeseen liittyen.

On kuitenkin turha soimata pimeyttä, jos ei ole itse valmis sytyttämään kynttilää. Näin ollen päätin kokeilla hommaa itse. Eli olla käytännössä päivän ilman sähköä lauantaina 31.3. Earth Hour -hengessä. Etukäteisvalmisteluja en päivää varten tehnyt.

Oheisessassa kuvassa parvekejääkaappi ja alla kuusi havaintoja päivän ajalta:

Lue lisää

Ekoisi: Matkailua vauvan kanssa

Etelän lomakohteita mainostetaan usein perheiden turvallisina lomapaikkoina. Omasta mielestäni lasten kanssa kannattaa kuitenkin matkustaa lähelle. Pieniä lapsia on turha kuljettaa tuhansien kilometrien päähän, kun lähimetsäkin on jo tarpeeksi ihmeellinen paikka.

Vauva-arjen myötä lomailu on parhaimmillaan todella ekologista. Sen sijaan, että lähdetään lentämällä kaukomaille, voi tutustua uudella tavalla lähiluontoon tai matkustaa lähellä.

Itse olemme olleet esimerkiksi tammikuussa perhelomalla Hangossa, jossa huumaannuin uusista juoksumaastoista. Kesällä olemme lähdössä samalla lapsiperheporukalla Viroon mökkeilemään ja pyöräilemään. Vauva pääsee ulkomaille kuitenkin jo ennen kesää, kun lähdemme yhdistetylle työ- ja lomamatkalle Ruotsiin.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 12 (19.-25.3.2012)

Maanantai: Kirjoitin aamulla Ekoisi-blogiin vauvajumpasta eli lihaskuntoharjoittelusta vauvan kanssa. Luonto-Liiton toimistolla aloitti kolme uutta harjoittelijaa. Tervetuloa Taija, Pinja ja Ilkka! Aamupäivällä pidimme johtoryhmän kokouksen ja iltapäivällä vedin koko porukan toimistokokousta. Lyhyen venyttelyn jälkeen jätin muut juhlistamaan Birthen syntymäpäivää ja suuntasin eduskuntaan kuuntelemaan Rio+20 –seminaaria ja presidentti Tarja Halosta aiheesta naisten, tyttöjen ja tasa-arvon merkityksestä planeettamme tulevaisuudelle. Päivän päätteeksi osallistuin vielä seminaariin Suomen kehityspoliittisesta toimenpideohjelmasta, jota oli esittelemässä ministeri Heidi Hautala. Muistiinpanot seminaareista löytyy täältä. Illan olin kotona vauvan ja sähköpostien kanssa.

Lue lisää

Autojen pysäköinti

Suomalaiset ovat lainkuuliaista kansaa. Jostain syystä tämä ei kuitenkaan näy aina autoilun suhteen. Esimerkiksi Käpylässä on pitkään ollut autoja pysäköitynä jalkakäytävälle (viereinen kuva). Ymmärrän toki, että joskus voi tulla tilanteita, joissa auto on pakko jättää ”sakkopaikalle”.Tässä tapauksessa jalkakäytävällä on kuitenkin ollut useita autoja viikkokausia. Kuka edes tarvitsee autoa Helsingin Käpylässä? Mitä ihmettä asialle voisi tehdä?

Tasa-arvoinen avioliittolaki

Seurasin eilen eduskunnan lähetekeskustelua tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Lakialoitteessa ehdotetaan avioliittolakia muutettavaksi tasa-arvoiseksi siten, että avioliitto on mahdollinen myös samaa sukupuolta olevien henkilöiden välillä. Avioliiton lisäksi muutos mahdollistaisi samaa sukupuolta olevien parien yhteisen sukunimen ja perheen ulkoisen adoptio-oikeuden.

Lakialoitetta vastustetaan käsittääkseni muun muassa siitä syystä, että (1) homous on raamatun vastaista, syntiä tai paha asia ja rappeuttaa moraalia, (2) avioliitto on pyhä ja kuuluu vain miehelle ja naiselle, (3) muutos saattaa avata tien kohti moniavioisuutta, sukurutsausta tai insestiä sekä (4) mahdollistaessaan perheen ulkopuolinen adoption olisi lasten kannalta huono juttu.

Ohessa vastaus yllä esitettyyn kritiikkiin eli neljä syytä puolustaa tasa-arvoista avioliittolakia:

Lue lisää

Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Seuraa minua Instagramissa