Viikin Gardenia pitää pelastaa

Operaatio GardeniaHelsingin kaupungin konsernijaosto käsittelee Viikin Gardenian sulkemista maanantaina 8.6.2015 kokouksessaan.

Gardenian kohtaloksi on muodostumassa korkeat tilakustannukset ja se, että kaupungin opetusvirasto on lopettanut luontokoulupalveluiden ostot Gardenialta. Tämä uhkaa ajaa paikkaa pyörittävän yhtiön nyt konkurssiin.

Onneksi Gardenian puolesta on syntynyt vahva kansanliike. Esimerkiksi Viikki-Seura jätti kansalaisadressin valtuustoryhmien edustajille kaupungintalolla jo 26.11.2014. Adressissa oli 5155 nimeä puoltamassa Gardenian toiminnan jatkamista.

Ohessa vielä kolme syytä, joita Operaatio Gardenia on listannut siitä, miksi Gardenia kannattaa pelastaa.

Lue lisää

Pelastetaan ympäristöministeriö: Allekirjoita vetoomus

Hallitusneuvottelijat harkitsevat ympäristöministeriön lakkauttamista. Kerro Juha Sipilälle että suomalainen luonto tarvitsee puolustajansa! Allekirjoita vetoomus. Ympäristöjärjestöt toimittavat nimet Juha Sipilälle. Nyt on aika vedota hallitusneuvottelijoihin: ympäristöministeriötä ei saa lakkauttaa. . Lue kymmenen syytä, mihin ympäristöministeriä ja ympäristöministeriötä tarvitaan.

Ympäristöministeriö on sivistysvaltion tunnusmerkki

Smolna ja ympäristöministeriöEduskuntavaaleissa ja hallitusohjelmaneuvotteluiden alla on väläytelty ympäristöministeriön sulauttamista osaksi maa- ja metsätalousministeriötä.

Näin Suomeen tulisi Venäjän mallinen luonnonvaraministeriö. Useimmissa länsimaissa on itsenäinen ympäristöministeriö. Olisi erikoista, että Suomessa ympäristöministeriö lakkautettaisiin.

Suomen luonnonsuojeluliiton yksi tärkeimpiä tavoitteita meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa on itsenäisen ympäristöministerin ja ympäristöministeriön säilyminen.

Aloitin itsekin tänään (18.5.2015) viikon päivystämällä Smolnan edessä ja jakamalla Suomen luonnonsuojeluliiton korttia hallitusneuvottelijoille.

Lue lisää

Kolme viestiä hallitusneuvottelijoille

Leo Stranius ja Juha Sililä SmolnaVietin tänään (8.5.2015) iltapäivän Smolnan edessä viemässä kolmea viestiä hallitusneuvottelijoille.

Viestimme on selkeä: Ympäristöministeriö säilytetään, energiaremontti Suomeen ja Kosket kuohukoon.

Tämän viestin ja energiapatukan saivat kaikki kolme neuvotteluihin osallistunutta puoluejohtajaa eli Juha Sipilä, Timo Soini ja Alex Stubb.

Ohessa Suomen luonnonsuojeluliiton tärkeimmät viestit hallitusneuvottelijoille.

Luonnonsuojeluliitolla on hallitusneuvottelijoille kolme tärkeää viestiä:

Lue lisää

Tekeminen on sanomisen korkein muoto: Mitä olen saanut aikaan?

Leo Stranius 2014Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään (8.4.2015).

Erityisen ilahduttavaa on, että peräti kuusi prosenttia kaupunkilaisista (noin 37 000 asukasta) voisi kuvitella äänestävänsä minua. Tämä käy ilmi Helsingin Sanomien 4.4. julkaisemassa gallupissa. Olen koko Helsingin 31. suosituin ehdokas ja vihreitä äänestävien keskuudessa sijalla kuusi.

Yhtään ääntä ei ole tietysti vielä annettu, mutta tästä asetelmasta on hyvä ponnistaa viimeisen kahden viikon kampanjarutistukseen. Vihreille povataan Helsingissä viittä paikkaa. Läpimenooni on hyvät mahdollisuudet.

Jos harkitset äänestäväsi minua, olet ehkä kiinnostunut siitä, mitä olen tehnyt ja saanut aikaiseksi yhteiskunnallisen vaikuttamisen saralla tähän mennessä.

Ohessa on joitakin viime vuosien saavutuksiani. Lisää voi lukea esittelystäni ja julkisesta ansioluettelostani.

Lue lisää

Arktis jätettävä rauhaan: Lipposen Pohjoinen tahtotila -selvityksen lähtökohdat kyynisiä ja ristiriitaisia

Pohjoinen tahtotilaSelvityshenkilö Paavo Lipponen julkaisi viime viikolla (30.3.2015) elinkeinoelämän toimeksiannosta tehdyn raportin siitä, miten Suomen tulisi ryhdistäytyä arktisessa politiikassa.

Samaan aikaan Shell on menossa tuhoamaan herkkää ja haavoittuvaista Arktista.

Tänään (7.4.2015) joukko Greenpeacen aktivisteja onkin lähtenyt Esperanza-laivalta estämään Shellin Polar Pioneer –öljynporauslautan matkaa Arktikselle ja roikkuu lautan ylärakenteessa.

Lipposen selvityksessä mainitaan toki myös pohjoisen ympäristön herkkyys, cleantech ja ilmastotavoitteiden toteuttaminen. Lisäksi mukana on paljon laajasti hyväksyttävissä olevia seikkoja kuten ehdotus pohjoisten yliopistojen yhteistyön tiivistämisestä.

Villakoiran ydin on kuitenkin se ongelmallinen seikka, että arktisen alueen luonnonvaroihin kohdistuu yhä suurempi hyödyntämispaine. Selvityksen mukaan yksin Barentsin alueella on hankesuunnitelmia 140 miljardin euron edestä. Merkittävä osa hankkeista liittyy alueen fossiilisten energiavarantojen kuten öljyn ja kaasun hyödyntämiseen.

Lue lisää

Loppu ilmastojarrutukselle – lisää puhdasta energiaa!

Taistelin tällä viikolla raivokkaasti Ilmastovanhempien jarrutuksen SM-kisoissa. Kiitos Ilmastovanhemmille hauskan tempauksen järjestämisestä! On selvää, että Suomen pitää siirtyä perässähiihtäjästä ilmasto- ja energiapolitiikan edelläkävijäksi. Käytännössä tämä tarkoittaa luopumista fossiilisista polttoaineista. Helsingissä se tarkoittaa esimerkiksi kivihiilen polton lopettamista. ’ Ohessa hauska video ilmastojarrutuksen SM-kisoista. Kannustetaan Suomi edelläkävijäksi! Lue lisää Ilmastovanhempien sivuilta: http://www.ilmastovanhemmat.fi/vaalit ja täältä kuusi teesiäni energiapolitiikkaa koskien: Energiaa talouteen: Kuusi teesiä

Leo Stranius lupaa lahjoittaa 30 000 €

LahjoituslupausLahjoitan 30 000 euroa (10 % kansanedustajan palkastani) hyväntekeväisyyteen, jos tulen valituksi eduskuntaan.

Kotitaloutemme on lahjoittanut vuosia noin 10 % kaikista nettotuloista hyväntekeväisyyteen.

Mikäli tulen valituksi eduskuntaan, lahjoitan kansanedustajan kuukausipalkasta (6355 euroa) kymmenyksen esimerkiksi ympäristö-, eläinoikeus- ja kehy-järjestöille. Käytännössä tämä tarkoittaa 7500 euroa vuodessa, neljän vuoden aikana yhteensä 30 000 euroa.

Lahjoituksia voivat saada kansalaisjärjestöt tai muut ryhmät, kampanjat ja projektit, jotka pyrkivät muuttamaan yhteiskuntaa paremmaksi. Julkistan lahjoituksen saajat verkkosivuillani.

Lue lisää

Energiaremontti vie meidät uudelle aikakaudelle

Suomen tulee siirtyä kokonaan kestävään, uusiutuvaan energiaan. Tämä muutos on käynnistettävä välittömästi. Siirtyminen hiilineutraaliin yhteiskuntaan tarkoittaa sitä, että fossiilisten polttoaineiden, kuten kivihiilen, öljyn, maakaasun ja turpeen käytöstä tulee luopua. Tutkimusten mukaan ilmastonmuutoksen hillintä korkeintaan 2 asteen nousuun tarkoittaa käytännössä, että 80 % fossiilisista polttoaineista täytyy jättää käyttämättä. Siksi #energiaremontti! 

Ilmastolaki maaliin

Tuen-vahvaa-ilmastolakia-Leo-StraniusTiedote 6.3.2015: Järjestöt tyytyväisiä ilmastolain läpimenoon

Yli kolmenkymmenen kansalaisjärjestön ja yhteisön Polttava Kysymys -ilmastolakikampanja on erittäin tyytyväinen eduskunnan päätöksestä säätää Suomeen ilmastolaki. Lailla vahvistetaan Suomelle sitova tavoite ilmastopäästöjen vähentämiseksi ja edistetään ilmastopolitiikan avoimuutta.

Eduskunta äänesti laista ympäristövaliokunnan mietinnön pohjalta täysistunnossaan tänään 6.3. Ilmastolain puolesta äänesti 150 kansanedustajaa. Lakia kannatti enemmistö kaikkien hallitus- ja oppositiopuolueiden eduskuntaryhmistä perussuomalaisia lukuunottamatta.

Lue lisää

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa