Kaupunkimetsiä ei ole vielä menetetty: Toiminta Meri-Rastilan, Vartiosaaren ja Kivinokan puolesta jatkuu

Meri-Rastila vaarassa kaupungintalon edessä”Valtuustokäsittely oli taistelu luonnon ja asuinrakentamisen välillä. Uudisraivaajapuolue rökitti puunhalaajaryhmittymän äänin 44-39.”

Näin kirjoitti Helsingin Sanomat verkkosivuillaan vuoden viimeisestä Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksesta. Kokouksessa kaupunginvaltuusto äänesti Meri-Rastilan osayleiskaavasta. Asian yhteydessä käytettiin valtuustossa 100 puheenvuoroa.

Päätös on surkea arvokkaan kaupunkimetsän ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien suhteen.

Itse äänestin kaavaesitystä vastaan vaihtoehtoisen kaavan puolesta. Perusteluni Meri-Rastilan metsän puolesta olen kirjoittanut aiemmin tänne: Meri-Rastilan metsä tulee säilyttää!

Kyse ei ollut oman näkemykseni mukaan valinnasta asuntorakentamisen ja luonnon välillä.

Tuskin kukaan valtuustosalissa vastusti asuntorakentamista. Päinvastoin. Lukemattomissa puheenvuoroissa korostettiin, että 2000 asukkaalle löytyy Vuosaaresta paljon esitettyä parempi paikka. Meri-Rastilaa on mahdollista kehittää keinoilla, jotka tuovat alueelle lisää asuntoja ja säästävät arvokkaan metsän. Luontoa ja asumista ei tarvitse asettaa vastakkain. Tämä on osoitettu mm. OURCity-vaihtoehtokaavan avulla.

Lue lisää

Nyt riitti: Joukko ympäristö- ja kehitysjärjestöjä käveli ulos Varsovan ilmastokokouksesta

Varsovan ulosmarssiJoukko ympäristö- ja kehitysjärjestöjä (mm. Greenpeace, Friends of the Earth ja WWF) sekä ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC käveli tänään (21.11.) ulos Varsovan ilmastokokouksesta.

Tempaus järjestettiin vain päivää ennen kokouksen päättymistä.

Järjestöjen mukaan Puolan ilmastoneuvottelut eivät ole tuottamassa mitään ja voimavarat kannattaa suunnata nyt muualle.

Varsovassa oli tarkoitus edetä kohti sitovaa kansainvälistä ilmastosopimusta. Valitettavasti neuvottelut ovat ottaneet toistaiseksi vain takapakkia.

Lue lisää

Ehdota: Vuoden vegaaniteko 2013?

Vegaaniliitto 20-vuotta Leo Stranius ja Marianne CanthSunnuntaina (17.11.2013) minulla oli mahdollisuus vierailla 20-vuotiaan Vegaaniliiton syntymäpäiväjuhlissa.

Juhlissa pääsin samaan kuvaan puheenjohtaja Marianne Chanthin kanssa (ohessa). Kasvisruualla ollaan hengissä toivottavasti huomennakin – Go vegan!

Juhlissa haettiin myös vuoden 2013 vegaanitekoa. Vetää todella nöyräksi, sillä pääsin itsekin ehdokkaaksi Lihattoman Lokakuun myötä.

Ohessa juhlissa ehdotettuja vuoden 2013 vegaanitekoja:

Lue lisää

Eläintilojen kuvaajille tiedonjulkistamispalkinto?

Eläintehtaat Kuva Oikeutta EläimilleOikeutta eläimille julkaisi jälleen (14.11.2013) kuvia ja videoita suomalaisesta eläintuotannosta osoitteessa www.eläintehtaat.fi.

Kuvat ovat poikkeuksellisen tuoreita ja osoittavat varsin selvästi, että muutosta parempaan suuntaan eläinten oloissa ei ole tapahtunut.

”Eläintehtaat.fi -sivustolla julkaistut videot ja kuvat kertovat ensisijaisesti ihmisten ja eläinten välisestä suhteesta. Se mitä eläintiloilla tapahtuu, ei ole korjattavissa yksittäisten tuotantoalojen ongelmiin puuttumalla tai valvontaa lisäämällä. Ongelma on syvemmällä. Kyse on siitä, miten yhteiskuntamme näkee eläimet”, kertoo eläintiloja kuvannut Kristo Muurimaa.

MTK vaati kovempia rangaistuksia ongelmat esiin tuoneille ihmisille. Itse antaisin kuvaajille mieluummin vaikka tiedonjulkistamispalkinnon.

On hyvä, että olosuhteet suomalaisilla eläintiloilla tuodaan kaikkien nähtäväksi. Näin jokainen voi itse päättää haluaako omalta osaltaan olla tukemassa nyt nähtyä eläinten hyväksikäyttöä.

Lue lisää

Luontoväen asiantuntijaryhmä: Avoin kirje Talvivaaran rahoitusta käsittelevälle ministeriryhmälle

Leo-Stranius-kaivoshommissaLuontoväen asiantuntijaryhmä: Avoin kirje Talvivaaran rahoitusta käsittelevälle ministeriryhmälle

Ryhmä luonto- ja ympäristöaktiiveja on seurannut Talvivaaran toimintaa ja tilannetta vuoden 2011 keväästä alkaen. Ryhmä on epävirallinen ja epämuodollinen.

Ryhmä on laatinut arvion Talvivaaran kaivoksen sulkemismahdollisuuksista ja bioliuotuksen ongelmista. Sulkemista koskeva osuus annettiin Leo Straniuksen käyttöön ennen lauantaina 9.11.2013 YLE:n aamutelevisiossa esitettyä keskustelua.

Asiantuntijaryhmän arvio ei ota kantaa Talvivaaran sulkemiseen, se vain esittää, miten se  voisi olla toteutettavissa. Vaikka yhtiö jatkaisi toimintaansa, tuotannon jatkuminen ei lainkaan vähennä jälkihoidon tarvetta ja kustannuksia. Toiminnan laajentaminen sellaiseksi, että se olisi taloudellisesti kannattavaa, lisää ympäristön kuormitusta ja riskejä. Bioliuotuksen tehostaminen siinä määrin, että tuotanto voitaisiin kolminkertaistaa, on erittäin hankalaa.

Arviot on tehty julkisten lähteiden perusteella. Talvivaara ei anna riittävästi detaljitietoa, että arvioita voitaisiin tarkentaa. Myöskään Pohjolan johtama ryhmä ei julkaise arvioitaan. Talvivaaran uskottavuuden vuoksi pidämme avoimuutta erittäin tärkeänä.

Alla olevassa kirjeessä luontoväen asiantuntijaryhmän esitys Talvivaaran kaivoksen alasajon teknisistä mahdollisuuksista ja Talvivaaran kannattavuusanalyysi.

Lue lisää

Ilmastoaktivistien ei kannata uhrata voimia ydinvoiman puolustamiseen

Fukushima-kynttilämielenosoitus-SenaatintorillaNeljä ympäristö- ja ilmastotutkijaa julkaisi 3.11.2013 avoimen kirjeen, jossa he kehottivat ympäristötoimijoita edistämään kehittyneen ydinenergian käyttöönottoa ilmastonlämpenemiseen hillitsemiseksi.

Kirje löytyy suomeksi Ilmastotiedon sivuilta.  Tutkijoiden mukaan ” Ydinvoiman jatkuva vastustaminen vaarantaa ihmiskunnan mahdollisuudet välttää vaarallinen ilmastonmuutos.”

Ymmärrän toki hyvin joidenkin toimijoiden halua edistää ydinvoimaa. Esimerkiksi Ranskassa ja Ruotsissa, jossa on paljon ydinvoimaa, päästöt asukasta kohden ovat suhteellisen pienet. Lisäksi uusiutuvien energialähteiden kehitys on ollut aiemmin kallista ja hidasta.

Nyt tilanne on muuttunut. Uusiutuvat energialähteet, kuten aurinko ja tuuli, ovat entistä kilpailukykyisempiä. Energiansäästö ja energiatehokkuus taas ovat ylivoimaisia keinoja päästöjen ja muidenkin ympäristöhaittojen vähentämiseen.

Se mikä onnistui menneinä vuosikymmeninä, on tuskin mahdollista enää nykyisin, kun käsillä on selvästi ydinvoimaa parempia vaihtoehtoja. Itse olen siis neljän tutkijan kanssa eri mieltä.

Ohessa on viisi syytä, miksi en aio ryhtyä ainakaan vielä ydinvoiman puolustajaksi.

Lue lisää

Lihaton Lokakuu: Seuraavaksi Vegaaninen marraskuu

Lihaton Lokakuu Leo Stranius Tuomas Enbuske Riku RantalaOlin aamulla (31.10.) yhdessä Riku Rantalan kanssa MTV3 Huomenta Suomessa ja Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crewssa keskustelemassa Lihattomasta Lokakuusta.

Haastoin syyskuun lopussa osana Luonto-Liiton ilmastolupaus -kampanjaa YLE Radio puheen suorassa Docventures-lähetyksessä Riku Rantalan olemaan kuukauden ilman lihaa.

Tästä sai alkunsa Lihaton Lokakuu. Haasteeseen vastasi Facebookissa yli 30 000 ihmistä.

Miksi Lihaton Lokakuu? Ohessa on muutama syy miksi tämmöiset kampanjat ovat tärkeitä:

Lue lisää

Sonja Vartiala: Suomen ilmastopolitiikka tarvitsee täyskäännöksen

Vieraskynäblogissa SoSonja Vartialanja Vartiala

Suomen ilmastopolitiikka tarvitsee täyskäännöksen

Meillä suomalaisilla on tapana ajatella, että olemme sivistyneitä, rehellisiä ja tunnollisia ympäristökysymysten edelläkävijöitä, jotka rakastavat puhdasta luontoa ja sinisiä järviä.

Ilmastopolitiikassa totuus on kuitenkin toinen: kansainvälisessä vertailussa Suomen ilmastopolitiikka on kelvotonta, kunnianhimottomuudessaan kuudenneksi surkeinta koko EU:ssa.

Ajatus siitä, että jotain on tehtävä, oli oikeastaan muhinut mielessä jo pari vuotta. Tänä syksynä päätimme kaveriporukalla, että nyt olisi aika toimia.

Päätimme lanseerata Rajalla-tempauksen heti IPCC:n raportin julkaisun jälkeen. Silloin media olisi pullollaan keskustelua ilmastopolitiikasta. Miten typerä ajatuksemme olikaan – poliittista keskustelua ei syntynyt lainkaan ja raportti vaiettiin kuoliaaksi muutamassa päivässä.

Yritin itse kahlata läpi kuluvan vuoden keväällä julkaistun kansallisen energia- ja ilmastostrategian. Milloin sen ympäripyöreä epämääräisyys ei nukuttanut, se jätti jälkeensä hämmennystä:

Lue lisää

Onneksi olkoon 70-vuotias Luonto-Liitto!

Päivälleen 70-vuotta sitten pidettiiin historiallinen kokous Tehtaanpuiston yhteiskoulussa. Tuolloin syntyi jotain ainutlaatuista. Onneksi olkoon 70-vuotias Luonto-Liitto! On ollut etuoikeus tehdä yhteistyötä kanssasi koko 2000-luvun ajan ja toimia vuodesta 2009 lähtien Sinun Toiminnanjohtajanasi. ”Luonto-Liiton perustamiseen johtaneen tapahtumasarjan töytäisee liikkeelle tamperelaisen Risto Lehtosen kirje, jossa tiedustellaan kemiankerhojen yhteistyömahdollisuuksia. Pääsiäislomalla kolmen kemian kerhon edustajat kohtaavat ja sopivat liiton perustamisesta. Perustava kokous pidetään 16. lokakuuta.” -Luonto-Liiton historia 1943-1998 – Jatkosodan varjosta Jerisjärven tielle. Perustamiskokous … Lue lisää

”Puhtaan ruuan puolesta – Monsanto pois Suomesta”

Marssi Monsantoa vastaan SenaatintorillaOsallistuin lauantaina 12.10.2013 Helsingissä Monsanton vastaiseen mielenosoitukseen. Samaan aikaan marssittiin noin 50 maassa ja 400 eri kaupungissa ympäri maailmaa.

Helsingissä meitä oli yhteensä noin 150 marssijaa.

Kyse on siitä, että suuret suomalaiset rehun valmistajat ovat ottaneet geenimuunnellun soijan käyttöön. Suomen Rehun Turun tehtaalla käsitellään kiistellyn amerikkalaisen kemikaaliyhtiö Monsanton GMO-soijaa.

Monsanton GMO-soijaan liittyy mielestäni neljä keskeistä ongelmaa:

Lue lisää

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa