12.10.2008: Juhlaa ja onnea!

Takana aivan mahtava viikonloppu! Perjantaina 10.10. täytin 34-vuotta. Aamulla kumppanini Annukka toi teetä ja onnentoivotuksia sänkyyn. Myös naamakirja on mainio keksintö syntymäpäivien suhteen. Oli kivaa kun ystävät muistivat onnitella. Päivällä osallistuin Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan (http://www.kansanvalta.fi) kokoukseen. Keskustelimme mm. äänestysikärajan alentamisesta 16-vuoteen. Mielestäni tälle ei olisi mitään esteitä. 16-vuotiaan ovat käyneet Suomen pakollisen koulujärjestelmän ja omaavat näin ollen tarvittavat tiedot äänestääkseen ja kunnallisissa ja valtiollisissa vaaleissa. Allianssi-talolla järjestetyn kokouksen jälkeen piipahdin tervehtimässä … Lue lisää

Aarre, Kalli, SaDe, CCS, Ilmastopaneeli

Pirteän aamulenkin jälkeen vastasin Aarre-lehden haastatteluun nuorten metsäsuhteesta. Kiinnostavia tuloksia! Tämän jälkeen pyöräilin eduskuntatalolle. Kävimme tapaamassa Meri Pukarisen kanssa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kallia (http://www.timokalli.fi/) ilmastolaista (http://www.polttavakysymys.fi/). Oli ilahduttava huomata, että Kalli kaipasti Suomelta edistyksellistä ilmastopolitiikkaa. Päivällä istuin oikeusministeriössä sähköisen asioinnin kehittämisprojektin monimuotoinen kansalaisvaikuttaminen -työryhmän (SaDe) kokouksessa. Pohdimme mahdollisuutta parantaa kansalaisten osallisuutta verkossa esimerkiksi http://www.suomi.fi -verkkoympäristöä kehittämällä. Oikeusministeriöstä singahdin ympäristöministeriöön CCS-taustatyöryhmän kokoukseen. Kävimme läpi komission direktiiviesitystä sekä parlamentin ja neuvoston … Lue lisää

Ruokastrategia 2020 ja paastopaattajat.fi

Osallistuin Vanhasen ja Anttilan järjestämään Ruokastrategia 2020 -seminaariin Helsingin Säätytalolla. Kirjoittamani miniraportti aiheesta löytyy ilmastoblogista: http://ilmastoblogi.wordpress.com/ Suosittelen lämpimästi Greenpeacen avaamaa päästöpäättäjät -palvelua. Osoitteessa http://paastopaattajat.fi/ voi kätevästi seurata ja kommentoida päättäjien ilmastopuheita. Fantastinen palvelu! Olen aina ihaillut Oras Tynkkysen esiintymiskykyä ja selkeyttä haastatteluissa. Jälleen kerran siitä saatiin yksi esimerkki kun Oras esiintyi YLE:n haastattelussa liittyen Vihreiden ilmastoreformin (http://www.vihreat.fi/ilmastoreformi) julkaisemiseen. Kannattaa käydä katsomassa televisiohaastattelu osoitteessa: http://www.yle.fi/uutiset/ymparisto/oikea/id103789.html Yhdistyslakia ollaan muuttamassa. Suosittelen keskustelua Otakantaa-foorumilla: … Lue lisää

Ilmastotavoitteet – Hullu juttu

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta käsitteli komission ilmasto- ja energiapakettia. Ympäristövaliokunnan esitykset veivät pakettia monessa suhteessa parempaan suuntaan. Samaan aikaan on kuitenkin ollut hämmentävää seurata Suomen toimintaa ministerineuvoston kokouksissa. Päätimmekin Luonnonsuojeluliitossa tiedottaa aiheesta. Suomen lopetettava EU:n ilmastotavoitteiden vesittäminen: http://www.sll.fi/tiedotus/EU-ilmastotavoitevesitys. Ainakin YLE teki suhteellisen ison uutisen verkkosivuilleen: http://www.yle.fi/uutiset/ymparisto/oikea/id103767.html. Aiheesta lisää myös Vihreän Langan verkkosivuilla: http://www.vihrealanka.fi/ymparisto/ilmasto-voitti-eun-ymparistovaliokunnan-aanestyksessa sekä Greenpaecen tiedotteessa: http://www.greenpeace.org/finland/fi/mediakeskus/lehdistotiedotteet/suomi-puskee-turve-ja-palmuoljy ja WWF:n tiedotteessa: http://www.wwf.fi/tiedotus/tiedotteet/tiedotteet_2008/eun_sailytettava_johtoasema.html Lisäksi kannattaa tsekata kansainvälisten ympäristöjärjestöjen tiedote aiheesta: http://www.foeeurope.org/press/2008/Oct07_EU_parlt_falls_short_of_improving_Europe%27s_answer_to_climate_change.html Aamupäivällä vastailin … Lue lisää

Hiljan päivä tulossa

Suomen luononnsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri järjesti toimittajille retken kaupunkimelun ja -hiljaisuuden saloihin. Samassa yhteydessä palkittiin myös tutkija Outi Ampuja hiljaisuuden edistämisestä. Hiljaisuuden puolestapuhuja palkittiin http://www.sll.fi/uusimaa/hiljaisuuden-palkinto Hiljan päivää vietetään tulevana keskiviikkona 8.10. Vinkit päivän viettoon löytyvät täältä: http://www.sll.fi/luontojaymparisto/maankaytto/hiljaisuus/hiljan-paivan-vinkit Iltapäivällä kävimme tapaamassa Maan ystävien Meri Pukarisen ja Greenpeacen Lauri Myllyvirran kanssa pääministeri Matti Vanhasen talouspoliittista neuvonantajaa Mika Rossia. Alle puolen tunnin pikakeskustelussa kävimme läpi ilmastolakia, komission ilmasto- ja energiapakettia sekä kansallista ilmasto- ja … Lue lisää

Kasviskekkerit ja L&A 48h

Perjantaina kommentoin Etelä-Saimaa -lehteen eri tuotteiden, erityisesti ruuan ympäristövaikutuksia sekä annoin haastattelun Kaksplus-lehteen liittyen Websterin Katastrofin aineksia -dokumenttiin. Websteristä kirjoittelin jo aiemmin mm. ilmastoblogiin: http://ilmastoblogi.wordpress.com/2008/08/24/katastrofin-aineksia/ Viikonlopuksi karkasimme kumppanini Annukan kanssa Tallinnaan 48 tunnin lomalle. Kävelimme, keskustelimme, nukuimme ja nautimme toistemme seurasta. Lisäksi piipahdimme taidemuseo KUMU:ssa (http://fi.wikipedia.org/wiki/KUMU). Tallinnasta palattuamme piipahdimme kasviskekkereillä (http://www.kasviskekkerit.net/). Tarjolla oli todellisia herkkuja! Illan valmistauduin tulevan viikon esityksiin ja koitoksiin.

Puoliso

Johanna Korhosen tapaus osoittaa jotain vastenmielistä umpimielisyyttää suomalaisesta yhteiskunnasta. Pekka Haavisto onkin ehtinyt jo erinomaisesti nimeämään tapauksen vuosisadan tasa-arvotaisteluksi. Tapaus osoittaa, kuinka kielenkäyttöömme on osa heteronormatiivisen yhteiskunnan uusintamisprosessia. Miten voi olla niin, että puhuttaessa puolisosta, odotetaan automaattisesti henkiön olevan vastakkaista sukupuolta. Ehdotan, että suomenkielessä luovutaan sanoista mies ja vaimo. Jatkossa on syytä käyttää sanaa puoliso.

Shellin kanssa illallisella

Tapasimme ympäristöjärjestötoimijoiden kanssa tiistaina Shellin edustajia WWF:n tiloissa. Yhtiö halusi esitellä energiaskenaarioitaan. Mielestäni on erinomaista, että myös Shellin kaltaiset yhtiöt pyrkivät tosissaan pohtimaan ratkaisuja ilmastokriisiin. Kyllä sielläkin on hyvin ymmärretty, että nykyinen meno ei tule jatkumaan. Shellin energiaskenaarioiden keskeiset ongelmat ovat: (1) ne pohjautuvat optimistiseen oletukseen CCS:n kaupallisuudesta ja (2) niiden seurauksena ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee vähintään 550 miljoonasosaan. Tämä tarkoittaa vähintään 3 asteen maailmanlaajuista lämpenemistä eli täydellistä ilmastokaaosta. Lisätietoja Shellin … Lue lisää

Kokouksia, kokouksia

Maanantai oli kokouksia täynnä. Kävimme aamulla läpi uraanikaivoshankkeita ja kaivoslakia, pidimme Luonnonsuojeluliiton toimistokokousta, Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin viikkopalaveria sekä ympäristönsuojelusektorin koordinaatiokokousta. Iltapäivällä annoin lyhyen haastattelun OP-Pohjola ryhmän asiakaslehteen sekä osallistuin ympäristötoimintapäivien (http://www.miljoaktion.fi/2008/) suunnittelukokoukseen, josta pyörämatka jatkui vielä ilmastolakikampanjan suunnittelusessioon. Maanantaina julkaistiin myös OP-Pohjola-ryhmän Suomen luonnonsuojelululiitolle tekemä 40 000 euron lahjoitus. Varat on tarkoitus käyttää ilmastotoimintaan ja erityisesti ruuan ilmastovaikutuksista tiedottamiseen: http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/liitto/2008/OP-Pohjola-lahjoitus

Syyssuunnitelua, Megapolis2023 ja Designmuseo

Launtaina osallistuin Suomen luonnonsuojeluliiton valtuuston syyssuunnittelupäiville. Iltapäivällä livahdin kuitenkin pakolliseen Megapolis2023 -tapahtumaan (http://www.megapolis2023.org/) kuuntelemaan mm. Bogotan ex-pormestari Enrique Peñalosan, asuntoministeri Jan Vapaavuoren ja tietokirjailija Osmo Soininvaaran puheenvuoroja onnellisista kaupungeista. Vanhan juhlasali oli ääriäänmyöten täynnä. Oli todella ilo nähdä niin ammattimaisesti hoidettu kansalaisjärjestötapahtuma. Hyvä Dodo! Sunnuntaina Luonnonsuojeluliiton syyssuunnittelupäivät jatkuivat vielä aamupäivän verran. Janne Länsipuron tekemän herkullisen lounaan jälkeen vierailimme Annukan ja Pariisista kylässä olevan Mirka-serkkuni kanssa Suomenlinnassa ja Designmuseossa (http://www.designmuseum.fi/). Fennofolk-näyttely … Lue lisää

Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Haluatko olla rikas? Ei kannata hankkia autoa. 

Jos oletetaan, että olisin hankkinut uuden 48 000 euroa (uuden auton keskimääräinen hankintahinta Suomessa) maksavan auton 10 vuoden välein (yhteensä 3 uutta autoa) ja käyttänyt autoiluun vuosittain 6000 euroa, tarkoittaisi se 30 vuoden aikana yhteensä 354 000 euron menoja. Tuolla summalla saa vaikka ihan mukavan asunnon hyvien liikenneyhteyksien päästä. Vaihtoehtoisesti jos auton ja sen käytön sijaan sijoittaisin vastaavan summan kuukausittain 30 vuoden ajan noin kolmen prosentin vuosittaisella tuotto-odotuksella, minulla olisi varallisuutta 570 000 euroa. Auton hankinnnan ja autottomuuden erotus on omassa arjessani tarkoittanut siis noin 924 000 euroa parempaa lopputulosta. 

Toinen tapa tarkastella autoilua on ajankäyttö. Sitä vartenhan auto usein hankintaan, että pääsisi paikasta toiseen mahdollisimman kätevästi/nopeasti ja säästäisi aikaa. Jos ajatellaan, että kuukausipalkkani olisi ollut 30 vuoden aikana keskimäärin 4000 euroa kuukaudessa, niin minun pitäisi tehdä 30 vuoden aikana töitä 88,5 kuukautta tienatakseni rahat autoiluun. Käytännössä 30 vuoden ajan noin 25 % kaikesta työajastani olisi mennyt autoilun kustannuksiin. Kun ei tuhlaa rahojaan autoiluun, voisi saman elintason saavuttaa siis esimerkiksi tekemällä 75-prosenttista työaikaa ja viettää melkein neljäsosan päivistä läheisten kanssa, opiskella uusia tutkintoja tai tehden jotain muuta merkityksellistä, esimerkiksi vapaaehtoistyötä. Eikä tuossa ole tietenkään vielä sitä aikaa mukana, jonka istuu autossa. Jos lisäksi lasketaan, että istuisin autossa keskimäärin tunnin vuorokaudessa, kertyy siitä 30 vuoden aikana melkein 11 000 tuntia (456 vuorokautta), jonka olisi voinut pyöräillä tai kävellä ja näin pitää huolta omasta terveydestään. 

Autosta vapautuvalla ajalla tai rahasummalla ehtii tehdä aika monta vuotta merkityksellisiä asioita ilman painetta taloudellisesta toimeentulosta. Tuolla summalla voi hankkia myös esimerkiksi asunnon sellaisesta paikasta, joka mahdollistaa riippumattomuuden autokeskeisestä elämästä. 

Puhumattakaan niistä ilmasto- ja ympäristöhyödyistä sekä terveyshyödyistä, joita autosta vapaa elämä on minulle tarkoittanut.
Tänään tietokirjavierailu. Vuorossa Ruukki ja Siikajoen lukio. Yritän vakuuttaa lukiolaiset siitä, että 1,5 asteen mukainen ekologinen arki mahdollistaa kaiken sen mielekkään ja mukavan tekemisen, jota ihmiset tyypillisesti tavoittelevat, kun aika ei mene turhan rahan tienaamiseen ja sen tuhlaamiseen vaan omaan hyvinvointiin.

Matkalla kuuntelen Olli Kopakkalan kirjaa Voimaa ja kestävyyttä laiskalle ihmiselle, joka muistuttaa hyvin siitä, että liikunta on yleensä paras lääke kaikkeen. Kuinka paljon itse olisit valmis maksamaan lääkkeestä, joka parantaa eloonjäämisen todennäköisyyttä 50 % seuraavan 10 vuoden aikana? Liikunta ja sen tuoma hyvä olo ja kasvavat voimavarat eivät välttämättä maksa paljon tai vaadi merkittävää luonnonvarojen kulutusta. Hyvä kunto kuitenkin tukee ja mahdollistaa merkityksellistä tekemistä. 

Kerro ihmeessä jos haluat minut puhumaan kirjoistani ja ekologisesta arjesta paikkakuntasi kirjastoon tai koululle. Tulen mielelläni!
HS Teema 5/2025:
”Eniten tehtävää on poliittisessa näyssä ja kyvykkyydessä. Kun luovumme fossiiliriippuvuudesta, saamme paljon paremman maailman.”
Mikä taho on mielestäsi tänä vuonna esimerkillisellä toiminnallaan edistänyt eläinten hyvinvointia ja oikeuksia? Animaliassa jaetaan Pro Animalia palkinto joka vuosi vuoden eläinmyönteisimmälle teolle. Nyt olisi hyvä hetki tehdä ehdotuksia palkinnon saajaksi!

Täällä edellisten vuosien palkitut
https://animalia.fi/pro-ja-anti-animalia/
Oma koti kullan kallis – katu vielä kalliimpi. Elämä ilman kotia vie ihmiseltä paljon. Se voi viedä turvallisuuden tunteen, terveyden, ihmissuhteet ja lopulta uskon tulevaan. Ilman kotia liian moni jää yksin ja putoaa yhteiskunnan ulkopuolelle.

Vuonna 2024 asunnottomien määrä lähti kasvuun pitkään jatkuneen positiivisen kehityksen jälkeen. Viime vuonna yksineläviä asunnottomia oli 3 806, pitkäaikaisasunnottomia 1 010 ja asunnottomia perheitä 110. Myös naisten ja nuorten asunnottomuus lisääntyi.

Minäkin olin aikoinaan koditon ja siksi asia koskettaa. Siirtyminen autettavasta auttajaksi tai auttajasta autettavaksi on joskus pienestä kiinni. Asunnottomien olemassaolo ei ole vain järjestyshäiriö. Älä katso ohi. Siksi toivon että käyt lahjoittamassa Sininauhasäätiön Katu ei ole koti -kampanjaan rahaa. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä olemme enemmän. 

https://oma.sininauhasaatio.fi/fundraisers/leo-stranius

#katueiolekoti @sininauhasaatio #omakotikullankallis❤️
Tiedätkö mikä on Suomen yleisin lintu - ja silti yhteiskunnassamme niin näkymätön? Suomessa teurastetaan noin 82 miljoonaa kipeäksi jalostettua tuntevaa ja kokevaa broileria vuosittain.

Suuri osa suomalaisista pitää broileria enemmän ruokana kuin eläimenä. Eettisyys on suomalaisille tärkeää, mutta se ei näy käytännön valinnoissa, paljastaa Animalian tuore Broileribarometri. 

Lähes kaksi kolmesta (65 prosenttia) suomalaisesta pitää broilerinlihaa tärkeänä osana ruokakulttuuriamme. Silti neljä kymmenestä (43 prosenttia) on sitä mieltä, että broilerin jalostus aiheuttaa eläimille kärsimystä ja siihen pitäisi puuttua.  

Kun suomalaiset tekevät broilerinlihan ostopäätöksiä, kotimaisuus nousee ylivoimaisesti tärkeimmäksi tekijäksi. Neljä kymmenestä (40 prosenttia) pitää sitä ratkaisevana syynä broilerinlihan valintaan. Todellisuudessa broilerinlihan tuotantoketju alkaa ulkomailta.

“Broilerinliha on kaikkea muuta kuin kotimaista. Lähes jokaisen Suomessa kasvatettavan broilerin isovanhemmat ovat kuoriutuneet Skotlannissa ja emot Ruotsissa. Suomeen ne saapuvat untuvikoina Ruotsista”, Animalian Tiina Ollila kertoo. 

Vuosittain 82 miljoonaa kuollutta lintua. Pystymme kyllä paremaan kun vaihtoehtoja on tarjolla vaikka kuinka paljon. 

https://animalia.fi/2025/10/06/broileribarometri-suomalaiset-syovat-broileria-vailla-tunnontuskia/
Hyvää Lihatonta lokakuuta! 

#lihatonlokakuu
Porsaiden kirurginen kastraatio aiheuttaa porsaille useita päiviä kestävää kipua. Hallitus haluaa nyt poistaa kiellon uudesta eläinlaista eläinteollisuuden vaatimuksesta. 

Karjuporsaat kastroidaan, jotta lihaan ei muodostuisi niin kutsuttua karjun hajua, jonka osa kokee epämiellyttävänä. 

Animalia luovutti tänään maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Ritva Elomaalle vetoomuksen, jossa vaaditaan kiellon säilyttämistä eläinlaissa. Vetoomuksen oli allekirjoittanut 23 441 henkilöä. 

”Tällä hetkellä eläinteollisuus sanelee sen, mitä lakiin kirjoitetaan eläinten hyvinvoinnista. Tätä ei voi hyväksyä. Eläinten hyvinvointilain ei tule palvella eläinteollisuuden voitontavoittelua”, Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo.
Laskin kesällä triathlon-harrastuksen päästöt! Kirjoitukseni aiheesta julkaistiin nyt myös Helsinki Triathlon -seuran sivuilla. Jee!

Tässä viisi asiaa, mihin triathlonharrastajan ja aika monen muunkin liikuntaa aktiivisesti harrastavan kannattaa ilmastonäkökulmasta kiinnittää huomiota: 

1. Osallistu kisamatkoihin tai treenileireille vain hyvin harkiten, jos lainkaan.

2. Suosi lähialueiden kilpailuja/tapahtumia, kuten HelTri Cupia. Turkuun pääsee junalla ja Tallinnaan lautalla.

3. Tankkaa energiaa ja ravintoa kasvispohjaisesti (kasvispohjainen ruokavalio).

4. Pyöräile harjoituksiin ja harjoituspaikoille tai käytä joukkoliikennettä tai kimppakyytejä.

5. Hanki käytettyjä varusteita ja käytä olemassa olevat varusteet loppuun.

Entä ne päästöt? Itselläni ne ovat noin 716 kgCO2e vuodessa, kun olen pyrkinyt tekemään kaikki mahdolliset ilmastoystävälliset valinnat. Tyypillisen täysmatkan triathlonia harrastavan päästöt saattavat kuitenkin olla lähes kymmenkertaiset eli oman arvioni mukaan 6647 kgCO2e vuodessa. Paljon voi siis omilla valinnoilla vaikuttaa triathlonin-päästöihin.

Seuraavaksi tavoitteenani on laskea lapseni cheerleading-harrastuksen päästöt. 

Koko kirjoitus ja laskelmat täällä: 
https://heltri.fi/triathlonharrastuksen-hiilijalanjalki/

@helsinkitriathlon #triathlon #hiilijalanjälki
Seuraa minua Instagramissa