2.11.2008: Ilmasto-oikeudenmukaisuuskiertueella ja Väentapaamisessa

Koko viikko on sujunut Suomen luonnonsuojeluliiton ilmasto-oikeudenmukaisuuskiertueella. Oli ilo kuulla Jyväskylän, Helsingin ja Tampereen yliopistojen yhteydessä vieraiden erinomaisia puheenvuoroja. Tiistaina ennen kiertueen alkua ehdin tosin vierailla KotiMIPS-projektin päätösseminaarissa ja kestävän kehityksen toimikunnan kokouksessa. Kestävän kehityksen toimikunnan kokouksen pohdintoja voi lukea ilmastoblogista.

Ilmasto-oikeudenmukaisuuskiertueen viesti oli selvä. Kioton sopimuksesta huolimatta maailman päästöt ovat lisääntyneet kiihtyvää vauhtia ja sään ääri-ilmiöt lisääntyvät. Kehitysmaiden näkökulmasta kyse ei ole sopeutumisesta (adaptation). Kyse on pikemminkin selviytymisestä (survival). Teollisuusmaat ovat talouden globalisaation myötä ulkoistaneet osan päästöistään kehitysmaihin. Esimerkiksi Kiinan päästöjä lisää se, että maassa tuotetaan turhakkeita länsimaisille markkinoille.

Suomi on toiminut katastrofaalisena esimerkkinä muille maille. Esimerkiksi Thaimaa suunnittelee neljän uuden ydinvoimareaktorin rakentamista. Inspiraatiota on haettu Suomesta ja Ranskasta. Lisäksi Suomi käyttää valtaa Aasian alueella mm. Aasian kehityspankin yhtenä rahoittajana. Ilmastonmuutoksen myötä luonnon monimuotoisuuden kannalta huikean rikkaiden maiden ympäristö on uhattuna. Erityisen selvästi tämä on alkanut näkyä mm. Perussa Andien jäätiköiden sulaessa ja Amazonian alueen tuhoissa.

Viikonloppu vierähti Maan ystävien väentapaamisessa. Sessioissa suunniteltiin eri kampanjoiden toimintaa, pidettiin syyskokousta, jonka yhteydessä hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2009 sekä valittiin uusi hallitus. Onneksi olkoon hallitukselle uudelle puheenjohtajalle Tiina Ahokkaalle!

Oli ilo hengailla Maan ystävien väentapaamisessa ihmisten kanssa, jotka lähtökohtaisesti jakavat samat arvot, ajatukset ja tulevaisuuden kuvat yhteiskunnasta. Samalla ruohonjuuritason vapaaehtoistoiminnan tehokkuusnormeja kyseenalaistavat toimintatavat avasivat omaakin ajattelua. Uuteen hallitukseen oli tunkua. Maan ystävissä on selvästi imua.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami