19.4.2009: Kaikki suomalaiset valmiita tekemään jotain ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi

Lauantaina osallistuin HYY:n vihreiden ja Sitoutumattoman vasemmiston 50-vuotisjuhliin. Itse en ole toiminut koskaan kummassakaan järjestössä, mutta monet ystäväni ovat. Paikalla olikin ihastuttava joukko oman elämäni sankareita ja idoleita. Kiitos hyvästä seurasta! Sunnuntaina kävin juoksemassa 20 kilometrin lenkin aikaan 1:52:22. Ensimmäinen kymppi mentiin Annukan kanssa ja toisen jatkoin yksinäni. Matkalla törmäsimme myös Kuuran kanssa kävelyllä olleeseen Jukkaan. Jukka liittyi hetkeksi juoksuseuraan ja samalla pääsin kokeilemaan juoksua lastenvaunujen kanssa. Homma sujui yllättävän … Lue lisää

17.4.2009: Kansalaisjärjestöfoorumissa viherelvytystä ja perustuloa

Iltapäivällä olin eduskunnassa SDP:n järjestämässä kansalaisjärjestöfoorumissa. Tilaisuuden aluksi kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin ja puheenjohtaja Jutta Urpilainen alustivat kansalaisyhteiskunnan merkityksestä Suomessa. Myöhemmin jakaannuimme työryhmiin pohtimaan kansalaisyhteiskunnan tulevaisuudennäkymiä lama-ajan Suomessa. Itse peräänkuulutin ilmastoystävällistä viherelvytystä. Hallituksen tulisi pikaisesti kutsua ympäristöjärjestöt kokoon pohtimaan toimenpiteitä ilmastokriisin torjumiseksi sekä elvytyksen suuntaamiseksi mahdollisimman ympäristöystävällisesti esimerkiksi joukkoliikenteen edistämiseen ja rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen. Perustulo olisi myös oiva tapa edistää sosiaalista kestävyyttä ja ihmisten osallistumista kansalaistoimintaan työttömyyden lisääntyessä. Iltaa … Lue lisää

16.4.2009: Rikkaruohopäivillä teollinen romahdus

Aamupäivällä keskustelimme Riku Eskelisen ja Maria Nuutisen kanssa ilmastonmuutoksen huomioimisesta kaavoituksessa. Olennaista on sijoittaa palvelut keskimäärin 300 metrin etäisyydelle asutuksesta. Muuten homma rakentuu yksityisautoilun varaan. Iltapäivällä istuin Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan (KANE) kokouksessa. Kävimme keskustelua kansalaisjärjestöjen verotuksesta sekä oikeusministeriön valmistelemasta demokratia-asiakirjasta ja siihen liittyvästä valtioneuvoston periaatepäätösluonnoksesta. Vaihtoehtoista kansalaistoimintaa tarjoaa Rikkaruohopäivät. Kevätpörinään ja uusien tuulien haistelemiseen voi hakea inspiraatiota mm. keskustelemalla teollisesta romahduksesta, uusista teknologioista ja osallistumalla käsityöpotpuriin.   KANEn kokouksesta pyöräilin Suomen luonnonsuojeluliiton … Lue lisää

15.4.2009: Kokoomuslaisten kanssa – liharuokapäivä kouluihin

Aamupäivällä vedin Suomen luonnonsuojeluliiton toimiston ekotiimin kokousta. Iltapäivällä istuin eduskunnassa kokoomuslaisen kansanedustaja Sanna Lauslahden kanssa keskustelemassa ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta. Seuraamme liittyivät pian myös kansanedustajat Sanna Perkiö ja Raija Vähäsalo. Kokoomuslaisilla on selvä halu pitää esillä myös ympäristöasioita. Hyvä! Eduskunnan käytävällä jäin juttelemaan vielä Paavo Arhinmäkeä haastattelemaan tulleisiin YLE:n Hullu juttu -ohjelmaa tekeviin Esko Naskaliin ja Jari Kykkäseen. Helsingin Vihreät Nuoret ehdotti liharuokapäivää kouluihin. Järjestö vaatii reilua askelta kohti ympäristöystävällisempää, eettisempää … Lue lisää

14.4.2009: Turpeen energiakäytön haitat

Vastasin Seinäjoen sanomien toimittajalle turpeen energiakäytöstä. Turpeen energiakäyttö tulisi lopettaa vuoteen 2020 mennessä. Turve on ilmaston kannalta kivihiiltäkin pahempi energiantuotantomuoto. Energiaturpeen käytön vähentäminen on yksi kustannustehokkaimmista tavoista vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Suomen energiantuotannon hiilidioksidipäästöt vähenevät 20 prosenttia, kun turpeenpoltto korvataan uusiutuvilla energiamuodoilla. Turpeenoton lupakäytäntöä tulee tiukentaa. Turpeen energiakäytölle ei tue myöntää enää ympäristö- ja rakennuslupia. Lisätietoja: Turpeen energiakäytön haitat – kysymyksiä ja vastauksia Turve – fossiilinen energiaratkaisu -esite (pdf)

13.4.2009: Pidennetty viikonvaihde

Pidennetty viikonvaihde. Otaniemessä nuorten syntymäpäiväjuhlissa. Pyöräilemässä tuulessa. Nauvossa keskustelemassa ja lukemassa, hengittämässä aurinkoa, juoksemassa, saunomassa ja meressä uimassa. Leskenlehtiä ja sitruunaperhonen bongattu. Bussissa torkkumassa. Kaupungissa näpyttelemässä tietokonetta, keskustelemassa serkun kanssa lounaspöydässä, tekemässä työtä jolla on tarkoitus.

9.4.2009: Mitä jätät jälkeesi?

Maanantaina olin puhumassa ajatuspaja e2:n tilaisuudessa energiaturvallisuudesta. Aiheesta voi lukea lisää ilmastoblogista. Lisäksi vastailin Kuluttaja-lehden juttua varten yritysten viherpesusta. Tiistaina vietin aamupäivän Suomen luonnonsuojeluliiton kokouksissa. TEM julkisti väliraporttinsa tuulivoiman syöttötariffista. Aiheeseen liittyvän tiedotteen ja raportin voi lukea täältä:Työryhmä esittää tuulivoimalle markkinaehtoista takuuhintaa. Kannattaa katsoa myös Luonnonsuojeluliiton tiedote aiheesta: Tuulivoima ei saa riittävää tukea syöttötariffityöryhmältä. Iltapäivällä suuntasin Turkuun puhumaan ilmastonmuutoksesta Varsinais-Suomen luonnonsuojelulupiirin tilaisuuteen. Keskiviikkona vietin iltapäivän Sitran valmisteleman Kansallisen luonnonvarastrategian julkaisuseminaarissa. … Lue lisää

5.4.2009: Sunnuntain kulku

Aamupäivällä kävimme Annukan kanssa juoksemassa. Iltapäivän aluksi olimme naapurustossa Tepon ja Pian luona Usvan yksivuotissyntymäpäivillä. Kiitos herkuista ja hyvästä seurasta! Käpylästä jatkoin matkaa Kirkkonummelle pitämään juhlaesitelmää Kirkkonummen kansalaisopiston 40-vuotispääjuhlaan. Paikalla oli noin 200 juhlavierasta sekä aivan erinomaista kulttuuriohjelmaa. Rehtori Anna Lyytikäinen oli loihtinut hienon juhlatilaisuuden. Illalla valmistauduin tulevan viikon esityksiin sekä kävin läpi sähköposteja. Pääsiäisnoitia ei näkynyt. Olisin antanut mielellään niille vaikka ilmastonmuutosesitteitä. PS. Sosiaalikeskus Satama on avattu: http://valtaus.q-olio.net/

4.4.2009: Joka toinen kuutti hukkuu – Anttila vain nukkuu

Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii Saimaalle ehdotonta verkkokalastuskieltoa ajalle 15.4.-30.6., jotta hupenemassa oleva norppakanta voitaisiin pelastaa. Tällä hetkellä joka toinen kuutti kuolee kalastajien verkkoihin. Keväistä verkkokalastuskieltoa Saimaalle kannatti maaliskuussa julkaistussa mielipidekyselyssä 78 prosenttia itäsuomalaisista ja vain 10 prosenttia vastusti. Tämä oli jopa enemmän kuin Suomessa keskimäärin (68 prosenttia ja 12 prosenttia). Yleisestä mielipiteestä huolimatta maa- ja metsäalousministeri Sirkka-Liisa Anttila ei ole suostunut keväiseen verkkokalastuskieltoon. Helsingin keskustassa osoittikin tänään noin 400 hengen joukko … Lue lisää

2.4.2009: Itämeri kuolee – ympäristöhallinto ajetaan alas

Osallistuin keskiviikkona 1.4. Kestävän kehityksen toimikunnan kokoukseen, jonka teemana oli Itämeri. Kokouksen asialista ja esitykset löytyvät ympäristöministeriön verkkosivuilta. Professori Markku Ollikainen nosti esille omassa puheenvuorossaan sen minkä ympäristöministeri Lehtomäki ja maahanmuutto- ja eurooppaministeri Thors jättivät omissa puheenvuoroissaan vähemmälle. Maatalouden ympäristöpolitiikka on tehotonta ja yhdyskuntien jätevesiin ei ole puututtu tarpeeksi. Itse peräänkuulutin keskustelussai samaa. EU:n maatalouden ympäristötuki kaipaa radikaalia uudistamista. Toisaalta myös kulutustottumuksia on muutettava enemmän kasvispainotteista ruokavaliota suosivaksi. Tarvitaan sektoreiden … Lue lisää

Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Haluatko olla rikas? Ei kannata hankkia autoa. 

Jos oletetaan, että olisin hankkinut uuden 48 000 euroa (uuden auton keskimääräinen hankintahinta Suomessa) maksavan auton 10 vuoden välein (yhteensä 3 uutta autoa) ja käyttänyt autoiluun vuosittain 6000 euroa, tarkoittaisi se 30 vuoden aikana yhteensä 354 000 euron menoja. Tuolla summalla saa vaikka ihan mukavan asunnon hyvien liikenneyhteyksien päästä. Vaihtoehtoisesti jos auton ja sen käytön sijaan sijoittaisin vastaavan summan kuukausittain 30 vuoden ajan noin kolmen prosentin vuosittaisella tuotto-odotuksella, minulla olisi varallisuutta 570 000 euroa. Auton hankinnnan ja autottomuuden erotus on omassa arjessani tarkoittanut siis noin 924 000 euroa parempaa lopputulosta. 

Toinen tapa tarkastella autoilua on ajankäyttö. Sitä vartenhan auto usein hankintaan, että pääsisi paikasta toiseen mahdollisimman kätevästi/nopeasti ja säästäisi aikaa. Jos ajatellaan, että kuukausipalkkani olisi ollut 30 vuoden aikana keskimäärin 4000 euroa kuukaudessa, niin minun pitäisi tehdä 30 vuoden aikana töitä 88,5 kuukautta tienatakseni rahat autoiluun. Käytännössä 30 vuoden ajan noin 25 % kaikesta työajastani olisi mennyt autoilun kustannuksiin. Kun ei tuhlaa rahojaan autoiluun, voisi saman elintason saavuttaa siis esimerkiksi tekemällä 75-prosenttista työaikaa ja viettää melkein neljäsosan päivistä läheisten kanssa, opiskella uusia tutkintoja tai tehden jotain muuta merkityksellistä, esimerkiksi vapaaehtoistyötä. Eikä tuossa ole tietenkään vielä sitä aikaa mukana, jonka istuu autossa. Jos lisäksi lasketaan, että istuisin autossa keskimäärin tunnin vuorokaudessa, kertyy siitä 30 vuoden aikana melkein 11 000 tuntia (456 vuorokautta), jonka olisi voinut pyöräillä tai kävellä ja näin pitää huolta omasta terveydestään. 

Autosta vapautuvalla ajalla tai rahasummalla ehtii tehdä aika monta vuotta merkityksellisiä asioita ilman painetta taloudellisesta toimeentulosta. Tuolla summalla voi hankkia myös esimerkiksi asunnon sellaisesta paikasta, joka mahdollistaa riippumattomuuden autokeskeisestä elämästä. 

Puhumattakaan niistä ilmasto- ja ympäristöhyödyistä sekä terveyshyödyistä, joita autosta vapaa elämä on minulle tarkoittanut.
Tänään tietokirjavierailu. Vuorossa Ruukki ja Siikajoen lukio. Yritän vakuuttaa lukiolaiset siitä, että 1,5 asteen mukainen ekologinen arki mahdollistaa kaiken sen mielekkään ja mukavan tekemisen, jota ihmiset tyypillisesti tavoittelevat, kun aika ei mene turhan rahan tienaamiseen ja sen tuhlaamiseen vaan omaan hyvinvointiin.

Matkalla kuuntelen Olli Kopakkalan kirjaa Voimaa ja kestävyyttä laiskalle ihmiselle, joka muistuttaa hyvin siitä, että liikunta on yleensä paras lääke kaikkeen. Kuinka paljon itse olisit valmis maksamaan lääkkeestä, joka parantaa eloonjäämisen todennäköisyyttä 50 % seuraavan 10 vuoden aikana? Liikunta ja sen tuoma hyvä olo ja kasvavat voimavarat eivät välttämättä maksa paljon tai vaadi merkittävää luonnonvarojen kulutusta. Hyvä kunto kuitenkin tukee ja mahdollistaa merkityksellistä tekemistä. 

Kerro ihmeessä jos haluat minut puhumaan kirjoistani ja ekologisesta arjesta paikkakuntasi kirjastoon tai koululle. Tulen mielelläni!
HS Teema 5/2025:
”Eniten tehtävää on poliittisessa näyssä ja kyvykkyydessä. Kun luovumme fossiiliriippuvuudesta, saamme paljon paremman maailman.”
Mikä taho on mielestäsi tänä vuonna esimerkillisellä toiminnallaan edistänyt eläinten hyvinvointia ja oikeuksia? Animaliassa jaetaan Pro Animalia palkinto joka vuosi vuoden eläinmyönteisimmälle teolle. Nyt olisi hyvä hetki tehdä ehdotuksia palkinnon saajaksi!

Täällä edellisten vuosien palkitut
https://animalia.fi/pro-ja-anti-animalia/
Oma koti kullan kallis – katu vielä kalliimpi. Elämä ilman kotia vie ihmiseltä paljon. Se voi viedä turvallisuuden tunteen, terveyden, ihmissuhteet ja lopulta uskon tulevaan. Ilman kotia liian moni jää yksin ja putoaa yhteiskunnan ulkopuolelle.

Vuonna 2024 asunnottomien määrä lähti kasvuun pitkään jatkuneen positiivisen kehityksen jälkeen. Viime vuonna yksineläviä asunnottomia oli 3 806, pitkäaikaisasunnottomia 1 010 ja asunnottomia perheitä 110. Myös naisten ja nuorten asunnottomuus lisääntyi.

Minäkin olin aikoinaan koditon ja siksi asia koskettaa. Siirtyminen autettavasta auttajaksi tai auttajasta autettavaksi on joskus pienestä kiinni. Asunnottomien olemassaolo ei ole vain järjestyshäiriö. Älä katso ohi. Siksi toivon että käyt lahjoittamassa Sininauhasäätiön Katu ei ole koti -kampanjaan rahaa. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä olemme enemmän. 

https://oma.sininauhasaatio.fi/fundraisers/leo-stranius

#katueiolekoti @sininauhasaatio #omakotikullankallis❤️
Tiedätkö mikä on Suomen yleisin lintu - ja silti yhteiskunnassamme niin näkymätön? Suomessa teurastetaan noin 82 miljoonaa kipeäksi jalostettua tuntevaa ja kokevaa broileria vuosittain.

Suuri osa suomalaisista pitää broileria enemmän ruokana kuin eläimenä. Eettisyys on suomalaisille tärkeää, mutta se ei näy käytännön valinnoissa, paljastaa Animalian tuore Broileribarometri. 

Lähes kaksi kolmesta (65 prosenttia) suomalaisesta pitää broilerinlihaa tärkeänä osana ruokakulttuuriamme. Silti neljä kymmenestä (43 prosenttia) on sitä mieltä, että broilerin jalostus aiheuttaa eläimille kärsimystä ja siihen pitäisi puuttua.  

Kun suomalaiset tekevät broilerinlihan ostopäätöksiä, kotimaisuus nousee ylivoimaisesti tärkeimmäksi tekijäksi. Neljä kymmenestä (40 prosenttia) pitää sitä ratkaisevana syynä broilerinlihan valintaan. Todellisuudessa broilerinlihan tuotantoketju alkaa ulkomailta.

“Broilerinliha on kaikkea muuta kuin kotimaista. Lähes jokaisen Suomessa kasvatettavan broilerin isovanhemmat ovat kuoriutuneet Skotlannissa ja emot Ruotsissa. Suomeen ne saapuvat untuvikoina Ruotsista”, Animalian Tiina Ollila kertoo. 

Vuosittain 82 miljoonaa kuollutta lintua. Pystymme kyllä paremaan kun vaihtoehtoja on tarjolla vaikka kuinka paljon. 

https://animalia.fi/2025/10/06/broileribarometri-suomalaiset-syovat-broileria-vailla-tunnontuskia/
Hyvää Lihatonta lokakuuta! 

#lihatonlokakuu
Porsaiden kirurginen kastraatio aiheuttaa porsaille useita päiviä kestävää kipua. Hallitus haluaa nyt poistaa kiellon uudesta eläinlaista eläinteollisuuden vaatimuksesta. 

Karjuporsaat kastroidaan, jotta lihaan ei muodostuisi niin kutsuttua karjun hajua, jonka osa kokee epämiellyttävänä. 

Animalia luovutti tänään maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Ritva Elomaalle vetoomuksen, jossa vaaditaan kiellon säilyttämistä eläinlaissa. Vetoomuksen oli allekirjoittanut 23 441 henkilöä. 

”Tällä hetkellä eläinteollisuus sanelee sen, mitä lakiin kirjoitetaan eläinten hyvinvoinnista. Tätä ei voi hyväksyä. Eläinten hyvinvointilain ei tule palvella eläinteollisuuden voitontavoittelua”, Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo.
Laskin kesällä triathlon-harrastuksen päästöt! Kirjoitukseni aiheesta julkaistiin nyt myös Helsinki Triathlon -seuran sivuilla. Jee!

Tässä viisi asiaa, mihin triathlonharrastajan ja aika monen muunkin liikuntaa aktiivisesti harrastavan kannattaa ilmastonäkökulmasta kiinnittää huomiota: 

1. Osallistu kisamatkoihin tai treenileireille vain hyvin harkiten, jos lainkaan.

2. Suosi lähialueiden kilpailuja/tapahtumia, kuten HelTri Cupia. Turkuun pääsee junalla ja Tallinnaan lautalla.

3. Tankkaa energiaa ja ravintoa kasvispohjaisesti (kasvispohjainen ruokavalio).

4. Pyöräile harjoituksiin ja harjoituspaikoille tai käytä joukkoliikennettä tai kimppakyytejä.

5. Hanki käytettyjä varusteita ja käytä olemassa olevat varusteet loppuun.

Entä ne päästöt? Itselläni ne ovat noin 716 kgCO2e vuodessa, kun olen pyrkinyt tekemään kaikki mahdolliset ilmastoystävälliset valinnat. Tyypillisen täysmatkan triathlonia harrastavan päästöt saattavat kuitenkin olla lähes kymmenkertaiset eli oman arvioni mukaan 6647 kgCO2e vuodessa. Paljon voi siis omilla valinnoilla vaikuttaa triathlonin-päästöihin.

Seuraavaksi tavoitteenani on laskea lapseni cheerleading-harrastuksen päästöt. 

Koko kirjoitus ja laskelmat täällä: 
https://heltri.fi/triathlonharrastuksen-hiilijalanjalki/

@helsinkitriathlon #triathlon #hiilijalanjälki
Seuraa minua Instagramissa