26.4.2009: Pekka Haavisto Koijärvestä

Sunnuntaina luin aamupalalla 15 kilometrin juoksulenkin jälkeen Suomen kuvalehteä. Pekka Haavisto kirjoitti upeasti Koijärven tapahtumista:

”En enää palannut järvelle, mutta joskus tunsin nousevani Koijärven lintutorniin uudestaan. Yksi sellainen hetki oli, kun valtioneuvoston istunnossa 20. elokuuta 1998 hyväksyttiin Suomen ehdtus Natura 2000 -verkostoksi. Jokaisesta kiistanalaisesta alueesta on käyty pitkä väittely ympäristöministerinä johtamassani ministerityöryhmässä. Kokouksia oli pidetty useamman kerran viikossa aamuseitsemältä. Hiukset muuttuivat harmaiksi, mutta ympäristöministeriön puolustus piti, ja esitys saatiin valmiiksi.

Kun pääministeri Paavo Lipponen pamautti nuijan lujaa pöytään, seurasi tavallista pidempi hiljaisuus. Pitkään riidelty asia oli viety päätökseen ja luonnonsuojelu saanut taas yhden työvoiton.

Natura-ohjelmaan kuului lähes 2 000 kohdetta. Suuressa päätösnipussa oli mukana myös kohde FI0302001, kooltaan 242 hehtaaria. Se oli Koijärven koodi.”

Natura-kiista ei kuitenkaan loppunut tuohon. MTK valitti päätöksestä kaikkiin mahdollisiin oikeusasteisiin. Valitusten arkkuun lyötiin tällä viikolla viimeinen naula.  EY-tuomioistuimessa olleesta MTK:n Natura-jutusta (C-362/06) tuli 23.4. tuomio, jossa valitus hylättiin. Lisätietoja löytyy osoitteesta: http://curia.europa.eu hakusanalla C-362/06. Suora linkki tässä.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami