4.5.2009: Haluavatko Vihreät lisää kulutusta?

Maanantaina olin luennoimassa ravitsemustieteilijöille ilmastonmuutoksesta ja ruuasta. Painotin puheenvuorossani viitaten lukuisiin tutkimuksiin ja selvityksiin sitä, että kasvispohjainen ruoka on yleensä eläinperäistä ilmasto- ja ympäristöystävällisempää sekä kaiken lisäksi myös terveellisempää.

Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen järjestämässä koulutustilaisuudessa olivat lisäkseni paikalla mm. MTT:n Juha-Matti Katajajuuri, Suomen Kuluttajaliiton Annikka Marniemi ja Raision Pirjo Alho-Lehto. Hyvin järjestetty tilaisuus vaikka Biomedicumin lounasravintolasta ei ollutkaan mahdollista saada vegaaniruokaa. Jouduin siis tyytymään perunoihin, herneisiin ja salaattiin. Kaiken kaikkiaan superkiinnostavia alustuksia ja hyvää keskustelua. On todella ilahduttavaa, että esimerkiksi Raisio on lähtenyt kehittämään ilmasto- ja vesimerkkiä tuotteilleen. Missä muut elintarviketuottajat viipyvät?

Iltapäivällä olikin sitten alustamassa ilmastonmuutoksen ajankotaisista kuvioista Suomen luonnonsuojeluliiton Face to Face -jäsenhankintakoulutuksessa. Kesällä eri kaupungeissa kadulle rantautuu jälleen suuri joukko jäsenhankkijoita, jotka tekevät korvaamatonta luonnonsuojelutyötä. Hieno juttu!

Illalla piipahdin vielä Cafe Engelissä, jossa seurasin Vihreiden puheenjohtajapaneelia. Hiukan outoa, että monet vihreät vaikuttajat kannattavat kauppojen aukiolon laajentamista. Eikös ilmastokriisin ja kiihtyvän sukupuuttoaallon taustalla ole juuri luonnonvarojen mielipuolinen ylikulutus. Kulutuskäyttäytymiseen taas vaikuttaa usein hinta ja saatavuus. Pitääkö sitä kulutusta ihan ehdoin tahdoin pyrkiä lisäämään? Voisiko kauppojen aukioloaikoja itse asiassa hiukan rajoittaa?

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami